Mulla oli välilasku ja muutama päivä Hong Kongissa paluumatkalla Suomesta Aussilaan. Lento meni yllättävän nopeasti, nukuinkin aika hyvin ja kaupunki vaikutti jo metromatkalla kentältä keskustaan todella mielenkiintoiselta ja kauniilta. Mä en osannut ollenkaan olettaa, että Hong Kong olisi niin vihreä. Asutus keskittyi mielettömän korkeisiin ja tiheästi rakennettuihin kerrostaloihin, jotka olivat veden äärellä, mikä jätti saarien keskellä olevat korkeat mäet lähes koskemattomiksi.
Mun majoitus oli pienessä hostellissa Kowloonin alueella. Mun hostellin lähikadut vastasivat paremmin mun käsitystä Hong Kongista. Ihmisiä oli joka puolella, liikenne takkuaa, ympärillä on tuhansia ja tuhansia valokylttejä sekä pelkästään betonia. Aurinko alkoi jo laskea, valokyltit hehkuivat kirkkaina lämpimässä yössä. Jotenkin tuli sellainen olo, että Hong Kong on samalla sekä kaunein että yksi rumimmista kaupungeista, jonka olen nähnyt. Mielettömät vuoret, meri ja upea valoloisto teki kaupungista kauniin, mutta korkeat elementtitalot tekivät kaupungista myös todella ruman.
Ensimmäisenä iltana mä vain kiertelin lähialueen markkinoiden kojuja. Lähinnä tavara on sitä samaa sontaa kuin Aasiassa yleensäkin myydään toreilla. I-phone-kuoria, nokkelia T-paitoja, kopiokasseja. Mulla oli muutenkin matkatavarakilot täynnä, joten en sortunut ostoksiin. Eikä oikeastaan tehnyt mielikään. Mä keskityin ennemminkin maistelemaan markkinoiden ruokakojujen herkkuja. Kaikki oli lähinnä uppopaistettua kamaa. Niin suolainen sapuska kuin jälkiruokakin. Ilmankos maistui.
Seuraavana päivänä mä kävin kuuluisalla buddha-patsaalla. Luostari mikä-sen-ny-olikaan sijaitsi viereisen saaren korkeimman mäen päällä, ja sinne mennään hiihtohissin näköisellä vehkeellä. Alhaalla oli niin pitkät jonot, että mä päätin hypätä bussiin. Samalla mä sain kiertoajelun ympäri saaren kyliä, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa. Luostari tunnetaan lähinnä julmetunkokoisesta buddhastaan, jolle johtavat korkeat portaat. Mä kiipesin portaat ylös pyhiinvaeltajien ja muiden turistien kanssa. Pyysin turistisetää nappaamaan kuvan - sen sellaisen samanlaisen kuin kaikilla Hong Kongissa käyneillä on.
Mä olin lähinnä vaikuttuneempi patsaalta aukeavista maisemista kuin itse patsaasta. Lisäksi munkkien johtama ilmainen ravinteli oli kiinni kunnostustöiden takia. Mjääh. Mä päädyin tilaamaan jotain möykkyjä kastikkeessa suurimpaan nälkääni. Oli muuten sitten ehkä karmeimmista asioista, joita olen ikinä syönyt. Taisi olla suolaista tofua kastikkeessa, joka maistui ja näytti siltä mansikkakastikkeelta, jota laitetaan jäätelön päälle. Yök. Ei auennut tämä sweet and sour.
Mä jatkoin matkaa. Vuorelta palatessani alas alkoi tihutella. Metroasemalla oli kylttejä, jotka tiesivät varoittaa, että sykloonivaroitus on tasolla 1. Ketään ei tuntunut juurikaan kiinnostavan. En mäkään osannut hätääntyä. Kai se yksi on sitten se kaikkein lievin taso. Mä palasin takaisin keskustaan, ja metrosta maan pinnalle noustessa hokasin, että vettä tuleekin jo sen verran, että ei tee mieli kävellä kaupungin katuja päämäärättömästi. Napsin kuvia prameista kaupoista ja suuntasin kohti rullaportaita.
Maailman pisimpiä rullaportaita. Portaat veivät kaupungin keskustasta kohti mäen huippua. Niiden tarkoitus on saada keskustan työntekijät nopeasti ja kätevästi - ja ennen kaikkea kuivin nahoin - töihin aamulla ja kotiin illalla. Niinpä aamuisin portaat kulkevat mäkeä alas ja muuten mäkeä ylös. Kyllä ne olivat pitkät. Sen verran pitkät, että paluumatkalla piti pysähtyä kahvitauolle Hong Kongin SoHoon.
Mä olin päättänyt järjestää itseni illaksi Hong Kongin -saaren näköalamäelle. Järkeilin, että jos menen mäelle hieman ennen auringonlaskua, näen maisemat ja kaupungin sekä valoisaan aikaan että silloin, kun miljoonat valot on sytytetty. Taas oli tällekin mäelle vievällä ratikalla sellaiset jonot, että mä olisin saanut seistä niissä tuntitolkulla. Mä järjestin itselleni ja kahdelle ruotsalaisturistille taksikyydin perille. Min en jonoissa seiso, ellei ole pakko. Perillä olikin kyltit, joissa varoiteltiin sykloonitason olevan nyt 3. Ja kyllä se tuuli aikalailla viuhoikin.
On se Hong Kong vaan kaunis kaupunki. Ennen auringonlaskua minä ja lauma muita turisteja saatiin todistaa, kuinka yhtäkkinen sade nielaisi puolet kaupungista. Maisema peittyi kokonaan harmaiden pilvien ja raskaiden pisaroiden alle. Onneksi tuuli ja sade oli lämmin. Auringonlaskun jälkeen sade hävisi mutta tuuli jäi. Yhtäkkiä olikin jo pimeää ja Hong Kongin valot loistivat kaukana allamme. Kaupungin kokoa ja valtavaa ihmismäärää on vaikea ymmärtää, mutta miljoonat ja miljoonat kaukaisuudessa loistavat valot antoivat jonkinmoista osviittaa kaupungin koosta. Mieletön.
Seuraavana päivänä mä totesin, että olin jo kerennyt näkemään kaiken, minkä halusinkin. Ilma oli vielä mälsä, joten piti keksiä sellaista puuhaa, jota voisi tehdä säältä suojassa. Mä en ollut vielä käynyt ihastelemassa Hong Kongin siluettia Kowloonin puolelta, joten se tuntui järkevältä vielä, kun ei satanut kaatamalla. Mä tepastelin edestakaisin rantakadulla, ja kyllähän kaupunki näyttikin mahtavalta. Sitten alkoi säiden herra taas temppuilla. Yhtäkkiä vastaranta katosi taas sadepilviin. Mä etsin suojaa ja katselin, kuinka miljoonakaupunki katosi. Onhan tämäkin aika hienoa.
Mä päätin jatkaa matkaa vesibussilla. Niissä kas kun on katot. Ei mulla ollut aikomustakaan nousta vesibussista määränpäässä pois, joten oli aika yhdentekevää, mihin vesibussiin mä nousin. Laivan reitti kulki Hong Kong -saaren toiselle puolelle. Sieltä paljastui toinen miljoonakaupunki. Miten näitä taloja voi olla näin paljon! Sitten me saavuttiin määränpäähämme, joka vaikutti ennemminkin pieneltä kalastajakylältä. On tämä vaan outo paikka.
Loppupäivän mä pyörin eri ostoskeskuksissa. Ajattelinpa, että pääsen kätevästi sateelta pakoon, jos vielä oli tarve. Kyllä nämä täällä tykkäävät shopata. Kauppojen määrä oli päätä huimaava. Mä huomasin nopeasti, että Hong Kong ei ole mitenkään äärettömän edullinen paikka. Hintataso oli samaa luokkaa kuin Suomessa. Jälleen mä keskityin enemmän töllistelyyn kuin shoppailuun. Ostin mä uuden adapterin matkoja varten. Hurjaa.
Taas mä vain odottelin lähinnä auringonlaskua, sillä samaiselta rantakadulta, jolla mä aloitin päiväni, näkee illalla jonkinmoisen valoshow'n vastarannalla. Ilmeisesti pilvenpiirtäjien valot vilkkuvat musiikin tahdissa, mikä on sitten vaikuttava kokemus. Tai sitten ei. Susanna-serkku ja Teemu viettivät matkallaan Aussilaan mua moikkaamaan pari päivää Honkkarissa ja totesivat, että valoshow ei ole mikään turistien must-see. Onneksi. Sillä sykloonivaroitusta oli taas nostettu ja show peruttu. Ei edes harmittanut.
Mä palasin mun lähimarkkinoille. Viimeinen ilta. Mitäs sitä sitten tekisi? No, vedetään kupu täyteen tietenkin paikallista sapuskaa. Markkinoilla oli tänäänkin mun lisäksi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ruoalla herkuttelun lomassa mä pällistelin lähinnä muita ihmisiä. Löysin mä kyllä mielenkiintoisen kadun markkina-alueelta. Kaikkien Louis Vuitton -kopioiden ja muovisälän joukosta löytyi parin korttelin pituinen kultakalakatu. Jea. Pelkkiä kultakaloja ja akvaariotarvikkeita. Osaavat nämä aasialaiset olla outoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti