Pinguja ja puljausta

Mun ja Anskun reissu Ballaratissa oli aika lyhyt, sillä yhden päivän kiertelyn jälkeen me kolme noustiin Grantin autoon ja lähdettiin pienelle ajelulle (yhteensä yli 6000 kilometriä - lopuista kilometreistä myöhemmin lisää). Ensin suunnattiin kohti etelää saarelle nimeltä Phillip Island. 

Saarelle houkuttelee turisteja eritoten eräät elukat. Joka ilta auringonlaskun jälkeen saaren rannat täyttyvät pienistä pingviineistä, jotka taapertavat meresta rannan poikki kohti kotopesiä. Pesäkolot sijaitsevat mäissä, jotka laskevat rannalle melko jyrkästikin. Pingviinit tarpovat jonossa merestä pesille tapaamaan tuttujaan, jotka ovat sinä päivänä päättäneet jäädä pitämään taloa pystyyn ja skippaamaan kaloilla herkuttelun. Loppukesästä pingviinit alkavat olemaan jo melko paksussa kunnossa, ja niiden taapertelu ja kompastelu on suhteellisen huvittavaa puuhaa. Mäen päällä ne syöttävät pentujaan ja näytti ihan siltä, että yrittivät hommata uusia tyttöystäviä.

Ennen pingviiniparaatia me kierreltiin saaren rantoja, mutta päivä oli aika kolea eikä rannalla lököilystä tullut oikein mitään. Urheasti me kuitenkin päätettiin käydä kastautumassa, että on sitten näyttää kotopuolessa, että on käyty Australiassa rannalla. Oli, sanoisinko, melko viileää. Me ajettiin saaren ihan toiseen päähän katsomaan, josko näkyisi jossain hylkeitä. Ei näkynyt, mutta me bongattiin muutama pingviini koloissansa. Räpsittiin kuvia, kihitettiin ja oltiin aika ihmeissämme, sillä nämä pingviinit olivat ensimmäiset ehkä noin viidestä sadasta, jotka illalla nähtiin. 

Aikamme pingviinejä pällisteltyämme me kurvailtiin pientä hiekkatietä itse pääkallopaikalle, jossa oli sitten illalla tarkoitus nähdä oikein kunnolla niitä siivekkäitä. Pienen tien ympäriltä pusikoista näkyi siellä täällä pieniä päitä ja pitkiä korvia. Wallabeita! Mäkin innostuin räpsimään kuvia ja bongaamaan pikkukenguruita. Niitä ei kauheasti tuntunut kiinnostavan meidän läheisyys, ja me saatiin jopa tööttäillä rauhassa auton torvea, jotta ne saisi edes vilkaisemaan kameraan päin. Olivathan ne aika herttaisia. Me yllätettiin kyllä yksi pikkuruinen wallabi-vauva juomasta tiensivusta. Parka säikähti niin pahasti, että lähti pöllämystyneenä pomppimaan autoa kohti. Itse pomppiminenkin oli aika onnetonta. Vähän kuin vastasyntynyt vasa yrittäisi kävellä. Jotenkin ei tuntunut wallabi-vauva muistavan, mihin järjestykseen koipia laitetaan. 

Itse pingviiniparaati oli aika laimea kokemus. Me oltiin paikalla aikaisin ja ehkä sitten hytisty kylmässä ilmassa pikkasen liian kauan - varsinkin Ansku, joka ei ollut äkännyt, että myös Australiassa sataa ja tulee, eikä siten ollut pakannut mukaan mitään tuulta tai sadetta pitävää - eikä pingviinien rantautuminen oikein tuntunut enää miltään. Oltiinhan me tietenkin nähty niitä jo päivälläkin. Me kyyhötettiin rantautumispaikalle rakennetuilla betonirappusilla tuhannen muun turistin kanssa aikamme, mutta lähdettiin pian katsomaan, mikä meininki mäen harjanteella sijaitsevilla pesillä oli. Siellähän olikin bileet! Pingviinit juttelivat ja riehuivat keskenänsä. Saatiin todistaa melko siveetöntäkin touhua. Aika veikkoja. Valitettavasti valokuvamateriaalia ei ole, sillä alueella valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty.

