Malediivit: Thoddoo

Seuraava saari – Thoddoo. Me yritettiin päästä tänne muutamaan otteeseen, mutta lautta oli aina peruttu. Siinä me sitten seisottiin satamassa ja todettiin, että on ehkä parempi palata hotellille ja yrittää seuraavana päivänä uudestaan. Kolmannella kerralla lautta saapui silloin, kun sen pitikin, ja meni sinne, minne sen pitikin. Me istuttiin lautan katolla ja nautittiin auringosta. Tai minä nautin. Grant stressasi palavansa.

Thoddoo tunnetaan Malediiveillä hedelmistään. Saari on sen verran isompi kuin muut, että sinne mahtuu muutama hedelmätarha. Tosin silti sen ympäri  kävelee helposti tunnissa. Eikä Thoddoosta turhaan puhuta Malediivien hedelmäkorina, sillä oikein makoisia saaren tuotteet olivatkin.

Thoddoo oli kyllä valtavan kaunis saari, mutta rannalla piinasivat hyttyset. Ei oikein kärsinyt lötjötellä hiekalla pitkään. Onneksi aivan kahluuetäisyydellä rannasta oli ihan komeat koralliriutat, joten me vietettiin suuri osa ajasta vedessä kaloja tiiraillen. Grant bongasi jonkun raidallisen kepin näköisen kalan, joka muutti väriä yhtäkkiä. Se vain valahti valkoiseksi – todennäköisesti yritti sulautua hiekkapohjan väreihin. Lisäksi nähtiin ainakin mureena, joka oli mun reiden paksuinen ja näytti siltä, että sen purema saattaisi tuntua aika jännältä. En mennyt kauhean lähelle.

Me käytiin meidän majatalon kollien kanssa snorkkelointireissulla. Yritettiin uudestaan löytää niitä rauskuja. Suhattiin veneellä ympäri saarta, kunnes aaltojen alla näkyi suuria varjoja. Sitten veteen! Rauskut uiskentelivat jonkin matkan päästä meistä. Enemmän niiden meno kyllä näytti lentämiseltä. Miten niin isot elukat voivatkin olla niin hiljaisia?

Samalla reissulla nähtiin myös isokeihäsrausku, se sellainen joka otti Steve Irwinin hengiltä muutama vuosi sitten. Se oli aivan pohjassa ohuen hiekkakerroksen alla piilossa. Silmät vain villkuivat. Sitäkään lähelle en uskaltanut mennä sattuneista syistä. 

Vielä ennen rantautumista, meidän majatalon miehet saivat puhelun joltakin sukellusfirmalta. He tiesivät antaa meille vinkkejä kahden muun manta ray –rauskun sijainnista. Me pyyhällettiin veneellä paikalle, ja siellähän ne olivatkin! Nämä rauskut eivät kyllä ujostelleet yhtään. Ne uivat aivan kosketusetäisyydeltä ja suoraan kohti. Toinen niistä meinasi säikäyttää Grantin hengiltä. Grant kun tiiraili alas pohjaan päin rauskujen perään eikä  yhtään hokannut, että ne olivat naaman korkeudella noin kolmen metrin päässä. Yhtäkkiä kuului snorkkelin putkesta englanninkielistä perkelöintiä. 

Me päristiin täpinöissämme koko  loppu päivä. Rauskujen kanssa pulikoiminen oli nimittäin aika mukavaa touhua – ja suhteellisen jännääkin vielä. Me jaksettiin puhua jostakin muusta ehkä muutaman minuutin kerrallaan ja sitten jompikumpi mainitsi taas rauskut. Me tiimailtiin auringonlaskuakin mutta kyllä sekin kalpeni niille rauskuille.

Me vietettiin useampi päivä Thoddoolla, mutta jatkettiin seikkailua seuraavalle saarelle. Eihän tämäkään lautta tietenkään mennyt silloin kuin piti, sinne kuin piti, mutta päästiin me perille kuitenkin. Meidän majatalon pojilla oli joku kyttäämässä satamassa lautan saapumista. Sitten meidät kiidätettiin skoottereilla satamaan, siellä odotti joku paatti, johon me  noustiin. Käryäkään ei ollut siitä, minne päädyttäisiin, sillä meidän majatalo jopa maksoi meidän liput, mutta tähän mennessä saari kuin saari on ollut kiva ja leppoisa.