11. toukokuuta 2017

Poetic inspiration

She bought a Jeep. Shit, I mean: She bought an apartment. 

I had seen millions online. We tried to buy a few while still in Australia but it didn't seem to take. Finally, in Finland I went and saw two. And I bought one. Well, I bought half of one and Grant bought the other half. What I meant is that in his absence I had to do the paperwork of actually completing the purchase.  

Anyhoo, the place had a horrible kitchen. Now, in saying that it was horrible, I mean it wasn't nice to look at. It was fully functional - just a bit of an eye-sore. Grant not being here, I didn't want to do anything too major to the kitchen. Also, the place will be up for rent after we find a new adventure to go on. Wouldn't want to spend heaps of money on something that I don't get to enjoy.

The backsplash looks like the cover of an 80's hair metal band's debut album. 

I never knew how much I disliked green. I need more white. I am Nordic, after all. It's culture.

Hence, contact. You know, like when your mum covered your school books with that laminate stuff. Yeah? Well, apparently they make it for furniture too. So, I make a quick trip to the hardware store to buy some contact in anticipation of covering the hideous fake green marble bench top and backsplash. Covering fakery with more fakery? I'm sure it'll be fine.

Well, whaddaya know, it wasn't fine. The process evoked certain feelings in me that I had a hard time putting into words. I've always liked words, I've just never been particularly creative with them. That's why when the bloody plastic got stuck on itself or had bloody bubbles under it or wouldn't go around the fricking tap, I let our a few choice words of Shakespearean quality. But now the bloody thing is on the bloody counter.

Three months later and I still haven't got the silicone seams done. Perkele.

3. toukokuuta 2017

Castle maintenance man

We have a castle like any self-respecting European city should - poor Helsinki. Our castle was built by a Swede but hey, no-one is perfect. 

Turku castle was built in the late 13th century. Being built in the Middle Ages, it lacks  the lacy ornamental aesthetic of Disney princess castles. Think more Game of Thrones and Winterfell. Think more badass. 

It was built as a defensive castle. Contrary to popular belief, we do not have Whitewalkers but I guess we had challenging neighbours of our own with the Russians to the East and Vikings to the West. And I think the population itself is pretty close the Wildlings on a good day. And in Finland, the winter is always coming. Now those Vikings in the West have reverted to Ikea and pretty solid social security system and the castle isn't really needed anymore. But it looks good on photos and brings in some tourist dollars so I guess in the 60's and 70's during the Turku Disease, the powers that be let it rest where it was.

There's been some notable inhabitants that have come and gone, kings and queens, none more important than the Tonttu. Some would characterise tonttus as mythological human-like creatures from Scandinavian folklore. Those people would be wrong. Nothing mythological about tonttus. 

Tonttus are very real. They look after our dwellings. There are cabin tonttus, sauna tonttus and barn tonttus. You might be a bit sceptical but explain me this: where do the missing socks go? For the love of god and everything that is holy, where do the socks go?

Mythological they may not be, but mystical yes. I am not sure of the intricacies of tonttu anatomy but to my untrained eye, they all seem male. At least, they all have beards. I'm quite puzzled by the procreation of tonttus. Maybe one becomes a tonttu through another way. Does one apply somewhere? Does one take a course?

So, of course the castle has a tonttu of its own. This tonttu is over 800 years old and he makes sure the operation runs smoothly. I guess these days the tonttu's job description is somewhere between the office ladies' and grounds keepers'. I assume knowledge of Excel is mandatory. 

You can spot the castle tonttu whose real name is Linnantonttu at 0.53.

27. huhtikuuta 2017

Terkew - a rose by any other name

Turku, pronounced T-oo-rk-oo, not Terkew as anglophones usually do, for that means smut in my native tongue (törky). We might be happy to let the rest of Finland call us the arse end of the country as they do but I'll be damned if you waltz in calling us smut. That's Amsterdam you're thinking of.

On that note, I am beginning to become increasingly worried about our comprehension of geography and falling Pisa scores if the rest of Finland believes we are somewhere around the anus area. The shape of Finland is often thought to resemble that of a fair maiden and us mob in Turku are more like her left big toe. That's not where I defecate from, personally. Not sure about you.

Such is the distain felt by some fellow Finns towards Turku that busloads of students from Tampere come into town and jump on our central square trying to sink it into the sea. I guess jealousy drives people to unspeakable and unsensible acts. Such are the depths of the dark existence in the cultureless wasteland outside the beacon of all that is good - Turku.

The township started in the 13th century and since then we have been pretty reluctant to go anywhere. They even have a term for it - corner patriot (nurkkakuntainen). We have found our corner and we are damn proud of it. No need to build walls or make it great again - it was never not-great. Except in the 60's and 70's when we tore down all the nice buildings we had built since the 13th century and constructed concrete boxes in their place. I believe Stalin saw the buildings and we served as inspiration to the Soviet architecture in the eastern block. We were so good at tearing culture and history down we got another word named after ourselves - Turku disease (Turun tauti). 

There's a fitting saying in Finnish:  A beloved child has many names (Rakkaalla lapsella on monta nimeä). 

20. huhtikuuta 2017

Finnish Christmas ~ 15 ways to eat uncooked fish

~ For years, I have written this blog about my life overseas in Finnish for my Finnish friends and family. Upon returning to Finland, it was pointed out to me that, perhaps, I should write about Finland in English for those who are linguistically limited. Here goes. ~

So, I returned to Finland. Only it happened to be the night before Christmas Eve about 2 minutes too late to make the last bus to my hometown, Turku (nowhere near Turkey - Australia Post seems to be unclear on this matter). I got out of the terminal just in time to see the tail lights of the bus. Right-o. I know we are punctual people but come on! 

So, I waited another two hours for the next bus. I finally made it home at 4am, went to bed 5am, was up again in a few hours to attend the Christmas Peace Declaration. 

Christmas Peace is a tradition based on old Scandinavian legislation. Offenders who committed crimes on religious holidays like Christmas were given harsher punishments. Today it is a tradition to recommend that people behave in a respectful and peaceful manner at Christmas. The Declaration of Christmas Peace has remained in Finland where it is an essential part of the Christmas tradition. The oldest and most popular event is held at noon at the Old Great Square of the former Finnish capital Turku where the declaration has been read since the 1320s. [https://en.wikipedia.org/wiki/Christmas_Peace]

The Declaration of Christmas Peace? Oooooooh. The Old Great Square? Aaaaaaah. Tradition spanning 700 years? OooooOOOooooooh. So fancé.  

In reality, it means standing outside in sub-zero temperatures with thousand others listening to some dude recant words from a balcony. And because we are a nation that takes pride in its endeavour towards universal equality, we do the ceremony in two bloody languages, first Finnish, then Swedish. I bet he has central heating. And why do we do it? To remind us not to have too much fun over Christmas. Bloody hell, this country! What can I say, it's culture.

I guess the uncooked fish helps us to not have fun. Although, I love most of the uncooked fish. What does it say about a people that they begin to enjoy their form of punishment? 

After Christmas Peace, we have lunch which consists of big mob ham with mustard, potato casserole, carrot casserole, liver casserole, raw salt-cured salmon, pickled herring in various flavours, salad with apple, beetroot and some pickled herring on top for good measure and dried or salted fish with lye. Lye, you ask? Well, it's a liquid metal hydroxide obtained by leaching ashes containing largely potassium carbonate and we eat it. I'm convinced we are some sort of super human race for not dyeing from our traditional foods.

As if this wouldn't be enough to stop us having fun on Christmas, the Christmas Goat makes an appearance. That's right folks, Santa doesn't bother with us. It's culture. 

12. huhtikuuta 2017

Bali-Bangkok express

Meille oli työkaveri jutellut jotain hieman Australiasta luoteeseen olevasta pienestä saaresta - Baliko sen nimi nyt oli - joka on kuulemma oikein leppoisa ja mukava paikka, joten me ajateltiin lepuuttaa hermoja siellä ennen varsinaista lomille lähtöä.

Mulla oli nokka kohti Suomea Balin ja Bangkokin kautta ja Grantillä Melbournea sen Balin kautta. Reissuun lähti myös meidän Bali-kaverit viime reissulta ja muutama tuttu, jotka lensi Australian eteläosista. 

Tälläkin kertaa vuokrattiin oma talo yksityiseen käyttöön. Elettiin jälleen kuin plantaasinomistajat. Meidän viiden päivän lomalla keskityttiin lähinnä espressomartineihin ja mojitoihin. 

Syötiin hyvin, juotiin hyvin, nukuttiin hyvin. Pelleiltiin hieman, puljattiin altaalla, tsekattiin pari auringonlaskua rannalla. Mä varauduin henkisesti Suomen talveen.

Mulla oli yhden yön välilasku Bangkokissa. Mä olen oppinut muutamasta läheltä piti -tilanteesta, että on parempi jättää väljät välilaskuajat monsuunikaudella. Lennot on usein myöhässä - joskus jopa peruttu kokonaan. Sitten ei auta itku markkinoilla, jos myöhästyy jatkolennolta. 

Mä en ole käynyt Bangkokissa vuosiin. Tällä kertaa en raahautunut Khao Sanille. Mä olen aina ennen yöpynyt niillä nurkilla, mutta yksin reissatessa ei ehkä jaksa sitä hulinaa. Ja seuraavana aamuna olisi aikainen lähtö lentokentälle, joten Khao Sanin rommiämpärit saivat jäädä omin nokkinensa. Tosin olihan mulla Soi Cowboy viereisessä korttelissa, joten ehkä vähän mentiin ojasta allikkoon.

Varasin keskustan hostellista koko huoneen itselleni, koska olen nykyään kuin plantaasinomistaja. Söin lisäksi pad thaini ilmastoidussa ravintolassa, koska elän nykyään kuin plantaasinomistaja. Tosin vieläkin kuljin julkisilla, mutta lähinnä vain siksi, että ei kiinnosta neuvotella hinnoista tuk tuk -kuskien kanssa. Mennään mun ehdoilla, koska -say it with me - olen kuin plantaasinomistaja.

5. huhtikuuta 2017

Se on menoa ny

Lähtöpäivä lähestyy. Kämppä on laitettu suurin piirtein pakettiin. Kauheasti on raahattu kamaa kadunposkeen, josta se on kadonnut kuin rasvattu salama kuin pieru saharaan. Ihan jees, ei tarvitse itse viedä tavaraa kaatopaikalle. 

Noin 90 % kamasta meni joko tienposkeen, noin 8 % meni naapureille hoitoon siltä varalta, että joskus vielä palataan Wadeyeen, ja 2 % kamasta meni rinkkaan. Mä olin hyvin tietoinen siitä, että mä en tule tarvitsemaan Suomessa joulukuussa farkkushortseja ja bikineitä, mutta jostain syystä ne lähti silti mukaan.

Viimeisiin viikkoihin kuuluu perinteisesti myös läksiäiset ja viinakaapintyhjennyskemut. Yleensä ne tapahtuvat samaan aikaan samassa osoitteessa. Osa jengistä juhlii poistumistaan, ja loppujen täytyy rehtorin käskystä varmistaa, että asuntoihin ei jää loman ajaksi alkoholia. Jos kämppään murtautujan saavat saaliikseen votkapullon, on murrot seuraavallakin lomalla aika todennäköiset. Kavereilta on viety esimerkiksi viinietikat ja oliiviöljyt, kun pullot näyttivät niin houkuttelevilta. 

Mä juhlin läksiäisiä viikkoa ennen muita pidemmän kaavan kautta, joten virallisista läksiäisistä mä lähdin nukkumaan jo kello yhdeksän. Ei vain pystynyt. Joku ihanuus oli kyllä löytänyt mun puhelimen ja jättänyt sinne kaikenmoisia aarteita.

Viimeinen päivä meni niin tuli pyllyn alla, että ei oikein kerennyt fiilistelemään lähtöä. Piti tyhjentää työpöytä, saada tärkeät paperit säilöön, valokuvat työkoneelta, viritellä jekkuja seuraavan vuoden opettajia varten jne. Oikeastaan ihan hyvä. Mä en mitenkään nauti hyvästeistä. 

Ne ihmiset, joille hyvästit olisin halunnut heittää, ovat jo lähteneet Wadeyestä aikaa sitten. Meidän paikalliset opet varmaan ovat vielä maisemissa silloinkin, kun palataan (jos palataan). Jostain syystä ne ihmiset, jotka haluavat tulla puhumaan siitä, miltä nyt tuntuu ja ollaanko iloisia ja aikukivamennäkotiinliibalaaba, ovat myös niitä ihmisiä, joiden kanssa mua ei pätkääkään kiinnosta puhua yksityiselämästäni. 

Niinpä mä tirautin pienet itkut lentokentällä kummitytön perheen kanssa, ja that's it. Vähän tuli myös haikea olo matkalla lentokentälle. Ajettiin koulusta suoraan kentälle, mutta matkalla tuli vastaan oma talo, oma puutarha. Siinä sitä tuli ajatelleeksi, että nyt saattaa olla viimeinen kerta, kun näen tuon talon, tuon puutarhan, naapurin koiran, joka käy meillä aina syömässä, tuon kapisen uima-altaan, missä en edes ole uinut kuin pari kertaa, kun vesi on niin sen näköistä, että sieltä saa lepran, ja varsinkin, kun uima-allas on ollut suljettuna ainakin kerran viikossa koko vuoden sen takia, että sinne on joku paskonut. Joo, ei tä sittenkään oo niin kamalaa lähteä. 

30. maaliskuuta 2017


Joulu on taas, joulu on taas, ja se meinaa sitä, että viimeinen viikko koulussa on mennään meiningillä leikkaa-liimaa-laula-maalaa-ipädit-tietokoneet-olkaa lapset hiljaa, opettajalla on krapula. 

Me väännetiin toimistotädin kanssa hassun hauskoja jouluaiheisia selfie-propseja, sillä kummallakin oli sellainen fiilis, että teki mieli vältellä varsinaista työntekoa. Kyllä te varmaan tiedätte ilmiön. Silloin, kun pitäisi lukea kokeisiin, sitä tekee ihmeellisellä innolla kaikenmoisia siivoustoimia, mitä ei muuten ikinä tekisi.

Sitten me laitettiin meidän askarteluvermeitä päälle ja otettiin valokuvia. Kelatkaa, että me saadaan tästä vielä palkkaakin. Vähän kyllä hävetti. Mutta ei niin paljon, että oltaisi lopetettu.

Joulutoimiin kuuluu tietenkin myös pakollinen joululounas, josta opettajat kohkaa innoissaan monta viikkoa. Lapset syövät lihan ja heittävät kaiken muun roskiin.

Meillä Grantin kanssa oli kaikenmoisia rojuja, joiden me arveltiin olevan kummitytön mieleen, joten me kutsuttiin heidän konkkaronkka kylään illaksi ja juhlittiin joulua pienellä porukalla. Mä en mitään tarjoillut, kun olin juuri nähnyt, miten kokonainen kinkku meni koulussa roskiin, kun se ei oikein kenellekään kelvannut.

Koululaisten juhlan taisi kruunata lahjat. Yleensä viimeisenä päivänä mukulat saavat mukaansa kirjan eivätkä juuri muuta. Ehkä jotain tusseja. Tänä vuonna etelässä oli kerätty lahjoja meidän kylän muksuille. Niitä tuli melkein rekkatolkulla. Kyllä oli kakaroilla naamat messingillä. He saivat valita lahjaröykkiöistä mieleisensä lahjan ja lähteä himaan. Mä kans!