Suhattiin nopeasti takaisin telttapaikalle heti, kun oli varmistettu, ettei parkeeratun auton alle ollut eksynyt yhtään pingviiniä. Ei ollut. Vähän jännitettiin myös, osutaanko wallabiin. Ei osuttu. Väännettiin nopeasti iltasapuska kokoon ja painuttiin pehkuihin. Aamulla me herättiin aikamoiseen tuulen viuhuntaan ja sadepisariin. Ei näin! Australiassa pitäisi olla lämmintä sekä aurinkoista, ja nyt oli mennyt Anskun vierailusta jo viikko aivan hirveissä ilmoissa. Eikä siinä muuten mitään, mutta päiväksi oli luvassa vesileikkejä. Me varattiin etukäteen surffitunteja - siis jopa Grantkin, joka inhoaa vettä ja hiekkaa.  Pakattiin kamat, ja mä yritin lohdutella Anskua, että "saadaanhan me märkäpuvut, ei sinne kuole, voit vaikka pissiä pukuun lämmikkeeksi".

Kuin taikaiskusta me saatiinkin aurinkoinen aamupäivä ja kerettiin surffailla suhteellisen lämpimissä ilmoissa. Vesi Phillip Islandilla tulee kyllä Antarktikselta, joten se on aina kylmää, oli säät mitkä tahansa. Me saatiin hyvät ohjeet meidän nahkasohvalta näyttävältä surffiopelta, lämmiteltiin ja venyteltiin lihaksia hiekalla, tehtiin kuivaharjoituksia ja painuttiin aaltoihin. Oli kyllä pirun hauskaa hommaa! Meillä oli pieni veto pystyssä. Se, joka seisoo laudalla ensimmäisenä, voittaa jätskin. Tulokset olivat hieman kiistanalaiset, sillä mä olin pystyssä laudalla ensimmäisenä, mutta ohjaaja piti mun laudasta vielä kiinni. Grant oli pystyssä ilman avustusta ensin. Aivan sama, sillä mulla oli jo pingviininbongausjäätelö plakkarissa.

Surfausspektaakkelin jälkeen me vaihdettiin nopeasti vaatteet ja jatkettiin matkaa. Porukalla alkoi olla aikamoinen nälkä, joten me pysähdyttiin fish and chipseille meidän surffiopen suosittelemaan paikkaan. Hyvälle maistui. Käytiin vielä katsomassa tuulen pieksemää rantaa, jossa ne pro-surffarit lautailee. Hurjalta näytti. Ehkä sitten ensi kerralla, sillä meidän piti jatkaa matkaa kohti seuraavia seikkailuja.

Tyttöjen juttuja

Ansku on täällä. Noin kolmisentoista tuntia myöhässä mutta täällä. Amsterdamissa oli yllättänyt talvi lentokoneilijat, ja lento oli viivästynyt kuudella tunnella. Siellä he olivat sitten pönöttäneet koneessa kuusi tuntia odottaen lähtölupaa. Mulla olisi varmaankin saattanut napsahtaa päässä, jos olisin ollut samassa tilanteessa, sillä heillä ei ollut ollut tietoa siitä, venaillaanko tässä nyt kymmenen minuuttia, vartti vai oikein pidempäänkään. Lopulta kuuden tunnin päästä popula oli ilmassa mutta auttamattomasti myöhässä jatkolennoiltaan. Alun perin tarkoitus oli hakea vieras lentokentältä lauantai-illalla ja painua saman tein nukkumaan, jotta aikaero ei olisi hirvittävä rasite. Lopulta me haettiin se sieltä sunnuntaiaamulla ja jäätiin pyörimään Melbourneen, jotta se pysyisi hereillä iltaan asti.

Pojilla meni koko päivä katsellessa krikettiä, enkä mä halunnut alistaa mun ekaa suomalaisvierasta moiselle kidutukselle, joten me lähettiin Melbournen keskustaan - heti kahvin ja suihkun jälkeen. Käveltiin noin kilometrin matka ensimmäisille nähtävyyksille, tsekatttiin ne, käytiin turisti-infossa ja - kyllähän sen arvata saattoi - shoppailuksihan se meni. Täti tarvitsi uudet sandaalit, sillä lenkkareissa oli kuulemma vähän lämmin olo. Mulle tarttui mukaan alennusbikinit. Vähän liian isot, sillä ne meinasivat jäädä altaan pohjalle, kun altaasta yritti hypätä pois. Anskun rinkka karttui kaksilla sandaaleilla, kesämekolla ja huivilla. Ai niin, ja ostettiin me vähän viiniäkin.

Päivä valkeni melko lämpimänä, mutta sateen melkein jo haistoi. Yhtäkkiä alkoi tihuttelemaan, ja sen jälkeen rusahti sade oikein kunnolla niskaan. Haettiin turvaa sushiravintelista, mässäiltiin kahden dollarin rullilla, kyllästyttiin venailemaan sateen loppumista, säntäiltiin kuin päättömät kanat katoksen alta toiselle, tankattiin kahvia, käytiin siellä alkossa, ostettiin kynsilakkaa, maristiin säästä jne. Lopulta se sade loppui, ja lämpötila laski mystisesti kymmenellä asteella kymmenessä minuutissa paikallisen ilmatieteenlaitoksen mukaan. 

Me käppäiltiin joen vartta takaisin meidän majapaikkaan, jossa pojat viela katselivat telkkarista sitä krikettiä. Me käytiin pulikoimassa alakerran altaassa ja saunottiinkin. Jep, mitäs me keksittäis suomalaiselle, joka on ensimmäistä kertaa eteläisellä pallonpuoliskolla? Viedään se saunaan! Lopulta se sippasi sohvalle. Ei mikään ihme saunan ja viinien jälkeen. Hyvä aloitus aikaeropotilaalle.

Toisena päivänä me päätettiin olla oikein kunnolla turisteja, jättää kaupat väliin ja kierrellä niitä nähtävyyksiä. Me napattiin turisti-infosta pari karttaa, joihin oli merkitty muutama mielenkiintoinen kävelyreitti. Grantikin innostui tulemaan mukaan. Me kierreltiin keskustan katuja ja oltiin oikein kosmopoliitteja. Poikettiinkasinoon ja mielenkiintoisiin rakennuksiin sisään ja pällisteltiin katuelämää. Käväistiin kartan suosittelemissa arkkitehtuurisesti mielenkiintoisissa toimistotaloissa - ja myös niiden vessoissa. Kohokohtia päivältä oli ehdottomasti myös söötit ja mielenkiintoiset pienet kujat, jotka kiemurtelevat pääkatujen välissä kuin muurahaisten tunnelit. Olihan ne tietysti nähty ennenkin, mutta niistä on helpompi innostua uudelleen, kun mukana on joku, joka näkee ne ensimmäistä kertaa.

Meidän sihghtseeing-kiertueen katkaisi muutama pöperötauko. Ansku söi ensimmäisen meat piensa ja joi ensimmäisen slurpeensa. Lounaaksi me haettiin taas halvasta sushikioskista muutama rulla ja parkkeerattiin hanurit nurtsille. Kun oli pompoiltu tarpeeksi keskustassa, ja hermostettu Grant käymällä eräässä vaatekaupassa, me noustiin ratikkaan ja lähdettiin rantsuun. Käytiin St Kildassa, jossa sijaitsee melko kämäinen ranta, joka kuitenkin on kaikkien suosiossa, silla kaikki muutkin käyvät siellä, ostettiin kylmää juotskua ja jäätiin hölmöttämään meren äärelle. Illalla treffattiin vielä Wilma Brunswick Streetillä jo jonkinmoiseksi traditioksi muodostuneessa neljän dollarin gourmet-pitsapaikassa nimelta Bimbo Deluxe. Vedettiin kupu täyteen muun muassa lohipitsaa ja lammaspitsaa sekä muutama bisse. Siinä vaiheessa, kun Anskulla alkoivat taas silmät olla puolitangossa, lähdettiin kämpille päin. 

Kolmantena päivänä shoppailtiin sitten oikein kiukulla, vaikka neiti olikin ennen maahan saapumista väittänyt, että ei oikein aio mitään ostella. Me pakattiin varmuuden vuoksi rantakamppeet jälleen mukaan, jos vaikka alkaisi lämmetä iltapäivää kohden, mutta ei alkanut. Kierreltiin eilen nähdyissä kivoissa kaupoissa, etsittiin kesäkolttuja ja kenkiä. Tarttui mullekin mukaan jotain, mutta jotenkin kaikki taas näytti henkarilla kivemmalta kuin päällä. Me treffattiin Wilma taas, käytiin sushilla (ylläri) ja suunnattiin iltapäiväsiiderillle baariin, josta aukesi mukavat maisemat kaupunkiin. Jotenkin se päivä siinä sitten humpsahtikin oikeastaan tekemättä mitään sen eteen. Illalla otettiin suunta kohti landea. Ballaratiin!

Aussipäivää taloon!

Photo by Paula McManus

Taas se aika vuodesta, kun paikalliset vetävät varpaista korviin päällensä mitä tahansa, missä on aussilippu. Näillä raukoilla kun ei ole itsenäisyyspäivää, niin sitten juhlitaan sitä, kun aikoinaan kapteeni Cook rykäisi engelsmannien lipun jonnekin Sydneyn sataman lähettyville ja julisti maan kuuluvaksi kuninkaalle. Olihan täällä kai (!!!) ihmisiä sitäkin ennen, mutta jotenkin se aina unohtuu näihin aikoihin vuodesta, vaikka telkkarissa pyörivätkin mainokset ja hyvän mielen dokkarit, joissa Australiaa kuvataan monikulttuurisuuden kehtona. Jep. Nämähän tykkäävät täällä maahanmuuttajista oikein kybällä. Ja ne alkuperäisetkin ihmiset ovat näitten mielestä oikein ihquja. Not. Vähän samaan tapaan, kuin meidänkin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton ulkopuolella riehuvat ne kuokkavieraat, täälläkin aboriginaaliväestö muistaa muistuttaa meitä muita, että eihän me tänne kuuluta ollenkaan. Oikeassahan he tietysti ovatkin, ja siksi mulla on vähintäänkin outo olo juhlia Australian syntymää. Toisaalta juhlintaan on helppo kyllä lähteä mukaan, nämä kun osaavat oikeasti ottaa ilon irti eivätkä he pönötä samalla tavalla kuin me Suomessa. Eivätpä he toisaalta olekaan joutuneet itsenäisyytensä eteen tappelemaan suurta mahtia vastaan, vaan he ovat se suuri mahti, joka tuli ja otti. Pieni mutta vissi ero.

Se toinen lippu.

Asiaan. Aussipäivää juhlitaan täällä tyypillisesti kaljan ja grilliruoan keinoin joko rantsulla tai kotibileissä. Tosin täällä juhlitaan kyllä kaikkea grilliruoan ja bissen avulla. Meidät kutsuttiin Grantin vanhan koulukamun luokse landelle viettämään pitkää viikonloppua. Grantin kamu tiedetään kaveripiirissä syvästä ylpeydestään, jota hän tuntee kaasugrilliänsä kohtaan. Grillillä on jopa nimi, Weber, ja me todellakin saatiin tuta viikonlopun aikana The Weber Experience. Aussit rakastavat lihaa, ja ei tainnut tälläkään kertaa jäädä monta eläinlajia maistamatta, ja pakko myöntää, että kyllä siinä Weberissä oli jotain erityistä potkua.

Weber-lammasta

Toinen tärkeä osa juhlintaa on tietysti se olut. Toisaalta olut on täällä kyllä tärkeä osa mitä tahansa. Mä en ole vielä oppinut olutta juomaan, joten mä olen harjoitellut viinin lipittämistä. Nykyään täältä löytyy kyllä jo siidereitä - mun ensimmäisen vierailun aikana vuonna 2004 niitä ei löytynyt - mutta niiden hinta on melko törkeä. Yhdestä pullosta saa kaupassa maksaa kuutisen dollaria. Viinipullon saa kolmellakin dollarilla. Do the math. Mä en tiedä viineistä mitään enkä mä kyllä teeskentele tietävänikään. Mä nappaan valkoinen ja makea -kyltin alta halvimman pullon, ja se menee ihan siideristä. Joulun alla löytyi Ikeasta kyllä lakkasiideriä, ja siihen oli ihan pakko törsätä. Sitä paitsi mä tarvitsin illan spektaakkelia varten tölkkejä. Pojat olivat jostain keksineet juomapelin, jossa tyhjän ja jo juodun tölkin päälle teipataan uusi tölkki. Näistä tölkeistä muodostuu sitten illan aikana pitkähkö pötkylä, Wizard's Staff, Velhon sauva. Poikien tavoitteena oli juoda oman pituutensa edestä kaljaa.  Intellektuellia sakkia. Pelottavinta tässä oli kuitenkin se, että pisin sälli, yli kaksimetrinen, voitti mennen tullen.

