Nyt oli taas ihan super hauskaa elää ryteikössä. Ainahan täällä on ainakin vähän hankalaa, mutta sitten on näitä aikoja, kun tekisi mieli vetää porukkaa turpaan. Tuolilla.
Meillä oli nimittäin miesten seremonia. Se, mitä miesten seremoniaan kuuluu, on sen luokan salaisuus, että siitä ei puhuta. Enkä mä saisi näyttää kenellekään valokuvia seremoniasta. Enkä ainakaan videoita. Mutta silti useampi ihminen tuli multa pyytämään, josko mä voisin tulla ottamaan valokuvia ja videokuvaa tapahtumista. What?
Eli saako niitä kuvia ottaa vai ei? Riippuu, keneltä kysyy. Kylän herra isokiho sitten sai, että Saara saa ottaa kuvia. Hah! Vain minä (ja valkonahkasetä, joka on asunut kylässä kuusikymmenluvun lopulta ja jolla on paikallinen vaimo ja perhe). Ei muut. Ha! Kyllä näytti tekevän hankalaa pitää älypuhelimet taskussa. Nyt olin ihan rehellisesti vahingoniloinen.
Mistä siinä miesten seremoniassa sitten on kyse? No, yksityiskohdat ovat salaisuus, mutta periaatteessa seremoniassa pojista tulee miehiä. Miehillä ei ole esinahkaa. Snip snip.
Pari viikkoa ennen snip snipiä pojat viedään ryteikköön oppimaan miesten asioita. Iltaisin heidät tuodaan takaisin kylään, ja sitten alkaa maailmanluokan food fight. Mä olen tulkinnut tilanteen niin, että nyt on poikien viimeset hetket käsillä olla vielä lapsi. Käyttäytyä lapsellisesti. Tosin kyllä ne ovat ne vanhemmat miehet, jotka eniten ruoan heittelystä innostuvat.
Noin viikon ajan julkisilla paikoilla liikkuminen tarkoitti sitä, että niskaansa sai raakaa kananmunaa, parranajolitkuja, maalia, bensaa, ketsuppia, oikeastaan mitä tahansa märkää ja haisevaa. Kaupasta myytiin tuhansien dollarien edestä kananmunia.
Onneksi seremonioiden aikana ei tarvitse julkisilla paikoilla liikkua kovinkaan paljon. Naiset ovat kotiarestissa muutoin paitsi aamukahdeksan ja neljän välillä. Neljän jälkeen on oltava kotona neljän seinän sisällä ja verhot ikkunoiden edessä. Eli viikonloppuisin ei esimerkiksi vierailla kavereilla tai grillailla ulkona. Ulkoilu ja kuntoilu on kiellettyä. Käy vähän maailma pieneksi ja mökkihöperöityminen saa sille tuulelle, että tekisi vedellä ihmisiä korville.
Ja mikä tärkeintä, pitää olla hameet päällä. Kuutisen viikkoa siinä sitten meni, kun oltiin koltuissa joka päivä. Me nyrkkeiltiin hameissa, käytiin salilla hameissa, töissä tietenkin hameissa, pyykkinarulla hameissa, leikkaamassa nurmikkoa hameissa jne.
Ja miksi kuusi viikkoa? No, siksi että kukaan ei oikein tuntunut tietävän, koska seremoniat alkavat. Sitten pomo käski meidät varmuuden vuoksi hameisiin. Seremoniat viivästyivät varmaan kahdella viikolla, mutta me oltiin silti koltuissa ihan varmuuden vuoksi. Sitten seremoniat kestivät pari viikkoa pidempään kuin piti. Edelleen koltuissa. Tämän jälkeen naapurikyläkin halusi seremonioida, joten me ollaan edelleen hameissa. Tiätsäniinkuiha varmuuden vuoksi. Ei alkanut kiristää yhtään, ei.
Koko ruljanssi sitten huipentuu upeisiin tanssiseremonioihin. Kylän miehet tanssivat tanssiryhmissään perinteisiä tansseja, joiden aikana pojat, joista miehiä leivotaan, saatetaan viimeisen kerran perheen naisille, jotta naiset voivat hyvästellä poikansa. Seremonian jälkeen pojat eivät enää kuulu äideilleen, vaan he ovat nyt osa miesten maailmaa eivätkä enää saa puhua siskoilleen eikä naispuolisille serkuilleen.
Ei tainnut muuten olla viimeistä seremoniaa seuranneena maanantaina yhdelläkään mimmillä hametta päällä. Tuntui se omituiselta. Ihan kuin lakia olisi rikkonut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti