Rajasthan! The best Stan.

Oli aika taas jatkaa matkaa, Khajurahon mahaspektaakkelin jalkeen oli tullut kolme kuivaa perakkaista pierua. Todettiin, etta nyt on kohtalaisen turvallista. (Ha!) Ennen Rajasthaniin saapumista, pistaydyttiin nopeasti Agrassa katsomassa jotain valkoista kuuluisaa pytinkia - mika lie ollut. Kauheasti siita on postikortteja joka paikassa. Todellisuus oli kuitenkin vahan laimea. Se mokki ei ollut yhtaan niin valkoinen ja iso kuin mielikuvissa. Aika whatever. Meilla oli muutama todella huono kokemus Intiasta ja intialaisista ihmisista, ja ma odotin kovasti Rajasthania. Ma aloin olla jo aika valmista kauraa ja olisin ollut valmis vaihtamaan maata, ellen olisi kuullut muilta reissaajilta hyvista kokemuksista Rajasthanissa.

Aloitimme Rajasthanin paakaupungista Jaipurista. Se ei jattanyt munhun oikeen minkaanlaista vaikutusta. Tosin me saavuimme sinne aamulla ja jatkoimme suoraan illalla matkaa ja mahavaivat olivat selkeasti syoneet energiavarantoja. Pari tuntia meni kierrellessa Jaipurin katuja. 

Muutamassakin tunnissa ehti kylla huomaamaan eron ihmisissa. Heidan kasvonpiirteensa ovat selkeasti erilaiset. Aavikkokansaa. Taalla on selkeasti Intian kauneimmat naiset. Naiset kayttavat todella upeita kasin varjattyja sareja, joissa hohtaa kirkkaat ja iloiset varit. Miehilla on isot turbaanit, jotka nauravat samoissa vareissa. Vareilla on myos omat merkityksensa. Turbaanit kertovat omistajansa kastin ja uskonnon. Tapa, jolla turbaani on paan ymparille kieputettu, ilmaisee sosiaalisen statuksen ja kotipaikan. Rajputit kayttavat oranssia, joka kuvastaa ritarillisuutta. Brahminit kayttavat pinkkia, dalitit ruskeaa ja aavikkoheimot mustaa. Monivariset turbaanit ovat erityisia juhlatilaisuuksia varten. Hindut kayttavat valkoista, harmaata, mustaa ja sinista kuvastamaan surua. Naita vareja kayttavat lesket. Naimattomat ja naimisissa olevat naiset kayttavat pinkkeja seka punaisen ja keltaisen eri savyja. Punaisen ja keltaisen yhdistelma tarkoittaa, etta niiden kantaja on synnyttanyt pojan. 

Reissu jatkui Pushkar-nimiseen pikkukaupunkiin. Pushkar oli Intian mittakaavalla melko hiljainen ja rento paikka. Se on taas hinduille tarkea pyhiinvaelluspaikka syista mulle tuntemattomista. Mun on todella vaikea ymmartaa mitaan hindu-uskontoon liittyvaa. Nailla hepuilla pyhia lehmia, puita, kivia, jokia ja jarvia joka kylassa. Toisaalta, jos uskonnossa on 32 miljoonaa jumalaa, on suuri todennakoisyys, etta joku niista on tehnyt jotain sinunkin kylassasi, mika tekee siita jollain tapaa pyhan. Ma luulen, etta se on uskonto, johon on taytynyt syntya sita ymmartaakseen. No mutta, Brahma, joka on yksi paajumalista, tiputti lootus-kukan lehden maahan ja siihen syntyi Pushkar. 

Pushkarin keskipiste on jarvi, jota ymparoivat sadat rappuset, ghatit, jotka vievat vedenrajaan. Pyhiinvaeltajat peseytyvat vedessa ja suorittavat rituaaleja parantaakseensa karmaansa. Auringossa lammenneiden tulikuumien rappusten ja satojen vaaleansinisten temppelien lisaksi jarvea ymparoivat lukuisat feikkipapit. Sedat, sedat, sedat. Heti, kun nurkan takaa ilmestyy turisti, he hyokkaavat kimppuun, vetavat veden aareen ja kaytannollisesti pakottavat tekemaan pyhan rituaalin, pujan, tiputtamalla kukkien teralehtia veteen ja toistamalla perassa "pyhia" sanoja:

- Madame, you repeat after me: I will..... give puja..... to improve..... my karma.... Good luck..... good health.... to my family..... to my friends.... puja this.... puja that.....

Ma toistin perassa, kunnes viimeinen lause kantautui korviini:

- I will..... make puja..... and give a donation.....

Ma ilmoitin "papille", etta kaikki lahjoitukset ma annan hyvantekevaisyysinstituutioille enka yksityisille henkiloille. Kas kummaa, kun hanta ei enaa kiinnostanutkaan mun ja mun perheen karmat. Mulle huudettiin ja kiroiltiin pain naamaa (taas), kun en suostu maksamaan huijareille palveluksista tai sitten nolona antamaan muutamaa setelia, jotta he hiljenisivat eivatka kiinnittaisi muiden huomiota. Aivan sama. Tama heppu melskasi, etta en kunnioita hanen uskontoaan ja pyhaa jarveaan, kun en suostunut antamaan hanelle euroja. Vastasin, etta taitaa olla han itse, joka ei kunnioita uskontoansa tekeytymalla papiksi. Se jai sitten siihen.

Paaosin Pushkar oli miellyttava ja rentouttava kokemus. Hyvana paivana nama sedat vain naurattavat, huonoina paivina raivostuttavat. Kaikki epamiellyttavat kokemukset kuitenkin unohtuivat nopeasti, kun paasin pulahtamaan hostellin uima-altaaseen. Oli ihanaa loytaa halpa hostelli, jonka katolla olevaan altaaseen voi sukeltaa ja unohtaa ymparilla olevan molyn. (Jalkiviisaana voisin sanoa, etta ei ollut sen arvoista nyt, kun on paskonut kolme viikkoa pelkkaa vetta.)

Pushkarin jalkeen suuntasimme Bundiin. Bundi oli todellinen yllatys. Taisimme olla ainoat turistit koko kaupungissa. Missaan matkaoppaissa ei ollut mainittu Bundia. Bundista ei ole nakynyt julisteita matkatoimistojen seinilla eika postikortteja matkamuistomyymaloissa. Emme oikein tienneet, mita odottaa. Meidan kummankin leuat loksahtivat bussin lattialle, kun naimme ensimmaisen kerran ikkunasta, minkalaiseen paikkaan olimme tulleet. Bussi kiemurteli kukkuloiden valista, ja yhtakkia aivan varoittamatta meidan edessa ikkunasta aukesi mahtava palatsi ja sen ylapuolella linna.

Palatsin ja puolustustarkoitukseen suunnitellun linnan oli rakennuttanut maharaja Mikalie vuonna enjustnytmuista. Palatsi ja linna olivat Intian itsenaistyttya ja maharajojen menetettya asemansa jaaneet vaille yllapitoa ja jotenkin unohtuneet turismibisneksen pyorittajilta. Yksityinen yrittaja oli ostanut palatsin ja linnan maharajan jalkelaisilta, korjauttanut osan ja avannut sen turisteille. Palatsista on korjattu aivan pikkuinen osa, mutta ne muutamat huoneet, jotka naimme olivat todella upeita vanhoine freskoineen. 

Maharajan asuintilojen seinia koristivat kuvaukset voitetuista sodista ja jannittavista metsastysretkista. Me tuijotettiin uskomattoman yksityiskohtaisia maalauksia monttu auki. Paras sarjakuva, jonka ma olen ikina nahnyt. Yksikaan tuhansista sotilaista tai sadoista sotaelefanteista ja -kameleista ei ollut samanlainen. Jokaisen sotilaan parta oli maalattu partakarva kerrallaan. Aivan mieletonta.

Illalla auringon laskiessa kiipesimme palatsin ylla vaijyvaan linnaan. Meille suositeltiin mukaan bambukepit, joilla voi hatistella testosteroninhuuruisia apinoita kauemmaksi. Puolustuslinna oli ajan kuluessa karsinyt eneman kuin palatsi. Linnan muurien sisalla varjottelevat huoneet olivat romahtaneet, ohdakkeet ja apinat vallanneet sisapihat. Illan viiletessa oli mukavaa lahtea tutkimusmatkalle sotilaiden asuintiloihin. Jonkun seinan takaa paljastui ikivanha vessa, kyykkymallia tietenkin, jonkin seinan takaa keittio. Muurien yli avautui upea maisema palatsin sisapihalle. Palatsin takaa nakyi itse Bundi, jonka talot on maalattu taivaansinisiksi.

Bundi oli piristava yllatys juuri, kun sita eniten kaipasin. Kukaan ei meita kiusannut, ei nyhtanyt rahaa, halunnut huijata. Jos ma ikina palaan Intiaan, ma haluan kayda Bundissa uudelleen. Toivottavasti siihen mennessa paltasista on auki suurempi osa. Talla kertaa nain noin kymmenesosan, mutta jo se sai mut kikattamaan onnesta ja ilosta kuin pienen lapsen.

Bundista jatkoimme matkaa Udaipuriin. Udaipuria pidetaan Intian kauneimpana ja romanttisimpana kaupunkina. Ei se huono ollut. Oli ihana nahda vetta. Ma olen aina ollut vesi-ihminen. Mika tahansa vesielementti kaupungissa kuin kaupungissa piristaa aina. Udaipurin kaupunkia halkoo kaksi isoa jarvea, joissa ei killu muovipulloja tai muuta salaa. Ensimmaista kertaa Intiassa ma en pelannyt henkea pidatellen, etta vedessa leikkivilta lapsilta syopyy raajat moskaisessa liejussa. Itse en toki edes ajatellut uivani vedessa.

Jarven keskella uiskentelee kaksi palatsia, jotka ovat olleet paikallisen maharajan kaytossa. Ma en oikein osannut edes noteerata niita, kun tuntui vain niin hyvalle nahda vetta ja kuulla laineiden liplatus monien kuivien ja kuumien viikkojen jalkeen. Intialaiset itsekin odottelevat monsuunia innolla. Se saa rutikuivan ja ruskean maiseman vehertymaan ja puhdistaa ilman siina leijuvista hiekkapilvista. 

Shaken not stirred

Palatsissa on kuvattu James Bond -elokuva Octopussy, joka pyorii Udaipurin hostellien televisiohuoneissa nonstoppina. Ei tullut katsottua. Me pyorittiin jarven ymparilla kuin mehilaiset hulluina hunajasta. Istuttiin penkeilla, nautiskeltiin mangomehusta ja maisemista. Illalla holmoteltiin, kun sadat tuhannet valtavat lepakot lahtevat lentoon kaupungin puistoista ja pistaytyvat jarvella horpylla, ennen kuin katoavat makien taakse syomaan. Ma sanoin Grantille, etta siina tollotellessa auringonlaskua jarven taakse ja ymparilla vaitonaisina lepattavia lepakoita oli yksi mun huippuhetkista Intiassa. Mikaan eika kukaan kiusannut. Ei edes silloin talloin olalle matkahtava lepakon latsays.

Udaipurista suuntasimme kohti Jodhpuria. Jodhpur on yksi alueen suurimmista kaupungeista, ja me ollaan todettu jo melko aikaisessa vaiheessa, etta me ei niin valiteta suurkaupungeista. Me vietettiin taas muutama tunti bussien ja junien valissa kierrellen vanhankaupungin katuja ja siemaillen lassi-juomia. Oli muuten Intian parhaimmat lassit. Illalla hyppasimme jalleen junaan ja suuntasimme kohti Pakistanin rajaa.

Jaisalmer on muutaman kymmenen kilometrin paasta rajalta ja todellinen aavikkokaupunki. Myos Jaisalmeria, kuten Bundia ja Jodhpuriakin, koristaa suuri puolustuslinna. Taalla linnan muurit kohoavat ylvaana kohti taivasta kullanvarisina kuin iso hiekkamyrsky. Jaisalmerissa oli kuuma. Todella kuuma. Viimeisen kuukauden ajan lampotila on noussut yli neljankymmenen asteen, mutta missaan ei ole maa hohkanut kuumuutta jalkojen ja kenkien alla kuten taalla. Hiki saa uuden merkityksen taalla. Ja me painuttiin syvemmalle polttavan aavikon uumeniin. 

Me vietettiin kaksi yota ja kaksi todella kuumaa ja hikista paivaa aavikolla kamelisafarilla. Me istuimme aamupaivalla ja illalla muutaman tunnin aavikkolaivan selassa, iltapaivan kuumimpina tunteina lohosimme puiden katveessa kuumuutta paossa, oisin nukuimme taivasalla miljoonien tahtien loisteessa, aamuisin herasimme suu, sieraimet, korvat, joka paikka taynna hiekkaa. Se oli mahtavaa. 

Meilla oli matkaseurana kolme kamelia, kamelikuski ja oppipoika. Kamelit kantoivat meidat ja retkikamppeet lapi kivisen ja hipihiljaisen aavikkomaan. Ma tiesin kylla etukateen, etta Tharin aavikolla ei ole suuria saharamaisia hiekkadyyneja, mutta olin paivisin hieman pettynyt maisemiin. Aavikon kaukaisuudessa nakyi tuulimyllyja ja sahkotorneja. Illalla istuessa pienehkolla hiekkadyynilla ja katsellessa oranssin tulipallon laskua hiekan taakse ei voinut olla hymyilematta. Yllattavassa optimistisuuden puuskassa ma osasin jopa arvostaa tuulivoimaloiden pilkkomaa maisemaa. Voimalathan ovat merkki siita, etta taalla tehdaan jotain oikein. Vihdoinkin merkki siita, etta joku osaa ajatella omaa elinkaartaan pidemmalle ja arvostaa kestavaa kehitysta. 

Okei, tietokone alkaa temppuilla. Tiivistetaan viimeinen Rajasthanin matkakohde muutamaan kuvaan. Kuvathan kertovat enemman kuin tuhat sanaa.

Rottatemppeli. Pyhia rottia. Jep. Taisin jo mainita, etta hinduksi taitaa taytya syntya, jotta sita uskontoa voisi ymmartaa. Mulle ei aukea.

No mutta mikas se tama on?

Mika on kuvan rakennus?

a) Kuninkaallinen palatsi

b) Moskeija

c) Hautakivi

d) Temppeli

e) Itakeskus

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 .

 C

"Taj Mahal on Agrassa Uttar Pradeshin osavaltiossa Intiassa sijaitseva monumentti, jonka Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti muistoksi synnytyksessä kuolleelle lempivaimolleen, persialaiselle Arjumand Banu Begumille (tunnetaan myös nimillä Mumtaz-ul-Zamani ja Mumtaz Mahal). Vaimon hautaholvi sijaitsee monumentin sivukammiossa. Taj Mahalin rakentaminen kesti 23 vuotta (1630–1653). Taj Mahal valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1983.

Shah Jahan oli muslimi, minkä vuoksi hän rakennutti Taj Mahalin moskeijan näköiseksi. Taj Mahalissa on neljä minareettia sekä kupoli, jotka ovat moskeijan tyypilliset ominaisuudet.

Yleisesti hyväksyttyjen teorioiden mukaan Taj Mahal rakennettiin ympäri Intiaa ja Aasiaa tuoduista materiaaleista, joiden tuomiseen käytettiin yli tuhatta elefanttia. Taj Mahal on rakennettu valkoisesta marmorista, mutta siihen on käytetty lisäksi kahtakymmentäkahdeksaa eriarvoista kivilaatua, kuten jadea, jaspista, kristallia ja safiiria. Rakennusmateriaalien yhteishinta oli noin 40 miljoonaa rupiaa, kun tuohon aikaan gramma kultaa maksoi noin 1,3 rupiaa. Taj Mahalia pidetään yhtenä maailman kauneimmista rakennuksista.

Taj Mahal on Agran kaupungin tunnetuin nähtävyys. Se on ikuisen rakkauden symboli. Työ vaati 20 000 työmiehen taidonnäytteet ja paljon muuta. Taj Mahal kohoaa näköetäisyydellä Agran linnakkeesta, jonka tornipaviljongista käsin Jahan valvoi rakennustöitä. Siellä hän myös kuoli oman poikansa vangitsemana."

Sohvasurffaten Mumbaissa

MUMBAIN NUMEROT

- mustia takseja: 40 000

- asukastiheys: 29 000 hlo/km4

- keskiansiotulot: 1000 dollaria (kolme kertaa enemman kuin maan keskiarvo)

- julkisia kaymaloita: 17 vessaa miljoonaa ihmista kohden

- ihmisia Victoria Terminus -rautatieasemalla: 2,5 miljoonaa

- ihmisia junassa ruuhka-aikana: 7000 (1800 on maksimi matkustajamaara)

- prosenttia Mumbain pinta-alasta keinomaata: 60 %

- Bollywood-elokuvia vuodesta 1931 lahtien: 68 500

Palataan ajassa hieman taaksepain. Me kaytiin jossain temppeliturneen valissa myos Mumbaissa. Ma olen ollut kauan Hospitality Club ja Couch Surfing -jarjestojen jasen. Nama jarjestot auttavat matkustajia tapaamaan paikallisia ja ovat kateva keino loytaa yosija vieraassa kaupungissa, ilmaiseksi. Meidan luona Turussa on yopynyt monenmoisia matkaajia monenmoisista maista. Itse olen nukkunut paikallisten sohvilla ympari Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa, aina Mansesta Moldovaan. Jarjestot ovat turvallisia, silla jokaisen henkilollisyys tarkastetaan passinumeron tai pankkitietojen kautta ja muut jasenet saavat jattaa kommentteja ihmisista, joiden luona ovat yopyneet, joten friikit kylla seuloutuvat pois. Ma olen saanut paljon uusia kavereita tata kautta enka voisi kuvitella enaa matkustamista tai arkista kotielamaakaan ilman muiden matkustajien piristavaa piipahdusta. Niinpa me paadyimme nukkumaan paikallisen perheen sovalle yhdessa Aasia suurimmista kaupungeista. Kiitos tuhannesti viela Amitille ja hanen perheelleen!

(Tutustu ihmeessa itsekin jarjestoihin. Jos saat sohvapyynnon, voit aina kieltaytya vastaanottamasta vierasta. Kukaan ei pakota mihinkaan. Jos et voi majoittaa matkaajaa, voit aina sopia vaikka vain kahvitarskyista.

Hospitality Club: www.hospitalityclub.org

Couch Surfing: www.couchsurfing.org )

Mutta se Mumbai. Ma odotin Mumbaita vahan kauhunsekaisin tuntein. Mumbai herattaa mussa mielikuvia aariaan myoten taynna olevasta, hektisesta ja hikisesta kaupungista, jonka kadut ovat kerjalaisten ja koyhien peitossa. Vaarin! Mumbai oli todella outo kokemus. Muuhun Intiaan verrattuna Mumbai oli todella hiljainen, selkea ja hyvin eurooppalainen kaupunki. Se nayttaakin aivan Euroopalta! 

Lontoo?

Eiku ei sittenkaan. Tuollahan on palmuja ja harkakarry.

Mumbailla on pitka eurooppalainen historia. Se on ollut postugalilaisten ja englantilaisten vallassa ja toiminut pitkaan kaiken Intian kaupankaynnin keskuksena. Mumbain vanha nimikin, Bombay, on portugalilais-englantilaissekoitus. Portugalilaiset antoivat pienelle kalastajakylalle nimen Bom Bahia, hyva lahti. Sitten tulivat englantilaiset, joiden suussa Bom Bahia vaantyi nimeksi Bombay, hyva lahti. Sita en tieda, mikseivat he vaan valinneet nimeksi Good Bay. Eihan englantilaisilla ole tunnetusti ollut tunnontuskia vieraiden kulttuurien ja paikannimien tallomisessa.

Takaisin nykypaivaan! Tosiaankin. Mumbailla on jotenkin ikava maine. Ma olin nahnyt elokuvan Slumdog Millionaire ja olin varma, etta kaikki Mumbain slummien lapset olisivat meidan kimpussa samalla sekunnilla, kun astun junasta ulos. Ei, ei, ei sinne painkaan! Mumbaissa on toki koyhia, mutta siella pyorivat myos suuret setelit. Se oli jotenkin outo kokemus, kun pitkasta aikaa ihmiset eivat tuijottaneet meita. Kukaan ei tunkenut kannykkakameraa mun naamaan ja napannut kuvaa kysymatta lupaa, kukaan ei kailottanut meidan peraan ja pyytanyt kauppaansa. Me emme olleet millaan tavalla kiinnostavia. Ah, autuutta.

Onhan Mumbaissa toki niita slummejakin, mutta slummin maaritelma on suhteellisen valja. Mumbai on kasvanut yli aariensa pienella niemella, ja suuri osa Mumbaista onkin keinomaalla, joka on vallattu meresta, mika merkitsee sita, etta kenellakaan ei ole tilaa asua leveasti. Vuokrat ovat todella korkeat, ja monet asuvat "slummeissa", joissa ei tarvitse maksaa vuoraa eika sahkolaskuja. Meidan isantien kerrostalokompleksin pihalla oli laittomia "slummitaloja", joiden seinat olivat betonia, joissa oli viemarointi, joiden ikkunoista roikkuivat ilmastointilaitteet, joiden kattoja koristivat lautasantennit ja joiden pihoilla oli citymaastureita. Kyllahan sita on rahaa levittaa, kun ei tarvitse maksaa vuokraa. Toisaalta naimme myos kokonaisia perheita, jotka asuivat taivasalla liikenneympyroissa. Aiti kuivattaa pyykkia liikennemerkkien paalla ja alastomat lapset leikkivat hippaa samalla, kun Mumbain tuhannet autot, bussit, rekat, tuk tukit, polkupyorat, moottoripyorat ja skootterit ajavat tuhatta ja sataa 30 senttimetrin paassa.

Mumbain tunnetuin slummi, Dharavi, on lahinna enemman pienteollisuusalue, josta virtaavat kaupungin kaduilla myytavat tuotteet: 

"Mumbaikers had mixed feelings about the stereotypes in 2008's runaway hit, Slumdog Millionaire. But slums are very much a part of - some would say the foundation of - Mumbai city life. An astonishing 60% of Mumbai's population live in shantytowns and slums, and the largest slum in Mumbai is Dharavi. Originally inhabited by fisher folk when the area was still creeks, swamps and islands, it became attractive to migrant workers, from South Mumbai and beyond, when the swamp began to fill in as a result of natural and artificial causes. It now incorporates 1.75 sq km sandwiched between Mumbai's two major railway lines and is home to more than one million people.

While it may look a bit shambled from the outside, the maze of dusty alleys and sewer-lined streets of this city-within-a-city are actually a collection of abutting settlements. Some parts of Dharavi are mixed population, but in others, inhabitants of different parts of India, and with different trades, have set up homes and tiny factories. Potters from Saurashtra live in one area, Muslim tanners in another, embroidery workers from Uttar Pradesh work alongside metalsmiths, while other workers recycle plastic as women dry pappadams in the searing sun. Some of these thriving industries export their wares, and the annual turnover of business from Dharavi is thought to top US$650 million.

Up close, life in the slums is strikingly normal. Residents pay rent [questionable], most houses have kitchens and electricity, and building materials range from flimsy corrugated-iron shacks to permanent, multistorey concrete structures. Many families have been here for generations, and some of the younger Dharavi residents even work in white-collar jobs. They often choose to stay, though, in the neighbourhood they grew up in."

Toinen seikka, josta Mumbai tunnetaan, on silkka ihmismaara. Mumbaissa on 16,5 miljoonaa asukasta. Se on paljon. Mumbain paikallisjunat olivat ruuhka-aikojen ulkopuolellakin aivan jarisyttava kokemus. Meita oli useampi sata ihmista sulloutuneena yhteen junan vaunuun. Ma matkustin yleensa erikseen naisille varatussa vaunussa, jossa oli vahan valjempaa, mutta meilla oli jatkuva todellinen vaara eksya toisistamme, joten paadyimme matkustamaan samassa vaunussa. Ensimmaisella kerralla teimme sen virheen, etta istuimme vapaille paikoille. Seuraavalla asemalla vaunu tayttyi paikallisista tyomatkalaisista, ja meidan oli mahdotonta paasta pysakillamme pois vaunusta. Pyrimme oville tyontaen royhkeasti ihmisia edeltamme pois. Kyynerpaataktiikka toimi suhteellisen hyvin, mutta Grant jai pitkalle minun taakseni. Ma taidan olla meista se royhkeampi. Ma en ollut varma, pitaisiko jaada vaan oikealla asemalla pois vai jatkaa matkaa, kunnes Grantkin paasee oville. Onneksi paasimme kuin paasimmekin puristautumaan ovista ulos juuri, kun juna jatkoi matkaansa. Eika multa havinnyt koko rytakassa kuin vain yksi kenka. Amatoori.

Valtava ihmismaara on synnyttanyt tarpeen varsin erikoiselle palvelulle. Ihmiset arvostavat hyvaa ruokaa ja monien ruokavalio on tarkka uskonnollisista syista, joten monet haluavat kotiruokaa myos toimistotyossaan. Sen heille kantavat lounas-wallahit, jotka tuskin osaavat lukea. Se, miten 16,5 miljoonan ihmisen kaupungissa lukutaidoton lounaskuski osaa hakea oikean lounaan oikeasta talosta, oikeasta asunnosta ja tuoda sen perille oikeaan toimistoon, oikealle ihmiselle, on pieni ihme, josta Richard Branson on lahettanyt johtajansa ottamaan oppia:

"A small miracle of logistics, Mumbai's 5000 dabba (food container)-wallahs work tirelessly to deliver hot lunches to office workers throughout the city. Lunch boxes are picked up each day from restaurants, homes, mothers and wives and carried on heads, bicycles and trains. Taken to centralised sorting station, a sophisticated system of numbers and colours (many wallahs are illiterate) is then used to determine where every lunch must end up. More than 200 000 meals are delivered in Mumbai in this way - always on time, come (monsoon) rain or (searing) shine. This same intricate supply-chain system has been used for centuries, and dabba-wallahs are known to take immense pride in their work. Considering that on average only about one mistake is made every six million deliveries, they've certainly earned it."

Ihmismaara tietaa myos paljon roskaa. Pitkin Intiaa reissatessamme me ollaan kauhisteltu roskamaaraa. Kaikki tiensyrjat ja rautatiepenkat ovat taynna muovipulloja, roskapusseja, rikkinaisia kenkia ja pelkkaa sontaa. Ihmiset eivat kummoksu sita mitenkaan, etta heittavat roskansa junan ikkunasta suoraan ulos, ja he opettavat myos lapsena tekemaan samoin. Luonnon pyha koskemattomuus ei merkitse taalla mitaan. Mumbain kadut olivat yllattavan puhtaita, mutta jonnekin roskien on paadyttava. Meri nayttaa toimivan katevana ja ilmaisena kaatopaikkana. Yksi Mumbain suosituimmista nahtavyyksista, Chowpatty Beach, oli uskomaton kokemus. Ei hyvassa vaan pahassa. Me seisoimme limaisella hiekalla suut auki tollotellen merta, jossa paikalliset perheet leikkivat roskien ja viemarijatteen seassa. Ma en edes suostunut istumaan hiekalle. Kukaan muu ei hammastellyt tai ollut mitenkaan poyristynyt rannan roskista. Ma en ymmarra, miten tasta maasta povataan tulevaisuuden suurmahtia.

Postikorttikuva Chowpatty Beachista

Postikorttikuva Chowpatty Beachista

Todellisuus

Ihmismaaran ja slummien lisaksi Mumbai tunnetaan - tietysti - Bollywood-elokuvistaan. Emme, ikava kylla, loytaneet yhtakaan elokuvateatteria, jossa olisimme voineet katsoa Bollywood-leffan englanninkielisilla teksteilla. Mun hindi ei ole viela ihan tarpeeksi sujuvaa ymmartaakseni elokuvia. Tosin ma en ole kylla ihan varma, onko se niin tarpeellista osata kielta tai ymmartaa, mista puhutaan, silla Bollywood leffoissa yksi katse kertoo enemman kuin tuhat sanaa. 

Talla kertaa mulla ei valitettavasti ole apinakuvaa loppukevennykseksi, mutta haluaisin tarjota teille viihdykkeeksi patkan elokuvasta, joka vaikuttaa olevan kesan suosituin patka: 

BAM! Bollywood action madness!!! BOOM!

Otteita Grantin matkapaivakirjasta: Fear and loathing in Khajuraho

Khajuraho oli tosi raskas kokemus. Temppelit olivat todella kauniita mutta ihmiset aarimmaisen rasittavia ja arsyttavia. Kaikki halusivat jotain. Yleensa rahaa. Nekin ihmiset, jotka eivat halunneet rahaa, halusivat jotakin... huomiosi, sielusi, whatever. Joka kerta, kun astuimme hotellin ovista ulos, joku roikkui hihasta, useimmin joko lapset tai kylan nuoret miehet. Tapasimme monia paikallisia lapsia, jotka eivat kay koulua vaan ovat paattaneet panostaa kielien opiskeluun. Keskiverto kahdeksanvuotias khajuraholainen pojankloppi puhuu sujuvasti viitta kielta: omaansa, englantia, espanjaa, italiaa ja ranskaa. Muutamat olivat erikoistuneet aasialaisiin kieliin kuten japaniin ja koreaan. Aika hullua! Ensin se jaksoi innostaa ja olin aivan aimankakena, miten he ovat voineet oppia kielia niin sujuvasti ja vain turistien kanssa rupatellen, mutta oppismistapa kavi meille pian aika raskaaksi. Meita seurasi jatkuvasti lauma lapsia, jota vain halusivat jutella. Ei siina mitaan, mutta me emme oikeasti saaneet olla ikina missaan rauhassa. Aina samat kysymykset, aina samat vastaukset:

- Hello, my friend! Where from? How many languages?

- Hello, kid. Finland, six.

- What languages do you speak, my friend?

- I speak Finnish, English, Span...

- I also espeak eSpanish.

Ja sitten oli ne paikalliset nuoret miehet. Huh! Heilla on kovin erikoinen kasitys lansimaalaisista naisista, mutta annetaan Grantin kertoa itse... (minun lisaykset hakasulkeissa)

"24/4/11  (EASTER!)           KHAJURAHO           SUN

Woke at 3:45, the pain in the arse guy who was sleeping on the train floor decided to be more annoying by playing some stupid song on his bloody mobile at a ridiculous hour in the morning showing even less consideration for people around him.

The train was clearly late as we passed a station on the map and still had a good 100 kms to go, when we should have been there in 15 minutes. As we knew it would take a while to get to a door as we had to step over a pile of bodies in the aisle, we did get to a spot where we could stand at about 30 mins later we got off in Satna.

We walked our way to the bus station which was a little further than we thought, found our bus, had some chai and then headed off. The ride was a little cramped but that was not the worst thing, not even the second worst thing. No, those titles belong to the crappy-arse Bollywood movie being blasted over the bus speakers and the damn bus horn that was a 16 note tune at an incredible decibel level!

It took 4 hours to reach Khajuraho and it was guesthouse seeking time. We fought through the tuk-tuks [who claimed it was a 2 km walk when in reality it took us 3 minutes], got mobbed by hotel owners, got passed commission guys and went in and out of places. It was soon clear this was going to be our cheapest place to stay. A 100 rupee room came up quick, but 60 was the best, but even all that price it wasn't worth it. We settled for 100 at the 3rd or 4th room that offered it. Amazing prices when it is not peak season!

Settled in, planned a lazy day, grabbed some lunch. I had chicken marinated in a special sauce and cooked in yoghurt and Saara had an egg curry, both were great, mine especially!! We also got a pot, yes a POT of chai! Did some internetting, Saara got some blog done. We had a small walk around the town and found ourselves wandering through the farmers' area of town. It was pretty sweet.

Later in the evening, once it had cooled (42 degrees the internet said 9 % humidity) we went wandering again. We met a Finnish guy where we had lunch, bumped into him again, so we had chai together and invited him to our guesthouse after we bought some beers at a place we found. We had a good chat about Finland, travels, Indian religion, etc., and no doubt we will meet him here again as it is a small place.

Looking forward to some "dirty" rock art tomorrow. Weather should be very hot again!

25/4/11      KHAJURAHO        MON

1 month in India!

The plan was to get up early but that didn't happen due to the room being quite comfortable to sleep in. We eventually got up and headed for breakfast at a nearby street stall, had chai and fried dough balls with onions and chili in gravy.

We then hired some bikes for 25 rupees each and headed for the southern temples. Soon after a local, also on a bike,  latched on to us, explaining he only wants to talk, no money, show us around, where to go and other stuff. He seemed harmless enough, so I let him. Of course we were suspicious though, we just can't help but feel that way. Our friend, Raja I think his name was, sat under a tree and let us look at the temples for ourselves calming our suspicions a bit that he wasn't doing it for guide money.

After we jumped on the bikes and thought of a plan of going back to the guesthouse might 'shake our tag'. We met Ville (the Finnish guy from yesterday) who was also riding a bike. Raja then came out and said he is collecting foreign coins and asked if we had some. That old trick! [Every kid, EVERY kid, in this damn country "collects" foreign coins.] This is an easy one for us because we don't, so we are not lying when we say we don't. The strangest thing he said came afterwards...

"Okay, at 6 o'clock I come to you hotel, hotel Jain yes? And then we go for beer. You and madam"

I was a little perplexed. Where did this idea come from? He didn't form it as a question but said it like we had discussed it earlier and everything was sorted. So, I had to stumble around it saying we could be doing anything at 6 so we don't know but this wasn't good enough. 

"No, no, 6 o'clock. I be at you hotel. No problem." 

We made sure we were not at the hotel at 6.

If possible he said something funny but stranger still...

"Saara, she is sexy, yes?"

"Raja, we don't say sexy. We say attractive or beautiful."

"WHAT? You don't know the sex?"

"Yes, I know sex, but when we speak English, we don't use that word to describe someone."

"Oh, no! My girlfriend, she very sexy. We go here-there, have the sex everywhere."

"Uhmm, that's great, Raja, but..."

"She has very nice milk."

What the---? I did not know if he was talking about his girlfriend or Saara as he was looking at Saara at the time or maybe his girlfriend is a cow. They are "worshiped" here. Obviously, I laughed. Thankfully soon after he left.

[Some time later] ... We moved on, grabbed a big bottle of Limca and headed for some more temples when another local on a bike latched on by talking about Alan Border. Then when Saara and I sat under a tree to drink our softdrink, this guy started yakking about his work as a teacher and that he has a restaurant nearby and asked if we would sit in it "just for 5 minutes, don't buy anything, just chat". Yeah, right! We stayed where we were. Next he invited us to his home and to spend some time at his son's birthday tomorrow!

"So, you be here tomorrow at say 12 and I take you to my home, OK?"

What the hell? Why are people making appointments with us when we say no thanks or we will be busy etc.? [I kind of wanted to see if he would throw a fake birthday party for his son to suck some money out of us.] It makes us feel awkward and we do want to meet the locals but we can't help that nagging 'brain talk' trying to work out which way they are trying to get money out of us. It is ruining any chance of a good conversation with anyone.

[After seeing some more temples]...on the way back Saara's rear tire went boom, so we had the short walk back to the bike rental place. Saara went to the room whilst I sorted out the bikes. Two funny things happened there. One; the guy tried to charge me for the tube. Not going to happen. [So, he wanted us to pay for fixing HIS bike.] And two; he asked if I wanted any Indian music. He put a disc in the DVD-player while I waited for a replacement bike for Saara and porn came up on the screen. I could do nothing but laugh. The only reason I went into the shop was because I was waiting for another bike.

"Umm, where is the other bike?"

"Oooh, you want bike?"

"Yes, please." Muppet.

'Oh, it's right there", pointing to one directly outside. It never ends. [The bike was there all along but the guy wanted Grant to wait for a new bike in his shop so that he would possibly buy something.]

[We went to get dinner and]... we hung around in there [the restaurant] until well past 6 to avoid our guide and then rode to the old town. We made it in 100 metres before we were mobbed by kids and even a man who showed us his house including inside and then of course he tried to sell us artwork that he said was his but were clearly prints. It got a bit awkward when price became an issue [the price went from 500 rupees to 5], so we eventually left and got mobbed by even more children as soon as we stepped out on to the street. All we tried to do is get back to the bikes. The kids were relentless with question after question. We finally found the bikes, jumped on and rode off.

Saara and I both let out a sigh of "Jesus"! It actually disheartened me and I sort of broke down saying "Are there ANY genuine people in this country? They all want something from us and it usually comes out of our wallets" I needed chai. It was the only thing that would make me feel better. I ordered two.

There has been a boy at the chai shop that has shown up each night who is a bit of a legend. He has a disbility and can't talk but just keeps pointing at the lollies and coke signalling for us to buy them for him. We don't but we would like to as we are sticking to our no money policy which includes lollies. [He is the only person we enjoy seeing and the only one the locals don't.]

Three local guys then showed up, sat down and the questions started all over again. This conversation took a bit of a turn though and sexist jokes and comments became the favourite topic. A little odd. The young guys here always seem to have a "friend" who has had sex with some foreign girl usually from Europe and from that experience all the girls are like that. Brilliant! [As a foreign, European girl I would like to state officially that there were no men in the town that I would even consider boinking.] The guy I was talking to wanted a Mexican girl because all you have to do is "lie there" according to him [or his friend who allegedly boinked one].

We eventually broke free from their vice like conversation ability, bought some mango juice and headed to bed. A crazy, crazy day!

26/4/11      KHAJURAHO        TUES

...We were contemplating weather we had the energy or the will to go back to the Old Village to see what it is like but hopefully we wouldn't get mobbed. We did some internetting first and then decided to have a look around the town as we needed to buy some essentials. We hadn't walked more than 20 metres when the sexist guy from last night showed up, got off his bike and started walking with us and talking more shit [including how he knows Grant could shake the hand of a random person and then kill that person... just because he knows Grant so well now... righ-o]. We tried to hint at him that we just wanted to walk on our own but hints DO NOT work here. Then another guy tried to latch on but Saara let him know we just wanted some peace [in no uncertain terms]. So, we ended up looping back to our guesthouse just to get rid of them. We popped out a minute later, took a deep breath and headed for the Old Village and I'm glad we did.

We got a fair way on our own but we also had some kids walk with us explaining the village and how it works. I also played a bit of cricket with them in a small court yard.

A match interrupted by a water buffalo.

When we left the kids asked for the usual pen or money but we said "sorry, we don't have any' and then one of the kids dug out a red coloured rock out of his pocket and gave it to Saara. How quickly our opinion changed of the village.

[A little while later]... we sat under a tree and four boys [aged 8-12] joined us. One was very chatty and showed us his fish he had caught during the day. Of course, he tried to sell them to us. He was chatting away about the usual stuff when he said:

"So, you and your girlfriend like tak-tak?"

"Sorry, what is tak-tak?"

"You know, jiggy jiggy!"

All we could to is laugh. What a little legend!

The jiggly jiggy boys

[We went for dinner]... and our little disabled friend joined us again. I can't remember his name but I like him so much I even got a photo with him. Early bus to Jhansi and then a train to Agra. Could be our fist glimpse of the Taj Mahal tomorrow. Pretty exciting!

27/4/11       KHAJURAHO (NOT AGRA!)       WED

1 am. "Grant, Grant, I'm sick."

It was clear from that point we were not going to be able to make the 5.30 bus. Saara had a good old case of Delhi Belly with fever and very sore kidneys to boot. I also had the runs but not so severe and no other complications. We decided to give it until noon to see how things were going. I made a couple of trips to the pharmacy to get some re-hydration tablets.

12 came and past and there was no chance of us going anywhere, especially Saara. She resorted to some painkillers for her kidneys and managed to get some sleep. At about 6 we finally, I mean Saara, got out of the room. We tried to figure out what could be good for her to eat. She ended up getting some bread and eggs which seemed to go alright. I had some chai as I believe it fixes everything. 

Our little disabled friend came running from the darkness and gave me a big hug. I had some noodles which was okay and I shared it with my new friend. We then grabbed a drink and also some biscuits for, well, I call him 50 rupees. Here's why: The kid can't talk and just makes noises, like a rapper. He uses his hands a lot to point and make gestures, like a rapper. He also has a limp, like 50 cent, the rapper. So hence, 50 rupees. Maybe I will find out his real name soon. He was appreciative of the biscuits and we gave him the leftovers of our Fanta. We also grabbed some diarrhea tablets, so we could make sure we get the bus tomorrow. Lets see how that works out. [Oh, they worked. It's been 6 days since I have visited a toilet.]

I then decided to print off the photo of 50 rupees and myself and then give it to him. Our guesthouse had a printer and after 10 minutes of stuffing around trying to get it to print, one of the owner's sons came in and connected the printer. Usually helps. I then went on a search to find 50 rupees. A young a boy asked me what I was looking for. "This boy in the picture", I said. He said that he lived down the road and may be in bed. I waited for 45 minutes or so and did a bit of a loop to find him but no luck. An older guy looked at the photo and said: "Oh, Tiger!" That name suits him perfectly. I left the photo with our guesthouse as I needed to go to bed so I really hope he gets it. Crossing fingers our tablets work and we can continue our travels."

Tiger and the legendary hat that NEVER comes off.