Express kahdestakin syysta. Ensinnakin me matkustettiin ja kaytiin lapi nuo kaupungit aika nopeassa tahdissa. Toiseksi mua ei kiinnosta velloa menneessa ja miettia Intiaa yhtaan enempaa kuin on pakko.
Amritsar oli mukava kokemus. Amritsar tunnetaan sikh-uskonnon tarkeimmasta temppelista, Golden Temple. Me ollaan ravattu niin monissa temppeleissa tan reissun aikana, etta mua ei juuri sykahdyta enaa yksikaan uskonnollinen rakennus, mutta Amritsar'n upea temppeli sai kylla sydamen jumputtamaan. Se oli hypnotisoiva rennolla ja teeskentelemattomalla olemuksellaan. Jep, temppelitkin voivat olla rentoja ja teeskentelemattomia.
Kieltamatta temppeli oli huumaavan kaunis hohtaessaan vesialtaan keskella niin paivan poltteessa kuin kuun killittaessa taivaaltakin. Ehdottomasti kaunein rakennus, minka olen nahnyt sitten Abu Dhabin moskeijan. Hakkaa taj mahalit mennen tullen. Erityisen kokemuksesta teki kuitenkin sikhit. Hurjasta ja verenhimoisesta maineestaan huolimatta he saivat meidat tuntemaan olomme oikein tervetulleiksi. Hetkeakaan ei ollut sellainen olo, etta tassa sita nyt toljotetaan, kun muilla on meneillaan jonkinmoinen uskonnollinen kokemus. Sikhit ovat olleet vieraanvaraisimmat ihmiset, joihin olen tormannyt, ja heidan uskontonsa teki munhun kieltamatta syvan vaikutuksen. En ole kaantymassa sikhiksi. Tai miksikaan muuksikaan. Ei hataa. Mutta muiden uskontojen harjoittajien voisi olla hyva ottaa oppia sikhien periaatteista.
Sikhit uskovat ihmisten valiseen tara-arvoon, mika on todella virkistavaa hindujen holmoilyn jalkeen. Multa ei riita patkaakaan ymmarrysta tai arvostusta kastijarjestelmaa kohtaan. Kaikki vieraat riippumatta ihonvarista, uskonnosta, varallisuudesta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ovat tervetulleita sikhien temppeleihin. Temppelit eivat ole kiinni kenellekaan. Edes lansimaalaisille turisteille ei ole paasymaksuja. Eika tassa viela kaikki! Temppelissa tarjotaan ilmaista ruokaa, ja kaikki syovat sita yhdessa lattialla istuen. Vieressasi saattaa istua kerjalainen tai maharaja. Musta tapa on koskettava, ja ma pidan siita valtavasti. Yhdessa syomisessa on jotain, joka luo yhteenkuuluvuudentunnetta, varsinkin, kun suurinta osaa Intian ihmisista sitoo kastijarjestelma, jonka mukaan korkeimpiin kasteihin kuuluvat ihmiset eivat voi syoda samaa ruokaa samaan aikaan samasta poydasta alempiin kasteihin kuuluvien kanssa. He eivat voi edes syoda heidan valmistamaansa ruokaa. Todella ahdistavaa ja ylimielista.
Herrasmiesta vahan nolotti tulla samaan kuvaan. Ei se mitaan. En makaan osaa poseerata.
Ei ehka nayta kaksiselta mutta jumankauta etta maistu hyvalta!
Me kaytiin syomassa temppelissa useamman kerran, ja se oli aina yhta mukava ja lammin kokemus. Temppelin valtava keittio valmistaa paivittain ruokaa 60 000-80 000 ihmiselle ja pyhiinvaellusaikoina viela useammalle. Koko sirkus toimii vapaaehtoisvoimin. Valtava maara ihmisia valmistaa linssisoossia, keittaa riisia ja paistaa lituskaisia leipia. Viela enemman on henkilokuntaa tiskaamassa tuhansia ja tuhansia lautasia. Jutustelimme sikhien kanssa, ja he kertoivat, etta monella on tapana tulla vapaapaivinaan auttamaan temppeliin ja pyhiinvaeltajatkin auttavat temppelin yllapidossa. Vapaaehtoisia oli joka puolella: puhditamassa allasta, pesemassa temppelin lattioita, kiillottamassa marmoria, opastamassa turisteja kayttaytymaan oikein ja vartioimassa sisaankayntia. Sekin on kaunis tapa. Ei kirkollisveroa, jolla maksetaan talkkarille, etta kay ajamassa hautausmaan nurmikot. Kaikki on vapaaehtoista. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta.
Amritsar on todella lahella Pakistanin rajaa. Kyllahan Pakistaniin viisumeita saa,ja siella on mahdollista matkustaa, mutta mulle se on jollakin tapaa kielletty maa. Itsesuojeluvaisto heraa, ei ole tarpeeksi turvallista. Me paatettiin kuitenkin kayda kaantymassa Pakistanin ja Intian rajalla, silla me kuultiin huhuja erikoisesta spektaakkelista. Intia ja Pakistan ovat keskenaan verivihollisia, ja iltaisin, kun aurinko laskee ja raja suljetaan, rajalla kaynnistyy sangen erikoinen naytos. Kummallakin puolella on valtavat katsomot, jotka tayttyvat ihmisista, musiikki soi lujaa, liput liehuvat ja kummallinen isanmaallisuuden puuska valtaa intialaiset. Koko homman tarkoitus on huutaa lujempaa ja tanssia kovemmin kuin pakistanilaiset.
Me tanssitaan ne suohon.
Sitten kentalle ilmestyvat sotilaat ja rajaviranomaiset. Mun oli todella vaikea pidatella nauruani. Sotilaat kavelivat edestakaisin tiella mita mielikuvituksellisimmin askelein. Valilla naytti silta, etta he potkaisevat oman otsalohkonsa sisaan. Pakistanin puolella oli sama meno. Sotilaat marssivat edestakaisin erilaisissa kuvioissa noin kolme varttia, minka jalkeen kummankin maan liput laskettiin ja komentajat kattelivat toisiansa. Varmaankin vasemmalla kadella, jolla pyyhitaan pylly eika syoda ruokaa. Huvittavinta oli seurata sotilaiden keimailua, kukkoilua ja irvistelya toisilleen. Alytonta. Ja Pakistanin puolella sama meno.
Monty Python's Ministery of Silly Walks.
Amritsarin jalkeen matka jatkui Intian paakaupunkiin, Delhiin. Meidan ei ollut alunperin edes tarkoitus pysahtya Delhissa, kun meita kumpaakaan ei kauheasti kiinnosta suurkaupungit, mutta me ei saatu sopivaa junaa illaksi, joten paatimme jaada yoksi. Rakasimpaan ja likaisimpaan majataloon, minka olen ikuna kuunaana nahnyt. Mikaan ei oikein tuntunut onnistuvan Delhissa. Emme paasseet sisalle Red Fort -puolustuslinnaan, emme nahneet nahtavyyksia, kun paikallisjunat eivat kulkeneet, emme paasseet sisalle kuuluisaan moskeijaan, kun vartijat olivat poloja. Eivat meinanneet paastaa Grantia sisalle, koska hanella oli kamera. Emme voineet menna sisaan vuorotellen, silla naiset eivat saa menna yksin. En kuulemma ollut pukeutunut soveliaasti, vaikka mulla oli olka- ja kyynerpaat seka polvet peitossa ja paassa huivi. Olisi pitanyt vuokrata varmaan burka. Rahaa he halusivat. Pari turistia tuli moskeijasta ulos, ja vartijat pyysivat "kenkarahaa". Moskeijaan ei saa menna kengat jalassa, joten ne jatetaan rappusille. Kukaan paikallinen ei maksa penniakaan, mutta kaikki valkoihoiset maksavat. Eivat he paljon pyytaneet, mutta kyse onkin periaatteesta. Mulla kiehui yli ja ma sanoin turisteille, etteivat maksaisi. Sitten alko huuto ja solvaaminen. Ma huusin ja solvasin takaisin. Ai etta teki hyvaa! Lapsellista tietenkin, mutta mun paiva parani heti. Missaan ei lue mitaan kenkarahasta, ei kyltin kylttia. Saakelin verenimijat.
Ei kayty Delhin moskeijassa, mutta tama onkin parempi. Fatehpur Sikri.
Delhissa oli kuitenkin yksi hyva puoli. Ilmastoidut makkarit. Jep. McDonald's on virkistava naky ihmiselle, jonka maha on ollut loysana kolme viikkoa, silla makkareissa on lansimaalaiset vessat ja ilmastointi. Me huomattiin, etta perus asiakas on Intiassa varsin erilainen kuin Suomessa. Missaan ei nakynyt kikattavia teineja, vaan McDonald'sin asiakaskunta naytti koostuvan paaasiallisesti jupeista. Ha haa! "Ensimmaiset treffit. Mennaan jonnekin kivaan paikkaan syomaan."
Ai joo. Nahtiin me joku tammonen Delhissa. Gate of India.
Kun saatiin vihdoin junat jarjestettya, matka jatkui Varanasiin. Varanasi on se kaupunki, jonka valtavat jokeen vievat rappuset jokainen on nahnyt valokuvissa tai matkaohjelmissa. Varanasi on Ganges-joen varrella notkuva pyha kaupunki, jonne miljoonat ja miljoonat hindulaiset pyhiinvaeltajat matkaavat pesemaan syntinsa pois joen vesissa tai polttamaan kuolleiden perheenjaseniensa ruumiit. Kuulostaa rattoisalta paikalta, eikos? Ma odotin jannittyneena, mita tuleman piti. Oletin, etta kaupungissa vallitsisi jotenkin synkka ja surullinen tunnelma. Painvastoin! Gangesin rannat olivat taynna iloa ja naurua, krikettia pelaavia lapsia ja pulikoivia pentuja, vesipuhveleita ja vuohia.
Tietyilla portailla toki poltetaan ruumiita, mutta se ei tuntunut haittaavan elamanmenoa. Lapset pulikoivat joen liejuisissa vesissa vain viiden metrin paassa palavasta ruumiista. Palaviin nuotioihin oli mahdotonta suhtautua kauhulla tai kieroutuneella mielenkiinnolla, kun kukaan muu ei kiinnita niihin mitenkaan huomiota. Mua kummaksutti se, miten eri tavalla kuolemaan ja hautajaisiin taalla suhtaudutaan. Suomessa tuskin katsottaisiin hyvalla, jos lauma lapsia suorittaa uimamaisterin tutkintoaan muutaman metrin paassa avoimesta haudasta ja samaan aikaan, kun vainajalle luetaan viimeisia rukouksia. Eipa haittaa taalla.
Uimamaisterit. Huomaa taustalla polttopuut.
Mulla oli aivan erilainen kuva hindujen hautajaisista. Ma olin jotenkin luullut, etta ruumis lykataan lautalle, lautta jokeen ja palamaan. Me juteltiin paikallisten kanssa, ja asia selvisi. Ruumis kannetaan polttopaikalle ja kastetaan joen pyhassa vedessa. Sitten se asetetaan polttopuiden paalle ja ruumiin paalle laitetaan viela lisaa puita. Teoriassa palavaa ruumista ei pitaisi nakya nuotiosta. Kaytannossa me kylla nahtiin puoliksi palanut ihmisjalka sojottamassa ilmiliekeista. Jalkatera oli viela ihan jalkateran nakoinen, reisi oli palanut jo niin, etta luu oli nakyvissa, pohkeen iho oli poksahdellut auki kuten grillimakkara tikun nokassa. Kastittomat ruumiiden polttajat kohensivat tulia valilla, jolloin huomasimme, etta kaikki halot eivat kayttaytyneet kuten halot. Halko olikin pehmea ja retkahti nuotion paalle eri tavalla kuin polttopuut. Se oli torso.
Yllattaen ruumisnuotiot eivat haisseet juuri lainkaan. Olin varma, etta lahden Varanasista vannoutuneena kasvissyojana, silla kuvittelin, etta haju muistuttaisi grillibileita. Makaaberia, tiedan, mutta nain ma kuvittelin. Meille kerrottiin, etta kaikkia ei voida polttaa. On olemassa kuusi ihmisryhmaa, joita ei voida polttaa, silla he ovat jo puhtaita ja synnittomia. Ruumiin polttamisen taustalla on se ajatus, etta silloin sielulla ei ole enaa mitaan, mihin se voisi jaada kiinni. Puhdas ja synniton sielu irtoaa ruumiista, joka on siis kai likainen ja syntinen. Nama kuusi ryhmaa ovat
- alle 10 vuotiaat lapset,
- raskaana olevat naiset,
- pyhat miehet eli saddhut,
- ihmiset, jotka ovat kuolleet kaarmeenpuremasta,
- ihmiset, jotka ovat kuolleet lepraan eli spitaaliin ja
- ihmiset, jotka ovat kuolleet isorokkoon.
Okei, jos multa kysytaan, niin spitaaliin ja isorokkoon kuolleiden ihmisten ruumiit ovat nimenomaan ne, jotka pitaisi polttaa. Sen sijaan nama ruumiit sidotaan isoon kiveen ja dumpataan jokeen. Keskella kaupunkia. Ei alajuoksulle vaan just siihen. Ja sitten uimakoululaiset harjoittelevat vieressa. Meidan hostellinaapuri sanoin nahneensa ikkunastaan, kuinka muutaman paivan ajan joen kivia vasten kellui pohottynyt ruumis. Hyi olkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti