Kolmas jakso loppui sitten viimeinkin. Ja minä-tyttö lähdin Balin-mökille. Gilit kutsuu.
Mun työkaverilla, Mikhailalla, oli kolmikymppiset, ja hän oli järjestänyt Gili-saarille 15 läheisintä ystäväänsä. Sitä osasi jo etukäteen odottaa, että lomasta saattaisi tulla railakas ja kostea, ja että lomalta ehkä palattaisiin väsyneempänä kuin sille oli lähdetty.
Grant lähti poikain kanssa Bangkokiin, ja mä kävin saman ruljanssin läpi kuin ennenkin: Wadeye › Darwin › Bali › Gili. Mä saavuin kohteeseen vähän vajaassa 24 tunnissa. Ei huonosti! Olin aika valmis laittamaan biksut päälle ja heittäytymään hiekalle muiden seuraan. Niinhän siinä sitten kävikin. Vähän aikaa jaksoin puljata, mutta mä olin aika väsynyt matkustamisesta ja nukahdin rannalle kirja kourassa. Mä vähän vaan lepuutan silmiäni sillä aikaa, kun kirjassa on mainokset, mut en mä nuku.
Illalla oli ne kolmikymppiset. Me fillaroitiin saaren toiselle puolelle fiinihköön ravinteliin juhlimaan pyöreitä. Me maisteltiin koktaileja, ja juhlittiin suklaakakulla. Varsinaiset bileet alkoivat kuitenkin vasta takaisin meidän bungaloilla. Meidän bungien omistajat järjestivät meille kokon rannalle, kynttilöitä hiekalle ja kukkia tukkaan. Ei huonot kolmikymppiset. Omanihan mä vietin Bangkokissa hostellissa ja seurasin, kuinka Grant kävi puhumassa norjaa.
Seuraavana aamuna oltiin kalpeina hiljaa. Niinhän ne sanovat, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen pahemmaksi krapulat ryhtyvät. Pitää kuitenkin huomauttaa, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen fiksummaksi sitä myös ryhtyy, ja oikein fiksut ihmiset järjestävät itsensä trooppisille saarille krapuloimaan. Siinähän se meni uidessa, syödessä ja hiekalla kieriessä.
Me yritettiin muutamaan otteeseen järjestää viereiselle Lombokin-saarelle kaikenmoista skootteriturneeta katsomaan vesiputouksia ja tulivuoria, you know, mitä näitä nyt on. Aina siinä vaan kävi niin, että joku nukkui pommiin tai kollektiivisesti päätettiin, että vaikka idea oli miten hieno edellisenä iltana, nyt ei kuitenkaan jotenkaan ollut sellainen olo, että haluaisi ajaa Indonesiassa skootteria. Saatiin me sentään snorkkelointireissu aikaiseksi. Lähdettiin kerrankin aamulla aikaisin. Tulivuoret näyttivät komioilta.
Mitäs siellä vedessä sitten oli? No, siellä oli kaloja. Ja kilpikonnia. Ja turisteja. Mä otin innoissani valokuvia kaikenmoisista elukoista. Yritin ottaa vielä kuvia Mikhailasta pintaa kohden. Jotenkin siinä rytäkässä unohtui, että meressä on pohja, ja mä menin täräyttämään selkäni päin koralleja. Au. Verta. Ei haittaa, sillä kilpikonna.
Mulla oli myös synttärit loman aikana. Mä en ole ikinä syönyt hummeria, ja meillä oli kova yritys saada se ruksattua ämpärilistalta pois. Mä olin säästellyt sitä synttäri-iltaa varten, mutta eihän meidän ravintelilla sitä sitten tietenkään ollut. Eikä viereiseen ravintolaan tietenkään olisi voinut mennä, sillä mun suosikkipaikka järjesti meille yksityisen pöydän rannalle ja live-musaa vielä. Joo, ei paljon hummerit kiinnostanut. Söin kyllä mahan ihan piukkaan kaikenlaisia muita mereneläviä, ja sain vielä bändiltä laulunkin.
Niin ne päivät vierivät. Auringonlaskuista vielä sananen. Auringonlaskut ovat kyllä kauniita meillä Wadeyessäkin, mutta meillä ei ole siellä tulivuoria, mahdollisuutta litkiä koktaileja julkisilla paikoilla tai rantoja, joilla uskaltaisi kahlata vedessä. Gileillä on kaikkia kolmea. Me istuttiin joka ilta ihastelemassa auringonlaskua. Aurinko plumpsahtaa mereen jossain Balin takana ja saa taivaan leiskumaan oranssina ja pinkkinä. Kaunis tulivuori jää siluetiksi eteen. Mikäs siinä puljatessa meressä sateenvarjo-koktailin kanssa. Ollaanpas sitä trooppisia.
Niin se Obama. Meidän loma loppui kolme päivää aikaisemmin, sillä Obaman oli tarkoitus käydä Balilla jossain perkeleen kokouksessa. Koko lentokenttä oli suljettu, sillä isot kihot pörräsivät paikalle omilla yksityisillä lentokoneillaan., ja meidän oli pakko lentää takaisin Aussilaan aiemmalla lennolla. Eikä se Obama sitten edes tullut. Nilkki.
Me yritettiin muutamaan otteeseen järjestää viereiselle Lombokin-saarelle kaikenmoista skootteriturneeta katsomaan vesiputouksia ja tulivuoria, you know, mitä näitä nyt on. Aina siinä vaan kävi niin, että joku nukkui pommiin tai kollektiivisesti päätettiin, että vaikka idea oli miten hieno edellisenä iltana, nyt ei kuitenkaan jotenkaan ollut sellainen olo, että haluaisi ajaa Indonesiassa skootteria. Saatiin me sentään snorkkelointireissu aikaiseksi. Lähdettiin kerrankin aamulla aikaisin. Tulivuoret näyttivät komioilta.
Mitäs siellä vedessä sitten oli? No, siellä oli kaloja. Ja kilpikonnia. Ja turisteja. Mä otin innoissani valokuvia kaikenmoisista elukoista. Yritin ottaa vielä kuvia Mikhailasta pintaa kohden. Jotenkin siinä rytäkässä unohtui, että meressä on pohja, ja mä menin täräyttämään selkäni päin koralleja. Au. Verta. Ei haittaa, sillä kilpikonna.
Mulla oli myös synttärit loman aikana. Mä en ole ikinä syönyt hummeria, ja meillä oli kova yritys saada se ruksattua ämpärilistalta pois. Mä olin säästellyt sitä synttäri-iltaa varten, mutta eihän meidän ravintelilla sitä sitten tietenkään ollut. Eikä viereiseen ravintolaan tietenkään olisi voinut mennä, sillä mun suosikkipaikka järjesti meille yksityisen pöydän rannalle ja live-musaa vielä. Joo, ei paljon hummerit kiinnostanut. Söin kyllä mahan ihan piukkaan kaikenlaisia muita mereneläviä, ja sain vielä bändiltä laulunkin.
Niin ne päivät vierivät. Auringonlaskuista vielä sananen. Auringonlaskut ovat kyllä kauniita meillä Wadeyessäkin, mutta meillä ei ole siellä tulivuoria, mahdollisuutta litkiä koktaileja julkisilla paikoilla tai rantoja, joilla uskaltaisi kahlata vedessä. Gileillä on kaikkia kolmea. Me istuttiin joka ilta ihastelemassa auringonlaskua. Aurinko plumpsahtaa mereen jossain Balin takana ja saa taivaan leiskumaan oranssina ja pinkkinä. Kaunis tulivuori jää siluetiksi eteen. Mikäs siinä puljatessa meressä sateenvarjo-koktailin kanssa. Ollaanpas sitä trooppisia.
Niin se Obama. Meidän loma loppui kolme päivää aikaisemmin, sillä Obaman oli tarkoitus käydä Balilla jossain perkeleen kokouksessa. Koko lentokenttä oli suljettu, sillä isot kihot pörräsivät paikalle omilla yksityisillä lentokoneillaan., ja meidän oli pakko lentää takaisin Aussilaan aiemmalla lennolla. Eikä se Obama sitten edes tullut. Nilkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti