19. kesäkuuta 2015

Auringonlasku

No, onhan meillä tänäkin vuonna ollut auringonlaskuja, vaikken mä olekaan niistä kuvia napsinut. Ja niitä kuvia olen ollut ottamatta oikeastaan vain ihan yhdestä syystä. Meidän koulu töppäsi.

Joka joulu ennen kesälomia koulu julkaisee kuluneesta vuodesta pienen lehden ja seuraavaksi vuodeksi kalenterin. Viime vuonna kalenteriin lipsahti valokuvia, jotka eivät sinne kuuluneet. 




Kaksi meidän koulun oppilasta menehtyi onnettomuudessa. He olivat kavereidensa kanssa kalassa läheisellä saarella, ja paluumatkalla heidän autonsa jäi nousuveden jalkoihin. Laskuveden aikana saarelle pystyy ajamaan hiekkasärkkää pitkin, mutta nousuvesi oli yllättänyt heidät tai autossa oli ollut jotain ongelmia. Neljästä nuoresta miehestä hukkui kaksi. Paikallisten uskomusten ja kulttuurin mukaan kuolleiden ihmisten nimiä ei saa sanoa. Sama pätee myös valokuviin.




Kuolleesta nuorukaisesta oli vahingossa valokuva meidän kalenterissa. Hänen perheensä veti herneen nenään - ja ihan asiastakin. Eihän nämä säännöt olleet kenellekään yllätys. He sulkivat rannat meidän käytöltä. Nyt ei ole yhdelläkään valkonahalla rannoille mitään asiaa. 




Ja näiltä rannoilta me yleensä ollaan auringonlaskuja ihasteltu. Siksi siis ei valokuvia kauniista taivaista. Paitsi nyt. Nämä ovat meidän urheilukukkulalta, jolla me käydään juoksemassa mäkeä ylös. Näyttäväthän ne taivaat sieltäkin oikein komioilta.



16. kesäkuuta 2015

Whitefella teacher

Ai, että millainen on tyypillinen valkonahkaopettaja (lasten mielestä)? No, sillä on tietenkin kauhea nippu avaimia. Ja aurinkolasit. Ja ennen kaikkea sillä on kahvikuppi aina kädessä.








Osui ja upposi.




11. kesäkuuta 2015

Köksää

Meillä on tänä vuonna koulussa ensimmäistä kertaa ihan oikea köksänmaikka. Ennen muksuja vietiin koulun keittiöön vääntämään sapuskaa ihan opettajan omantunnon mukaan. Mä en vienyt  omaa luokkaani kertaakaan. Jos opettajaa ei osata kuunnella ihan normaalissa luokassa, niin ei taatusti sitä kuunnella sitten tilassakaan, jossa on puukkoja, veitsiä, leikkureita, vatkaimia ja muita härveleitä, joilla saa omia tai jonkun muun sormia irti.




Mutta tänä vuonna joku muu on vastuussa niistä irronneista sormista, joten kokkailu on ollut ihan mukavaa puuhaa. Mä menen yleensä jeesimään Grantin luokkaa, sillä he ovat aika hulivilejä. Meitä on kolme aikuista kaitsemassa noin yhdeksää poikaa, ja se on ihan sopiva määrä.




Me ollaan väännetty hedelmäsalaattia, pullaa ja pitsaa. Hedelmäsalaattiin tuli kaikenmoista, jota pojat eivät olleet ennen maistaneetkaan, muun muassa kiivi oli täysin uusi kokemus. Pitsaan laitettiin oreganoa, jota pojat luulivat ensin marihuanaksi. Kukaan ei kikatellut - se oli heidän mielestään ihka aitoa ganjaa. Ilmankos pojat niin tykkäävät köksästä!







9. kesäkuuta 2015

Splash 2015

Meillä oli taas jokavuotinen uintikarnevaali, mikä yleensä meinaa  hyvin pitkää ja kuumaa päivää uima-altaan reunalle mukuloille karjuen. Toisaalta on mukava katsoa kakaroiden menoa, sillä he kyllä tykkäävät puljata ja ovat aikamoisia uimamaistereita. Ongelma vaan on se, että odottavan aika on pitkä ja heille tekee vaikeaa olla paikoillaan ja odottaa omaa vuoroaan. Tekemisen puutteeseen sitten keksitään kaikenmoisia velmuiluja - yleensä nyrkkitappeluita.








Meidät oli tänä vuonna jaettu kolmeen ryhmään, jota nämä aussit kutsuivat taloiksi. Meillä oli House Green, House Yellow ja House Orange. Mä olin House Green ihan vain siksi, että mulla ei ollut vaatekaapissa mitään punaista tai oranssia. 










Koko puljausrumban voitti muistaakseni House Orange, jotka saavat  mainetta, kunniaa ja nimensä hienoon kylttiin.









4. kesäkuuta 2015

So much derp

Musta on otettu viime aikoina oikein helvetin hyviä kuvia. En tiedä, onko vika kamerassa vai mussa. Tuskin mussa. 










Eihän tässä mitään. Ihan kiva näyttää julkkikselta.







2. kesäkuuta 2015

Peppi Club

Meidän naapurikylässä on meidän lähipubi. Se meidän kantabaari on siellä Gili-saarilla oleva Sama Sama, mutta Peppi Club on meidän lähiöbaari. Tosin sinne on matkaa ainakin tunti silloin, kun tiet ovat kunnossa. Silloin kuin ne eivät ole, matkaan saattaa mennä parista tunnista muutamaan kuukauteen. Tien varsi on täynnä matkalle jääneitä autoja, jota ovat joko hajonneet, kolaroitu, jääneet kiinni mutaan, ajautuneet tieltä tulvavesien mukana tai muuten vaan poltettu.











Tällä kertaa matkan varrelle oli jäänyt polttoainetankki ja rekka. Siellä se kyhjötti kyljellään. Tuulilasi oli lyöty rekan sisältä päin ulos säpäleiksi, joten vaikutti siltä, että kuskille ei ollut käynyt kuinkaan. Luettiin seuraavana päivänä lehdestä, että kuski käveli ihan ehjin nahoin tietä, kunnes oli saanut kännykkään sen verran palkkeja, että sai soitettua apua. Joku fiksu oli vääntänyt rekan ympärille hiekasta pienen suojamuurin, jos vaikka tankin sisältö sattuisikin vuotamaan maahan.  Onnettomuuspaikan vieressä oli nimittäin joki, johon bensaa ei tietenkään haluttu.








Me töllöteltiin aikamme rekkaa, mutta kurkunpäässä alkoi olla sellainen olo, että mieli teki jo kylmää bisseä, joten me jatkettiin matkaa Peppimenartiin. Peppi Clubissa oli jo melko lailla porukkaa. Me oltiin paikan ainoat valkonahat, joten me erotuttiin aika hyvin joukosta. Lisäksi me ei osattu noudattaa paikan sääntöjäkään, joten oli aika lailla selvää, että oltiin ensikertaa reissussa.








Hyvin nopeasti ympäri klubia nousi käsiä tervehdykseen. Meidän koulun paikallisista työntekijöistä aika moni oli viettämässä perjantaita klubilla. Meidän saapuminen sai aikaan vähän kikatusta ja hihkaisuja. Meidän koulun talonmies tuli heti kertomaan, missä meidän kuuluu jonottaa ja että tiskille mennään yksi kerrallaan. Tiskiltä sai ainoastaan kahta sorttia kaljaa ja muutamaa limua ja that's it. Ei drinkkejä, ei shotteja, ei viinaa eikä viiniä. Voi joko valita keltaista 3,5 % kaljaa tai sinistä 3,5 % kaljaa.







Klubi on auki kaksi ja puoli tuntia kolme kertaa viikossa. Puoli kahdeksalta meitä taas neuvottiin menemään jonoon, sillä baari sulkee pian ja kohta koko konkkaronkka olisi jonossa. Totta turisi. Yhtäkkiä jono hujahti kymmenkertaiseksi. Sitten yksi työntekijöistä nappasi biljardikepin ja piti sitä vaakatasossa viimeisen jonossa seisojan perässä. Siinä se nökötti kuin tasoristeyksen puomi merkkinä siitä, että tämän hepun jälkeen ei enää myydä mitään. Eivätkä ne myyneetkään. Turvatoimista voisi päätellä, että jos näin ei toimita, voisi esiintyä jonkinmoista kärhämää.





No, meillä ei ollut minkäänmoista kärhämää. Mä muistan kyllä kuulleeni, että Pepissä on riehuttu ja poltettu autoja tappeluiden aikana, mutta tällä kertaa tunnelma oli erittäin mukava. Me rupateltiin paljon wadeyeläisten kanssa. He tunnistivat meidät heti. Meidät on tietenkin nähty kaupassa ja kylillä. Kyllä kaikki apinan tuntee, mutta apina ei tunne ketään. Nytpä tuntee. Meillä oli muutama vanhempaintapaaminenkin. 





Pirun leppoisa reissu. Näitä lisää. Paluumatkalla meinasi kyllä lorahtaa lusikallinen housuun, kun tiellä mötkötti muutama musta lehmä. Ei paljon tehnyt mieli tömäyttää sellaiseen autolla. Onneksi meillä oli yhteensä kuusi silmäparia tapittamassa tietä. Ei käynyt kuin rekkakuskille.