28. marraskuuta 2013

The Game of Rods



Lähdettiin pokien kanssa kalaan, kun ei oikein ole tämän jakson aikana tullut käytyä pusikossa. Me pakattiin autot lauantaiaamuna kello seitsemän lähtökuntoon. Eihän meillä varsinaisesti mihinkään kiire ole, mutta täällä tapahtuu kalastus siedettävän lämpötilan ja vuoroveden rytmin mukaan. 




Me ajettiin ryteikköön puolisen tuntia - ei kauhean kauas. Päätieltä poikettuakin pikkutiet olivat vielä yllättävän hyvässä kunnossa. Ei ole satanut paljon viime aikoina. Perillä meitä odotti pieni outstation. Paikallisille on rakennettu pieniä mökkejä heidän perinteisille mailleen. Mökeissä on yleensä muutama makuuhuone, ulkohuussi, ulkokeittiö, varjoinen katos pihalla ja aurinkopaneelit. Yleensä mökeissä on myös graffiteja ja tagejä ympäri seiniä, rikotut ikkunat, roskaa joka puolella, lasinsiruja lattialla ja kattotuulettimet rikki. Kai se on vaikea kunnioittaa omaisuutta, jonka eteen ei ole tikkua laittanut ristiin.





Meidän kalastusreissu ei oikein onnistunut. Mun koukku jäi jumiin heti viiden minuutin kalastelun jälkeen. Sitten Grant kiskoi joesta ylös myrkyllisen kissakalan. No, kiitti. Seuraavaksi Grantin ja toisen kalastelijan siimat menivät sekaisin ja samalla kaverin koukkuun kävi toinen kissakala, mutta tämäpä päätti uida vedessä makaavan puun rungon ympäri ja jäädä jumiin. Sielläpä olivat sitten kaksi siimaa jumissa. Me ajateltiin venailla laskuvettä, jolloin puunrungon lähettyville uskaltaa mennä ja irrottaa koukun. Krokot ovat tällöin syvemmällä. Tällä aikaa rapu kävi jumiin jääneen kissakalan kimppuun ja alkoi syödä sitä elävältä. Ei saatu kiinni kalaa eikä rapua. Siimat edelleen jumissa.







Kolmannen kalastelijan vapaan kävi kiinni kala, joka näytti napanneen kunnolla kiinni, sillä vapa hetkahti aika mojovasti. Sitten vapa mätkähti laiturilta mutaiselle joenpenkalla. No, perkule! Milläs sen nyt hakee, kun siellä on niitä krokoja. Ennen kun ehdittiin miettiä pelastusoperaatioita sen enempää, koukkuun jäänyt kala kiskoi koko vavan jokeen. Tunteja myöhemmin neljäs kalastelija sai koukkuunsa kolmannen kalastelijan siiman. Aikamoinen sattuma! Kolman kalastelija kelaili siimaa hiljalleen, ja sitten kuului räks. Neljännen kalastelijan helkutan kallis vapa napsahti poikki, mutta saatiinpa me sentään talteen kolmannen kalastelijan parin kympin vapa. Ja se kala, joka sen vei mennessään. Joka oli myrkyllinen kissakala.







Oli selkeästi aika lähteä kotiin. Joessa uiskenteli sitä paitsi nelimetrinen kroko.








26. marraskuuta 2013

Joihinkin juttuihin ei vain totu ikinä


Esimerkki: Meidän koulu heittää kaikki tietokoneet roskiin, sillä niiden takuu menee umpeen eikä koulu maksa umpeutumisen jälkeen niiden korjausta. Kai se on ihan järkeenkäypää, mutta kun nämä tietokoneet eivät ole rikki. Ne heitetään siis pois sillä, jos ne menevät joskus tulevaisuudessa rikki, niitä ei korjata. What?




Täysin toimivat tietokoneet voitaisiin jättää luokkiin, kunnes ne menevät rikki. Mutta kun ei jätetä.




Täysin toimivat tietokoneet voitaisiin tietenkin myös lahjoittaa kylälle, sillä kenelläkään ei ole tietokoneita kotona eikä kylässä ole julkisiakaan tietokoneita. Mutta kun ei lahjoiteta.




Toimivat tietokoneet voitaisiin tietenkin myös antaa koulun paikallisille työntekijöille, jotta he voisivat harjoitella tietokoneen käyttöä. Mutta kun ei anneta.




Ei mulla muuta sitten tänään.


22. marraskuuta 2013

Pöytälaatikon pohjalta III: Kylä nimeltä Wadeye

Tämäkin teksti löytyi tietokoneen uumenista. Se taitaakin olla viimeinen sarjassamme Pöytälaatikon pohjalta.

