Sydney: Tiistai

TUESDAY

On Tuesday morning, we walked into the city and caught a bus to Circular Quay. We went to the Opera House just for a little walk. We saw the big Harbour Bridge. It was raining a bit so we didn’t take many photos.

Sitten alkoivat sateet, ja ne jatkuivat koko loppureissun. Ilma oli vähän nuhjuinen, eikä oikein huvittanut kävellä koko päivää vesisateessa, joten me muutettiin meidän suunnitelmia. Yksi apuopettajista sanoi olevansa kipeä, eikä hän halunnut tulla mukaan kaupunkikierrokselle. Sitten hän kuuli, että me mennäänkin tänään Oopperatalolle. Yhtäkkiä olo paranikin. 

After the Opera House visit, we went to Sydney Tower for a lovely lunch with a great view of the city. We wore fascinators for the Melbourne Cup.

After lunch, we went to the Australian museum. We saw lots of different things inside the museum like dead animals, dinosaur bones, masks from Papua New Guinea and Aboriginal art in an Indigenous exhibition.

Museovisiitti. Jes, tämä meni putkeen. Ei ku odotas. Ei mennytkään. Yli puolet meidän sakista löysi hiljaisen nurkkauksen ja kävi nokosille. Meille oli varattuna opas koko museovisiitin ajaksi. En sitten viitsinyt selitellä hänelle sen enempää meidän tätien toimia. Kuorsaus kaikui ympäri museota. Onneksi kaksi apuopettajaa jaksoi tolpillaan kierroksen loppuun asti. 

In the evening, we went to a fancy dinner next to our hotel. We tasted different foods for the first time, for example naan bread which is like Indian damper. We also tried scotch fillet and fish cakes from Thailand. They were a bit spicy. We also tasted Chinese dumplings. We enjoyed the dinner very much!

Illalla me käytiin meidän hotellin viereisessä ravintolassa syömässä. Me oltiin käyty sielä jo pari iltaa aikaisemmin kääntymässä, mutta ei sitten jääty odottelemaan pöytää puolta tuntia pidemmäksi ajaksi. Asiakkaita ei siellä ollut juuri lainkaan, mutta pöydän tilaamisessa vain kesti ja kesti. Me sitten ymmärrettiin vihje.

Yksi meidän valkonahkavalvojista otti nokkiinsa kunnolla. Mä en ollut varma, oltiinko meidät unohdettu tahallaan vai vahingossa, mutta hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että meitä ei palveltu, koska me oltiin aboriginaalien matkassa sekä aika resuisia ja nuhjuisia sateiden jäljiltä. Tämän hän myös ilmoitti kovaan ääneen hotellin baarissa, jossa me sitten syötiin purilaiset.

Eihän me silloin vielä tiedetty, että hotelli ja ravintola ovat samaa puljua. Sitten ravintolan manageri tuli pyytelemään anteeksi ja kutsui meidät takaisin ravintolaan seuraavaksi illaksi. Joten mehän sitten mentiin. …Ei tainnut ravintoloitsija tietää, mihin ryhtyi.

Meillä ei oikein harrasteta veitsillä syöntiä. Tai muutenkaan pöytätapoja. Mutta sitä vartenhan me Sydneyssä oltiinkin, että harjoitellaan. Koko pöytäseurue ilmoitti mulle, mitä he halusivat. Mä en ole täällä töissä. Kerrotte tuolle tarjoilijalle, mitä haluatte. Mä tilasin ensin, jotta muut voivat ottaa mallia. Please ja thank you. Kyllähän te tiedätte.

Tarjoilija nappasi pöydältä lautausliinan, pöhäytti sitä ilmassa vähän ja laittoi sen mun syliin. Mun vieruskaveri huomasi tämän ja katsoi vähän kummissaan. Mä selitin, että kyseessä on tapa hienoissa ravintoloissa. Näin osoitetaan vieraalle, että hän on tervetullut. Tämä mimmi ymmärsi asian, tilasi safkansa ja antoi tarjoilijan laittaa liinan syliin. Seuraava tänttärä ei tietenkään ollut nähnyt, mitä tapahtui, tai kuunnellut / kuullut, mistä oli kyse. Hän meinasi tintata tarjoilijaa naamariin, kun mitäs mies menee koskemaan häntä tuolla lailla. Mä en kestä.

Muita illan kohokohtia oli muun muassa seuraavat tapahtumat:

- Kiljutaan ravintolan toiselle puolelle tarjoilijalle, joka asioi toisen pöydän kanssa, että lisää limua.

- Syödään grillattua kalaa sormin.

- Ei uskalleta käyttää kankaisia lautasliinoja, koska ne ovat kankaasta – ei paperista.

- Maistetaan aasialaisia alkuruokia ja räkästään ne pöydälle, jos ei maistunutkaan.

We learned a lot that day. We learned how to speak with the staff in the restaurant and how to order things like drinks and food. We saw people from all over the world and heard different languages. We heard Japanese, Chinese, Italian and Finnish – and many more!

Ja sitten me myös tuijotettiin jokaista aasialaista, epäiltiin jokaista muslimia terroristiksi ja osoiteltiin lyhytkasvuisia ihmisia, että kato-kato-kato-tossa-menee-kääpiö!

Sydney: Maanantai

Maanantaita mä jännitin eniten. Meillä oli sovittu kouluvierailu paikalliseen alakouluun. Meidän tarkoitus oli tutustua normaaliin kouluun. Meidän paikallisten apuopettajien on hyvä nähdä, miten muualla Australiassa opiskellaan. Meidän koulu kun on hieman erilainen muista kouluista. Eniten mua jännitti se, että miten meidän apuopet siellä luokassa käyttäytyvät. Meillä kotona Wadeyessä kun ei ole mitenkään kummallista, että apuopet nukkuu koko koulupäivän tai roikkuu puhelimessa tai värittää kuvia Jeesuksesta. Tai lähtee kotiin kesken oppitunnin. Tai haistattelee oppilaille. Tai opettajalle.

MONDAY

On Monday, we went to Our Lady of Mount Carmel School. We met the principal first. Then we went to different classrooms to watch what the little kids were studying.

We learned that they study music, math, spelling and reading. In kindergarten, they were matching words and pictures. In Year 3 and 4, they were learning about the First Fleet. We shared the story of how white people first arrived in Wadeye and the kids loved it.

Mä olin varoitellut koulun reksiä meidän apuopeista, että he saattavat olla hyvin ujoja ja passiivisia. Jos opettajat pyytävät heitä puhumaan itsestään luokan edessä, vastauksena saattaa olla syvä hiljaisuus. No, mutta nämähän päättivät vetää paneelikeskustelun muksujen edessä. He puhuivat siitä, kun valkonahat ensimmäisen kerran ilmestyivät Wadeyeen.

Muksut olivat hiiren hiljaa ja kuuntelivat tarinaa kiinnostuneina. Mä ihan tirisin innosta. Tämä meni huomattavasti paremmin kuin mä uskalsin kuvitellakaan. Mikseivät nämä tädit rokkaa näin täysillä kotikylässä?

We were surprised that Year 3 and 4 students were writing their own stories without any help from the teacher. Some of the kids were asking us to spell the words for them and some of them used dictionaries.

We were also surprised by the kindergarten kids. They rushed to the book shelf and started to read by themselves.

Suurinta antia kouluvierailusta oli ihan vain hengailu normaalien oppilaiden kanssa. Ahaa-elämys oli aikamoinen, kun meidän tädit hokasivat, että nämä oppilaat osaavat lukea ja kirjoittaa. Sen lisäksi oppilaat kuuntelivat opettajaa ja jopa osallistuivat tunnilla. Oppilaat viittasivat ja odottivat vuoroaan. Kukaan ei haistatellut kenellekään. Kukaan ei heitellyt kiviä. Kukaan ei lähtenyt kesken tunnin vessaan / koputtelemaan muiden luokkien oville / kotiin / pelaamaan futista  / röökille koulun työntekijöiden kanssa.

Apuopettajien mielessä tämä selittyi sillä, että nämä oppilaat ovat erinomaisen fiksuja. Tässä on Australian parhaat oppilaat. Tämä on aivan erityinen koulu, jossa on aivan erityisiä oppilaita. Sitten mä yritän siinä selittää, että tätä koulua pidetään Sydneyssä Sydneyn huonoimpana kouluna. Tässä me ollaan keskellä Sydneyn suurinta slummia Sydneyn huonoimpien oppilaiden kanssa, ja nämä oppilaat osaavat lukea. Ekaluokkalaisetkin.

Nämä ekaluokkalaiset lukevat paremmin kuin meidän ysit. Mistähän se mahtaisi johtua? Sitä sitten pohdittiin tovi, ja apuopettajat tulivat siihen tulokseen, että nämä oppilaat pärjäävät koulussa sen takia, että heidän vanhemmat eivät anna heille karkkia. Jaha. Vai niin. He ovat selvästi oppineet, että karkit eivät ole hyvä juttu lapsille, mutta se, miksi ne eivät ole hyvä juttu lapsille on täysin hämärän peitossa. Mä yritin johdatella keskustelua siihen, että meidän muksut Wadeyessä käyvät koulussa silloin, kun heitä huvittaa – ei lähestääkn joka päivä. Ja kenen vastuulla on hoitaa ne muksut sinne kouluun? Ei kuulemma vanhempien, sillä lapsi saattaa alkaa itkeä, jos sen pakottaa kouluun. NO, ITKEKööT SITTEN SAATANA! Kuka teillä kotona on se aikuinen, joka määrää säännöt!?

Joo, käytiin se sitten kouluvierailun jälkeen Sydney Universityssäkin. Sen pituinen se.

Sydney: Sunnuntai

Me kirjoitettiin reissussta pieni raportti. Apuopettajien kirjoittama raportti on tässä enkuksi. Mä koin, että jotenkin koko reissun tapahtumien kirjo ei päässyt raportissa oikeuksiinsa, joten mä olen lisännyt omat kommenttini suomeksi perään. 

En nyt tässä halua antaa sellaista kuvaa, että raportti ei olisi todenmukainen. On jotenkin vaan sellainen viilis, että apuopet ovat päättäneet jättää joitakin melko mielenkiintoisia tapahtumia kirjoituksestaan pois. Esimerkiksi sen, että he koputtivat mun hotellihuoneen ovelle kello 4.30 aamulla ja halusivat lähteä katsomaan kaupunkia. Ihan kiva, hei, että te olette innoissanne, mutta Sydney on tuolla vielä neljän tunnin päästäkin. Menkää nukkumaan.

SUNDAY

On Sunday, we went to St Mary’s Cathedral and the Mary MacKillop museum. We saw clothes she wore, cutlery she used, the bed she slept in and her tomb. We learned about her history.

Mary MacKillop on Australian ainoa pyhimys. Katolilaiset ovat intopiukassa pyhimyksistään. Voitte vain kuvitella, miten kova Mary MacKillop on näiden mielestä. Sydneyyn ei voitu mennä käymättä Mary MacKillopin mestoilla.

Museon vastaanottovirkailija oli hyvin närkästynyt, sillä me ilmestyttiin paikalle ilman pappia tai nunnaa. Ei just tullut mieleen pakata mukaan ylimääräistä nunnaa. Sori. Sitten se meinasi saada slaagin, kun mä sanoin, että mä en tiedä Mary MacKillopista mitään. Aikansa se sitä voivotteli ja puuskutti. Ajatella, että maailmasta löytyy sellaisia ihmisia, jotka eivät ole perehtyneet Mary MacKillopin elämän tarinaan. Tiedän. Tämä on varmasti express-lippu helvettiin. Kaiken kukkuraksi me meinattiin syödä museon kahvilasta pari sämpylää ilman ruokarukousta. Meidän vierailusta on jo pari kuukautta. Onkohan se jo toipunut?


Ai niin, ja kirkossa käytiin sitä ennen. Vain kaksi apuopeista jaksoi seistä niissä kohdissa jumalanpalvelusta kun seistään. Ei haitannut vaikka muutama sata ihmistä ympärillä seisoo. Minä istun jos mieli tekee. Ja sitten lopuksi kaikki otti tirsat.

In the afternoon, we travelled by train to the central station. We got on the bus to visit Sister Emmanuel at Our Lady of the Sacred Heart convent in Kensington. 

When we got there, Sister Emmanuel was very happy and proud to see us all again. After that, she invited us for afternoon tea with her. Then before we left, we gave Sister Emmanuel a beautiful present from Sister Tess. When she looked at it, she was really happy because the design reminded her of Wadeye.

Iltapäivällä käytiin moikkaamassa nunnaa, joka on työskenteli ennen muinoin Wadeyessä. Tai ei niin “ennen muinoinkaan”. Hän muutti kylästä pois vasta noin neljä vuotta sitten, mikä on aika kova saavutus, sillä nunna on nykyään 99-vuotias.

Tämä nunna muutti Wadeyeen noin 10 vuotta ensimmäisen valkonahan ilmestymisen jälkeen. Kova mimmi. Niihin aikoihin ei ollut ilmastointia, teitä, taloja, tuulettimia, kauppoja. Ei juuri mitään. Jos täällä on rankkaa nyt, niin millaista täällä on ollut silloin? Tosin… noihin aikoihin on saanut antaa oppilaille raippaa.

Meidän koko poppoo papatti nunnasta koko päivän. Meidän apuopettajat puhuivat siitä, miten nunna oli heidän ja heidän vanhempiensa opettaja, kun he olivat vielä kouluikäisiä. Tämä supernunna oli monen kummivanhempi, puhuu kuulemma sujuvaa murinh-pathaa ja on lähes perheenjäsen.

Mukana ollut valkonahkavalvojakin fanitti nunnaa täysillä. Hän sanoi, että tämä nunna oli ainoa syy, miksi hän jäi Wadeyeen alkukankeuksien aikana. Nunna oli kuulemma visas, lempeä ja aina valmis apuun. He olivat kuulemma parhaat ystävät.

Sakki oli selkeästi aivan intopiukassa, kun me soitettiin luostarin ovikelloa. Ovi aukesi hieman, ja koko sakki pamahti luostarin eteiseen halaamaa ja suutelemaan nunnaa. Taisi olla kaikilla tippa linssissä. Ehkä eniten kuitenkin nunnalla, jota kierrätettiin sylistä toiseen, sillä hän ei ollut se nunna, joka oli viettänyt vuosikymmeniä Wadeyessä.

Väärä nunna! Nämä pusuttelivat minuuttitolkulla väärää nunnaa. Ei jumankauta!

Lopulta väliovesta kurkkasi toinen valkohapsinen, vanha nunna. Sitten nämä tajusivat virheensä. Voi miten noloa! Mites me nyt näin erehdyttiin? Ja, sama ruljanssi uudestaan. Pusua poskelle, käsistä kiinni ja pitkät halit. Väärä nunna.

Kai me valkonahat sitten ollaan kaikki niin samannäköisiä. Lopulta meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen, jossa me istuttiin ja akat saivat hetkeksi henkeä naurun remakaltaan. No, kolmas kerta toden sanoo. Kolmas nunna oli oikea nunna. Nyt vain kukaan ei oikein uskaltanut halailla ja suukotella.

Anna mun kaikki kestää…

After saying good bye to Sister Emmanuel, we went to another building to visit Sister Benedicta. She used to be a nurse in the early days of the Wadeye mission. She worked with Angelica’s mother, when Angelica was only a little girl.

Me kahviteltiin tovi oikean nunnan kanssa, vaihdeltiin kuulumisia, mussutettiin kakkua ja kitattiin teetä. Meidän oli vielä tarkoitus käydä morottamassa toista Wadeyessä asunutta nunnaa, joka oli työskennellyt aikoinaan sairaanhoitajana meidän klinikalla. Hän oli kouluttanut erään apuopettajan äitiä sairaanhoitajaksi.

Tämä nunna oli muuttunut aika höperöksi vanhemmilla ikävuosillaan, eikä oikein muistanut koko Wadeyetä. Tämänkin nunnan tunnistamiseen meni hetki, sillä samassa huoneessa oli katsomassa telkkaria Sister Benedicta ja Sister Bernadette. Puolet porukasta sitten puhui Sister Benedictalle vanhoista hyvistä ajoista ja puolet muistelivat Sister Bernadetten kanssa Wadeyetä. Taisivat kummatkin olla latvasta aika lahoja. Eikä tainnut ketään haitata, että oli väärät vieraat ja väärät nunnat.

Sydney: Lauantai

Käytiin mun aikuisopetusryhmän kanssa reissussa. Me lennettiin viikoksi Sydneyyn tsekkaamaan, millaista elämä on isossa kaupungissa. Suurin osa meidän apuopeista ei ole ikinä käynytkään Darwinia pitemmällä saati sitten, että olisi ikinä käynyt eri osavaltiossa.

Eli erikiva ja varmasti tapahtumarikas reissu tulossa.

Me oltiin kovasti opiskeltu Sydneyn historiaa etukäteen, sillä siellähän ensimmäiset valkonahat vähän päälle parisataa vuotta sitten laittoivat telttansa pystyyn. Vähän sitä ennen oli joku kapteenismies käynyt tökkäämässä lipun maahan ja virkannut, että tää on ny Englannin kuninkaan maita. Elämä oli niin paljon yksinkertaisempaa silloin. Ei ehkä menisi läpi enää.

Me lennettiin lauantaiaamulla kylästä Darwiniin. Vielä viime hetkellä kaksi meidän reissulaisista jättäytyivät kelkasta, sillä heidän enonsa oli kuollut pari päivää aiemmin. He vielä perjantaina vakuuttelivat, että kyllä he voivat lähteä reissuun, mutta yön aikana joku perheen isoista jehuista oli kieltänyt naisia lentämästä kuolleen miehen maiden yli. Ei auttanut, vaikka mä lupasin, että naiset pitävät katseen lentokoneen lattiassa eivätkä näe perinteisiä maita ja pyhiä paikkoja. Ei vaikka sanoin, että hankin siteet silmille. Prkl. Kyllä niitä harmitti.

Me muut sitten lennettiin Darwiniin, vaihdettiin isompaan koneeseen ja lähdettiin mualimalle. Jo isossa lentokoneessa lentäminen oli uusi kokemus monille. Mun piti varmuutella, että on siellä vessat. Ei se tipu. Me saadaan ruokaakin.

Viiden tunnin päästä me oltiin Sydneyssä taksissa matkalla hotelliin. Kaikkein parasta oli tunnelli lentokentältä kaupungin keskustaan. Mieletön kokemus! Taksikuski vinkkasi, että lauantaisin on meidän hotellin lähettyvillä ilotulitus illalla. Me tökättiin äkkiä kassit hotellihuoneisiin ja juostiin katsomaan valoshowta.

Tämä oli monen mielestä parasta ikinä. Siis tunneli ja ilotulitukset samana päivänä! Ja hotellissa oli hissikin vielä. Mitä ne valkonahat vielä keksiikään!

