Ah, Gili Trawangan. Pieni paratiisisaari Balin kupeessa. Me tultiin lomilta takaisin Wadeyeen viitisen viikkoa sitten, ja jo nyt on hankaluksia keksiä, mitä me siellä tehtiinkään. Mä kysyin Grantiltä, mitä me siellä duunattiin, ja vastaus oli jotakuinkin "sweet fuck all". Painotus sanalla sweet.
 |
| Loma-loma-loma! |
Olihan se aika makoisaa. Samoissa maisemissa me oltiin taas lähes saman sakin kanssa, joten mä voisin varmaan kierrättää saman blogitekstin puolen vuoden takaa. Samoista asioista tulee väkisinkin puhuttua samoin sanankääntein. (Pätee myös Wadeyen ryteikköreissuihinkin.) Aina on kuitenkin yhtä kivaa. Aina siellä on yhtä kaunista. Aina yhtä leppoisaa. Ja aina yhtä hyväntuulista jengiä.
Tuli istuttua samassa veneessä kuin ennenkin. Tuli hymyiltyä naamalihakset kipeeksi, kun päästiin perille aivan kuten joka kerta aiemminkin. Ja yövyttiin vielä samassa paikassakin kuin viime kerrallakin. Ne muistivatkin meidät. Tosin muistivat myös vakituiset hierojat ja kampaaja ja suosikkiravintoloitsijakin. Mä muutuinkin isovanhemmikseni, jotka aina vain kävivät Rhodoksella, monta kymmentä vuotta suunniteltua aiemmin.
Tälläkin lomalla tuli notkuttua rannan välittömässä läheisyydessä jonkin verran. Meillä on kotonakin sen verran trooppiset tunnelmat, että mulla ei ole mitään palavaa halua maata rannalla ruskistumassa auringonnoususta auringonlaskuun. Saatoin olla ainoa pohjoismaalainen turisti, joka istui varjossa. Aussit ovat sen verran syöpäkammoista kansaa, että olihan mulla seuraakin siellä. Me makoiltiin ravintolan terassilla ja syötiin ja juotiin ja syötiin ja juotiin ja syötiin.
Päivät suhisivat yllättävän nopiaan saman ravintolan terassilla. Ja mikäs siinä, sillä koko saaren karismaattisin kaveri pyöri meidän nilkoissa. Kissakamu. Gili-saarilla ei ole lainkaan koiria, mutta kissoja sitten senkin edestä. Karismaattisella kissakaverilla on aika lunki elämä. Se hengaa ravintolassa turistien kanssa ruokaa, taputuksia ja silittelyjä odotellen. Mikäs sitä rapsutellessa, sillä sen naama meni niin muikeaksi joka kerta, kun sitä taputteli. Pää hoippui puolelta toiselle kuin Stevie Wonderilla. Me nimettiin se Happy Catiksi.
Päivinä, joina me ei hengattu Happy Catin kanssa, me kuhnattiin hiekalla. Pojat kävivät surffaamassa pari kertaa. Mä luin kirjan pari ja puljasin lämpimässä rantavedessä. Slurpsin muutaman koktailin. Rupattelin kavereiden kanssa. Päiviteltiin sitä, miten hankalaa elämä on.
Yhtenä lomapäivänä me oltiin oikein reippaita, herättiin aikaisin ja vietettiin päivä naapurisaarella. Mä vietin kaksi viikkoa Gili Menolla pari joulua sitten Merin kanssa, ja muistelin, että siellä oli rannan tuntumassa hyvännäköistä korallia. Vaan eipä ollut enää. Oli vaikea uskoa, miten muutamassa vuodessa korallit olivat muuttuneet tylsän ruskeiksi. Vai olisiko niin, että silloin vielä oli uutuuden viehätystä näissä vesissä snorkkeloinnissa? Niin tai näin, Meno itse oli edelleen viehättävä hiljaisine rantoineen, vaikka sinnekin oli kovaa vauhtia nakuteltu uusia hotelleja ja joogakeskuksia.
Meidän syyslomat osuvat aina mun synttäreiden tienoille. Me ei Grantin kanssa oikein juhlita mitään - toistemme synttäreitä, vuosipäiviä, ystävänpäiviä - mutta joillekin Aussilassa synttärit on tosi kova juttu. Siis, niinku aikuisillekin. Muistan, että työkaveri oli toissa vuonna itku silmässä, sillä moni oli suunnitellut hänen synttäriviikonlopulleen matkan Darwiniin. Jumankauta. Ei ollut edes pyöreitä vuosia. Huh. Ei mullakaan ollut tänä vuonna pyöreitä vuosia, mutta sain silti kivan yllärin kamuilta. Mulle oli järjestetty aarrejahti.
Sain merirosvokartan pullopostissa. Kartan mukaan mun piti löytää haudattu aarre. Hiekasta se sitten kaivettiin. Merirosvoboxi täynnä aspiriinia, karkkia, laastareita, rehydraatioliuossuolapusseja (mikä sana!). Kaikkea, mitä merirosvo, jolla on jo rommia, voisikaan toivoa.
Tietenkin me ihasteltiin myös Indonesian ihania auringonlaskuja. Auringonlaskurannalle oli kuitenkin kymmenisen minuutin kävelymatka, joten kyseessä oli aikamoinen saavutus. Muuten loma nääs meni syödessä, juodessa ja löhötessä. Kymmenen minuutin kävely menee sentään jo intervallitreeneistä lomalla.
Lopulta meidän oli pakko pakata taas kamat ja poistua paratiisisaarelta. Me yövytään yleensä ennen lentoa itse Balilla lentokentän läheisyydessä. Balin suurin turistikeskus Kuta on aika hirvitys, mutta sieltä saa helposti hommattua koko kouluvuoden vaatteet, aurinkolasit ja rantaroleksit. Kaikki on törky halpaa. Ruoka on hyvää ja olut kylmää. Lisäksi tunnin kokovartalohieronta on viisi dollaria.
Tällä kertaa Kutan rantakin näytti paljon paremmalta kuin edellisillä kerroilla. Se on enemmänkin surffiranta, joten ei siellä paljon mieli tee pulikoida, mutta ainakin se oli puhdas tällä kertaa. Kauniit auringonlaskut sielläkin on.
Päivinä, joina me ei hengattu Happy Catin kanssa, me kuhnattiin hiekalla. Pojat kävivät surffaamassa pari kertaa. Mä luin kirjan pari ja puljasin lämpimässä rantavedessä. Slurpsin muutaman koktailin. Rupattelin kavereiden kanssa. Päiviteltiin sitä, miten hankalaa elämä on.
Yhtenä lomapäivänä me oltiin oikein reippaita, herättiin aikaisin ja vietettiin päivä naapurisaarella. Mä vietin kaksi viikkoa Gili Menolla pari joulua sitten Merin kanssa, ja muistelin, että siellä oli rannan tuntumassa hyvännäköistä korallia. Vaan eipä ollut enää. Oli vaikea uskoa, miten muutamassa vuodessa korallit olivat muuttuneet tylsän ruskeiksi. Vai olisiko niin, että silloin vielä oli uutuuden viehätystä näissä vesissä snorkkeloinnissa? Niin tai näin, Meno itse oli edelleen viehättävä hiljaisine rantoineen, vaikka sinnekin oli kovaa vauhtia nakuteltu uusia hotelleja ja joogakeskuksia.
Meidän syyslomat osuvat aina mun synttäreiden tienoille. Me ei Grantin kanssa oikein juhlita mitään - toistemme synttäreitä, vuosipäiviä, ystävänpäiviä - mutta joillekin Aussilassa synttärit on tosi kova juttu. Siis, niinku aikuisillekin. Muistan, että työkaveri oli toissa vuonna itku silmässä, sillä moni oli suunnitellut hänen synttäriviikonlopulleen matkan Darwiniin. Jumankauta. Ei ollut edes pyöreitä vuosia. Huh. Ei mullakaan ollut tänä vuonna pyöreitä vuosia, mutta sain silti kivan yllärin kamuilta. Mulle oli järjestetty aarrejahti.
Sain merirosvokartan pullopostissa. Kartan mukaan mun piti löytää haudattu aarre. Hiekasta se sitten kaivettiin. Merirosvoboxi täynnä aspiriinia, karkkia, laastareita, rehydraatioliuossuolapusseja (mikä sana!). Kaikkea, mitä merirosvo, jolla on jo rommia, voisikaan toivoa.
Tietenkin me ihasteltiin myös Indonesian ihania auringonlaskuja. Auringonlaskurannalle oli kuitenkin kymmenisen minuutin kävelymatka, joten kyseessä oli aikamoinen saavutus. Muuten loma nääs meni syödessä, juodessa ja löhötessä. Kymmenen minuutin kävely menee sentään jo intervallitreeneistä lomalla.
Lopulta meidän oli pakko pakata taas kamat ja poistua paratiisisaarelta. Me yövytään yleensä ennen lentoa itse Balilla lentokentän läheisyydessä. Balin suurin turistikeskus Kuta on aika hirvitys, mutta sieltä saa helposti hommattua koko kouluvuoden vaatteet, aurinkolasit ja rantaroleksit. Kaikki on törky halpaa. Ruoka on hyvää ja olut kylmää. Lisäksi tunnin kokovartalohieronta on viisi dollaria.
Tällä kertaa Kutan rantakin näytti paljon paremmalta kuin edellisillä kerroilla. Se on enemmänkin surffiranta, joten ei siellä paljon mieli tee pulikoida, mutta ainakin se oli puhdas tällä kertaa. Kauniit auringonlaskut sielläkin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti