FINSKI Tip-tap-tip-tap

Aussilassa on tapana juhlia joulua myös heinäkuussa. Perinne kuuluu lähinnä eurooppalaisille maahanmuutajille, joiden mielestä joulun juhliminen on vähintäänkin omituista yli kolmessakymmenessä asteessa rannalla löhöillen ja katkarapuja grillaillen. Myöskään kriketti ei kuulu meikäläisten jouluun. Yleensä varsinkin engelsmannin viettävät joulua toisen kerran heinäkuussa. Heinäkuu on Australian kylmin kuukausi, joten juhlatunnelmaan pääsee helpommin. Eikä raskas jouluruoka potki vastaan niin paljon.

No, me vietettiin joulua heinäkuussa Suomessa. Multa on jääneet parit joulut väliin, ja mulla oli ikävä suomalaisia perinneherkkuja. Olin sitten varmaan mutsille ja ukkolle huokaillut skypessä joulukuussa, että tekisi mieli laatikoita ja kinkkuja. Nyt kerran kun sitten oltiin Suomessa, niin niitä sitten kanssa syötiin. Oli ilma sitten miten ihana tahansa! 

Pukkikin kävi vierailulla. Meillä on aina käynyt joulupukki siitä huolimatta, minkä ikäisiä mukuloita huushollissa on. Muistelisin, että meidän ukko olisi joskus mun teinivuosina sanonut, että hänelle on tullut pukki koko iän eikä se pukin tulo lopu siihen, että omat lapset ovat lähes täysi-ikäisiä. Viime jouluina isäntä on jotenkin hassusti sattunut aina käydä viemässä roskat aina, kun pukki tuli vierailulle. Niin tänäkin jouluna. Saatiin kaikki pukilta villasukat!

Jouluaaton kanssa samalle päivälle oli sattunut mun serkun hääkuvaus. Häämeikkiä ja -tukkaa soviteltiin etukäteen, joten oli järkevää ottaa hienostelusta ilo irti ja poseerata kameralle. Morsmaikku kaipasi rohkaisuseuraa (ja -pullon), joten kaksi meistä kaasoista lähti seuraksi. Mä olin vielä joulutunnelmissa, ja rohkaisupullosta naukkailtua Anskukin oli sillä päällä, että meidän mielestä oli hirveän hyvä idea tunkea päät morsiamen tyllialushameeseen sillä aikaa, kun juhlakalu otatti kuvia. Lopputulos oli tällainen.

Kiitos ja anteeksi.

FINSKI Åboriginal

Meillä oli loman aikana ausseja kylässä. Kyllähän niitä on aina mukava viihdyttää; näkee omaakin kaupunkia erilaisessa valossa. Meidän työpaikalta abolasta oli kaksi opea vierailulla. Dominic on meidän työkaveri ja Kränän vanha kamu jostain yläkouluajoilta, ja Laura on muuten vaan työkaveri. 

Me käveltiin ympäri Turku-city jee jee:tä, parin päivän ajan. Mulla nyt oli kaikkea muutakin hommaa, joten mä olin varoittanut vieraita etukäteen, että he saattavat joutua omatoimimatkailijoiksi. Ja muutenkin. Tulin takaisin kotikylille ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, joten mä olin ennakoinut, että ei kauheasti huvittaisi hengata työkavereiden kanssa.

Me käytiin tietenkin Tuomiokirkossa pällistelemässä. Ne siellä testailivat urkuja, mikä laittoi munkin niskakarvat pystyyn. Meillä Wadeyessä tulee kirkkomusiikki mankkarista. Sieltä kirkosta me sitten bongattiin myös kuuluisia luurankoja ja tutustuttiin pikkasen paremmin Turun historiaan. On se vaan kirkoksi pirun hyvännäköinen. Ei ole sellaista elvistelyä kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Miksei sitten idässäkin. Tuomiokirkko on jotenkin hyvännäköinen hiljaisella tavalla.

Kirkon jälkeen käyskenneltiin Vähä-torin kautta Förille. Suhattiin sitä jokea muutaman kerran yli, kun se nyt on niin kivaa. On se Vähä-torikin aika mukavan oloinen. Meidän kävelyreissu päättyi linnalle. Sinne en just jaksanut enää mennä mukaan. Ne jutut on siellä niin moneen kertaan nähty, että annoin olla. Vaikka hienoltahan sekin näyttää.

FINSKI Sussun svensexa

Serkku kävi tahtomassa mun loppulomasta, mutta sitä ennen tietenkin piti juhlistaa niitä viimoisia sinkkupäiviä. Polttareiden järjestely meni hyvin pitkälti sähköpostien ja Facebookin varassa, sillä mä olin Aussilassa, yks kaaso Turussa ja kolmas Porissa. Menihän se näinkin, mutta aikaa kului väkisinkin siihen, että odoteltiin aikaeron vuoksi toistemme vastauksia. Saatiinhan me silti jotain kasaan.

Polttarisankari kyllä arvasi polttareiden ajankohdan, sillä lekuri oli sille määrännyt sellaisen kipulääkelaastarin, jonka kanssa ei ryypiskellä, joten sankari itse soitti kaasoille ja kyseli, että kannattaako tämä nyt lätätä kankkuun. "No, ööööööööh. Ööööööööh. Joo, tota, äääääh. No, jos nyt et, öööö, laita sitä sitte nahkaan", kaasot vaikeroivat. Ylläripolttarit kun olivat seuraavana päivänä. Tosin sankari oli osannut jo tietenkin etukäteenkin laskeskella, että mun maassaoloaikaan mahtui viisi viikonloppua, joista yksi on juhannus ja yksi Ruisrock.

Polttariaamu alkoi sitten suunnistuksella. Sankarille oli väännetty vihjeet, joiden perusteella sankarin piti arvata kaverin henkilöllisyys, ja kartta, josta löytyi kaverin sijainti. Hyvin ne kaverit sieltä löytyivät. Jokainen sai vielä käteensä hienojen naisten kukkaset. Me serkun kanssa leikittiin pieninä mutsin tekemillä mustalaisröijyillä hienoja naisia, ja ompelimosta löytyi vielä tilkkuja, joista me saatiin kaikille likoille rannekukat.

Polttarisuunnistui päättyi Turun linnan puistoon, jossa meidän oli tarkoitus pikniköidä, mutta tietenkin polttarit sattuivat kesän ainoalle sateiselle päivälle, joten me päädyttiin sitten lähimpänä asuvan kaason luokse. Pöydät notkuivat herkkuja, ja niitä olisi kyllä ollutkin ilkeä ruveta sateen sattuessa pakkaamaan pusseihin ja autoon. Herkuttelun lomassa juhlakalu vastaili tulevaa miestänsä koskeviin kysymyksiin. Jotenkin sulhanen oli osannut vastata kysymyksiinsä väärin, sillä Sussun vastaukset harhailivat ihan ties missä. Suosikkiruoka kyllä meni nappiin! Ribsit ja letut!

Piknikin jälkeen me suunnattiin läheiseen puistoon polttamaan kaloreita. Paikalle saapui setä, joka piti meille tai chi -oppitunnin. Se oli oikeastaan oikein mukavaa puuhaa, ja juuri sellaista hommaa, mitä olisi kiva tehdä laiturin nokassa aikaisena mökkiaamuna. Juhlakalu itse meinasi pökertyä pariin kertaan, kun yhtäkkiä jännittyneiden hartioiden ohi humpsahtikin verta päähän, mutta hyvinhän se meni. Naapureitakin tuntui kiinnostavan touhu, sillä takarivistä informoitiin, että pihalta on tuijotellut setä koko touhun ajan. Varmaan se kiroili Portsaan muuttaneita hippejä.

Tai chin jälkeen meillä olikin lounasvaraus Aurajoen rannalla. Eihän meihin mitään mahtunut julmetun brunssin jälkeen, mikä olikin oikeastaan ihan hyvä, sillä Ranta-Kerttu-perkele oli mennyt vaihtamaan ruokalistansa eikä sieltä löytynytkään oikein mitään laktoositonta ja kaikki sormiruoatkin olivat kadonneet. Jotain me saatiin sumplittua masun pohjalle.

Kaasoilta oli mennyt myös täysin yli hilseen sellainen logistinen seikka, että osa keskustan kaduista oli suljettu Paavo Nurmi -maratonin takia. Siinä me sitten siiderituopin käsissä katseltiin, kun porukka juoksee sateisen Turun katuja. Ei se juurikaan meidän menoon muuten vaikuttanut, mutta jokilaivapaikka vaihtui. Ei lähdetty yrittämään parkkipaikkoja lähempää keskustaa maratoonareiden ja Keskiaikamarkkinoiden parista vaan päädyttiin vain vastapäiseen jokilaivaan. Tietenkin Förillä - Turussa kun ollaan. 

Laivalla tentattiin vähän morsmaikun emäntätaitoja. Kyllä siitä vielä hyvä talon emäntä tulee. Ruokapuoli meni oikein sujuvasti, viherkasvien hoito taisi mennä arvaten oikein - mutta oikein kuitenkin - ja kädentaidotkin menivät läpi vähintäänkin kiitettävin arvosanoin. Tosin uuden nimikirjoituksen harjoitteluun tarvittaneen lisäaikaa, sillä uuden sukunimen ensimmäinen kirjain tuotti hieman vaikeuksia. Lisäksi kravattisolmun tekoon luntattiin apua viereisen pöydän pojilta, mutta eihän sitä säännöissä kiellettykään. Ei kysyvä tieltä eksy.

Meidän loppuilta huipentui tietenkin mökille. Meillä oli sellainen ropleema, että meitä mökille lähtijöitä oli alun perin kymmenen plus morsio, eikä me mahduttu kahteen henkilöautoon. Morsiammelle järkättiin sitten moottoripyöräkyyti. Kyytijää ei sankari osannut edes arvata siskonsa mieheksi, sillä tällä oli kypärän visiiri alhaalla eikä suusta tipahtanut sanaakaan. 

Siskon siippa oli ottanut ajelun enemmänkin extreme-harrastukseen johdattelevana tutustumistapahtumana eikä enemmänkin siirtymisenä paikasta A paikkaan B, miten me olimme ajatelleet asian. Oli kuulemma paineltu aikamoista vauhtia pienillä sorateillä. Päästiin kuitenkin ehjin nahoin perille, vaikka oli pitänyt kiroilla kuskin korvaan kovimmissa vauhdeissa. Eihän se kuullut. Tai kuunnellut. No, kyllä morsmaikkua itseäkin hymyilytti perillä. Vai olisiko sitten kauhusta ollut vielä naama kankeana.

Mökin isäntä oli meille järjestänyt jo morsiussaunatkin. Tuntui kelpaavan morsiamelle hyvin, sillä kaasot olivat unohtaneet pakata tarvikekassiin hanskat. Eihän niitä kesällä kaivata! Eipä tullut meille moottoripyörättömille mieleen, että saattaa viima vetää näpit kylmiksi. Saunassa sulivat sitten jäiset sormetkin. Me aloitettiin taikominen sulattelukierroksen jälkeen. 

Morsian sai tietenkin istua niillä kuuluisilla pillunpäreillä, havujen päällä lauteilla. Kaikille taisi olla uusi perinne se, että morsiamen piti astua saunaan ruisleivät kainaloissa, jotta hän pysyisi tiellä. Me ei oltu ollenkaan varmoja, saiko ne leivät ottaa pois saunaan astumisen jälkeen, joten morsian sai varmuuden vuoksi istua koko ensimmäisten löylyjen ajan limput kainalossa. Tietenkin me oltiin karkotettu pahat henget hakkaamalla seiniä ja laulamalla loitsuja. 

Lisäksi nahkaan hierottiin suolaa, jottei vanha suola janottaisi, jauhoja, jotta valkaistuisi vanhoista synneistä, ja hunajaa, jotta elämä olisi makeaa. Vanha tuttu kananmuna päähän kai meinaa jonkinmoista hedelmällisyyttä, mutta mä luulen, että nykyaikana on vain kivaa päästä särkemään kananmuna toisen kalloon. Ainakin meitä kaikkia taisi kovin kikatuttaa. 

Seuraavaksi morsian sai juosta saunaa ympäri ja huutaa eksiensä nimeä per kierros. Taas pelattiin turvallisesti varman päälle ja aloitettiin tarha-ajoista ja ekasta pususta. Muutaman kierroksen jälkeen (kuka näitä nyt laskee) morsian sai huudella tulevan siippansa nimeä. Nyt ei pitäisi vanhojen kaivella - tuskin nyt kaiveli ilman temppujakaan. 

Loppuiltaa vietettiin grillailun ja drinkkikisan merkeissä. Vanhana baaritaiturina juhlakalunhan pitäisi pystyä siipan lempidrinkkeihin silmät sidottuinakin. Ihan hyvin se meni. Mitä nyt kossut meni jalluina ja lantringeistakin oltiin ensin vähän hämmentyneinä. Ei sentään. Tulihan sieltä ihan ehtaa tavaraakin. Vapaakaatokin meni ihan asiakkaita tyydyttävään tahtiin.  Kymmenen pistettä!

Aamulla me pakattiin mökki kuntoon ja lähdettiin kohti kotia. Seuraavaksi päiväksi ei varattu mitään ohjelmaa, sillä me ennakoitiin osallistujien kunto todellista huonommaksi. Itse asiassa mökistä nousi aikaisin hyvin reippaiden tyttöjen päät. Ollaankohan me aikuistuttu, kun oltiin niin vastuullisia. 

Morsian laitettiin vielä viskaamaan vasta saunankatolle. Ennen muinoin oli kuulemma niin, että mitä lähemmän harjaa vasta päätyi, sitä onnellisempi liitto. Meidän sauna oli kyllä niin jyrkkäkattoinen, että ei sitä vastaa olisi sinne harjalle saanut Seppo Rätykään. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin vasta katolle, ja se oli meidän kaikkien mielestä varsin tyylikäs veto, joten me tyydyttiin julistamaan tuleva liitto onnelliseksi ja lähetettiin morsian takaisin kohti kotia. 

FINSKI I'm on a boat...

... if you're on the shore, then you're sure not me - oh!

Käytiin likkojen kanssa Naantalissa. Ei muuta.

Kapteeni ja varvasohjaus

FINSKI Loma-loma-loma!

Juhuu, mulla alkoi loma!

Suomessa oli kesä, joten tuntui jotenkin luontevalta lähteä sinne lomanviettoon, vaikka meillä onkin se opintovuoden lyhyempi loma. Joululomalla meillä olisi kuusi viikkoa lomaa, mutta eihän tänne silloin tule myrkkykään. On pimeää ja kylmää; kaikki ovat töissä.

Me lennettiin samaa matkaa Kränän kanssa Helsinkiin, mutta se vielä jatkoi Ruotsiin veljensä luokse viikoksi. Mä lähdin lentokentältä suoraan kohti Mikkeliä ja mökkiä. Olihan sentään juhannussunnuntai. Meinasin myös, että aikaerosta voisi olla mukavampi päästä yli mökillä kuin Turussa. Aika hintsusti sitä aikaerotautia edes oli.

Mä muistin, että edellisellä kerralla Suomeen palatessa mä ihmettelin, miten vihreää täällä oli. Nyt mä olin osannut varautua henkisesti Suomen vihreyteen, mutta tällä kertaa mut yllätti, miten pitkiä ja suoria meidän puut ovat. 

Mökillä oli vielä mutsin ja ukkon juhannusvieraat. Ja koirankin näin pitkästä aikaa. Tosin se tinttasi mua noin kymmenen minuutin sisällä käteen oikein voimalla. Sentin levyinen ja pituinen kulmahampaan kolo mulle tuli kämmenselkään ja pari pienempää reikää kämmeneen. Ei se oikein sattunut, mutta kyllä siitä verta tuli aikamoisesti ja sitten se turposi.

Turposi ja turposi ja turposi. Ei sitä oikein omaksi kädekseen tunnistanutkaan. Me laitettiin päälle haavapulveria ja betadinea kauhea määrä. Sitten harsoa. No niin, ei sitten saunottu tai uitu yhtään. Ei mennyt ihan kuin Stromsössä. Sitten mä huomasin parin päivän päästä, että meidän betadinetkin olivat menneet vanhaksi  helmikuussa 1986. Jep, mä olin silloin neljä ja puoli vuotta vanha.

Mä kävin sitten Turkuun päästyä näyttämässä sitä terveyskeskuksessa. Ne eivät mua Kirkkotielle huolineet, sillä jostain syystä mun osoitetiedot olivat vielä Varissuolla. Sinne ne mut huolivat. Terveydenhoitaja katsoi, että ihan hyvän näköinen se purema on, mutta laitetaan nyt varmuuden vuoksi antibiootit. Lääkärikin sitä vilkaisi.

Sitten tulikin ropleema. Mulle olisi pitänyt lähettää lasku. Mä sanoin, että en ole moneen vuoteen asunut Varissuolla ja voisiko laskun kenties laittaa mun vanhempien osoitteeseen. Ei voi. Voiko mun osoitetietoja sitten muuttaa. Ei voi. Mmmm, voiko maksun suorittaa käteisellä tässä ja nyt. Ei voi. Jaa. Sitten terveydenhoitaja, lääkäri ja reseptionisti keskustelivat jonkin aikaa ja päättivät, että nyt käy vahingossa niin, että lasku jää lähettämättä. 

Mä olin jo ovesta ulkona, kun lääkäri sanoi, että reseptin voi sitten hakea, mistä tahansa apteekista. Varissuolta tai sitten mutsin ja ukkon lähistöltä. No, sepä hyvä. Muisti lääkäri sitten vielä kysäistä mun kela-kortista. No, se perkulehan on Wadeyessä mun yöpöydällä. Lääkäri kävi sitten vielä vaivihkaa lääkevarastosta mulle nyysimässä lääkkeitä.

Mä kiittelin vuolaasti. Ensiluokkaista palvelua ja joustavuutta kaupungin laitokselta. Olisi pitänyt käydä viemässä niille vaikka suklaalevyt!