Kassi ja kenguru

Oltiin mun luokan likkojen kanssa päiväretkellä ennen lomia. Pojat kävivät kylän miesten kanssa viikkoa aikaisemmin, ja me likat jäätiin silloin koululle katsomaan Step Up Kolmosta ja muita laatuleffoja. Seuraavalla viikolla me pakkauduttiin joukonkuljetuskulkuneuvoihin ja lähdettiin ryteikköön. Retkestä mä sain kuulla saman päivän aamuna. Tää on tätä Wadeyetä. Kaikki olivat unohtaneet kertoa opettajalle.

Koska me oltiin liikkeellä tyttöporukassa, meidän kulttuuripäivään kuului naisten asioita. Pojat olivat kaiketi edellisellä viikolla käyneet väsäämässä keihäitä tai jotain muuta vastaavaa. Meidän oli tarkoitus kerätä ja valmistaa materiaaleja paikallisten pikkulaukkujen tekoon. Dilly bag -laukut valmistetaan jonkinnäköisestä ruohosta. Sen mä tiesin. En mä sitten mitään muuta oikein tiennytkään. Matkalla pääkallopaikalle me pysähdyttiin tienposkeen, ja tytöt katosivat ryteikköön. Lopulta mullekin selvisi, minkämoista ruokoa oli tarkoitus kerätä, kuinka tuoretta sen pitää olla ja mistä niitä löytyy.

Meidän päätepysäkki oli Old Mission -ranta. Silloin kun valkonahat ilmestyivät tänne ensimmäisen kerran, he väsäsivät rannalle ensimmäisen lähetyssaarnaaja-aseman. Muutaman vuoden kuluttua kävi ilmi, että paikka ei ollutkaan upeista maisemista huolimatta paras mahdollinen, sillä juomakelpoista vettä ei oikein tahtonut löytyä. Nykyään rannalla nököttävät edelleen vanhat talot ja Neitsyt Marian patsas mutta ei juuri muuta.

Me istuttiin puiden varjossa, ja kylän taitavimmat naiset näyttivät meille miten kerätyistä ruo'oista saadaan matskut talteen. Mä olin jotenkin käsittänyt, että kassit ovat ruo'osta itsestään, mutta väärin meni! Kassit valmistetaan narusta, jonka säikeet ovat ruo'on pinnalla olevasta vahamaisesta pinnoitteesta kerätty. Määh! Mulle alkoi pikku hiljaa selvetä, miten työläästä prosessista on kyse. Ensin jokaisesta korresta revitään se vahamainen pinta pois, sitten niistä suikaleista pyöritellään naru, ja siitä narusta sitten väännetään kassi. Meitä oli aika monta akkaa repimässä vahaliuskoja, mutta ei meillä silti ollut kasassa narua oikein ollenkaan. Mun liuskoja ei edes kelpuutettu mukaan, kun ne olivat hieman röpölöisiä.

Iltapäivällä me sitten oikeastaan vain pelleiltiin rannalla. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa vettä, vaikka sinne uskaltanut kahlatakaan. Me heiteltiin kärrynpyöriä hiekassa ja hypättiin ruutua. Oli oikeastaan hauskaa olla vaan ja lökötellä. Tytöt intoutuivat puristelemaan, rutistelemaan ja nipistelemään mun ihoa, joka oli auringosta vähän punertunut. On se niin ihmeellistä, miten meidän valkonahkojen iho on niin sateenkaaren väreissä. Se on auringossa punainen tai ruskea, kosketuksen alla valkoinen, nipistyksestä pinkki, mustelmasta ensin sininen, sitten vihreä ja lopuksi keltainen.

Paluumatkalla kouluun meidän auto kolhaisi pientä kengurua. Se luikki pusikkoon piiloon. Meidän nelivedon takana huristeleva toinen neliveto pysähtyi, ja yhtäkkiä sen perästä purkautui kymmenen tyttöä, jotka juoksivat kengurun perään metsään. Yksi tytöistä nappasi kengurun jaloista kiinni ja heitti sen olkapään yli maahan muutaman kerran. Ka-pow! Ka-pow! Ei siitä meinannut henki lähteä millään. Kenguruparalta meni hampaat, ja jalka siltä oli varmaan murtunut jo autoon osuessa. Se oli niin shokissa, ettei se enää laittanut vastaan. Joku sen kääri pyyhkeeseen ja kantoi sitä sylissään auton perään.

