Sydney: Sunnuntai

Me kirjoitettiin reissussta pieni raportti. Apuopettajien kirjoittama raportti on tässä enkuksi. Mä koin, että jotenkin koko reissun tapahtumien kirjo ei päässyt raportissa oikeuksiinsa, joten mä olen lisännyt omat kommenttini suomeksi perään. 

En nyt tässä halua antaa sellaista kuvaa, että raportti ei olisi todenmukainen. On jotenkin vaan sellainen viilis, että apuopet ovat päättäneet jättää joitakin melko mielenkiintoisia tapahtumia kirjoituksestaan pois. Esimerkiksi sen, että he koputtivat mun hotellihuoneen ovelle kello 4.30 aamulla ja halusivat lähteä katsomaan kaupunkia. Ihan kiva, hei, että te olette innoissanne, mutta Sydney on tuolla vielä neljän tunnin päästäkin. Menkää nukkumaan.

SUNDAY

On Sunday, we went to St Mary’s Cathedral and the Mary MacKillop museum. We saw clothes she wore, cutlery she used, the bed she slept in and her tomb. We learned about her history.

Mary MacKillop on Australian ainoa pyhimys. Katolilaiset ovat intopiukassa pyhimyksistään. Voitte vain kuvitella, miten kova Mary MacKillop on näiden mielestä. Sydneyyn ei voitu mennä käymättä Mary MacKillopin mestoilla.

Museon vastaanottovirkailija oli hyvin närkästynyt, sillä me ilmestyttiin paikalle ilman pappia tai nunnaa. Ei just tullut mieleen pakata mukaan ylimääräistä nunnaa. Sori. Sitten se meinasi saada slaagin, kun mä sanoin, että mä en tiedä Mary MacKillopista mitään. Aikansa se sitä voivotteli ja puuskutti. Ajatella, että maailmasta löytyy sellaisia ihmisia, jotka eivät ole perehtyneet Mary MacKillopin elämän tarinaan. Tiedän. Tämä on varmasti express-lippu helvettiin. Kaiken kukkuraksi me meinattiin syödä museon kahvilasta pari sämpylää ilman ruokarukousta. Meidän vierailusta on jo pari kuukautta. Onkohan se jo toipunut?


Ai niin, ja kirkossa käytiin sitä ennen. Vain kaksi apuopeista jaksoi seistä niissä kohdissa jumalanpalvelusta kun seistään. Ei haitannut vaikka muutama sata ihmistä ympärillä seisoo. Minä istun jos mieli tekee. Ja sitten lopuksi kaikki otti tirsat.

In the afternoon, we travelled by train to the central station. We got on the bus to visit Sister Emmanuel at Our Lady of the Sacred Heart convent in Kensington. 

When we got there, Sister Emmanuel was very happy and proud to see us all again. After that, she invited us for afternoon tea with her. Then before we left, we gave Sister Emmanuel a beautiful present from Sister Tess. When she looked at it, she was really happy because the design reminded her of Wadeye.

Iltapäivällä käytiin moikkaamassa nunnaa, joka on työskenteli ennen muinoin Wadeyessä. Tai ei niin “ennen muinoinkaan”. Hän muutti kylästä pois vasta noin neljä vuotta sitten, mikä on aika kova saavutus, sillä nunna on nykyään 99-vuotias.

Tämä nunna muutti Wadeyeen noin 10 vuotta ensimmäisen valkonahan ilmestymisen jälkeen. Kova mimmi. Niihin aikoihin ei ollut ilmastointia, teitä, taloja, tuulettimia, kauppoja. Ei juuri mitään. Jos täällä on rankkaa nyt, niin millaista täällä on ollut silloin? Tosin… noihin aikoihin on saanut antaa oppilaille raippaa.

Meidän koko poppoo papatti nunnasta koko päivän. Meidän apuopettajat puhuivat siitä, miten nunna oli heidän ja heidän vanhempiensa opettaja, kun he olivat vielä kouluikäisiä. Tämä supernunna oli monen kummivanhempi, puhuu kuulemma sujuvaa murinh-pathaa ja on lähes perheenjäsen.

Mukana ollut valkonahkavalvojakin fanitti nunnaa täysillä. Hän sanoi, että tämä nunna oli ainoa syy, miksi hän jäi Wadeyeen alkukankeuksien aikana. Nunna oli kuulemma visas, lempeä ja aina valmis apuun. He olivat kuulemma parhaat ystävät.

Sakki oli selkeästi aivan intopiukassa, kun me soitettiin luostarin ovikelloa. Ovi aukesi hieman, ja koko sakki pamahti luostarin eteiseen halaamaa ja suutelemaan nunnaa. Taisi olla kaikilla tippa linssissä. Ehkä eniten kuitenkin nunnalla, jota kierrätettiin sylistä toiseen, sillä hän ei ollut se nunna, joka oli viettänyt vuosikymmeniä Wadeyessä.

Väärä nunna! Nämä pusuttelivat minuuttitolkulla väärää nunnaa. Ei jumankauta!

Lopulta väliovesta kurkkasi toinen valkohapsinen, vanha nunna. Sitten nämä tajusivat virheensä. Voi miten noloa! Mites me nyt näin erehdyttiin? Ja, sama ruljanssi uudestaan. Pusua poskelle, käsistä kiinni ja pitkät halit. Väärä nunna.

Kai me valkonahat sitten ollaan kaikki niin samannäköisiä. Lopulta meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen, jossa me istuttiin ja akat saivat hetkeksi henkeä naurun remakaltaan. No, kolmas kerta toden sanoo. Kolmas nunna oli oikea nunna. Nyt vain kukaan ei oikein uskaltanut halailla ja suukotella.

Anna mun kaikki kestää…

After saying good bye to Sister Emmanuel, we went to another building to visit Sister Benedicta. She used to be a nurse in the early days of the Wadeye mission. She worked with Angelica’s mother, when Angelica was only a little girl.

Me kahviteltiin tovi oikean nunnan kanssa, vaihdeltiin kuulumisia, mussutettiin kakkua ja kitattiin teetä. Meidän oli vielä tarkoitus käydä morottamassa toista Wadeyessä asunutta nunnaa, joka oli työskennellyt aikoinaan sairaanhoitajana meidän klinikalla. Hän oli kouluttanut erään apuopettajan äitiä sairaanhoitajaksi.

Tämä nunna oli muuttunut aika höperöksi vanhemmilla ikävuosillaan, eikä oikein muistanut koko Wadeyetä. Tämänkin nunnan tunnistamiseen meni hetki, sillä samassa huoneessa oli katsomassa telkkaria Sister Benedicta ja Sister Bernadette. Puolet porukasta sitten puhui Sister Benedictalle vanhoista hyvistä ajoista ja puolet muistelivat Sister Bernadetten kanssa Wadeyetä. Taisivat kummatkin olla latvasta aika lahoja. Eikä tainnut ketään haitata, että oli väärät vieraat ja väärät nunnat.