Olenko mä tosiaan ollut sen verran höperö, että olen jättänyt kertomatta Wadeyestä? Jos olen aikaisemminkin näistä asioista rupatellut, niin toimikoon teksti muistutuksena siitä, millaisessa paikassa mä elän ja mikä täällä on meininki. Välillä kun on vaikea vaihtaa kuulumisia suomalaisten kavereiden kanssa, sillä meidän maailmat ovat niin erilaiset ja musta tuntuu, ettei kukaan siellä kuitenkaan tajua. Ja miten tätä oikeastaan voisikaan edes ymmärtää.



Mustaa ja valkoista

Wadeye, tai toiselta nimeltään Port Keats, on pikkuinen kylä Timorinmeren rannalla. Kylä on kohtuullisen kaukana muusta maailmasta. Darwiniin kyllä lentää kolmessa vartissa, sillä matkaa sinne ei ole kuin 230 kilometriä linnuntietä. Monsuunikauden aikana lentäminen onkin ainoa vaihtoehto, sillä hiekkatie, joka vie Darwiniin, katkeaa takuuvarmasti, kun joet tulvivat runsaiden sateiden jälkeen. Toki jos on oikein turbo neliveto, jossa on myös snorkkeli, perille saattaa päästä myös monsuunikauden aikana. Jos kuitenkin jää jumiin jokeen, niin siellähän sitten olet. Niitten krokojen kanssa.

Kus on tie perille?
Käytännössä yhteydet ulkomaailmaan ovat kuitenkin katki-poikki-rikki noin viisi kuukautta vuodesta. Kauppaan tuodaan kyllä laivalla tavaraa, mutta se ei ota kyytiin matkustajia. Lentäminenkin on monsuunisateiden aikana kuulemma aika inhottavaa, sillä lentäjät löytävät perille lähinnä näköaistiinsa luottaen. Rankassa sateessa ei näe ulos. Meidän lentokentällä kun ei ole valoja, niin on huono laskeutua, jos ei rataa näe. Työkaveri jutteli, että viime vuonna lentäjien piti kaivaa iPadit esille ja avata Google Maps, jotta löytäisivät perille. Täytyy sanoa, että ei ole kauhean kova luotto.

Meitä asukkaita on täällä noin 2000 muutamasta klaanista - nykyään myös Suomesta. Täällä puhutaan muutamaa kieltä. Aboriginaalit puhuvat keskenään murrinh-pathaa, kotonaan perheensä kesken jotakin seitsemästä pienemmästä heimokielestä ja valkoisille miehille rupatellessa käytetään englantia. Valkoiset miehet ilmestyivät näille maille vuonna 1935, kun eräs katolinen pappi päätti pystyttää lähetyssaarnaajatönön pystyyn. Aika huima ajatella, että paikalliset asuivat vielä alle 80 vuotta sitten tuolla ryteikössä keskenään. Nyt on talot, sähköt, juokseva vesi, sairaala, koulu, kauppa, lentokenttä ja valkoisen miehen lait.



Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi meidän maailmat ovat vielä niin erilaiset. Valkoisilla australialaisilla on aika lujat ennakkoluulot ja -käsitykset siitä, millaisia "abot" ovat. Mä luulen (mun huiman kahden viikon kokemukseen pohjaten), että suureksi osaksi ongelmat johtuvat siitä, että meillä on niin kovin erilainen käsitys kauneudesta. Meille on tärkeää, että meidän talot näyttävät ulkoapäin siisteiltä, että meidän puutarha on viehättävä (aussit ovat aivan fanaattisia nurmikkojensa suhteen), että me näytetään asiallisilta ja pukeudutaan sosiaalisen tilanteen mukaan oikein.






Meidän mielestä on törkeää, että paikallisten talot ovat ränsistyneitä ja ulkoseiniin on maalattu graffiteja, käden jälkiä tai lasten piirustuksia, että heidän puutarhansa ovat täynnä roskia, kokispulloja, vanhoja autoja ja kulkukoiria, että he eivät sujauta dödöä kainaloon ja käyttävät vaatteita, joiden kuviot eivät soinnu toisiinsa. Lisäksi paikallisilla ei ole kenkiä lainkaan.




Toisaalta asiaa voi tarkastella myös toisesta näkökulmasta. Heidän mielestään saattaa olla typerää, että meille on tärkeää, että meidän talo on siisti, mutta me emme puhu naapureillemme, että me käytämme hirveästi aikaa ja rahaa siihen, että meidän takapihoillamme kasvaa ruohoa ja muita kasveja, jotka eivät vain kuulu tähän maisemaan, että me olemme kiinnostuneita siitä, minkä firman farkut kenelläkin on päällä tai että me käytämme töissä pitkiä housuja ja kauluspaitoja vain siksi, että meidän kollegat kaupungeissa tekevät samoin. Aboriginaali naisten hulmuavat hameet ja löysät t-paidat ovat varmasti kätevämpiä vaatteita näihin ilmoihin kuin polyesteripuku. Lisäksi me tungetaan jalkamme hikoilemaan sukkiin ja kenkiin, vaikka pehmeällä hiekalla on hyvä kävellä paljain jaloinkin.


Mun koti
Naapurin koti. Photo by The Age.


Mä en pidä siitä asenteesta, joka monella valkoisella tuntuu täällä olevan. Heidän lentokoneensa on laskeutunut viisi minuuttia sitten, ja jo ollaan neuvomassa, miten täällä kuuluisi elää. Lapsellista. Nämä kaverit ovat asuneet näillä mailla noin 50 000 vuotta. Eivätköhän he kuitenkin tiedä paremmin. Jo pelkästään se, että me valkoiset kärvennytään auringossa alta aikayksikön ja että Australian pohjoisosissa on maailman suurimmat ihosyöpätilastot, on selvä merkki siitä, että me emme tänne kuulu ja että meidän pitäisi nöyrästi kuunnella hattu kourassa, jos joku paikallinen meille haluaa jakaa tietoaan heidän maastaan. Mutta ei. Pakkohan meidän on tietää paremmin, kun meillä on GPS, Wikipedia ja satelliittipuhelimet.

Hyvä esimerkki siitä, että meillä on melko huono käsitys siitä, miten täällä eletään, on kylän ruokapankki, josta vähävaraiset voivat hakea sapuskaa. Ruokapankin kasseissa on muun muassa tölkkejä ja pastaa. Kätevää. He ovat osanneet huomioida, että monilla perheillä ei ole jääkaappia. Pari juttua kuitenkin. 1. Heillä ei ole myöskään tölkinavaajia ja 2. monet eivät tiedä, mitä pasta on.




Lisäksi täälläkin kuten ympäri Australiaa törmää ihmisiin, joiden kanssa joutuu aivan käsittämättömiin keskusteluihin. Kävin esittelemässä itseni valkoiselle sedälle, joka asuu samoilla nurkilla. Me käteltiin, ja mä kerroin nimeni. Heti tämän jälkeen keskustelu kääntyi äkillisesti ja täysin odottamatta siihen, kuinka kuulemma pari yötä sitten eräs valkoihoinen nainen olisi raahattu pimeän tullen kodistaan kadulle ja yritetty raiskata. Kuulemma kyseessä oli naisen oma vika, sillä hän ei lukinnut aitaansa öisin. Täyttä valetta koko paska. Jos täällä olisi jotain tuollaista tapahtunut, koko kylä olisi siitä varmasti tiennyt. Tarina olisi levinnyt kulovalkean tavoin, ja olisin siitä kuullut varmasti monen monelta ihmiseltä. Mutta mun mielestä valetta hirvittävämpää on se, että tämän sedän mielestä tästä aiheesta oli hyvä ja soveliasta keskustella juuri tapaamansa, vielä tuntemattoman ihmisen kanssa. Mitä ihmettä? Olisit nyt vaikka kysynyt, mistä olen kotoisin. Setä, olet kusipää. Selvästi tarkoitus oli istuttaa muhun jonkinlainen epäilyksen ja vihan siemen. Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että ehdottomasti suurin osa valkoisista työkavereistani on todella mukavia ihmisiä eivätkä käyttäydy sedän tavoin.




Wadeyessä on kyllä ongelmia. Ei siitä mihinkään pääse, mutta syyllistävän sormen osoittaminen paikallisia päin on lyhytkatseista ja naiivia. Australialaiset veivät maat, tappoivat muutaman miljoonan paikallista, tuhosivat kulttuurin ja perinteen, kielsivät elämästä kuten ennen. Että näillä mennään. Valtion sensuksen numerot kertovat karua kieltä. Wadeyessä asuu noin 1600 ihmistä, joista 92 % on aboriginaaleja. Australian keskiarvo on 2 %. Okei. Sitten alkavat aika hurjat numerot. Näistä vajaasta kahdesta tuhannesta ihmisestä 15 % oli alle nelivuotiaita. Alle 15-vuotiaita on 38 % koko Wadeyen väestöstä. Vastaava luku muualla Aussilassa on alle 20 %. Yli 55-vuotiaita on 3 %. KOLME PROSENTTIA! Herranjumala! K-O-L-M-E. Muualla Aussilassa vastaava luku on vähän alle 25 %. Mua oikein hirvittää ottaa selville, mikä täällä oikein on keskimääräinen elinikä.