Wizard's staff, aka Warlock beer bong

Beergeridoo. Hyvä sointi.

Aussipäivän viettoon kuuluu myös kolmas traditio: Triple J Hottest 100. Tripla-jii on täkäläinen radioasema a la Radio Mafia silloin joskus hyvinä aikoina. Triple Jay soittaa sellaista musiikkia, jota jopa jo puberteetin läpikäyneet voivat kuunnella ihan julkisestikin. Ei siis britneytä, katyperryjä ja ushereita. Triple Jay soittaa aina Australia Daynä kuuntelijoiden valitseman sata kuuminta hittiä, ja musiikki on yllättävän hyvää. Voisiko olla niin, että ausseilla on ihan ok musiikkimaku? Ei nyt sentään. Kyllä paikalliset listat ovat ihan yhtä surkean näköisiä kuin meidänkin. Näilläkin on omat elonkerjuunsa ja hallikaisensa. Tämä lista eroaa soittolistoista siten, että listalle päässeet on sinne äänestetty. Myynnillä ei ole merkitystä.


Tässä tämän vuoden kärki:

5. M83 - Midnight City
4. Boy & Bear - Feeding Line
3. Matt Corby - Brother
2. The Black Keys - Lonely Boy
1. Gotye - Somebody That I Used to Know

Tässä vielä tämän vuoden parhaiten listalle sijoittuneet aussit:
10. Hilltop Hoods - I Love It
9. The Jezabels - Endless Summer
8. 360 - Boys Like You
7. San Cisco - Awkward
4. Boy & Bear - Feeding Line
3. Matt Corby - Brother
1. Gotye - Somebody That I Used to Know

Ei huonosti, jos vain sijat 2, 5 ja 6 on mennyt muualle.

Seuraavana päivänä pojat olivat melko hiljaista sakkia. Ulkona oli pirun kuuma, lähemmäs nelisen kymmentä astetta, joten pojat olivat melko tyytyväisiä sisällä lojoiluun. Illalla, kun sää alkoi vähän viilentyä, me raahauduttiin läheiselle joelle kalastamaan. Me heitettiin veteen muutama opera house, Sydneyn oopperataloa muistuttava rapupyydys, mutta ei sieltä mitään noussut. Pojat saivat kuitenkin ihan hyvin karppia, joka on täällä siitä ilkimys, että se syö paikalliset kalat. Joku engelsmanni oli sitä mieltä, että olisi pirun hyvä idea tuoda Englannista asti kaloja, joita sitten voisi onkia luppopäivinä. Onnistuihan se kanien metsästyskin niin hyvin. Huoh. No joo, nykyään on laitonta heittää karppeja takaisin vesistöön, sillä niistä yritetään päästä ihan kiukulla eroon. Harmi vain, että kalat kuulemma maistuu ihan mudalta.

Mä olin puhunut pojille jo ennen lähtöä, että mä haluaisin käydä läheisessä kansallispuistossa, sillä ensinnäkin paikka kuulosti todella kivalta ja toiseksi pojilla on suuri vaara jäädä jumittamaan sohvalle, ellei heille ole järjestetty etukäteen jotain ryhmätoimintaa. Kolmannen päivän aamuna me sitten lähdettiin Little Desert -kansallispuistoon. Paikka oli ihan nimensä mukaisesti kuin pieni aavikko. Lämpötila oli jo heti aamusta reippaasti päälle kolmen kympin, ja puolen päivän aikoihin oltiin jo melkein neljässä kympissä. Me päädyttiin tekemään useampia pikku kävelylenkkejä pidemmän patikoinnin sijasta. Oli mukava käydä välillä vilvoittelemassa ilmastoidussa autossa.

