21. marraskuuta 2011

Hoperoa poperoa 2: Pub food

Pubit ovat tarkea osa Aussilan kulttuuria, ja monet vilvoittelevatkin tyopaivan jalkeen huurteisella jos toisellakin. Viikonloppuisin monet myos viipyvat baarissa aamun pikkutunneille asti, jolloin alkaa humalaista hiukomaan. Kasitteena koko pubiruoka on suurella osalle suomalaisia taysin vieras, mehan kaymme snagarilla tai kebabilla, mutta kylla se nain on, muualla pain maailmaa pubeista saa myos murkinaa. Australiassa se on viela yleensa hyvaa murkinaa eika ole verrattavissa roiskelappiin ja nahistuneisiin nachoihin, joita meikalaisissa juottoloissa tarjoillaan jos tarjoillaan. Australialaiset ovat varsin sivistynytta ruokakuntaa. He ymmartavat hyvan paalle, eika pubi menesty, jos ruoka on moskaa. Ma luulen, etta Suomessa on melkolailla aivan sama, mita pubi tarjoilee, kunhan bissen hinta on vakio.

Pubien ruoka on kuitenkin tyypillisesti kotoisaa sapuskaa, eika paikalliseen lahdetakkaan varsinaisesti gourmet-matkalle, vaikka monet toki kayvat pubissa vain syomassa. Pubiruoassa vetoavat yleensa tutut suosikit listalla, halpa hinta ja ruoan maara. Asiakas kuitenkin osaa vaatia tuoretta tavaraa. Taalla harvemmin harrastetaan pakastevihanneksia ravintolan keittiossa, ja annoksen kuin annoksen mukana tulevatkin yleensa rapea salaatti ja juuri paistetut ranskalaiset. Itse ruoka on yleensa melko rasvaista, melko suolaista eika varsinaisesti kuulu Painonvartijoiden suosituksiin, mutta paaasiahan on, etta se menee oluen kanssa mukavasti alas.


Tyypillisia suosikkeja ovat muun muassa pihvi ja perunat seka hampurilaiset, mutta chicken parmigiana, alias parma, on pubiruoan ehdoton kuningas. Parma on kaikessa yksinkertaisuudessaan kanaa, tomaattisoossia ja juustoa. Maistuvaa toki, mutta ehka vahan sama kuin meikalainen makaronilaatikko. Jollei sita ole vetanyt pennusta asti naamariinsa, siihen ei synny valtavaa himoa. Ma tykkaan toki parmasta, mutta aussit vie fanittamisen hieman eri tasolle. Jokainen mukulasta mummoon osaa analysoida alueen parma-paikat hinta-laatu-suhteineen ja palvelun tason perusteella. Ma olen ollut taalla vasta pari viikkoa, mutta mulle on jo joka toinen paikallinen keuhkonnut Lazy Moe's -nimisesta syottolasta, josta saa kuulemma niin ison parman, etta sita ei aikuinen mieskaan yksin syo. Kuulostaa haasteelta. Vanha koulukunta taasen suosii naapuripubia, josta saa kymmenella dollarilla parman ja bissen.

Parma on niin tarkea osa keskiverto australialaisen ruokaympyraa, etta pelkan parma-latyn arviointiin on taytynyt perustaa oma sivusto: Parma.com.au. Sivustolla on listattu joka osavaltion parhaat parmat koon, lihan ja paallyskaman laadun ja tietysti seka ranskalaisten etta vihannesten laadun ja maaran mukaan. Ei ole helppoa. Parasta parmaa voi hakea tietysti viela hinnankin mukaan.



No, mitas se parma sitten on? Tassa perusresepti:

AINEKSET
Annoksia: 4

    - 1 / 2 kuppia raastettua parmesaanijuustoa
    - 1 / 2 kuppia korppujauhoja
    - 2 munanvalkuaista
    - 4  broilerinrintaa (noin 4 x 150 g)
    - 3 tl oliiviöljyä
    - 1 / 4 kuppia raastettua mozzarellaa
    - 2 rkl tomaattipastakastiketta


VALMISTUS
Alkusahlays: 10 min | Paistoaika: 20 min
 
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Aseta raastettu parmesan voipaperiarkille ja korppujauhot toiselle arkille. Vatkaa munanvalkuaiset ja 2 ruokalusikallista vetta matalassa kulhossa. Kasta kana ensin parmesanissa, sitten munanvalkuaisissa ja sitten korppujauhoissa.
 
2. Kuumenna öljy keskilämmöllä suuressa teflonpaistinpannussa. Kypsennä broileria 3 minuuttia kummaltakin puolelta. Siirrä uuninellille ja ripottele mozzarella ja tomaattikastike päälle. Paista 10 minuuttia tai kunnes broileri on kauttaaltaan kypsää.



Johan on markkinat!

Grant on syvalla sydamessaan maalaispoika. Jep. Grantin perhe asui maaseudulla. Enka ma nyt tarkoita lietolaista idyllia, joka tarjoaa kaikki kaupungin herkut mutta kera takapihojen. Ma tarkoitan Maaseutua. Sita jotenkin mystista seutua kesamokkimaisemien takana, jossa ihmiset asuvat ihan ymparivuotisesti. Grantin koulussa oli kahdeksan oppilasta, joista kolme oli hanen sisaruksiansa. Maalla on tylsaa. Ja Australian Maaseudulla on erityisen tylsaa, silla valimatkat ovat ihan kasittamattoman pitkia. Taalla on Belgian kokoisia karjatiloja. Oikeasti.

Me kavastiin kaantymassa Grantin kotikylan monotonisuutta piristavilla jokakevaisilla markkinoilla lahinna kahdesta syysta. 1) Ma olen turisti ja ma koen velvollisuutta tutustua uuden "kotimaani" kulttuuritarjontaan. 2) Grantin ukko oli portinvartijana markkinoilla, joten me paastiin ilmaiseksi sisaan.

Markkinat olivat sikali meikalaisten juhannus- ja kesamarkkinoiden kaltaisia, etta seka Suomessa etta Australiassa harrastetaan saappanheittoa ja ukot pyorivat lahinna kaljapisteen ymparilla. Australian markkinoilla oli myos kaikenlaista kisaa, joista melkein jokainen lahti pystin kanssa kotiin. Oli paras piirros, paras novelli, paras maalaus, parhaat kananmunat, paras hillo, paras suklaakakku, paras lammas, paras sonni, paras kana, paras ruusu, paras keltainen ruusu, paras itse pantu olut, paras voi, paras lemmikki, paras avolava-auto, paras takatukka, paras koni, paras poni, paras sita ja paras tata.



Paras kana




Paras lammas
Paras sarvilammas
Paras raggaelammas
Parhaat villat





Parhaat sitruunat
Toiseksi parhaat munat





Toiseksi paras mollamaija. Voittajalla oli varmaan valkoinen viitta ja huppu.






Hyva yritys
Paras junttiauto
Paras rattijuoppokarry




 
Paras kakku
Parhaat pullat
Toiseksi paras pitsa

Toiseksi paras kakku




11. marraskuuta 2011

Hoperoa poperoa 1: Vegemite






VEGEMITE [/ˈvɛdʒɨmaɪt/]
Vegemite on leivanpaallysmohnaa, joka on periaatteessa oluen valmistuksen oheistuote. Vegemite on kaytannossa se hiivamonja, joka jaa oluttynnyrin pohjalle. Se muistuttaa lahinna loppusyksyista, kohmeista koirankakkaa ja maistuu samalle, kuvittelisin. Mutta aussit ja kiivit (=uusseelantilaiset) tykkaavat, vaikka nyrpistelevat meikalaiselle salmiakille.


Vegemiten historia juontaa kaiken kulinaristisen kuonan kehtoon, Englantiin, tottakai. Ensimmaisen maaimansodan aikana vastaavan brittilaisen levitteen, Marmiten, toimitukset keskeytyivat, ja Australia oli itkun partaalla. Vuonna 1922 Cyril P. Callister kaari hihat ja keksi kaivaa oluttynnyrin pohjalta paahtoleivan paalle vahan nannaa. Tuolloin useimmat australialaiset olivat viela jarjissaan eivatka pitaneet tuotteen mausta. Mommo jai kauppojen hyllyille, ja porukka vinkui viela Marmiten peraan. Sitten alkoi mittava mainoskamppanja, jossa korostettiin tuotteen terveysvaikutuksia, ja toisen maailmansodan aikaan tavara oli jo kortilla. Koko kansan herkuksi Vegemite muuttui toisen maailmansodan jalkeen, jolloin aussit rupesivat lisaantymaan oikein kunnolla. Vauvat pidettiin terveina ja punaposkisina Vegemiten avulla, silla sita suosittelivat oikein laakaritkin. Eivathan laakarit ole ikina vaarassa.






Vegemitella on aina ollut toimivat ja mieleenpainuvat mainokset, ja siita onkin muodostunut tarkea australialaisuuden symboli. Kolmen karki on Sydneyn oopperatalo, Uluru (se iso kivimohkale kutakuinkin keskella mannerta) ja Vegemite. Olen huomannut, etta oopperatalosta ja kiven murikasta voi heittaa vitsia, mutta Vegemite on pyha. Niin pyha, etta nykyaan Vegemitea saa myos kosherina ja halalina! Jokainen kunnon aussi osaa laulaa Vegemiten mainosmusiikin, ja enka ma ihmettelisi, jos sita kysytaan myos kansalaisuustestissa.






Ei Vegemite ihan turhaa tavaraa ole. Siina on torkea maara B-vitamiineja ja glutamiinia. Toisaalta siina on myos yli 8 prossaa suolaa. Makua on kuvattu suolaiseksi, maltaiseksi ja hieman happamaksi. Kuulostaa ihan silta, etta se saattaisi jopa sopia suomalaiseen suuhun. Kylla se mulle maistuu, mutta ma olen harjotellut jo aika pitkaan. (Eerikinkadulla on pieni kauppa nimelta Punnitse ja Saasta, josta saa Vegemitea pikkuruisissa purkeissa.) Alkuperaisen tohnan lisaksi kaupasta loytyy Vegemiten makuisia sipseja, kekseja, piirakoita jne. Monet kayttavat sita myos mausteena esimerkiksi jauhelihakastikkeessa. Perinteisesti sita vetaistaan vahan paahdetun leivan paalle. Huomaa! Sita vetaistaan VAHAN paahdetun leivan paalle. Siis ohuelti.




(Katsomisen arvoinen linkki: Kraft Foods: Vegemite)