Seuraavana aamuna väki oli hereillä melkein auringonnousun aikaan. Linnut alkoivat räkättää puissa, eikä siinä metakassa olisi nukkunut kukaan. Lisäksi muksut olivat intoa täynnä. Me lykättiin muksuille murot naamariin ja lähdettiin ajamaan kohti seuraavaa mestaa. Meidän päämäärä oli Barunga-festarit, mutta matkan varrelle osui myös mukava krokotiilitön uimapaikka.
Me pysähdyttiin tankkaamaan kulkuneuvot bensa-asemalle ja päästettiin muksutkin jaloittelemaan hetkeksi. Kakarat tyhjensivät lähes koko aseman kahvion roskaruoasta. Tuli aikamoinen tili tehtyä alle viidessätoista minuutissa. Muksuilla oli lähes maaninen ilme kasvoillaan. Kaikkimullehetinyt!
Me pysähdyttiin pulikoimaan Edith Falls -putouksille. Putoukset itse olivat aika mitättömät, mutta uimapaikka oli mahtava. Eilisten lämpimien vesien jälkeen veteen mentäessä tuli kiljuttua jonkin verran. Veteen totuttelemisessa meni jonkin aikaa, mutta lopulta osa lapsistakin uskalsi pulikoida.
Osa valvojista päätti uida lammen toiselle puolelle vesiputouksien luo. Matka ei ollut pitkä, mutta on niitä pienempiinkin vesiin hukkuneita. Me loput rääyttiin muksuille, että McDonaldsia ei tipu, jos edes mietitte putouksille uimista. Meitä oli kaksi lopulta valvomassa kahtakymmentä kakaraa. Ketä siinä sitten olisi alkanut ensimmäiseksi pelastaa, jos päät olisivat kadonneet pinnan alle. Meidän sisäoppilaitoksen valvojat käskivät meidän vähän relata. Jälleen kerran: mä en aio joutua vankilaan, jos joku tällä retkellä hukkuu. Sitä kun Aussilassa tapahtuu. Siis että opet joutuvat liriin pienimmästäkin.
No, saatiinhan me kaikki muksut elossa vedestä ja ruvettiin järkkäämään lounasta sakille. Vesiputouksien läheiseltä leirintäalueelta löytyivät ilmaiset grillit, joten me lätkittiin makkaraa kilotolkulla paistumaan. Nämä aussit ovat siitäkin kummallisia, että heidän makkaransa ei tule esikypsennettyinä kuten meidän, joten ne ovat kylmää ja raakaa mömmöä kuten meikäläiset siskonmakkarat. Onneksi meidän tytöt halusivat päästä kokkitouhuihin. Lapsityövoimaa.
Sillä aikaa, kun likat järjestivät meille lounaan, pojat hävisivät. He olivat vain lähteneet kävelylle, mutta tietenkin ilman valvojia. Kyllä nämä osaavat itsestään huolta pitää, mutta ei sitä ikinä tiedä, miten käy. Turistit ovat hirveän kiinnostuneita meidän muksuista ja haluavat ottaa heidän kanssaan valokuvia. "Kato kato kato, tossa on nyt se semmonen aporikinaali!" Toisaalta ihmisillä on myös ihan ihmeellisiä uskomuksia. Mä en halua, että ketään syytetään mistään enkä mä halua että meidän oppilaita kohdellaan kuin eläimiä eläintarhassa.
Saatiin me kaikki kuitenkin ehjinä autoihin ja jatkettiin matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti