Uimapaikka

On tullut varmaan mainittua, että meillä on ollut hieman kosteahkoa täällä. Märin monsuunikausi kymmeneen vuoteen, kylillä kerrotaan. Se merkitsee sitä, että krokot saavat liikkua hieman isommalla alueella. Tulvavesien mukana myös krokojen reviiri kasvaa. Ei tee mieli uiskennella vesissä, jotka olivat viime (melko kuivahkon) monsuunikauden aikana todettu tuvallisiksi. 

Onneksi me löydettiin uusi uimapaikka noin puolen tunnin kävelymatkan päässä. Tämä uimamesta on kahden vesiputouksen yläpuolella. (Tästä muuten huomaa, että mun suomesta on tullut vähän andymccoymaista, sillä mulla kesti aivan liian kauan muistaa sana vesiputous. Mielessä pyöri vain vesilasku, sateenkaari ja vesitippu.) Matkalla merestä on myös tie ja silta. Vaikea krokojen niistä on yli päästä.  … Ei varmaankaan täysin mahdotonta, mutta vaikeaa, hyvin vaikeaa…

Me käytiin eräänä sateettomana iltana vähän grillailemassa uimapaikalla. Grilli ja kamat siirtyivät helposti paikalle troopyn takana, ja me käveltiin uimaan. Teki muuten aika hyvää hypätä veteen, vaikkei se viileää kyllä ole. Rankka koulupäivä unohtui aika nopeasti grillikengurua syödessä ja auringonlaskua odotellessa. Voi kunpa täällä voisi juoda vaikka yhden siiderin julkisesti. Mutta kun ei voi.

Mätkintää

Meidän nyrkkeilyklubi pyörii edelleen. Me käydään keskiviikkoisin mätkimässä toisiamme. Kunto kohenee, ja saa samalla nollattua alkuviikon aggressiot. Niitä kun on. Yleensä.

Meidän nyrkkeilyklubiin on liittynyt pari paikallista rouvaa. Menihän siinä melkein puolitoista vuotta, ennen kuin he uskalsivat tulla paikan päälle. Mikäs tässä - the more, the merrier. Yksi mun vanha oppilas käy heidän kanssaan nyrkkeilemässä. Koulussa hän aina valittelee, että sattuu kädet ja ei hän jaksa tulla, mutta aina keskiviikkona hän on paikan päällä uskomaton virne korvasta korvaan. 

Paikallisilla naisilla on kova kynnys liittyä seuraan. Kaikki muut ovat valkonahkoja - heidän mittapuullaan. Lisäksi ei oikein ole soveliasta juoksennella julkisesti shortseissa, tai oikeastaan missä tahansa vetimissä kirmaaminen on vähän epäilyttävää. Ei kuin komia hatunnosto näille naisille!

Me ollaan lisäksi alettua hakkamaan toisiamme myös muutaman ekstra kerran viikossa. Mä vedän yleensä perjantaisin nyrkkeilytunnin koulun koripallokentällä. Meitä on usein siellä kyttäämässä muutama ihminen. Onhan se outoa. Pienet muksut uhkasivat soittaa poliisille, kun me tuolla lailla tapellaan. Me ollaan perjantaisession lisäksi käyty joka toinen viikonloppu nyrkkeilemässä ryteikössä jossain. On kiva olla raikkaassa ilmassa. Varsinkin, kun pääsee pulikoimaan lopuksi.

You know you are a Wadeyeian when...

… you know a storm is coming because the digital TV cuts out.

… when the water goes out, you immediately check the time as 60 minutes later the work day is finished.
… when the power goes out, you don't even get up.

… you no longer react to screaming and yelling down the road.
… 300 people rioting is just another Wednesday.
… injured, hairless, wounded dogs are run of the mill - the healthy dogs stand out.

… you get to know The Black Dog of Death on Perdjert Street.
… and in relation to the aforementioned dog, you now have a rock throwing arm like Ricky Ponting.
… you stop using the hot tap in the shower - the cold tap is warm enough.

… you stop using the kettle - you just use the hot tap.

… a rock on the roof is a knock on the door.

… motherfucko becomes a part of your vocabulary.

… as do yuu, bah, big mob and a little bit long way.

… the words whitefella and blackfella no longer carry any negative connotations.

… you can sustain a long distance conversation by using elaborate hand signals.

… you recognise a whistle call dedicated to your name.

… you point with your lips rather than your fingers.
… you can pick the type of plane merely by the sound while sitting indoors.

… the plane arrival and departure times replace a clock.

… you understand liquor licences are mandatory but car licences are not.
… for five months of the year the Bureau of Meteorology website is number one in your browser history.
… a dozen nude children playing in the gutter become a wet season normality.

… you no longer consider Ten Dog Corner or Chicken Oval funny names for places.

… you no longer have Wadeye clothes and city clothes - you only have Wadeye clothes.

… 25'C becomes jumper and jeans weather.

… you celebrate when the work experience kid at Coles has managed to get your whole order right.

… and none of it has gone missing on the boat it is shipped in.

… you know from experience when you have an alcohol delivery on the plane, you better be waiting for it on the runway.

… you book your Christmas flights out of Wadeye at Easter and Easter flights at Christmas.

… you now know fluffy clouds mean a bumpy ride on said flights.

… you know to bring a chair to a party.
… you roll your eyes at the newbies that gush over their appointed blackfella name.
… names like Aloysius, Thaddeus and Narcissus are completely normal 21st century names to you.

… you probably have a Shakira or a Kirk Hammet in your class and it doesn't make you giggle.

… swastikas do not faze you.

… you have a new found appreciation for graffiti that is spelled correctly.

Ämpärilista - päivitetty

HALUAN...

1. uida valashaiden kanssa. DONE. 

Oli kyllä pirun hauskaa. Niin hauskaa, että kävin kahdesti. Ovat upeita elukoita.

2. omistaa asunnon.

3. asua metropolissa.

4. käydä Antarktiksella.

5. oppia puhumaan jotain todella hämärää kieltä. Murrinh-Patha kävisi ihan erinomaisesti.

6. löytää harrastuksen, josta voisi olla niin innoissaan, että siinä oppisi todella hyväksi.

7. oppia leijalautailemaan.

8. hommata lemmikin.

9. lentää ensimmäisessä luokassa. DONE. 

Matka oli lyhyt - vain Sydneystä Melbourneen. Kaverilla oli ylimääräisiä pojoja, joilla sai ilmaisen upgraden. Mielelläni kokeilisin kyllä pidempääkin matkaa. 

10. että joku hypnotisoi mut.

11. syödä hummeria. DONE.

TIlasin hummerin filippiiniläisellä ruokatorilla. Ihan jees, mutta ei mikään maatajärisyttävä kokemus. Hummeri irtosi alle kymmenellä eurolla, joten ei paljon harmita.

12. nähdä Japanin kirsikankukat.

Tätä on nyt yritetty jo pitkään. Me ostettiin jo kertaalleen lennotkin, sitten pomo muutti lomapäiviä, me kiristeltiin hampaita, vaihdettiin lentopäivät, maksettiin helvetisti JetStarille päivämäärien muutosta, pomo muutti uudelleen lomapäiviä, me kiukuteltiin pomolle, saatiin asia järjestykseen ja sitten JetStar päätti lakkauttaa kaikki lennot Japaniin. PRKL.

13. käydä Mikronesian saarilla.

14. käydä Polynesian saarilla. Uutta-Seelantia ei lasketa.
Lennot ostettu Vanuatulle.

15. olla totaalisen make-overin kohteena.

16. puljata Jellyfish-järvessä.

Nyt kun on ruksattu yhdet uintikaverit listalta, sinne voisi laittaa uudet uintikaverit haasteeksi. Mä haluaisin puljata näiden kavereiden kanssa.

17. nähdä Rainbow-vuoret.

Mä epäilen, että Kiinan turismitoimistolla on ollut joku photoshoppailemassa valokuvia. Eihän nä oikeasti voi olla tämän näköisiä. Vai voiko? Haaleampinakin varmasti hyvän näköisiä. Listalle!

18. maistaa sitä hedelmää, joka muuttaa kaiken makean makuiseksi.

19. osallistua Burning Man -festareille Nevadan aavikolla. Näyttää hauskalta touhulta, vaikka todennäköisesti suurimman osan ajasta mä vaan pyörittelisin silmiä wannabe-hipeille.

… en päässyt edes kahteenkymppiin, joka olisi ollut kaunis pyöreä numero.

Pikkasen kosteeta

Täällä on ollut vähän märkää. Viime vuoden monsuunikausi oli aika luihu, mutta tänä vuonna on satanut sitten kahta kauheammin, pidempään ja enemmän. Meillä oli kummallakin monttu aika auki, kun lennettiin takaisin lomilta. Lentokoneen ikkunoista näkyi vain kilometrikaupalla vettä, vettä, vettä. Joet olivat tulvineet aivan älyttömiin mittasuhteisiin. Kyllähän täällä puhutaan tulvatasangoista, mutta eivät ne viime vuonna olleet tämän näköisiä lainkaan. Oho.

Täällä on satanut 42 päivänä putkeen. Ei tietenkään koko päivää, mutta viimeisinä 42 päivänä vettä on ropissut taivaalta. Joskus vähän, usein hyvin paljon. Noina 42 päivänä on tullut vettä yhteensä 1069,9 milliä. Suomen sateisimmilla alueilla sataa vuosittain 650 milliä. Sateisimmilla. Ja vuosittain. Meillä tuli noina päivinä lähes yhtä paljon vettä kuin Suomessa keskimäärin kahden vuoden aikana. Meidän märimpänä päivänä vettä tuli yhteensä 123 milliä. Turussa suurin sademäärä yhden päivän aikana oli viime vuonna 14,7 milliä.

Me ollaan siis tulvavesien saartamana. Nyt ei kylästä lähdetä autolla minnekään. Me kyllä yritettiin. Me ajettiin poikien kanssa läheiselle mäelle, jota me juostaan ylös alas nyt, kun pitkille lenkeille ei oikein pääse. Mäelle me päästiin ihan hyvin, mutta sieltä poistuminen oli hieman hankalaa. Me yritettiin peruuttaa parkista tielle samaa reittiä kuin tultiinkin, mutta renkaat lipsuivat alkuperäisistä jäljistä muutaman sentin ja SLURPS! Mudassa oltiin.

Grant yritti peruuttaa vauhdilla. Ei onnistunut. Sitten vauhdilla eteenpäin. Ei onnistunut. Ei edes nelivedolla. Oli pakko soittaa kylästä vetoapua. Mä en jaksanut odottaa kuumassa autossa vetoapua, joten mä loikkasin auton ovesta ulos. Ups. Ja humps! Mä olin pohkeita myöten mudassa. Maa näytti ihan normaalilta hiekkatieltä, mutta jalkojen alla se tuntui ihan juoksuhiekalta. Onneksi olin sentään ehtinyt ottaa lenkkarit jalasta. Ne olisivat muuten jääneet sinne.

Vetoavunkin oli vaikea saada autoa irti. Vetoauton renkaat ulvoivat ja pyörivät tyhjää, mutta nousihan meidän auto mudasta. Mä pelkäsin, että köysi napsahtaa poikki. Täällä pitää olla kyllä kunnon pelit ja vehkeet.

Parkkipaikalla on vieläkin komeat upotusjäljet.

Back to school

Lomat on lusittu. Oli kyllä kivat palata Wadeyeen, olihan mulla jo ikävä omaa sänkyä, mutta paluu arkeen oli vähän hankala. Onneksi meidän eka kouluviikko oli pyhitetty vain suunnittelulle, joten oppilaat saivat vielä rellestää ympäri kylää. Mä en tiedä, toimitaanko suomalaisissa kouluissa samalla tavalla, mutta täällä nämä tuppaavat tuppaamaan suunnitteluviikon niin täyteen kaikenlaisia kokouksia ja koulutusskeidaa, että suunnitteluun ei juuri jää aikaa lainkaan. Tänäkin vuonna me istuttiin jopa kaksi tuntia kuuntelemassa, miten me ei saada nousta esim. tuolille seisomaan, jos me halutaan ripustaa seinälle vaikka oppilaiden töitä. Tikkaita saa käyttää vain jos on tikaslupa. Syvä huokaus. 

Sitten oli se varsinainen ensimmäinen kouluviikko, jolloin oli tarkoitus opettaakin jotain. Edellisinä vuosina meille on pöllähtänyt kouluun satoja oppilaita. Oppilaita tulvii ikkunoista ja ovista sisään. Pöytiä ja tuoleja ei ole tarpeeksi. Yhdessä luokassa saattaa helposti olla 60 oppilasta. Koulu alkaa keskellä monsuunikautta, jolloin ihmiset palaavat kylään ryteiköstä, sillä tulvat katkaisevat tiet ja krokot pyörivät nilkoissa.  

Me oltiin varauduttu melko kiireiseen ensimmäiseen päivään. Maanantaina kuitenkin rehtori soitti meille puoli tuntia ennen koulun alkua, että koulu pitääkin ovensa kiinni. Ulkona tuuli tuiversi aikamoisesti, puut rytisivät ja sähkötolpat säkenöivät. Vähän ajan päästä alkoi sykloonivaroitussireeni ulvoa. Jaha. Sitten tapitettiin päivä kotona. No, aloitetaan tiistaina sitten.

Sateinen ilma oli saanut oppilaat jäämään pehkuihin. Kouluun ei tullut juuri kukaan. Pitkin päivää saapui uneliaan näköisiä oppilata. Ei mun luokassa ollut kuin viitisentoista oppilasta, ja me oltiin niin varoiteltu uutta henkilökuntaa, että kannattaa varautua täyteen kaaokseen. 

Tulihan se kaaos sieltä sitten keskiviikkona. Kylässä on ollut aikamoisia tappeluita viime aikoina. Niinpä alkoi meidänkin lähistöllä rytistä. Muutama tuhat vihaista ihmistä alkoivat rettelöidä nurkan takana. Jaha, sitten vaan ovet lukkoon, muksut turvaan, verhot alas, ettei ikkunoista näe ulos, kun kirveet lentävät, ja leffa niin kovalle, ettei metelikään kuulu. Tässä rutiinissa alkaa olla jo aika tekijä. 

Torstaina koululla oli taas ovet kiinni tappeluiden vuoksi. Kylän vanhimmat kutsuivat kyläkokouksen koolle, joten me istuttiin taas opettajaporukalla suunnittelemaan. Ehkä ihan hyvä näin.  

Pehmeä lasku arkeen.

PHI Boracay

Vielä viikko ja viimeinen saari. Boracay-nimi oli mulle entuudestaan tuttu, mutta mä en oikein tiedä miksi. Jokainen matkaaja oli meille puhunut Boracaysta hyvään sävyyn. Upeita rantoja, hyviä ravintoloita, leppoisia baareja, yötä myöhään auki olevia klubeja. Kovat olivat odotukset.

Boracay oli kyllä aika pettymys. Rannassa ei ollut mitään vikaa. Se oli kaunis ja puhdas, mutta sen joutui jakamaan pilvisenäkin päivänä monen tuhannen muun ihmisen kanssa. Sama rantakadun kanssa. Oli vaikea liikkua sekä eteen että taakse, sillä katu oli täysin jumissa pakettimatkalaisista. Suurin osa muista turisteista tuntuivat olevan itäeurooppalaisia ja pohjoisaasialaisia pakettimatkaturisteja, eikä meillä oikein ollut mitään asiaa toisillemme. 

Lisäksi trooppinen matalapaine hengasi edelleen meidän nurkilla, vaikka me oltiinkin vaihdettu saartakin. Oli pilvistä ja tuulista. Onneksi meillä oli huoneessa telkkari. Viikon puolivälissä me huomattiin, ettei me oltu otettu kuin kaksi valokuvaa. Huoh. Jotenkin oli sellainen olo, että hyvät ilmatkaan eivät olisi tätä saarta pelastaneet.

Äkkiä meille kuitenkin muodostui päivärutiini. Aamusta pieneen rantakuppilaan aamiaiselle, sitten möllöttelyä, pari tunnin hierontaa, törkyhalpa happy hour, auringonlasku, persoonaton buffet-ruokailu persoonattomassa ravintolassa ja pehkuihin.

Mitäs tätä pitkittelemään. Älä mene. Elleivät sitten pakettimatkat, banaaniveneet ja tulenpyörittäjät ole sun juttu.