Maisemat olivat Victorian-osavaltiolle melko epätyypillisiä. Aussilassa on melko vähän hiekkadyyniaavikkoa, ja tämäkin aavikko oli lähennä kuivien puskien peitossa, vaikka maata rapsuttamalla paljastuukin hiekkaa. Me ei juurikaan nähty elukoita, sillä päivä tuntui olevan myös paikalliselle faunalle melko lämmin. Herätettiin vahingossa läheisestä puskasta lauma lepakoita, ja siihen se sitten jäikin. Hiekassa näkyi kyllä emujen ja echidnojen jalanjälkia. Ai että mikä on echidna? Nooooooo…  Echidna, eli nokkasiili, näyttää tosiaan vähän siililtä, se on nisäkäs, mutta se munii munia, ja joo, imettää sitten kuoriutuneita pentujaan, vaikka sillä ei ole nännejä. Sillä on samantapainen pussi kuin kengurulla, jossa munat kypsyvät ja pennut sitten hengailevat, kun ovat kuoriutuneet. Tällä kaverilla on myös suun, nenän ja korvien lisäksi yksi ainoa reikä kropassaan, jonka kautta kaikki muu tapahtuu. Siis virtsaaminen, ulostaminen, pariutuminen ja synnyttäminen. Suu ja nenäkin ovat oikeastaan yksi ja sama reikä. Kauhean ekonomista. Niillä ei ole myöskään hampaita. Ne ovat myrkyllisiä. Niillä on sähköaisti. KVG, jos ette muuten usko.

Nähtiin kyllä näitä.

Kotimatkalla koukattiin vielä läheisen vuorenmöhkäleen kautta. On kuulemma kuuluisa kivi varsinkin kiipeilijöiden keskuudessa ihan maailmanlaajuisestikin. Meillä oli tässä vaiheessa kyllä virta sen verran vähissä, että ei lähdetty kapuamaan mihinkään vaan tanttaroitiin möhkäleen lähiympäristössä. Vuoren ympärillä oli useita kuivuneita suolajärviä. Otti vähän päähän, kun ei päässyt läträämään.

Illalla oli vielä niin kuuma, että päätettiin koko konkkaronkka lähteä läheiselle järvelle pulikoimaan. Pojat pakkasivat kumiveneen autoon ja kylmäboxin täyteen bisseä, ja niin me lähdettiin viilentämään nahkaa. Järvi oli vähintäänkin erikoinen näky. Eteläistä Australiaa on pitkään vaivannut paha kuivuus. Täällä ei ole satanut vuosikausiin, mikä meinaa luonnollisesti sitä, että järvet, lammet ja joet ovat kuivuneet täysin. Aivan rutikuivaa maisemaa. Muistan viime kerralta, että eräänkin niityn laidassa oli ponnulautoja. Kesti hetki tajuta, että niitty oli kuin olikin joskus ollut ihka oikea järvi. Tämän järven tarina on melkolailla samanmoinen. Tämä järvi on tosin ollut kuivana niin kauan, että järven valtasivat puut. Nyt, kun täällä on ollut sateisin vuosi viiteentoista vuoteen, järvi on täyttynyt. Puunrungot nousevat järven pinnasta kuin luurangot. Jotenkin hirvitti uida siellä runkojen seassa. Tuntui siltä, kuin siellä pohjassa olisi ollut kokonainen kylä.

Huomaa, että kuvassa ei näy vastaranta vaan metsä.

Paluumatkalla me sitten nähtiin villi emu, joka oli kyllä sattumoisin sen verran nopea, että ei tullut valokuvaa. Siellä se seisoi keskellä peltoa, mutta siinä vaiheessa, kun mä olin päässyt turvavöistä ja kamera kourassa hyppäsin autosta ulos ottamaan valokuvaa, se veteli kaula pitkänä pitkin mantuja matalia nopeammin kuin rasvattu salama. Ovat ne vaan isoja. Iltasella vielä grillailtiin Weberillä viimeisen kerran. Raahattiin tuolit keskelle pihaa ja töllöteltiin taivaalle. On se kumma, miten paljon täällä näkyy tähtiä. Oli oikein kiva viikonloppu. Kiitos, Dylan, Kelly, Skipper, Reg ja Weber!

Skip & Reg