Ruisrock. Ruis-fucking-rock.
Olihan tästä jo aikaa. Me päädyttiin kahteen päivään. Se perjantai on aina vähän määh. Mulle nyt on muutenkin ollut lähes aina yhdentekevää, mikä tai kuka siellä soittaa. Enemmän kyseessä on ollut isot bileet pellolla, joihin menee kaikki ja jossa näkee kavereita.
Niin tänäkin vuonna. Anskulla ja mulla oli aussit köörissä. Kränä löysi sielunveljen Dominicistä, joka on samanlainen rokkipoliisi. Siellä ne pojat seisoivat takarivissä kädet ristissä, oli keikka sitten hyvä tai huono. Me käytiin mimmien kanssa välillä vähän humppaamassa ja heilumassa lavan reunalla riippumatta siitä, tykättiinkö me bändistä vai ei.
Lauantai oli ihan jees. Mä olin aika naatti vieraiden viihdyttämisestä, eikä homma oikein tuntunut lähtevän käytiin, vaikka mä olinkin (ainoana) saanut salakuljetettua omaa limua alueelle. Anna Puu oli hyvä. Sillä tuntui olevan aidosti kivaa. On kivaa, kun ihmisillä on kivaa. Päivän lopettanut HIM oli taas niin väsynyttä soittoa, että mua oikein nolotti. Tässäkö tämä nyt oli? Vuosisadan suomalainen rockbändi, jonka meidän aussitkin tiesivät nimeltä. Ville Valolla oli ylikypsän spaghetin karisma. Muutenkin keikka oli kuin kouluruokailu - täyttä paskaa, mutta ainakin sitä oli paljon.
Seuraavana aamuna mulla ei ollut kauhean aikuinen olo. Edellinen ilta painoi päälle, ja edellisestä blogipostauksesta tuttu Laura lähti aamulla kello viisi lentokentälle. Enhän mä sinne mukaan mennyt, mutta en saanut nukuttua, kun jännitti sitä, heräänkö vei enkö herää, ja mistä sille taksi. Äh. Ihan simppeleitä juttuja. Tietenkin herään. Ja taksi taksinumerosta. Jotenkaan ei alitajunta osannut relata.
Sunnuntain ilma oli taivaallinen. Me poljettiin Anskun kanssa pääkallopaikalle hyvissä ajoin, ja pojat tulivat perässä bussilla. Me haluttiin ajoissa paikalle, sillä Kotiteollisuuden keikka oli jostain syystä kummallisen aikaisin. Ehkä tarkoitus oli houkutella jengiä paikalle pääsemään rahoistaan aikaisin. No, paikalle saapuneet olivat varmasti tyytyväisiä. Hynynen oli oma itsensä. Vaikea sanoa, kummasta pitää enemmän: musiikista vai väliheitoista. Hynynen on kyllä kovin jätkä hameessa ikinä.
Hynysen jälkeen oli paljon luppoaikaa. Käytiin vilkaisemassa Cheekiä rantalavalla. Ajateltiin, että siinä on hiekalla hyvä relata. Paikalla on kuitenkin paljon porukkaa, vaikka ei tuo Suomi-hipitihoppi oikein uppoakaan. Kyllä oli tuskaisen paska keikka. Jos mua nolotti se väsynyt HIM, jota ei selkeästi kiinnostanut yhtään olla paikalla, niin kyllä mua nolottivat myös Cheekin äänitehosteet. Lavalle en nähnyt, mutta jotain väsyneitä laukauksen ääniä joka biisin loputtua. Väsynyt HIM, väsyneet äänitehosteet ja väsynyt Saara.
Onneksi törmättiin Kränän aussifutiskavereihin. Niillä oli meno päällä, joten Ansku sai arvoistansa seuraa musta kun ei irronnut mihinkään. Futisfrendeillä oli pöytä anniskelualueella, ja siinä sivussa oli lepolassejakin. Mä vetäisin siihen itseni leviäksi, kuuntelin kun The Sounds musisoivat, eikä mua siitä olisi helposti enää ylös saanutkaan. Oli vain pirun leppoista maata auringon lämmittäessä ihoa.
Yhdeksän maissa alkoi ruokakin maistua. Mä olin menossa hakemaan ruokaa, kun pojat päättivät, että nyt olisi hyvä aika mennä jo kotiinkin. Olihan meillä tietenkin aikainen aamu tiedossa, sillä me oltiin menossa mökille viikoksi, mutta silti! Yhdeksältä Ruisrokista! Tällaista tämä päälle kolmikymppisen elämä sitten on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti