Canberra osa 2

Kaksi päivää me vietettiin kouluissa, joissa ei opiskella mitään tiedeaineita (meidän muksujen mielestä). Paitsi tietenkin välillä käydään laboratoriossa räjäyttämässä kaikenlaista kiva. Jep. Voitaisko me vielä rakentaa vaikka putkipommi? 

Kouluvierailujen jälkeen me käytiin toisenlaisessa koulussa – poliisikoulussa. Mä koetin katsoa, josko Hightoweria ja Maloneytä näkyisi jossain, mutta ei näkynyt televisiosta tuttuja. Muksut saivat poseerata kaikenmoisten poliisilaitosten menopelien kanssa. Me päästiin myös suljetuille alueille katsomaan mm. aseita, pyssyjä ja niillä harjoittelua. Mutta mua vannotettiin, että niistä ei puhuta, kirjoiteta eikä niistä ainakaan oteta valokuvia. Mähän olen vielä ulkomaalainenkin. Ehkä mua epäiltiin terroristiksi tai vakoilijaksi.

Illalla me käytiin trampoliineilemassakin. On se sana.

Seuraava päivä meni meidän Ranger-open, Chrisin, farmilla. Oli niin kylmä, että melkein räntää tuli. Hyi, että! Oltiin kaikki märkiä ja kylmiä. Päiväksi oli suunniteltu mönkijöillä ajelua, kanin metsästystä sun muuta ulkoilmatouhua, mutta eihän me tarettu. Eikä kellään ollut mitään vettäpitävää, kun ei meillä tarvitse pohjoisessa. Ei haittaa, vaikka kastuisi, sillä aina on kuitenkin suhteellisen lämmintä. Me sitten kerittiin lampaita sisätiloissa. Sekin oli tosin kokemus. Eihän meillä pohjoisessa ole sadetakkien lisäksi lampaitakaan. Liian kuuma.

Meidän reissuun kuului tietenkin myös pakollinen eläintarhavierailu. Nämä täällä rakastavat eläimiä. Taisi olla parasta koko reissussa. Me päästiin syöttämään tiikeriä ja taputtelemaan kenguruita. On muuten kohtuullisen pelottavaa olla nälkäisen tiikerin lähettyvillä. Kyllä se olisi mut naamariin vetänyt.

Me käytiin myös paikallisessa Heurekassa, josta mieleenpainuvinta oli ehkä kaikki pelit. En tiedä, paljonko siitä tiedepuolesta jäi kaaliin, mutta hauskaa tuntui olevan. 

Me käytiin myös katsomassa paikkaa, jossa Australian olympiaurheilijat harjoittelivat. Taas mua vannotettiin salassapitovelvollisuuteen, mutta sain mä napattua kuviokelluntajoukkueen treeneistä valokuvan. Ehkä ne siellä poliisilaitoksella eivät olleetkaan niin väärässä.

Viimeisenä päivänä me käytiin rugby-ottelussa. Nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole ikinä tainnut olla niin jäässä. Ei naurattanut pätkääkään. Olenhan mäkin lähes 40 asteen pakkasista hengissä selvinnyt, mutta en tennareissa ja puuvillahousuissa. Heti kun aurinko laski ja tuuli alkoi tuivertaa, mun luut ruperivat hytisemään. Goretex olisi kova sana.

Seuraavana päivänä oli onneksi lähtö kotiin. Alkoi olemaan kaikkien pinnakin jo siinä pisteessä, että se yksi oppilas ei olisi enää päivääkään elänyt, ellei me olisi lähdetty kohti pohjoista. Vielä se ehti lentokoneessa haistattelemaan lentoemännälle vitut, kun ei saanut viidettä ilmaista kolaa. Jep, esimerkillistä touhua. Teki mieli laittaa se solmuun. Päästiin kaikki kuitenkin ehjin nahoin himaan. Mä pistin puhelimen hiljaiselle, vedin peiton korville enkä puhunut kellekään kahteen päivään.

Tässä koko spektaakkeli.