Niin siinä sitten kävi, että meidän viikon loma paratiisisaarilla muuttui kolmeksi pitkäksi viikoksi Ballaratissa. Ja, mä kun niin vannoin, että sinne en ikinä enää palaa. Mulla ei ole ikinä ollut niin kylmä kuin Victorian osavaltiossa. Nämä eteläisen Australian aussit elävät valheessa, johon taitavat itsekin uskoa. Ihan vain siksi, että pohjoisessa kasvaa palmuja ja on lämmintä, ei kannata jättää kolmen sentin rakoa oven alle. ULKO-oven alle. Pässit.
 |
| Varpaat jäässä |
Ensimmäiset pari päivää oli vielä kohtuullisen lämmintä. Päivällä lämpötila kiipesi vähän päälle parin kymmenen asteen, mutta olihan mulla tietysti kylmä silloinkin. Olenhan mä tottunut täällä pohjoisessa siihen, että päivälämpötila ei juuri alle 34 asteen laske. No, mä kävin ostamassa paikallisesta Anttilasta aikamoisen pinon capri-housuja ja lyhythihaisia neuleita. Mä järkeilin, että niille sentään tulee käyttöä sitten Wadeyessäkin. Eipä tullut mieleen, että parin kymmenen asteen helteet olivat Ballaratin ilmastolle tähän vuodenaikaan hyvin epätyypilliset ja että ilmat saattaisivat vielä muuttua. Hih hei! Seuraavalla viikolla oli neljä astetta.
No, vielä kun oli lämmintä ja aurinkoista, me vietettiin jonkin verran aikaa ulkona. Käytiin Grantin siskonpojan kanssa puistossa. Siitä olikin jo jonkin verran aikaa, kun Aron oli nähnyt Aunty Sawan ja Uncle Gwantin. Me käytiin ruokkimassa järvellä joutsenia. Jos et muuten tiennyt, Aussilassa ei ole valkoisia joutsenia vaan mustia. Tuntui ensimmäisen kerran hassulta nuo mustat elukat, kun tuo suomalaisuuden symboli on mun mielikuvissa niin vitivalkoinen.
Ilmojen kylmetessä me siirryttiin sisätiloihin. Käytiin uimassa paikallisen YMCA:n tiloissa. Onneksi niillä oli siellä oikein kunnolla lämmitetyt altaat. Lastenallas tuntui aluksi niin mukavalta, mutta äkkiä alkoivat luut kalista. Eikä niillä tietenkään ollut siellä saunoja. Hyvä, että tuli äkättyä mammojen ja pappojen terapia-allas, joka oli tropiikissa elävälle juuri sopivan lämpöinen.
Muuten tuli notkuttua paljon kahviloissa ja ravinteleissä. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Grantin kavereitakin. Onhan siitä jo vuosi. Wilmaakin ehdin morjenstaa Melbournessa. Tuntui kummalta käyskennellä Melbournessa taas. Siellä on ihan hirveästi valkonahkoja. Ja liikennevaloja. Juttuja, joita ei täällä näe. Asfalttia. Valikoimaa ruokakaupassa.
Mä olen jonkin verran surrannut tuota Victorian osavaltiota edes takaisin, mutta jostain syystä on yksi nähtävyys jäänyt tsekkaamatta. Tietenkin tämä nähtävyys on vielä noin puolen tunnin metromatkan päässä keskustasta. Siellä olisi voinut käydä useampaan kertaankin, mutta kun ei ole tullut mentyä! Mä järkeilin, että jos en nyt mene, niin en sitten koskaan. Brightonin rannalla on rivi uimakoppeja, jotka on maalattu sateenkaaren värein.
Ne ovat kyllä söötti näky, mutta erityisen kuuluisia ne ovat aivan muusta seikasta. Ne ovat kalliita. Yksi uimakoppi maksaa helposti melkein monta sataa tuhatta. Kopeissa ei ole sähköä, juoksevaa vettä tai viemäröintiä. Hintaan ei edes kuulu tontti. Periaatteessa saa sitten pulittaa moisen summan leikkimökistä. Tai reiättömästä huussista. No, joillain on varaa. Ennätyshinta on yli puolimilliä. Ehkä mäkin sitten joskus, kunhan eka paukutan pari vuotta töitä täällä pohjoisessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti