Leijonien kaupunki

Me mietittiin pitkaan, mista lennetaan Aussilaan. Me suunniteltiin jossain vaiheessa jo, pitaisiko vaan lentaa suoraan Bangkokista. Ei oikein kiinnostanut enaa mikaan. Meidan rinkoissa oli kaynyt ryovari. Me oltiin kummatkin taas vaihteeksi mahataudissa. Ja jostain syysta ajatus siita, etta saisi vain lohota sohvalla puhtaan lansimaisen vessan lahettyvilla, kiehtoi meita kumpaakin aika lailla. Todettiin, etta jalkikateen saattaisi harmittaa, jos ei karvistella loppuun asti. Halpoja lentoja olisi ollut myos Kuala Lumpurista, mutta sitten olisi pitanyt joko jattaa elaintarhat valiin tai matkustaa bussilla takaisin Malesiaan, eika meita oikein kiinnostanut raahata rinkkoja yhtaan enempaa, mita oli pakko. Mentiin sitten tappiin asti - Singaporeen, Leijonien kaupunkiin. (Mainittakoon kuitenkin nopsasti, etta elukka, jonka kaupungin perustaja aikoinaan naki ja jonka mukaan kaupungin nimesi, oli tiikeri. Alueella ei ole koskaan asunut leijonia.)

Korjatkaa tama patsas. Sen pitaisi olla kalan pyrsto ja TIIKERIN paa. Daa!

Jos Kuala Lumpur oli vihrea ja melko asuttava kaupunki, niin on Singaporekin. Singaporen puolesta puhuvat numerotkin. Singaporen kaupunki kattaa ehdottomasti valtaosan Singaporen valtiosta, mutta silti yli puolet Singaporen valtiosta on vihreaa. Keskella suurinta saarta on kansallispuisto, joka on taysin villin sademetsan peitossa. Kansallispuisto on oikeasti villia eramaata, ei lenkkipolkuja ja piknik-puistoja kuten Ruissalo. Ja sitten se asuttavuus. Vehreyden lisaksi joku taalla vetaa ihmisia. Singapore on maailman toiseksi suurin kasino- ja vedonlyontikeskus, kolmanneksi suurin oljynjalostamo, maailman neljanneksi suurin talouskeskus ja viidenneksi suurin satama. Taalla on enemman miljonaareja (jenkkidollareissa mitattuna) per naama kuin missaan muualla. Populaa Singaporen 63 saarella on saman verran kuin Suomessa. Naista noin viidesta miljoonasta vain kolmisen miljoonaa ovat syntyperaisia singaporelaisia ja loput maahanmuuttajia. Paljasjalkaisista singaporelaisista suurin osa on joko kiinalaista, malesialaista tai intialaista syntyperaa. Virallisia kielia on nelja, englanti, kiina, malaiji ja tamili.

Kaikki tama popula ja rajallinen maapinta-ala aiheuttavat Singaporelle hieman hankaluuksia. Tilaa on vahan, mika meinaa sita, etta ihmiset asuvat kenkalaatikoissa (myos ne miljonaarit) ja ihmisten asumisen jatokset eivat oikein mahdu minnekaan. Tilaa ei ole kaatopaikoille, joten Singapore dumppaa roskat ja vahan rahaa Malesian niskaan. Singapore on mielettoman moderni kaupunki, mutta on melko halyttavaa, etta Singaporella ei ole minkaanlaista kierratysohjelmaa. Lasi, paperi, metalli ja vihrea jate, kaikki samaan laariin vain. Maa voisi helposti olla edellakavija kierratyksessa mutta on ilmeisesti vain paattanyt, etta aio sita olla.  Toinen suuri ongelma on ihmisten perustarpeet. Singapore on kuuma, ja ihmisille tulee jano, mutta Singapore on kauttaaltaan suolaveden ymparoima. Juomavetta tuodaan Malesiasta, mutta se kay kalliiksi. Onneksi taalla on niita miljonaareja.

 


Ei haisevia hedelmia



Ihmisilla on jotenkin sellainen kasitys, etta Singapore on tylsa, kliininen kaupunki. Vahan kuin suuri sairaala. On totta, etta Singaporessa on uskomaton maara lakeja ja niista muistuttavia kyltteja, jotka kieltavat muun muassa julkisen sylkemisen, purukumin, tupakoinnin valtaosassa kaupunkia, roskaamisen jne. Mutta niin on Suomessakin. Suurin ero lienee kuitenkin se pieni seikka, etta singaporelaiset noudattavat naita lakeja. Missaan et nae tupakantumppia kadulla. Kukaan ei kao keuhkojaan ulos bussipysakilla. Etka myoskaan astu tahmaiseen tuggummiin. Sen sijaan singaporelaiset viettavat suurimman osan ajastaan digitaalisesti. Jokainen roikkuu iKannykassa katsellen videoita, kuunnellen musiikkia, pelaten peleja tai rupatellen kavereiden kanssa. Tylsaa? Kliinista? Hiton katevaa, sanon mina. Jos tylsalla ja kliinisella halutaan viitata kaupunkiin, joka on puhdas, siisti ja funkkaa moitteettomasti, niin, jep, Singapore on tylsa ja kliininen.



Yllattavinta kieltojen viidakossa on se, etta paikalliset tuntuvat toiminta tuntuu tulevan kuin selkarangasta. Ilman tietoista prosessointia. Metrossa junasta ulos astuvien annetaan kulkea ensin, sisaan astuvat menevat myohemmin. (Ei vaan Intiassa, jossa kaikki yrittavat ryomia toistensa yli.) Vanhuksille, raskaana oleville ja itsensa teloneille luovutetaan paikka junassa pyytamattakin. Mullekin oli tarjoamassa istumapaikkaa vahintaankin kolme ihmista joka kerta, kun astuin junaan rinkka selassa, vaikka kyltit eivat edes erikseen mainitse ihmisia, jotka reissaavat 30 kilon pakki niskassa. Ma haluisin uskoa, etta kohtelias kayttaytyminen johtaa ihmisten halusta elaa yheiskunnassa, joka rullaa hyvin ja jossa huomioidaan myos muut, eika vain sakkojen uhasta. Toisaalta ehka tata on toitotettu jo sen verran monta sukupolvea, etta viesti on alkanut menna perille. 

  

Uusi viesti tuntuu nykyaan olevan terrorismi ja turvallisuus. Junan monitoreilla pyorii videoluuppi, jossa nayttelijat opettavat tunnistamaan epailyttavia ihmisia (kuka tahansa, kenella on reppu), ja toimimaan hatatilanteissa (kuten singaporelaiset toimivat aina). Oudointa turvallisuusvideoissa oli lahinna kaksi asiaa. 1) Videoilla naytetiin kuvia muun muassa Madridin ja Mumbain junapommituksista, ja kuvissa naytettiin hyvin lahelta silpoutuneita ruumiita. 2) Videot pyorivat joka paikassa, koko ajan, jatkuvasti, myos busseissa, radiossa, monitoreilla, julisteissa, tietoiskuissa. Isoveli opettaa, valvoo ja on ehka hieman vainoharhainen. Ja ihan sivuseikkana mainittakoon, etta singaporelainen PAP-puolue on voittanut joka ikiset vaalit sen jalkeen kun engelsmannit myonsivat Singaporelle itsenaisyyden. Yksi puolue. Kaikki vaalit.

No mutta, ne nelja paivaa Singaporessa. Me sohvasurffattiin kolme yota paikallisen kiinattaren vanhassa kampassa, silla Singaporen hostellit ovat aivan torkean hintaisia. Me tavattiin meidan emanta metroasemalla, heitettiin rinkat tyhjaan kamppaan, kaytiin shoppailemassa vahan sapuskaa ja mentiin illalliselle uuteen kamppaan. Singapore tuntuu pyorivan paikallisten ruokaloiden, hawker centre, ymparilla. Hawker centreja on joka puolella, ja ne ovat jumalan lahja ihmiskunnalle. Hawker centre koostuu pikkuruisista ruokakojuista, joista jokainen tarjoaa erilaista ruokaa. Yhdesta kojusta lahtee mukaan vietnamilaiset nuudelit, toisesta intialaiset curryt, kolmannesta kiinalaiset pyorykat ja neljannesta jalkkarit. Hawker centrejen loytymisen jalkeen me ei oikein muuta Singaporessa tehtykaan. Grant veteli parhaimpina paivina kolme chendolia naamaansa.



Tata chendolia ei ole viela syoty. Vaikka ei sita kuvasta arvaisikaan.



Ensimmainen paiva meni lahinna reissaamiseen ja kotiutumiseen. Toisena paivana Grant herasi mahataudissa ja me kaytiin siella elaintarhassa. Kolmas paiva meni kavellessa ympari Singaporen keskustaa. Neljantena paivana ma herasin mahataudissa ja me kaytiin tsekkaamassa temppeli ja mentiin lentokentalle. Jotenkin ironista, etta meidan reissun viimeisena paivana ma olen taas/yha mahataudissa ja me kaytiin taas temppelissa. Temppeli nyt oli taas temppeli, mutta kaupunkikavely oli kivaa. Meidan paiva alkoi Singaporen vanhasta kolonianialismin aikaisesta keskustasta. Kaytiin pallistelemassa eurooppalaisen nakoisia rakennuksia.

Singaporen historia kuulostaa kovin samanlaiselta kuin Malesian Georgetownin ja Melakan. Ensin taalla asuivat paikalliset kalastajat, sitten Singaporessa kavivat rellestamassa portugalilaiset, kunnes paikalle saapuivat englantilaiset, jotka potkivat portugalilaiset pois. Kauppa kavi, ja kiinalaiset rupesivat funtsimaan, kannattaisiko lahtea Singaporeen. No kannatti. Sitten tulivat intialaiset, ja hiljalleen saari alkoi kuhista jos jonkinlaista elamaa. Toisen maailmansodan aikana japanilaiset nappasivat saaret haltuunsa ja listivat kiinalaisia. Maailmansodan paattymisen tienoilla japanilaiset luopuivat Singaporesta melko sopuisasti, ja saaret palasivat englantilaisten haltuun. Kuusikymmentaluvun alussa Singapore alkoi saada tarpeekseen engelsmanneista, ja maa julistettiin itsenaiseksi, minka jalkeen se liitettiin osaksi Malesiaa. Pari vuotta myohemmin Singapore alkoi saada tarpeekseen malesialaisista, minka jalkeen se erosi Malesiasta ja kai sitten alkoi ihan tosissaan itsenaiseksi.

Samaan malliin kuin muuallakin kulttuurien kirjo meinaa sita, etta kaupungista loytyy kiinalaiskorttelit ja Pikku-Intia. Kiinalaiskorttelit eroavat kuitenkin muista vierailemistamme Kiina-kylista siten, etta talot olivat moitteettomassa kunnossa, kadut siisteja, ravintolat okyhienoja ja kadulla kavelevilla ihmisilla on puvut paalla ja salkut kadessa. Kiinalaiset ovat viihtyneet alueella jo kauan ja parjanneet bisneksessa hyvin. Varakkaat, toisen sukupolven kiinalaiset alkoivat sisallyttaa perinteiseen kiinalaisarkkitehtuuriin eurooppalaisia piirteita, minka lopputuloksena Singaporen keskustaa koristavat pienehkot ja sopot kaupunkikodit, joissa asuvat nykyiset monimiljonaarit. Kelpaisi kylla mullekin.

Pikku-Intia toisaalta oli samanlainen kuin muuallakin: meluisa, tunkkainen, taynna ihmisia, jotka eivat ymmarra yksityisyyden kasitetta. Joka paikassa on koristekilluttimia ja basaareissa huutaa kivikautiset mankat Bollywood-iskelmia. Pikku-Intian myos haistaa kaukaa. Yllattaen se haisee... Intialle. Viiden metrin sateella haju voi muuttua silmia polttelevan virtsan ja hien loyhkasta kielta hivelevaksi uskomattoman herkulliseksi curryn tuoksuksi. Ei ainakaan jata kylmaksi.

Viimeisena aamuna me raahauduttiin viela kiinalaiseen luostariin. Ma herasin taas vaihteeksi mahataudissa enka oikein jaksanut muuta kuin istua nurmikolla. Grant juoksenteli innoissaan temppelista toiseen, ja ma kollottelin pyhan puun alla. Ilmeisesti buddha valaistui taman puun esi-isan alla aikoinaan. En kokenut valaistumista. Ehka ma en yrittanyt tarpeeksi.

Temppelin jalkeen me haettiin rinkat ja painuttiin lentokentalle. Meita jannitti vahan, mita vaa'at mahtaisivat sanoa meidan matkatavaroista. Kummankin rinkka oli tasan se 20 kiloa ja kasimatkatavarat 10 kiloa. Ei mikaan ihme, etta alkoi kiristaa jatkuva roudaaminen lahes paivantasaajan helteessa. Mulla oli lisaksi niskassa ainakin nelja kerrosta vaatetta ja taskut taynna roinaa, joka ei enaa mahtunut rinkkaan. Siina se sitten olikin.

Sen pituinen se.