Perillä kylässä joku sitten laittoi kengurun kunnolla hengiltä ja lihoiksi. Mä tiesin kyllä, että siltä on nirri saatava, mutta ei musta ollut sitä tappamaan. Olisihan sen kallon kai voinut laittaa renkaan alle ja surauttaa yli, mutta en mä usko, että mä olisin sitäkään saanut tehtyä. Tytöillä ei paljon omatunto kolkutellut. Se on eläin, ja eläimet ovat eläimiä. Niitä tapetaan, ja sitten niitä syödään. Ei sen kummempaa. Tytöt olivat kyllä ylpeitä itsestään. He lähtivät reissuun, ja tulivat lihojen kanssa kotiin. Jätkien juttuja.

Äitienpäivä

Meilläkin juhlittiin äitienpäivää. Kylän poliisit ajeluttivat muksuja ympäri kylää maijan perässä pillit soiden. Palolaitos ajoi paloauton jalkapallokentän laidalle ja antoi lasten leikkiä letkuilla, sireeneillä ja vedellä. Montaa äitiä en nähnyt kentän laidalla. Ehkä pointti olikin se, että viranomaiset järjestävät mukuloille tekemistä, jotta äidit saisivat olla rauhassa. Kerrankin.

Me käytiin Grantin kanssa katsomassa, mistä kaikki melu johtui. Muksut kiipeilivät ympäri paloautoa kuin muurahaiset ympäri tahmeaa karkkia. Lasten ilo oli kyllä tarttuvaa. Eihän sitä voinut kuin nauraa mukana. 

Hyvä, että kameran mikki edes pystyi nauhoittamaan näin kovia ääniä.

Tsuida duida, osaatsä uida?

On jäänyt kirjoittelut viime aikoina vähän vähemmälle. Yllättäen ei olekaan aikaa enää niin paljon, kun pitää suunnitella tunteja. Tosin mulla menee enemmän aikaa siihen, että mä täyttelen kaikenmoisia lippuja ja lappuja, joita Australian kouluviranomaiset vaativat. Näillä lapuilla todistetaan, että mä olen suunnitellut tunteja. Aivan. Siis toisin sanoen mulla menee aikaa enemmän siihen, että mä todistelen, että mä olen suunnitellut, kuin itse suunnitteluun. Jep, just hyvä systeemi. Lisää tätä Suomeen!

No, olenhan mä kerennyt muutakin tekemään. Monsuunikausi alkaa olla jo ohi, mutta kovimpien sateiden aikana paikalliset vesitiet paisuivat uimakelpoisiksi. Me ollaan likkojen kesken käyty viikonloppuisin puljaamassa krokotiilittömissä vesissä. 

Mulle on hiljalleen selvinnyt, missä uskaltaa uida ja missä ei. Se mulle ei ole vielä selvinnyt, miksi toisissa joissa on krokoja ja toisissa ei. Se nyt on selvää, että vuoren seinää ne eivät kiipeä ylös, joten korkeilla paikoilla uskaltaa uida rauhassa. Meillä kuitenkin on maasta melko alavaa, joten siitä ei ole kyse.

Vaikka vedet tietää turvallisiksi, on niissä polskuttelu silti vähän hengityksen salpaava kokemus. Ei näissä vesissä siltikään ihan rennosti lillu, vaikka ne ihanan lämpimiä ovatkin. Hassu tunne, kun hikoilee vedessä. 

Nyt lomien jälkeen olla kyllä taas enemmän kuivan kauden puolella, joten uinnit ovat taitaneet jäädä. Tämä monsuunikausi oli kyllä muutenkin kuulemma melko kuiva. Ei ole vettä satanut viikkokausiin. Me huomattiin lomalta paluun jälkeen, että meidän sprinklerit oli varastettu ja letkusta oli mennyt pitkä pätkä. On selkeästi ollut kuivaa. Paikallisetkin haluavat vihreän pihan. No, minä insinöörin tyttärenä väänsin meille ensiapusprinklerin. Se on itse asiassa parempi kuin vanha. Ha!

Ai, kenellä on uusi kamera?

No, mulla. Ja sillä saa otettua veden alla kuvia. Ei mulla sitten muuta tänään.

Toimii se maallakin.

Pääsiäinen

Jeesus otti ja meni kuolemaan vähän vajaa pari tuhatta vuotta sitten, ja sitä me sitten juhlittiin. Hyvä jätkä. Me saatiin pitkä viikonloppu. Koulussa meidän pääsiäisaktiviteetit oli hieman erilaiset mitä suomalaisissa kouluissa. Me nimittäin ristiinnaulittiin oppilas. Niinhän sitä luulisi, että mä lasken leikkiä. Mutta ei. Muksut pukeutuivat roomalaisiksi sotilaiksi. Osa mimmeistä oli Maria Magdalenoja, ja oli meillä muutama eri Jeesuskin. Luokka kerrallaan oppilaat esittivät tapahtuman Jeesuksen viimeisestä retkestä. 

Viikonlopun aikana me juhlittiin pääsiäistä muin meiningein. Joku reipas oli järjestänyt meille grillin rannalle. Grillin lämmitessä pojat pelasivat hiekalla krikettiä ja osa porukasta heitti siimat veteen, ja kyllähän sieltä jotain nousikin. Mä laiskottelin enkä osallistunut kumpaakaan. Tuntui kivalta vaan olla veden äärellä.

Illan pimentyessä me istuttiin katsomassa taas upeaa auringonlaskua grilliherkut kourassa. Miten nämä taivaat ovatkin niin upeita täällä?

Konsultti kylässä

Mä niin tykkään, kun meitä tullaan neuvomaan. On kiva kuulla mielipiteitä siitä, mikä menee pieleen, varsinkin sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole ennen abolassa käyneetkään. Varmaan sama tunne, kun mä lapsettomana ihmisenä tulen neuvomaan sua lasten hoidossa. Ei ku, ootas! ENHÄN MÄ TULE NEUVOMAAN! Onnistuneita konsulttikeikkoja ovat tehneet tähän mennessä muun muassa 

1) rokkipappi, joka lauloi lapsille One Directionia, 

2) meidän persoonallisuuskonsultti, joka totesi, että mä olen dominoiva ihminen (kiitos tästä itsestäänselvyydestä ja mielettömästä ajanhukasta - eihän tähän mennytkään kuin neljä kokonaista työpäivää) ja 

3) hyväntekeväisyyspellet, jotka tulivat jakamaan kylän lapsille ilmaisia polkupyöriä keskellä päivää, mikä merkitsi sitä, että kaikki ne muksut, jotka lintsaavat päivästä toiseen saivat fillarit ja ne muksut, jotka tulevat joka päivä kouluun, eivät saaneet mitään. Helvetti, että laittoi kiukuksi. Missä muualla ihmiset muka tekisivät samoin. Vaikea kuvitella, että Turun torilla jaettaisi ilmaisia sykkeleitä keskiviikkoiltapäivänä muksuille, joiden pitäisi olla koulussa. Voi, kura!

Tällä kertaa meille piti kirjaston multimediahuoneessa matikan opetuksesta esitelmää eräs rouvashenkilö. Esitelmä oli kerrankin siitä erinomainen, että se oli napakka ja aiheesta. Yleensä meille jeesustellaan vartti ja hössötetään teoriasta tunti. Tällä kertaa rouva ymmärsi, että meitä ei kiinnosta muu kuin se, mitä me voidaan tehdä luokassa. Esimerkkejä, aktiviteetteja, ideoita. Rouvan aktiviteetit sisälsivät vain hirveän määrän nippeliä ja nappelia, palloa ja noppaa, lippua ja lappua. Kaikki hirveän kivoja juttuja, joilla voi normaaleissa kouluissa tehdä matematiikan opiskelusta hauskaa. Mutta ei täällä.

Mä olen poistanut mun luokasta kaikki värikynät, sillä niitä heitellään toisten niskaan. Mulla ei ole enää yhtäkään liimapuikkoa jäljellä, sillä teinien mielestä on kivaa syödä liimaa. Kaikki mun tussit ovat hävinneet, sillä tytöt maalaavat niillä huulensa punaisiksi, pinkeiksi, liiloiksi, miksei vihreiksi ja sinisiksikin. Nastat olen myös takavarikoinut, sillä niillä tehdään kesken tunnin lävistyksiä. Sinitarrat on revitty julisteiden takaa, sillä niitä jauhetaan kuin purkkaa. Kaikki, millä voi rummuttaa pulpettia tai lyödä toista kuten viivoittimet ja lyijykynät, olen laittanut lukkojen taakse. Tietokoneet lähtivät viime viikolla, kun työskentelystä ei tullut mitään, kun kaikkien piti päästä YouTubeen katsomaan, kun krokotiili syö kengurun, krokotiili syö koiran, krokotiili syö antiloopin, krokotiili syö hevosen. Nyt, kun luokasta on poistettu kaikki ylimääräinen, jotta muksut keskittyisivät oleelliseen, he ovat alkaneet kuristaa itseään kaulasta. Tarkoitus on katkaista hetkellisesti verenkierto, jotta päässä sumenee ja tulee hetkellinen euforian tunne. Eilen yksi oppilas pyörtyi ja tippui tuolilta. 

Joten ei - en ajatellut tuoda luokkaan niitä nippeleitä ja nappeleita, palloja ja noppia. 

Tänään aamulla mulla oli kirjastotunti, ja mun huomaamatta eräs oppilas oli livahtanut lukitsemattomaan multimediahuoneeseen, jossa oli vielä tavarat leviällään, ja napannut sieltä itselleen pienen vaahtomuovinopan. Parin tunnin päästä konsulttirouva tuli itku kurkussa kertomaan mulle, kuinka häneltä oli varastettu vaahtomuovinoppa. Vaahto-muovi-noppa. Mä en ollut kovinkaan tyrmistynyt, sillä meillä on tähän mennessä varastettu opettajainhuoneesta kaikkien kassit sisältöineen, Kränän puhelin ja tällä viikolla meni yksi Ipad. Nyt juuri ei kiinnosta sun vaahtomuovinoppa, jonka olit jättänyt vartioimatta huoneeseen, jonka ovea et ollut lukinnut.

No, vaahtomuovinoppa saatiin takaisin. Oppilas oli syönyt siitä yhden kulman. Rouva oli silminnähtävästi itkun partaalla. Hän kehotti mua keskustelemaan oppilaan kanssa, ottamaan oppilas puhutteluun. Tätä oppilasta oli jo puhuteltu samana päivänä viitisen kertaa. Mä sanoin rouvalle, että jos oppilas kuulee asian vieraalta ihmiseltä, sanoman sisältö saattaisi upota kalloon paremmin. En jäänyt kuuntelemaan, kuinka kävi.

Törmäsin rouvaan vielä uudelleen, ja hän jaksoi vielä muistuttaa, miten harmissaan oli, että hänen vaahtomuovinoppansa oli nyt pilalla. Mun sisäinen ääni sanoi jauhoi mun päässä "älä sano mitään, älä sano mitään, älä sano mitään", joten mä sitten päätin sanoa jotain. Ajattelin ottaa ammattimaisen otteen asiaan ja totesin, että tämä on hyvin yleistä meidän koulussa. Hän ei kuulemma ole ikinä uransa aikana törmännyt vastaavanlaiseen käytökseen. On se onnellista, jos on ollut noin viaton elämä. Ajattelin vielä mainita, että juuri tästä syystä mä en - eikä kukaan muukaan - voi luokassani käyttää konsulttirouvan opettamia nippeliaktiviteettejä, sillä liput ja laput tungetaan joko taskuun, nenään, korvaan tai oppilaat ihan oikeasti syövät ne. Ehkä konsulttirouva voisi ensi kerralla huomioida tämän ja näyttää meille erilaisia aktiviteetteja.

Tähän rouva vastasi minua selästä silittäen: "En minä sinua tästä syytä." Jep, omaa syyllisyyttäni lieventääksenihän mä sulle tästä asiasta puhuinkin.

Voe, taevas!

Mulle on ihan muutaman kuukauden sisällä moni ihminen puhunut siitä, miten Northern Territoryssä on uskomattomat taivaat. Mä en ole jotenkaan kiinnittänyt asiaan enää huomiota, vaikka kieltämättä asia näin on. Ei tule niistä kenguruistakaan enää otettua valokuvia. Täytyy kyllä myöntää, että taivaan suuruus on silmiinpistävää. Victoriassakin heti kaupungista päästyä ei voi muuta kuin suu auki möllötellä, miten paljon sitä taivasta on. Mistä sekin sitten johtuukin… Optinen harha.

Näin monsuunikauden aikana varsinkin auringonlaskut ovat mahtavia, sillä muhkeat pilvet paisuvat oransseiksi, punasiksi ja fuksianvärisiksi pumpulimöykyiksi. Mä en ole ennen nähnyt taivaalla fuksiaa.

Tässä taivasotoksia. Osa on omia, osa työkaverin.