Olipa kerran ruumishuone

Tai itse asiassa eipä ollutkaan kerran ruumishuonetta. Meillä ei kylässä nimittäin ole viranomaisia tai yksityistä yrittäjää, joka olisi vastuussa kuolleiden hautaamisesta. Käsittääkseni hommaa pyörittää vapaaehtoiset - lähinnä kai terveyskeskuksen väki. Tai joku tet-teini, sillä meidän ruumishuoneen toiminta on aivan päätöntä. Tästä muutama esimerkki:

1) Mä olen varmaankin tästä aikaisemmin kirjoitellutkin, mutta ei kai toisto huonoa tee. Viime vuonna väärä vainaja haudattiin väärään maahan. Onhan tämä jo tarpeeksi nöyryyttävää itsessään, mutta näissä maisemissa homma on huomattavasti huonompi juttu kulttuurillisista syistä. Ensinnäkin ensimmäisenä haudattu vainaja oli nainen, mutta hänelle annettiin miehen hautajaiset. Hänelle siis laulettiin väärät laulut ja tanssittiin väärät tanssit. Toiseksi hänet haudattiin aivan väärän heimon maille väärien ihmisten toimesta. Kolmanneksi hautajaisissa oli suremassa aivan väärät perheet. Virhe kävi vasta ilmi, kun naisen omat hautajaiset oli ja ruumispussista paljastuikin mies. Olisihan tällainen töppäys meikäläisillekin ihan tarpeeksi hirvittävä ja traumaattinen kokemus. Kuvitelkaapas, paljonko oikeudessa saisi vahingonkorvauksia traumoista. Paljon. Arvatkaapas, paljonko nämä perheet saivat vahingonkorvauksia. Ei mitään. Ei pennin hyrrää, sillä kukaan ei ole vastuussa hautaamisesta.

KATSO TÄMÄ VIDEO: Body swapped in morgue

2) Muutama kuukausi sitten kylässä oli koulun erään työntekijän perheenjäsenen hautajaiset, joihin meidänkin oletettiin osallistuvan, sillä kyseessä oli komentoketjun johtoportaan heppu. Me odotettiin polttavan kuumana päivänä puun alla varjossa löyhytellen hautajaisten alkua. Kesti ja kesti. Ruumishuoneen ympärillä pyöri jonkin verran porukkaa. Ihmisiä meni sisään, tuli ulos, meni sisään, puheensorina yltyi, tuli ulos. Lopulta hautajaiset peruttiin. Myöhemmin mä sain kuulla, että vainajan toinen polvi oli laitettu koukkuun ja siihen asentoon se sitten jäätyi. Arkkua ei saatu millään kiinni, sillä polvi kopisi arkun kantta vasten. Raavaat miehet olivat sitä yrittäneet suoristaa, mutta edes isompi porukka ei saanut raajaa suoraksi. Ruumis sitten jätettiin sulamaan, jotta hautajaisia voitaisiin yrittää myöhemmin uudestaan.

3) Tällä kertaa ruumishuone oli sentään päällä. Aina se ei nimittäin ole. On nimittäin käynyt niinkin, että ruumishuoneelta ovat sähköt katkenneet eikä kenellekään tullut mieleen tarkistaa, onko generaattori toiminnassa. Sinne on mädännyt läjä ruumiita yli kolmenkymmenen asteen helteessä. Sitten on ihmetelty, mikä haisee. Kiva. Toisaalta vapaaehtoiset ovat joskus olleet harvinaisen aloitekykyisiäkin sähköjen katketessa. Joku sai oikein älynväläyksen. He tiesivät paikallisen lääkärin olevan lomilla, joten he siirsivät kuolleet ruumishuoneelta lääkärin kodin keittiöön ja väänsivät ilmastoinnin täysille. Aivan hullua, mutta kaukana sivistyksestä joskus tilanne vain on niin, että hätä keinot keksii. Yksi juttu vain unohtui. Kukaan ei kertonut lääkärille hänen keittiönsä uudesta käyttötarkoituksesta. Lääkäri taisi saada aikamoisen sokin, kun lomilta palattua hän löysikin keittiöstään läjän ruumiita. Ei varmaan paljon tehnyt mieli kokkailla iltapalaa siinä keittiössä.

Arkea se on tämäkin. Joillekin.

Meillä on kylässä lehmä, joka kiertää portilta toiselle kerjäten ruokaa. Se ammuu kadulla, kunnes joku tuo sille papaijan kuoria tai jotain muuta super herkkua. Lehmän nimi on Moo, ja se on asunut Wadeyessä jo vuosikausia. Tarina kertoo, että se karkasi teurastamosta ja lähti kohti länttä. 

Muutaman päivän meillä olikin kaksi lehmää kylässä - ei sukua toisilleen. Erääseen paikallisten taloon oli ilmestynyt jostain teiltä tietämättömiltä pieni vasikka. Ilmeisesti vasikasta ei oikein osattu pitää huolta, sillä poliisit kävivät takavarikoimassa sen. Parka oli hieman nälissään. Ei sille kai ollut annettu oikeanlaista sapuskaa. En mäkään varmaan osaisi pitää vasikkaa hengissä ilman emoa tai nettiä.

Kaveri sitten laitettiin lentokoneeseen ja lennätettiin Darwiniin. Samaisella lentoyhtiöllä, joka toissa viikolla kielsi koirat lennoiltaan. Sillä ainoalla, joka lentää Wadeyeen. Ilmeisesti säännöissä ei sanota mitään lehmien lennättämisestä.

Täällä lisää: Undernourished cow taken into custody from a home in Wadeye

Arkikuvahaaste

Arkikuvahaaste 1/5. Maanantai.

Sorruin sitten tähänkin. Mut haastettiin jo viime viikolla, mutta me majailtiin silloin Balilla. Siellä on lomailtu kyllä useampaankin otteeseen, mutta ei se vielä ihan arkea ole.

Arki on sitä, kun ensimmäisenä koulupäivänä matkalla töihin kylän kulkukoiratkin ovat niin raatoina, että autojen pitää ajaa niiden ympäri. Itse koulupäivästä en juuri muista mitään. Ei mulla ollut kuin kuusi oppilasta ja niistäkin kaksi alkoivat mätkiä toisiansa turpaan, joten heidät vietiin kotiin. Neljä oppilasta jäljellä.

Arki on sitä, kun palaa lomilta ja jääkaappi on tyhjänä. Käytiin meidän kaupasta hakemasta Jimmy-sedän suosittelemia vihanneksia. Oli oikeastaan kyllä kiva käydä morjestelemassa tuttuja kaupalla.

Arki on sitä, kun pitää vääntää kolme koneellista pyykkiä. Ette te tarvi siitä valokuvia.

Arkikuvahaaste 2/5. Tiistai.

Perus koulupäivä. Me palkittiin muutamia muksuja hyvästä käytöksestä. Eräs poika Grantin luokalta sai hienon Stronger Smarter -paidan. Mä olin vähän kade. 

Mun luokka sai kortin meidän vanhalta harjoittelijalta, joka lähti reissuun Ameriikan maalle. Likat olivat aika innoissansa. Tänään oppilaita taas vain kuusi.

Mun vanha apuope sai uuden lapsenlapsen. Apuope koetti saada tytärtään nimeämään lapsen Saraksi, sillä Wadeyessä ei ole vielä paikallista Saraa (tai Saaraa), mutta vauvasta tuleekin Kara Kolumboort.

Arkikuvahaaste 3/5. Keskiviikko.

Meillä oli tänään historiaa, ja me puhuttiin siitä, miksi Australiassa puhutaan englantia, miksi näiden lipussa on brittien lippu ja miksi kuningattaren kuva on dollarin kolikoissa. Puhuttiin vähän siitä, miksi kaikki eivät tykkää nykyisestä lipusta. Iltapäivällä me suunniteltiin omat uudet Australian liput ilman brittiläisiä vivahteita.

Meillä kävi kylässä myös rokotemestari, joka lykkäsi mun teineille kaikenmoisia piikkejä. Nämä täällä saivat myös kohdunkaulasyöpärokotteen. Annettaisikohan niitä opettajillekin?

Keskiviikkoiltaisin me käydään mätkimässä toisiamme nyrkkeilyreeneissä. Kyllä huomasi, että lomien vuoksi ovat muutamat treenit jääneet väliin. Silti nauratti.

Arkikuvahaaste 4/5. Torstai.

Tänään oli jostain syystä tuplasti enemmän oppilaita kuin alkuviikosta yhteensä. Mulle tuli luokkaan yksi uusi oppilas, joka ei puhu paikallista kieltä lainkaan. Likka oli aamusta ujo ja hiljainen, mutta ensimmäisen välkän jälkeen hän kutsui mua jo fuckeriksi ja motherfuckeriksi ja fucking fuckeriksi ja sitten fucking motherfuckeriksi. Mahtoi sitä harmittaa, kun ei saanut musta mitään reaktiota. Tervetuloa Wadeyehen.

Tänään ropisi sadekauden viimeisiä sateita. Mulle rupee jo riittämään märkä maa, julmetut lätäköt ja ulkona pyykkien kuivaamisen mahdottomuus. Ei jaksa ripustella pyykkejä ovenkarmeihin ja ikkunoiden säleikköihin. Muksut tykkäävät kyllä leikkiä kurassa. Nämä kaverit olivat matkalla Kiinaan. Naapurin koirakin heräsi sateeseen. Alkuviikon se röhnötti vielä liikkumattomana keskellä tietä.

Arkikuvahaaste 5/5. Perjantai.

Me juostaan Grantin kanssa aamuisin 10 kilsaa, mutta loman jälkeen oli tuo alkuviikko hieman haastava. En päässyt maanantaina enkä tiistaina ylös sängystä. Lisäksi ottaa nuo perkuleen kivet päähän. Mikä näitä suunnittelijoita oikein vaivaa? Nyt menee jo hieman paremmin. Tänä aamuna nähtiin dingo.

Uusi tyttö ei tullut enää takaisin. Ylläri. Mulla oli muutenkin taas vain kolme oppilasta tänään.  Muksut tiesivät kertoa, että kaupungissa on paljon ganjaa, marihuanaa, joten ei ihme, että mun vanhimmat pojat jäivät himaan. Ei ollut kenelläkään muullakaan juurikaan yleisöä luokassa, joten me päätettiin viedä koko koulu uimaan. Muksuja taisi olla yhteensä alle 30 koko yläkoulussa ja lukiossa.

Illalla pojat pelasivat pokeria naapurissa, joten me likkojen kesken istuttiin iltaa meillä ja katsottiin leffaa - tai lähinnä rupateltiin sillä aikaa, kun leffa pyöri telkkarissa. Me saatiin tällä viikolla kaksi uutta opea kouluun, joten puhe kääntyi nopeasti Wadeyen erikoisuuksiin. Tällä viikolla esim. eräs oppilas löi terävän lyijykynän kaksi kertaa toisen oppilaan posken läpi. Mua on oppilas tintannut naamariin. Mitä näitä nyt on. Wadeye kuulostaa aina ihan hirveän pahalta, mutta mä en voi tarpeeksi korostaa, että kylässä on huomattavasti paljon enemmän hyviä juttuja kuin huonoja juttuja. Ne huonot jutut vain ovat tosi huonoja. Ennen kaikkea täällä on hauskaa.

Arkikuvahaaste 6/5+1. Lauantai.

Me sovittiin parin kaverin kanssa, että vedettäisiin nopeat nyrkkeilytreenit heti aamusta, jotta tulisi viikonloppuna tehtyä jotain muutakin kuin katsottua telkkaria. Me nähtiin koulun katoksen alla, jotta voitaisiin olla ulkoilmassa mutta suojassa sateelta. Siinä punnerruksia tehdessä mä sain ihastella jonkun oppilaan taidetta suoraan mun naaman alla. Kyllä on komia.

Päivän monotonian katkaisi pieni välikohtaus meidän pihalla. Grant huomasi, että joku murtautui naapurin autoon ja varasti sieltä aikamoisen setelitukun. Grant lähti perään, mutta kaveri oli niin vikkelä koivistaan, että kyllä me jäätiin helposti toiseksi. Tyyppi hyppäsi meidän korkean verkkoaidankin yli alle sekunnissa. Mä vielä juoksin korttelin sen perässä paljain jaloin minihameessa ja huusin: "Tiputa ne rahat, arsehole!" Paluumatkalla mä sitten noukin kymppejä ja vitosia maasta. Pari mun oppilasta näki koko shown. On niillä ollut sitten kotona kerrottavaa.

Illalla mentiin ihastelemaan auringonlaskua rannalle. Sitä unohtaa, että meillä on nurkan takana aika upea ranta. On kiva päästä välillä haistelemaan raikkaita merituulia, ja tekee jotenkin hyvää nähdä avaria maisemia.

Arkikuvahaaste 5/6+2. Sunnuntai.

Aamusta taas urheilua. Käytiin meidän läheisellä kukkulalla juoksemassa mäkeä ylös-alas. Ilmassa alkaa olla kuivankauden tuntua. Ei ollut niin kuuma ja kostea kuin muutama viikko sitten. Tässä nyt odotellaan enää knock'em down -sateita, jotka takovat pitkät ruo'ot maahan. Siitä kuulemma tietää, että kuivakausi on alkanut.

Grant puuhaili puutarhassa jotain, ja mä väänsin töitä koneella. Me huomattiin, että kone Darwinista pyöri kylän ympärillä, mutta ei laskeutunut. Outoa. Jonkin ajan päästä Grant lähti kävelylle, ja mä aloin vääntää pitsaa sillä aikaa. Kohta mun puhelin soi. Grant oli kävellyt lentokentän vierustaa ja totesi, että siellä on jokin mellakka pystyssä. Lentokone ei pystynyt laskeutumaan, sillä kiitoradalla oli melkoinen joukko tappelijoita vetämässä toisiaan turpaan. Niinpä tietysti. Ja kuinkas muutenkaan.

Lomastressiä

Loma veteli viimeisiään, ja meidän oli aika lentää takaisin Australiaan. Me odoteltiin meidän koneen laskeutumista Denpasarin kentälle, josta meidän paluulento oli Darwiniin. Me lennetään usein paikallisella halpalentoyhtiöllä, joka heittää edelliset asiakkaat kentälle ja lastaa uudet samantein koneeseen, joten me pidettiin laskeutuvien koneiden näyttöä silmällä kerta meidän lentoa ei näkynyt lähtevien lentojen näytöllä.

Laskeutuvaa lentoa ei kuulunut lainkaan. Me istuttiin isojen ikkunoiden äärellä, ja Grant huomasi, ettei kentälle ole laskeutunut lainkaan koneita vähään aikaan. Kiitoratojen toisella puolella oli kyllä vilinää. Siellä oli lentokone kaukana muista koneista, monia piipaa-autoja ja melkoinen määrä univormupukuisia heppuja.

Mä vilkaisin uutisia nopeasti kännykällä, ja australialaisissa lehdissä tiedettiin kertoa, että kone Brisbanesta Denpasariin oli kaapattu. Ja siinä se nyt oli. Sadan metrin päässä. Me äkkiä pääteltiin, että kyseessä olisi todennäköisesti humaltunut australialaismies. Olihan kyseessä lento Balille, joka on vähän kuin meidän Mallorca. Eivät terroristit kaappaa konetta Helsingistä Mallorcalle. 

Viisi minuuttia myöhemmin kävi ilmi, että koneen oli "kaapannut" humaltunut australialaismies, joka oli "etsinyt vessaa". Joo-joo-jep-varmasti. Seuraavana päivänä hän sanoi etsineensä lääkkeitään. Miksi hitossa ne olisi ohjaamossa? No, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Meidän lento pääsi laskeutumaan, me päästiin koneeseen ja lennettiin Darwiniin. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että tämä humaltunut australialaismies ei ehkä enää lennä ikinä.

1. Iltalehti: Känninen matkustaja sai aikaan sieppaushälytyksen Balilla

2. Iltalehti: Kaappariepäilty erehtyi ovista - halusi vessaan, ei ohjaamoon

Bali on täynnä kännisiä ausseja. Jonkun tilaston mukaan Balilla kuolee aussi joka yhdeksäs päivä. Monet juovat paikallisista ravintoloista paikallista alkoholia, joka onkin sitten metanolia. Jos tuuri käy, niin menee vain näkö. Huonolla säkällä lähtee henki. Me ollaan otettu tavaksi ostaa Darwinin lentokentältä tax free -alkoholia, jota voipi maistella hyvin mielin. Omat pullot mukaan. Eikä ole baarien pitäjiä juuri kiinnostanut, kun lantringit ostaa kuitenkin heiltä. Yleensä pullosta maistelevat sitten omistajatkin. Grant juo kaljaa, joka nyt on  melko turvallista missä tahansa.

Me päästiin kaikki ehjin nahoin kotiin, mutta lähellä oli, ettei päästy. Joku oli tipauttanut jotakin yhden meidän seurueen naisen lasiin. Me oltiin Grantin kanssa jo menty pehkuihin, mutta kuultiin seuraavana päivänä, että neito oli mennyt muutaman drinkin jälkeen täysin jalattomaksi ja pupillit olivat laajentuneet. Onneksi oltiin porukassa, jossa toisista pidetään huolta. Muut olivat vieneet mimmin nukkumaan. Seuraavana päivänä hänellä ei ollut koko illasta mitään muistikuvia. 

Pitäkää, ihmiset, huolta toisistanne.

Kävi niinkin, että joku ei lentänyt takaisin kotiin. Kyseessä tosin ei ollut kukaan meidän seurueesta eikä meidän tuntema heppu. Rannalle kerääntyi meistä vähän matkan päähän ihmisiä rinkiin. Voi, ei! Jotain siellä tapahtuu. Yksi meistä sattui juuri tepastelemaan ohi ja tiesi kertoa meille, että nuori mies ongittiin merestä, nostettiin veneeseen ja hänelle annettiin parhaillaan ensiapua. Miehen naama oli kuulemma erikoisen värinen ja parta aivan täynnä suusta tullutta valkoista vaahtoa. Häneen yritettiin vielä pumpata eloa viidentoista minuutin päästä. Lopulta vene lähti paahtamaan tuhatta ja sataa isommalle saarelle. Mä en kyllä jaksa uskoa, että mies on enää hengissä. 

Pitäkää, ihmiset, huolta myös itsestänne. 

Älkää tehkö ulkomailla mitään, mitä ette tekisi kotimaassa.

Gili Tee

Meillä oli kahdentoista helevetin pitkän kouluviikon jälkeen vihdoin loma. Normaalisti meidän jaksot ovat kaikki kymmenen viikkoa pitkiä, mutta rehtori päätti pidentää meidän ensimmäistä jaksoa ja lyhentää toista, jotta pääsiäinen osuisi meidän lomien yhteyteen. Ei sitä luulisi, että kaksi viikkoa tuntuisi missään, mutta kyllä me oltiin kaikki aika ihmisraunioita lomien alkaessa. Bali tuli aika tarpeeseen.

Eikä ainoastaan meille. Mun ja Grantin lisäksi meitä wadeyeläisiä oli Balin lähisaarilla, Gileillä, yhdeksän. Balilla vielä kahdeksan muuta. Meiltä lentää Balin pääkentälle noin kahdessa tunnissa, joten ei ihme, että meidän yläkoulun henkilökunnasta suurin osa viettää lyhyet viikon lomat siellä. On se kiva, että saadaan lomaa työkavereista. Me oltiin sentään sovittu, että yövytään eri osoitteissa  ja, jos siltä tuntuu, voidaan tehdä ei juttuja. Loppujen lopuksi me juhlittiin viikko yhdessä trooppisella paratiisisaarella - eikä edes tapeltu kertaakaan!

Paikalla oli lähes koko yläkoulun valkonahkainen henkilökunta. Meidän paikalliset luulevat, että me ollaan kaikki toisillemme jotenkin sukua, mikä on varmaan ihan luonnollinen päätelmä, sillä täällä kaikki ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen ja me valkonahat aina hengataan yhdessä - näköjään lomillakin. Pitkään osa meidän oppilaista luulivat, että Grant ja Dominic "jakavat" mut. Niin, että osan öistä mä vietän Dominicin luona ja osan Grantin luona. Jep. Jep. Vähän ajan päästä me tajuttiin, mistä on kyse. Kun Dominic alkoi tapailla erästä alakoulunopettajaa, alkoi hänen pyykkinarulleen ilmestyä naisten hepeniä. Muksujen mielestä ne olivat tietenkin mun. Lisäksi mä saan joskus Dominicilta kyydin kauppaan, ja jos Grant jää kotiin, me ostetaan ruokatarvikkeita yhdessä. Toisaalta mun olisikin vähän epäsoveliasta hengata miehen kanssa kahdestaan, jollei hän ole mun siippa. Lisäksi tällaista "jakamista" tapahtuu kylän paikallisen väestön keskuudessa, joten se ei ole mitenkään kaukaa haettua.

Joyce ja Dominic. Ei minun mies.

Mel ja Davey. Ei sukua toisilleen.

Jos tämä ei ole vielä tarpeeksi dramaattista, Grantin ja Dominicin oletetaan olevan veljeksiä, sillä he ovat kummatkin Ballaratistä. Kuten on myös Paul, joka on sitten kai serkku tai jotakin. "Same mob, same mob." Minä puolestani olen Mikhailan sisko, serkku tai siskoserkku. Kyllä, näillä on sellainenkin konsepti ja sukulaisuussuhde kuin veliserkku ja siskoserukku. Mikhailan äidin uusi mies, israelilainen Omer, on tietenkin mun isä, sillä me ollaan kotoisin jostain toisesta maasta.

Mikhaila. Sisko - serkku - siskoserkku.

Mikhaila ja Davey ovat tietenkin pariskunta, sillä he asuvat saman aidan ympäröiminä. Tosin eri taloissa. Heidän nähdään vain yleensä kävelevän kouluun yhdessä, sillä työmatka on sama. Minä ja Lizzy ollaan tietenkin siskoksia, sillä meillä on kummallakin vaalea tukka. Ja todennäköisesti me kaikki valkonahat näytetään heidän silmissään samalta.

Mikhaila ja Davey. Tietenkin pariskunta, sillä he ovat naapureita.

Lizzy. Sisko.

Päivällä me röhnöteltiin rannalla, snorkkeloitiin lähivesissä, syötiin hyvin ja kitattiin rommia. Ei meidän lähivesissä juuri mitään katsomisen arvoista näkynyt, mutta hauskaa hommaa se silti oli. Saattoi johtua myös rommista.

Illalla me notkuttiin ravintoloissa ja pubeissa. Äkkiä meille tuli ne kantapaikat, joissa tavattiin iltaisin. Sapuskaa syötiin joko iltatorilla, jonka pöydät notkuivat kaikenmoisista tuoreista merielukoista tai sitten meidän majatalon läheisessä ravintolassa, Snapper Cornerissa, jossa oli maailmankaikkeuden parhaimmat fish and chipsit. Liioittelematta.

Mitään me ei oikein tehty, vaikka joka päivä tehtiin jotakin. Se se kai loman tarkoitus onkin. Yhtenä päivänä sentään saatiin sentään vuokrattua vene ja käytiin ihan virallisesti snorklaamassa. Heti kun uskalsi poiketa rannasta kauemmas, pinnan alta paljastui ihan kohtuullisia koralliriuttoja, hyvännäköisiä kaloja ja muutama kilpikonna.

Seuraavana päivänä osa porukasta vuokrasi jälleen veneen ja lähti kalaan. Mua ei niin kauheasti tuo kalastus kiinnostanut varsinkaan, kun veneestä tuskin voisi hypätä välillä puljaamaan, jos kymmenellä ihmisellä on siimat vedessä. Mä jäin rannalle relaamaan. Yritin lukea kirjaa, mutta helposti ne silmäluomet vain lupsahtivat kiinni. 

Saarielämä oli aika leppoisaa. Me oltiin yleensä aika aikaisin hereillä ja aika aikaisin pehkuissa, vaikka me toki juhlittiin. Pakkohan meidän oli ottaa ilo irti siitä, että alkoholia sai helposti ja sitä voi nauttia julkisilla paikoilla. Meillä Wadeyessahan tarvitaan alkoholilupa, ja aikuisten juomia pitää juoda kotona, ovet lukossa, pimeässä huoneessa ja verhot kiinni. 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ja niin loppui meidän lomakin. Haikein mielin me noustiin veneeseen ja lähdettiin kohti Balia. Olihan meillä vielä yö Balilla ja kaksi yötä Darwinissa, mutta heti hiekalta lähdettyä alkoi vähän rinnassa tuntua tiukalta. Bali on täynnä ujeltavia skoottereita, tööttääviä takseja, jankuttavia kauppiaita ja todella rasittavia todella humalaisia turisteja. Gili-saarilla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja ja huomattavasti vähemmän rasittavia turisteja.