Meidän hotelli oli Darling Harbourin rannalla, joten me ajateltiin kävellä satama-alueen ympäri. Siellä on paljon mukavan näköisiä ravintoloita ja tuhansittain ihmisiä bileretkut niskassa. Mun käsistä piti kaksi apuopea tiukasti kiinni. Oli rystyset hieman valkoisina, kun jännitti niin pirusti.

Jep, tästä tulee vielä aikamoinen seikkailu.

Paluumatka

Oli vähän haikea olo nousta koneeseen ja palata Aussilaan. Meillä oli vielä yö Darwinissa ennen Wadeyeen palaamista. Jonkin verran se sentään lohdutti. Tosin siinä kävi sitten niin, että me neljä linnoittauduttiin hotellihuoneeseen koko päiväksi, eikä edes juhlittu illalla.

Ihan hyvä, sillä matka kotiin on aina pitkä. Jostain syystä paluumatka tuntuu aina tuplasti pidemmältä ja kuumemmalta kuin matka Darwiniin. Perinteiseen tapaan me pysähdyttiin Adelaide Riverin tavernassa lounaalla. On muuten koko Territorion parhaat pöperöt. Sapuskan lisäksi paikka on kuuluisa täytetystä vesipuhvelista, joka on legendan mukaan ollut Crocodile Dundee -leffassa extrana. Siis silloin kun siinä vielä henki pihisi.

Muu.

Monsuunikauden eka sade.

Illalla kummityttö tuli moikkaamaan, kun meillä oli vielä pakkaaminen kesken. He olivat kuulleet koneen laskeutuvan ja tulivat moikkaamaan. Yritin saada Karasta kuvaa hänen Itä-Timorin tuliaisen kanssa. Ei siitä mitään tullut. Liian liikkuvainen likka.

Itä-Timor 5

Meidän viimeinen päivä Itä-Timorissa meni pääkaupungissa, Dilissä. Jotenkin mä olin kuvitellut mestan huomattavasti hamsuisemmaksi. Dili oli kuitenkin yllättävän vauraan näköinen. Meidän rehtori oli varoitellut etukäteen, että mesta on melko kamala. Ehkä rehtorilla ja mulla on kuitenkin melko erilainen käsitys siitä, millainen on kamala kaupunki.

Toki Dili oli kuuma, monet rakennukset olivat ikääntyneitä betonibunkkereita ja liikenne pörräsi lähinnä kolmekymmentä vuotta vanhoilla busseilla, mutta muuten paikka oli todella viihtyisä. Missään ei ollut roskia! Ihmiset aina valittavat kolmannen maailman valtioissa reissatessaan, että kaikki on likaista. Ei ole! Kaikki on kulunutta, mutta ei likaista.

Me käytiin Dilin mattomarkkinoilla. Itä-Timorin pääsaari on tunnettu kirjavista matoistaan. Atauron punotut matoissa on maanläheiset sävyt, mutta isoimman saaren matot ovat kirkkaita ja komeita. Me kierreltiin kojuja keskipäivän kuumuudessa. Mä ostin muutaman maton. Muutaman kotiin ja yhdestä ajattelin teettää Balilla minihameen.

Illemmalla käytiin katsomalla Dilin päänähtävyys eli Jesse-patsas. Kyseessä on vähän Rion Jeesus-patsaan tyyppinen obeliski. Siellä se tönötti mäen päällä. Seisoi vielä maapallon päälläkin. Tietenkin me kavuttiin patsaan juurelle napsimaan kuvia. Näillä kuvilla kerätään sitten kotikylässä pisteitä uskonnon maikalta.

Me käyskenneltiin patsaalta rantatietä pitkin biitsille viettämään viimeistä iltaa. Katsottiin, kuin aurinko molskahti Atauron taakse ja nautittiin rennosta olosta. Tintattiin naamariin kookokset, puolen tusinaa bisseä ja ihan pirun hyvät pitsat. Ei huono tapa lopettaa loma ollenkaan. Tänne voisi tulla vaikka uudestaankin.