Lisää kivoja numeroita: keskivertoaussi tienaa viikossa 466 dollaria. Keskivertowadeyeläinen tienaa viikossa 188 dollaria. Ja tämän keskivertowadeyeläisen täytyy ruokkia 38 % kylän väestöstä, sillä he ovat alle 15-vuotiaita. Keskivertoperhe tienaa viikossa 1171 dollaria, kun taas wadeyeläinen perhe tienaa 488 dollaria. Eli täällä yksi perhe saa palkkaa sen verran, mitä yksi yksilö tienaa viikossa muualla. Eikä tässä vielä kaikki. Yksi talous Aussilassa tienaa viikossa 1027 dollaria, kun taas Wadeyessä yksi kuppikunta tienaa 1050 dollaria. Whaat? Nehän tienaavat Wadeyessä siis enemmän rahaa. Miten on mahdollista? Koska yhdessä talossa saattaa asua kymmenittäin ihmisiä.


Tulonlähde. (Jos haluatte ostaa näitä tauluja, let me know.)
Saanen myös huomauttaa, että viikkopalkan jos kertoo 52:lla, saamme vastaukseksi keskimääräisen vuositulon, joka on alle 10 000 dollaria. Yksikään valkoihoinen ei täällä nosta sormeakaan alle 40 000 dollarin vuosipalkalla. Ensikertalainen opettaja saa palkkaa vuodessa noin 60 000 dollaria.  Meidän lääkäri takoo varmaan noin millin vuodessa. Valkoihoisten saamat korkeat palkat vääristävät tilastoja, mikä merkitsee sitä, että paikalliset saavat todellisuudessa huomattavasti vähemmän hilloa kuin, mitä tilastot antaisivat ymmärtää. Ilmankos meillä on koulussa oppilaita, jotka tulevat aamulla kouluun niin nälkäisinä, että tietää, ettei illalla ole kotona saatu ruokaa. Ilmankos meillä on koulussa teinejä, jotka näyttävät yhdeksänvuotiailta.


Kaveri on kolmetoista.




19. marraskuuta 2013

Pöytälaatikon pohjalta II: Tiedättekös, mikä on ihan pirun kivaa?


Ja tässä syy, miksi tämä ja edellinen postaus todennäköisesti jäivät julkaisematta silloin aikoinaan. Mun on näköjään ollut pirun hankala keksiä kymmentä hyvää asiaa Aussilassa asumisessa. Jep, kyllä on Ballarat tökkinyt ja pahasti. Olen kyyninen akka. 


DISCLAIMER: Seuraava blogipostaus sisältää armotonta ja täysin aiheellista hehkutusta. Jos sulla on huono päivä, en ehkä sinuna menisi lukemaan tätä postausta juuri tänään, sillä ei ole kivaa lukea, miten paljon paremmin asiat ovat muualla. Seuraavat kivuudet eivät ole missään kummemmassa järjestyksessä, sillä en osannut päättää, mennäänkö sen mukaan, mikä on ihquinta, vai sen mukaan, mihin ihquuteen törmää useiten. 


1. Täällä voi kulkea korkkareissa ympäri vuoden. Kyllähän Australiassakin sataa, mutta harvemmin täällä tulee yhtenä päivänä lunta ja seuraavana vettä, mikä merkitsee sitä, että täällä ei ole ikinä pääkallokelejä. Kun on opetellut Suomessa tarpomaan polviaan myöten sohjossa ja loskassa, eivät nämä kelit täällä enää tunnu missään. Me ollaan monta kertaa tyttöjen kanssa kotopuolessa ihmetelty kenkäliikkeiden kovapohjaisia stilettoja ja mietitty, missä niitä muka voisi käyttää. No, Australiassa tietenkin!


2. B.Y.O. eli Bring Your (Motherfuckin') Own. Maa, jossa kassikossu on sallittua ja siihen jopa aktiivisesti kannustetaan. Kirjaimet B.Y.O. ravintolan ovessa meinaavat nimittäin sitä, että lafkaan saa viedä omat juomat mukaan. Mä olen ymmärtänyt, että asia juontuu siitä, että täällä osataan arvostaa viiniä ja ruokaa aivan eri tavalla kuin Suomessa. Kaikilla ravintoloilla ei ole mahdollista tarjota kovinkaan kattavaa viinivalikoimaa, joten asiakas saa tuoda mieleisensa viinin mukanaan. Sääntö pätee kyllä muihinkin juomiin kuten bisseen ja siideriin - votkasta en tiedä. Osa ravintoloista pyytää nimellisen korkkausmaksun, sillä hehän jäävät paitsi asiakkaan juomadollareista. Korkkausmaksu on viitisen dollaria per viinipullo ja dollarin pari per kaljaputeli, mikä on ihan hyvä diili, jos miettii, kuinka paljon yhden ravintolassa juodun viinipullon hinta kirpaisee Suomessa. Paljon. Eihän nämä aussit täällä tietenkään asiaa näin ajattele vaan iloitsevat siitä, että saavat lempparivinukkaa lempparisapuskan kanssa. Kyllä tämä on ihan tällaista perisuomalaista halvalla humalaan -meinikiä, kun laskeskellaan senttejä ja promilleja.


3. Aussit ovat mestarijonottajia. Jopa. Meitäkin. Parempia. Ensin mä vaan kuvittelin, että mun jonotusparadigma on mennyt sekaisin Intian ja Kaakkois-Aasian jälkeen ja että mä vain kuvittelen aussien olevan täsmällisiä, kohteliaita ja rehellisiä jonottajia. Kyllä se vaan niin on, että he ovat maailmanluokan jonottajia - parempia kuin saksalaiset. Monissa kaupoissa ja kaikilla rautatieasemilla on kassoille vain yksi jono, mikä merkkaa sitä, että ikinä ei tarvitse murehtia sitä, että naapurijono tuntuu kulkevan nopeammin. Kaikki seisovat yhdessä jonossa, ja sitten kuljetaan kassalle yksitellen sitä mukaa, kun kassoja vapautuu. Lisäksi melkein joka kaupassa on myös express-kassa, jolle jonottavat ne, joilla on vähemmän kuin kuusi tavaraa. Eipä tarvitse seistä perheenäitien perässä jonossa venailemassa sitä, että kassaneiti saa piipattua viisi ostoskärryllistä sapuskaa kassalla. Nerokasta. Parasta systeemissä on se, että ihmiset myös noudattavat sääntöä eivätkä ihmiset tunge jonoon seitsemän tavaran kanssa. Suurissa marketeissa on myös itsepalvelukassoja. Me eletään tulevaisuudessa!


4. Aussit haluavat, että myös sulla on aidosti kivaa.  Myönnettäköön, että tervehdykseen "hi, how ya goin'" ei kuulu vastata tilittämällä viimeisen viikon seikkailuja, hyviä tai huonoja, vaan, jos siihen ylipäätään vastataan mitään, siihen vastataan "hi, how ya goin'" tai "good and you" tai jotain muuta ympäripyöreää. Homma on kuitenkin toinen kaveripiirissä, jossa sopii uikuttaa milloin mistäkin. Avun pyytäminen ei ole heikkouden merkki. On vähän sellainen kaveria ei jätetä -meininki. Tämä ulottuu toisaalta myös turistiturneisiin. Hyvä esimerkki tästä on mun ja Sussun delfiiniuintikierros. Delfiinejä ei näkynyt missään, joten meille järjestettiin kaikenlaista korvaavaa toimintaa. Eikä siinä vielä kaikki. Henkilökunnasta paistoi oikea ja aito halu järjestää meille jotain kivaa. Ei vain pelko siitä, että nyt puskaradio toitottaa, että ei näkynyt delfiinejä missään. He siis halusivat, että meillä on kivaa eivätkä murehtineet tulevia asiakkaita. 


5. "Otaksä vielä yhden?" Edelliseen kaveria ei jätetä -mentaliteettiin liittyen joka kemuissa jokainen, joka nousee pöydän ympäriltä tai sohvalta, kysyy muilta läsnäolijoilta, haluavatko he vielä yhden drinksun. Kovin kohteliasta. Arvostan. Varsinkin kun pitää muistaa, mitä kukakin juo, ja nämä kun vielä ovat hyvin tarkkoja bisseistään. Auta armias, jos viet väärää kamaa pöytään jääkaapin kahdestakymmenestä kaljamerkistä. Kohtaan viisi kuuluu myös kahvin kaataminen. Jokainen täällä muistaa, miten kaikki haluavat kahvinsa. On loukkaus ystävää kohtaan, jos ei muista, montako sokeripalaa ja paljonko maitoa. Mä olen kovasti yrittänyt muistella, mitä kaikki juovat ja miten he kahvinsa haluavat, mutta EN MÄ OSAA! Jättäkää mut rauhaan! Ainakin mä yritin!

6.

7.

8.

9.

10.


13. marraskuuta 2013

Pöytälaatikon pohjalta I: Ääretön ärsyyntyminen


On näköjään aikoinaan jäänyt postaamatta muutamia kirjoituksia. Tämän olen kirjoittanut joskus vuoden 2012 alkupuolella. Sen voivat näppärimmät päätellä kohdan yksi sisällöstä. Ballaratissä on kylmä. Ei täällä. Lisäksi voitaneen huomata postauksesta paistava ylenpalttinen vitutus, jonka kourissa olen ollut viimeksi juuri vuoden 2012 alkupuolella vielä Ballaratissa asuessa. Ehkä tuon vitutuksen ja Ballaratin välillä on jonkinlainen kausaalinen suhde. Tässä tämä nyt olisi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.



Tiedättekös, mikä on ihan pirun ärsyttävää?

DISCLAIMER: Seuraava blogipostaus sisältää armotonta ja täysin aiheetonta marinaa. Jos sulla on hyvä päivä, en ehkä sinuna menisi lukemaan tätä postausta juuri tänään. Seuraavat raivostuttavuudet eivät ole missään kummemmassa järjestyksessä, sillä en osannut päättää, mennäänkö sen mukaan, mikä ärsyttää eniten, vai sen mukaan, mikä ärsyttää useimmiten. Sekin on ärsyttävää.

1. Kokoajan on niin pirun kylmä. Myönnettäköön, että mä olen kotoisin yhdestä maailman kylmimmistä maista, mutta aussit vievät kylmässä kärvistelyn astetta pidemmälle. Ikkunanpielistä, nurkista, katon rajasta, ovien alta viuhuu tuuli sisään. Ikkunoita ei voida tuplata tai taloja eristää. Mikä teitä vaivaa ihmiset!? Täällä me istutaan iltaisin takit niskassa katsomassa telkkaria ja öisin nukutaan täydessä sotavarustuksessa. Meidät pitää hengissä sähköviltti ja kuumavesipullot. Lämmityksestä vastaavat onnettomat kaasulämmittimet ja kokolattiamatto. Outoa, sillä koko muu maailma on jo siirtynyt 2000-luvulle. Ja eikö täällä joskus voisi paistaa aurinko ja olla lämmintä, mitä häh? Sattumalta vaan on ollut kylmin kesä viiteenkymmeneen vuoteen.

2. Pistorasioiden määrä ja sijainti. Joo joo, vanha tunnelmallinen talo, blaa blaa. Meidän huoneessa on tasan yksi pistorasia, ja se on keskellä seinää. Ei keskellä seinää lattian rajassa vaan noin metrin korkeudella lattiasta ja ikkunan vieressä siten, että siihen ei voi vahingossakaan laittaa esimerkiksi työpöytää viereen, jolla voisi pitää tietokonetta. Se ei ole yöpöydän vieressä, jotta saisi herätyskellon tai lukuvalon toimimaan. Se on niin hankalassa paikassa, että ei saa kaiuttimia tai radiota seinään, jotta voisi kuunnella musiikkia. Pistorasioita on yksi, joten ei voi esimerkiksi kuunnella radiota ja käyttää tietokonetta samaan aikaan. Tai ladata kahta puhelinta samaan aikaan. Tai pitää sähkövilttiä ja valoa päällä samaan aikaan.  Ainakaan ilman, että puolta lattiapinta-alasta ei peittäisi armoton jatkojohtoviidakko. Nämähän elävät kuin eläimet! Lisäksi jokaisessa pistorasiassa (tai siis siinä yhdessä ja ainoassa, joka meidän huoneessa sijaitsee) on pieni nipsu, millä saa virran pistorasiaan. Hyvä hyvä, hieno keksintö! Mukulat ei saa sätkyä, kun tunkevat sormensa pistorasiaan, mutta arvatkaapa unohtaako sen nipsun mätkäistä päälle, kun laittaa puhelimen tai koneen lataantumaan. 

3. Ei ajovaloja. Ajovaloja ei ole pakko pitää päällä muulloin, kun illan pimetessä. Jokaisella vaan tuntuu olevan eri käsitys siitä, milloin se ilta pimenee. Mitä siinä muka häviää, jos pitää ajovalot päällä?, kysyn ma. Auto on huomattavasti helpompi havaita keskellä päivääkin, jos siinä on valot päällä. Ihmiset kuvittelee, että he säästävät akkua, kun suhaavat pimeänä iltamyöhään. Dorkat. Nämä ovat niin vainoharhaisia kaiken muun kanssa. Tällä viikolla oli juttua telkkarissa siitä, miten suurimmalla osalla Melbournen krikettikentillä on itse kriketin pelaaminen kielletty, sillä erään kentän lähelle parkkeeratusta autosta oli mennyt ikkuna rikki (tositarina). Grantkin myöntää, että ausseilla on paha tapa säätää järjettömiä lakeja ja kynäillä mielettömiä varoitustekstejä onnettomuuksien jälkeen. Sitten on kaikilla taas turvallinen olo eikä ketään voida haastaa oikeuteen. No, missä ne ajovalot sitten ovat?

4. Kaksi eri kraanaa. Tästä mä olen maininnut varmasti aikaisemminkin. Miksi, oi miksi, tarvitaan eri hanat kylmälle ja kuumalle vedelle? Eihän tähän tarvita ydinfysiikkaa tai diplomi-insinöörejä, yksi Y:n mallinen putki riittää. Mä keskustelin aiheesta aussin kanssa, ja hän sanoi, että heidän järjestelmänsä on parempi, sillä näin saa myös pelkästään kylmää tai pelkästään kuumaa vettä. What? Ääliö. Niinhän mekin saadaan. Mutta meillä menee huomattavasti vähemmän aikaa siihen, kun läträtään veden kanssa ja yritetään yhdistellä jäätävän kylmää ja polttavan kuumaa vettä sopivaksi. Ei ihmekään, että näillä on täällä vesipula, sillä hommaan menee vähintään vartti, kun kraanat toimivat vielä pienellä viiveelläkin. Toinen homma kraanoissa on niiden sijainti. Meidän suihkun säätimet ovat noin puolentoista metrin päässä itse suihkusta. Kas kun eivät keittiöön niitä asentaneet. 

Pätee myös Aussilaan
Lisäksi itse kraanat tuppaavat olemaan hyvin lyhytnokkaisia, joten juoksevan veden alle ei saa kuin puolet kädestä. Siinä sitä sitten lasketaan lavuaariin vettä ja arvotaan lämpötilaa, ennen kuin kädet tai kasvot on saatu pestyä. Raivostuttavaa. Ei käsien pesuun pitäisi mennä varttia. Sen vielä ymmärtää, että vanhoissa taloissa on perinteisen kraanat, mutta miksi näitä asennetaan edelleen uusiinkin taloihin. Moi, terkkuja täältä 2000-luvulta!





5. Suihku, jota ei saa irti seinästä. Näitä on suomessakin, ja ne ovat yhtä ärsyttäviä sielläkin. Yritä siinä sitten käydä pikaisesti suihkussa aamulla kastelematta tukkaa, kun suihkupäätä ei saa seinästä. Eikä sitä saa myöskään taivuteltua alaspäin kunnolla. Tekee myös intiimialueen pesun räiskinnäksi.

6. Ei lukkoja vessan ovissa. Miksi? MIKSI?

7. Ruoan hinta.  Perus rasvaton ja maustamaton jogurtti yli 5 dollaria kilo. Perus rasvaton raejuusto (jos sitä edes on saatavilla) noin 7 dollaria kilo. Mikä teillä on rasvattomia maitotuotteita vastaan, hä? Teillähän on lehmiä lande täynnä. Mikä tahansa kala vähintäänkin 14 dollaria kilo. Lohi 30 dollaria kilo. Eikös tämä ole, jumankauta, saari. Ihan sellainen normaali saari, jota ympäröi vesi, jossa on kaloja? Selittäkää. Kaikki roskamoska on toki törkyhalpaa. Sipsejä ja karkkeja saa pilkkahintaan. Juustopurilainen on 2 dollaria. Aussien puolustukseksi on kyllä myönnettävä, että rehuliikkeistä saa halvalla hedelmiä. Tarjouspäärynöitä ja -appelsiineja saa ihan pennosilla. Päärynät olivat toissa viikolla 19 senttiä kilo. Tästä en marise. Paitsi että ne nuukahti aika nopeasti. Mutta muuten en marise.



8. Imperialistiset mittayksiköt. Kuva puhukoon puolestaan.

Osa pätee myös Aussilaan

9. Aikaero. Eikö tätä koko mannerta vois hinata vaikka muutaman aikavyöhykkeen verran länteen? On meinaan kohtuu ärsyttävää puhua kavereiden kanssa keskellä yötä.

10. Palvelu. On. Liian. Pirteää. Täällä eräässäkin ajankohtaisohjelmassa päiviteltiin toissa viikolla, miten palvelun taso on pudonnut. Vinkki: kukaan ei halua olla palveluammatissa, sillä rahan tulo on nihkeää ja aasiakkaat idiootteja. Mun on kyllä sanottava, että mun kokemus kaikenmoisesta palvelusta on juurikin päinvastaista. Kauppaan ei voi astua sisälle ilman, että joku hihkuu kauhealla nasaaliäänellä "Hello darling! How are ya? How may I help ya?"  Mä en ole sun darling tai honey tai sweetheart tai babes, mun kuulumiset ei kuulu sulle ja mene pois.

Ei muuta. Kiitos ja anteeksi.






7. marraskuuta 2013

Extra! Extra!


Me ollaan taas oltu uutisissa.

1. tammikuuta 2013
Wadeye on Australian nuorin kaupunki. Tilastojen mukaan Wadeyen keski-ikä on 21,6 vuotta. Se ei ole kauhean paljon. On meidän väestöpyramidi hyvin tanakasti vakaalla pohjalla. Wadeyen väestöstä 1,9 prosenttia on yli 65-vuotiaita, ja 36 prosenttia on alle 15-vuotiaita. Vertailun vuoksi Suomessa alle 14-vuotiaita on 16,5 prosenttia ja yli 65-vuotiaita on 18,1 rossaa.




1. tammikuuta 2013
Tiedättekö, mikä on naurettavaa? Se, että meillä on täällä viisi vakituista poliisia, joista yksikään ei ole töissä öisin. Tuossa muutaman sadan kilometrin päässä on saman kokoinen kylä, jonka enemmistö on valkonahkoja. Siellä on poliiseja yli 40.

THE AGE



28. helmikuuta 2013
Opettaja sai turpaan. Koulu kiinni.

NT NEWS



3. maaliskuuta 2013
Lentokone tippui. Kaikki kuolivat.

NT NEWS



10 toukokuuta 2013
Koira puri miestä, mies löi koiraa. Meillä on aidosti vaarallista liikkua pimeän jälkeen, sillä kapiset rakit käyvät päälle.

NT NEWS



2. heinäkuuta 2013
Ok, taas ovat jengit lehdissä. Artikkelissa unohdettiin mainita, että metallijengien lisäksi Wadeyestä löytyy muun muassa Madonna-jengi. Kuka pelkää mustaa miestä?

NT NEWS



18. elokuuta 2013
Jep, Wadeyen ruumishuone lähetti väärän ruumiin haudattavaksi. Sairasta. Virhe kävi ilmi vasta parin viikon päästä toisten hautajaisten yhteydessä. Perhe halusi vielä nähdä omaisensa ja arkusta paljastuikin miehen sijasta nainen. Jos tämä olisi tapahtunut missä tahansa muualla, seurauksena olisi miljoonien korvaukset. Entäs meillä? No, meillä ruumishuoneesta vastaavat vapaaehtoiset. Kätevää kunnan kannalta, sillä silloin viranomaiset eivät ole ikinä vastuussa mistään. Miten missään kolmannen maailman ulkopuolella voi olla vapaaehtoiset vastuussa tällaisista asioista? Kuten sanottu: sairasta. Täällä asia on vielä pahempi sillä, nyt hautajaisissa oli tanssittu väärän heimon tanssit, laulettu väärän heimon laulut ja ruumis on haudattu väärän heimon maille. Lisäksi meni vielä mies ja nainen sekaisin, joten laulettiin naisen laulut ja tanssittiin naisen tanssit ja arkussa olikin mies.

NT NEWS



LOPPUKEVENNYS
Meidän osavaltion paikallislehti NT NEWS on varsin vakavasti otettava uutislehti.









5. marraskuuta 2013

Vanhojapoikia siivekkäitä


Meillä pyörii nurkissa jonkunmoisia kaijoja. Mä olen aina halunnut lemmikiksi lintua. Oikeastaan ihan sama, mikä lintu, mutta lintu kuin lintu. Olisihan se aika kova, jos olkapäällä kökkisikin vaikka naurulokki… tai harakka. No, täällä niitä perinteisempiä lemmikkilintuja näkee ihan livenä luonnossa. Jotenkin tekee pahaa nykyään ajatella näitä kavereita häkissä. Ei ole ennen osannut pitää niitä oikeina, villeinä eläiminä.








Muutama kuu takaperin aina auringonlaskun aikaan meidän tuvan yli lensi toisenlaisia siivekkäitä.  Tuhansittain ja tuhansittain lepakoita. Nyt nämä kaverit ovat kadonneet kokonaan. Ovat varmaankin jatkaneet matkaansa muille maille, sillä, vaikka paikalliset niitä syövätkin, on mun vaikea kuvitella, että kymmenet tuhannen lepakot olisivat päätyneet grilliin. Tai eihän sitä tiedä, vaikka ne olisivatkin vaikka miten hyviä!










1. marraskuuta 2013

Baby bonus


Myös aussit saavat äitiyspakkauksen. Eipä, ku ootas. Eivät saakaan. He saavat kovaa käteistä. Ja se me saatiin tuta loman jälkeen.

Muutama viikko sitten menivät tämän vuoden vauvabonukset jakoon. Wadeyessä syntyy melko paljon vauvoja, mikä merkitsi sitä, että yhtäkkiä kylässä onkin yllättävän paljon käteistä. 

Mitäs tämä sitten meinaa käytännössä? No, me ei olla nukuttu muutamaan viikkoon, sillä meidän naapuri osti vauvabonusrahoillaan kaiuttimet. Me ollaan kuunneltu nyt muutama yö putkeen Judas Priestiä, Celine Dionia, Ace of Bacea, Metallicaa ja tietenkin Parmbukin poikaa.




Lisäksi autojen hautausmaa on saanut vähän täytettä. Me käppäiltiin siitä ohi toissa iltana ja todettiin, että sinne oli ilmestynyt parikymmentä uutta romua. Katukuvaan ilmestyi muutama viikko sitten hirveä määrä autoja, joita täällä ei ole ennen näkynyt. Vauvarahoilla mentiin Darwiniin biilin hakuun. Sitten autot ajettiin takaisin kylään teillä, jotka vaativat nelivetoja. Normaali henkilöauto kestää juuri sen paluumatkan Wadeyehen ja ehkä muutaman korttelirallin. Sitten se sanoo sopimuksen irti. No, mä sain niistä rekisterikilvet irti mun terassiprojektiin.