While playing get to know each other games...
TEACHER: "What is the hardest thing you have ever had to do?"
WHITE KID: "I guess, when my dad had to go away for work."
OUR KID: "Your dad went to prison?"
Seuraavana päivänä me sitten päästiin oikein asiaan. Meidän Victorian-reissun pääkohta oli päästä tutustumaan australialaiseen kouluun. Onhan meidänkin koulu toki australialainen, mutta me ollaan vielä aika helkutan kaukana siitä kuuluisasta mainstream schoolista, josta meillä töissä niin vauhkotaan. Ja miksi me siitä niin vauhkotaan? No, siksi että meidän pitää noudattaa kansallista opetussuunnitelmaa, vaikka meidän lukion parhaat oppilaat lukevat keskimäärin neljäsluokkalaisen tasolla eikä osaa laskea yli sadan. Meidän mielestä on turha puuhata algebran ja trigonometrian kanssa. Mutta kun se opetussuunnitelma käskee meidän niitä opettaa. Opetussuunnitelma on laadittu niitä mainstream schooleja varten eikä siinä ole juuri varaan joustaa. Joten me sitten hakataan päätä seinään opettajainhuoneessa, kun missään ei ole mitään järkeä.
Niin, miksi me siis mentiin tutustumaan mainstream-kouluun, jos missään ei ole mitään järkeä? Siksi, että me haluttiin, että meidän oppilaat näkevät, miten tosissaan whitefella muksut ottavat koulunkäynnin. Me haluttiin, että meidän muksut näkevät, miten paljon töitä muut paiskivat ja miten koulua oikein käydään. Koulunkäytin Wadeyessä tuppaa olemaan vähän sellaista puuhastelua. Jengi tulee, kun niitä huvittaa ja tekee, mitä huvittaa, milloin huvittaa ja missä huvittaa. Esimerkiksi mun luokalle ilmestyi uusi oppilas, 16-vuotias tyttö, joka ei ole käynyt koulussa kertaakaan viimeiseen neljään vuoteen. Ei vaan ole ollut sellaista fiilistä, että jaksaisi raahautua kouluun. Tämä peli ei vetele mainstream-maailmassa.
Me herättiin aamulla aikaisin vielä edellisen päivän matkusteluista väsyneinä ja ajettiin sinne kuuluisaan mainstream-maailmaan. Ensimmäinen stoppi oli kyllä drive-thru McDonalds, jotta opettajat saisivat ämpärillisen kahvia. Kahvi muodostaa keskiverto-opettajan ruokaympyrästä noin kolme neljäsosaa. Ainakin kuskien olisi hyvä pysyä hereillä.
Me ajettiin pikku kaupunkiin nimeltä Wodonga, jossa meidän mainstream-koulu ja sen oppilaat meitä jo odottelivatkin. Meidän muksujen oli tarkoitus käydä paikallista koulua kuin normaalit oppilaat pari päivää, mutta maanantaina me käytiin vain tutustumiskäynnillä, ettei sinne olisi niin pelottavaa mennä seuraavana päivänä. Meille oli järjestetty welcome to country -seremonia, jossa paikallisen aboriginaali heimon jäsen toivottaa meidät tervetulleeksi. Heimon vanhin poltti nuotiossa eucalyptus-puun lehtiä, joiden savun läpi meidän tuli kävellä, jotta kaikki pahat henget tulisi karkotettua kunnolla. Hus, kiira, metsään!
Muksuille oli järkätty Wodongan koulusta kaverit, joiden kanssa he käyvät koulua seuraavat kaksi päivää. Tutustumispäivänä meillä oli kaksi hyvin simppeliä tavoitetta: 1) Me haluttiin, että meidän mukulat puhuvat kavereidensa kanssa englantia ja 2) että, kukaan ei friikahda, pelästy, sekoa tai hajoa. Tutustumisleikkien aikana taisikin käydä niin, että whitefella muksujen leuat loksahtivat sijoiltaan, sillä heille taisi tulla melkoisena yllärinä se millaisessa maailmassa meidän mukulat elävät. Meidän muksujen isät istuvat vankilassa melko säännöllisin väliajoin. Meidän mukulat asuvat parinkymmenen muun ihmisen kanssa taloissa, joissa on vain kaksi makuuhuonetta. Meidän muksuilla on käsittämättömiä ihosairauksia, jotka ovat meiltä kadonneet joskus keskiajalla.
Tutustuminen paremmin, kuin mä uskalsin toivoakaan. Kukaan ei friikahtanut, pelästynt, seonnut tai hajonnut. Ihan lunkisti he vain pelasivat koripalloa keskenään, ja me kun luultiin, että mukulat ovat kulttuurishokin kourissa täysin kylmästä säästä lamaantuneina. Me opettajatkin käytiin kiertelemässä ympäri koulua ja ihasteltiin rakennuksia, joiden seinissä ei ole graffiteja. Eikä kukaan kutsunut meitä motherfuckeriksi. Mitä tämä tämmönen on!?
Tutustumiskierroksen jälkeen me järjestäydyttiin takaisin kulkuneuvoihimme ja etsittiin motelli, josta meille oli varattu huoneet. Nyt ne mukulat meinasivat hajota. Muksut saivatkin huoneen sijasta oman mökin käyttöönsä. Voi, sitä riemua. Eivät he meinanneet uskoa lainkaan, että heillä oli oma "talo", jossa oli keittiö, suihkut ja pari makuuhuonetta. Meidän aboriginaali opettajatkin revetä liitoksistaan. Hekin olisivat halunneet Wadeyeen samanlaisen mökin. "Tälläisen jos vain saisi eläkepäiviksi. Tämä on niin ihana."
Me käytiin illalla vielä keilaamassa. Keilaamista kiinnostavampaa oli keilahallin odotustilassa olevat pelikoneet. Niistä sai jotain purkkapalloja tai pilipali-kamaa. Muksut tunkivat koneisiin monta sataa dollaria ja voittivat jojoja tai jotain muuta super arvokasta. Kun raha on ilmaista, mikään ei ole minkään arvoista. Näiden rahat tulevat suurimmaksi osaksi maarojalteista - ei töistä. Eivätkä ihmiset Wadeyessä elä materialistisessa kulttuurissa. Mä yritin selittää, että ehkä rahoja olisi kiva säästää Melbourneen, josta voisi ostaa jotain vähän järkevämpää kuin 200 dollarin jojoja. Mutta ei sitten.
Päivä meni paremmin kuin uskalsi toivoakaan. Seuraavana päivänä oppilaita odotti todellinen tulikoe - se kuuluisa mainstream-koulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti