Nunna aikamoinen

Mä olen töissä katolisessa koulussa (jollei jostain syystä ole aikaisemmin tullut sanottua). Se meinaa sitä, että meillä on töissä ihka eläviä nunnia ja munkkeja. Mä olen aina ennen pitänyt nunnia ja munkkeja vähän kuin satuolentoina. Niillä on kai jotain supervoimia, ja pitkään mä olin ennen tänne saapumista epäillyt niiden olemassaoloa.

No, ainakin meidän nunnalla on jonkinmoisia supervoimia, ja se on ihan todistettu juttu nyt. Sister Tess sai Order of Australia –palkinnon työstään aboriginaali kielien puolustajana, pelastajana, puolestapuhujana ja elävöittäjänä. Order of Australia on aika iso juttu. Palkinnon saa Australian kuningattarelta, ei tosin henkilökohtaisesti, mutta kuitenkin. Jos sanat Australian kuningatar kuulostaa hassulta, haluaisin muistuttaa, että kyseessä on sama henkilö, joka on myös Englannin kuningatar.

Mutta palataan takaisin tähän meidän paikalliseen super mimmiin. Sister Tess on asunut Wadeyessä lähes yhtä kauan, kun mä olen ollut olemassa. Sister laittoi pystyyn pytingin, jossa tuotetaan kaikenlaista kirjallisuutta paikallisella kielellä. Myös kuvitus tehdään omin voimin. Nykyään pytinki toimii meidän koulussa, ja täyttää meidän kirjastoa mahdollisimman paljon murinpatha-materiaalein.

Päivänä, jolloin tämä kuuluisa mitali saapui Wadeyeen, oli aikamoinen show meidän koulussa. Darwinista lennätettiin paikalle toimittajia ja kaikenlaisia silmäätekeviä. Meidän muksut maalattiin ja laitettiin uniformuihin – Jumala välittää jostain mulle tuntemattomasta syystä koulu-uniformuista. Myös meidät maalattiin ja laitettiin uniformuihin.

Sitten me seurattiin Wadeyestä tuttua kaavaa. Me istutaan helteessä monta tuntia. Ensinnäkin siksi, että varjo on varattu niille toimittajille ja silmäätekeville. Toiseksi siksi, että show alkaa aina myöhässä. Kolmanneksi siksi, että kaikki kestää aina kauemmin, kuin on arvioitu. Aina kuitenkin kaikki järjestyy. On se kumma.

 

Lisää Sister Tessistä voi lukea esim. täältä:

http://www.abc.net.au/news/2016-06-08/bilingual-educator-sister-tess-ward-receives-oam/7488430


Ja videon Sister Tessistä voi katsoa esim. täältä: 

https://www.youtube.com/watch?v=4rRNGOsoKr0

Canberra osa 2

Kaksi päivää me vietettiin kouluissa, joissa ei opiskella mitään tiedeaineita (meidän muksujen mielestä). Paitsi tietenkin välillä käydään laboratoriossa räjäyttämässä kaikenlaista kiva. Jep. Voitaisko me vielä rakentaa vaikka putkipommi? 

Kouluvierailujen jälkeen me käytiin toisenlaisessa koulussa – poliisikoulussa. Mä koetin katsoa, josko Hightoweria ja Maloneytä näkyisi jossain, mutta ei näkynyt televisiosta tuttuja. Muksut saivat poseerata kaikenmoisten poliisilaitosten menopelien kanssa. Me päästiin myös suljetuille alueille katsomaan mm. aseita, pyssyjä ja niillä harjoittelua. Mutta mua vannotettiin, että niistä ei puhuta, kirjoiteta eikä niistä ainakaan oteta valokuvia. Mähän olen vielä ulkomaalainenkin. Ehkä mua epäiltiin terroristiksi tai vakoilijaksi.

Illalla me käytiin trampoliineilemassakin. On se sana.

Seuraava päivä meni meidän Ranger-open, Chrisin, farmilla. Oli niin kylmä, että melkein räntää tuli. Hyi, että! Oltiin kaikki märkiä ja kylmiä. Päiväksi oli suunniteltu mönkijöillä ajelua, kanin metsästystä sun muuta ulkoilmatouhua, mutta eihän me tarettu. Eikä kellään ollut mitään vettäpitävää, kun ei meillä tarvitse pohjoisessa. Ei haittaa, vaikka kastuisi, sillä aina on kuitenkin suhteellisen lämmintä. Me sitten kerittiin lampaita sisätiloissa. Sekin oli tosin kokemus. Eihän meillä pohjoisessa ole sadetakkien lisäksi lampaitakaan. Liian kuuma.

Meidän reissuun kuului tietenkin myös pakollinen eläintarhavierailu. Nämä täällä rakastavat eläimiä. Taisi olla parasta koko reissussa. Me päästiin syöttämään tiikeriä ja taputtelemaan kenguruita. On muuten kohtuullisen pelottavaa olla nälkäisen tiikerin lähettyvillä. Kyllä se olisi mut naamariin vetänyt.

Me käytiin myös paikallisessa Heurekassa, josta mieleenpainuvinta oli ehkä kaikki pelit. En tiedä, paljonko siitä tiedepuolesta jäi kaaliin, mutta hauskaa tuntui olevan. 

Me käytiin myös katsomassa paikkaa, jossa Australian olympiaurheilijat harjoittelivat. Taas mua vannotettiin salassapitovelvollisuuteen, mutta sain mä napattua kuviokelluntajoukkueen treeneistä valokuvan. Ehkä ne siellä poliisilaitoksella eivät olleetkaan niin väärässä.

Viimeisenä päivänä me käytiin rugby-ottelussa. Nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole ikinä tainnut olla niin jäässä. Ei naurattanut pätkääkään. Olenhan mäkin lähes 40 asteen pakkasista hengissä selvinnyt, mutta en tennareissa ja puuvillahousuissa. Heti kun aurinko laski ja tuuli alkoi tuivertaa, mun luut ruperivat hytisemään. Goretex olisi kova sana.

Seuraavana päivänä oli onneksi lähtö kotiin. Alkoi olemaan kaikkien pinnakin jo siinä pisteessä, että se yksi oppilas ei olisi enää päivääkään elänyt, ellei me olisi lähdetty kohti pohjoista. Vielä se ehti lentokoneessa haistattelemaan lentoemännälle vitut, kun ei saanut viidettä ilmaista kolaa. Jep, esimerkillistä touhua. Teki mieli laittaa se solmuun. Päästiin kaikki kuitenkin ehjin nahoin himaan. Mä pistin puhelimen hiljaiselle, vedin peiton korville enkä puhunut kellekään kahteen päivään.

Tässä koko spektaakkeli.

Canberra osa 1

Meidän koulusta lähti lauma oppilaita Canberraan luokkaretkelle. Taroitus oli, että valvojiksi lähtisi mahdollisimman monta paikallista apuopettajaa, mutta jostain syystä ylipuhutuksi saatiin vain kaksi. Ilmeisesti edellisten vuosien reissuista on kiirinyt sana, että Canberrassa tuppaa olemaan kylmä, eikä ketään oikein kiinnostanut hytistä lähellä jäätymispistettä. Niinpä mut rekrytoitiin reissuun valvojaksi noin kahdentoista tunnin varoitusajalla.

Kaksitoista tuntia ei oikein jättänyt mulle paljon aikaa hommata vaatteita, jotka suojaisivat hypotermialta. Mä pakkasin kassiin kaikki mun urkkatrikoot ja juoksulenkkarit. Pitkähihaisia mä en taida edes omistaa.  Naapurilta sain takin. Kun me laskeuduttiin Canberraan, mittarissa oli yksi aste. Hyrrrrr. Tai kuten murinpathaksi sanotaan burr-burr. Ensimmäisenä aamuna me sitten marssittiin koko konkkaronkka kauppaan ja ostettiin kaikille kengät, pitkät housut, hupparit ja takit. Myös mulle.

Kyllä oli muksuilla montut auki ensimmäisen päivän. Joka kadusta, kyltistä ja sähkötolpasta piti ottaa valokuva. Me käytiin tsekkaamassa valtion rahapaja ja sotamuistomerkki. Oli huvittavaa katsoa, kun muksut tajusivat, että on olemassa sellainenkin asia kuin rahatehdas – että rahaa valmistetaan jossain. En tiedä, mikä oli muksujen käsitys rahan alkuperästä ennen vierailua. Ehkä sitä louhitaan jostain?

Sotamuistomerkki- ja –museovierailua ennen me pidettiin kakaroille puhuttelu. Tämä mesta on vähän kuin valkonahkojen seita – pyhä paikka. Siellä ei remuta. Siellä ei riehuta. Siellä ei juosta. Siellä ei kiroilla. Siellä ei sotketa paikkoja. Siellä ei naureta kovaan ääneen. Meni jakeluun muutamaksi tunniksi. Suurin osa käyttäytyi hienosti, mutta joka luokassa on aina se yksi oppilas. Opettajat kyllä tietää. Siitä lähti jäähykierre.

  

Seuraavana päivänä meillä oli koulupäivä. Oppilaat kävivät tutustumassa niin sanottuun normaaliin kouluun. Paitsi että kyseessä ei ollut kovinkaan normaalit koulut vaan hienoimmat ja kalleimmat koulut koko Canberrassa. Mä olen aina ollut ylpeä siitä, että meillä Suomessa ei ole yksityisiä kouluja tai eri uskonlahkoihin kuuluvia kouluja. Meillä ei rahalla osteta parempaa koulutusta. Kaikilla on suurinpiirtein (!) samat tsäänssit elämässä.  Toisin on Aussilassa. Katoliset kersat saavat suorittaa opintonsa eskarista aina yliopistoon katolisissa instituuteissa. Ja rahalla saa koulutuksen arvostetuissa kouluissa riippumatta uskonnosta.

Mä ja toinen ope meni likkojen kanssa tyttöjen katoliseen kouluun vierailulle, ja meidän sällit ajoivat kaupungin toiselle puolelle vierailemaan poikien katolisessa koulussa. Niin tosiaan, tämäkin on juttu Australiassa – tyttökoulut ja poikakoulut. Onhan ne pidettävä erillään, ettei ne saa toisiltansa pöpöjä. Meidän päivä meni hienosti. Likat kävivät tanssitunnilla, teatteriryhmässä, bänditreeneissä ja futisharkoissa jne. 

Me oltiin varoitettu opettajia, että meidän tytöt eivät lue kovin hyvin ja englannin puhuminenkin on vähän niin ja näin. Opettajat olivat sitten järjestäneet meille puuhaa, johon ei sisälly lukemista eikä kirjoittamista. Nyt meidän likat luulevat, että tällaista se on aina valkonahkojen koulussa. Ei valkonahkakouluissa ole englantia tai matikkaa. Nappiin meni.

Typeriä tarinoita: Pissipöksy

Kun aamusella käveltiin kouluun, me huomattiin naapuritalon ovella noin kuusivuotias housuton tyttö, joka kusi seisoaltaan oven eteen terassille. Jos tyttö olisi astunut kolme askelta eteen, vasemmalle tai oikealle, virtsa olisi päätynyt nurmikolle eikä terassille, jolla ihmiset istuvat pelaamassa korttia. Ja muistetaanhan, että täällä ei istuta tuoleilla vaan maassa. Siinä sitten istuvat housuttoman tytön virtsassa.

Parasta kaikessa: äiti vain katsoi vierestä. Ei korvaansa lotkauttanut. 

Anna mun kaikki kestää.

Ellun kanat

Pitkä viikonloppu. Vaihtoehdot ovat seuraavat: joko jäädään Wadeyeen ja katsotaan telkkaria kolme päivää tai mennään jonnekin tekemään ihan mitä muuta vain. Jälkimmäisen vaihtoehdon hyvät puolet ovat seuraavat: Me ollaan jossain ihan missä tahansa muualla tekemässä ihan mitä muuta tahansa. Ja meidän ei tarvitse olla Wadeyen ellunkanojen lähettyvillä.

Paitsi jos ellunkanat ovat myös päättäneet lähteä pitkäksi viikoksi samaan paikkaan kuin me. Ai kun kiva.

Blogin kuvissa ei ellunkanoja.

Me ajettiin ryteikköteitä neljä tuntia leirintäalueelle, josta oltiin varattu viikonlopuksi mökki. Seuraavana aamuna leirintäalueen pihaan kurvasi autollinen Wadeyen opettajia. Yleensä mä tulen ihan helposti kaikkien kanssa toimeen, mutta mun ellunkana-toleranssi on laskenut kovasti Wadeyessä. Mä haluan vapaa-aikani viettää sellaisten ihmisten kanssa, joista mä pidän. 

Kuvitelkaa, että lähdet viikonlopuksi mökille työpaikkasi nalkuttajan, myöhästelijän, pöytiinhuutelijan, laiskurin, päällepäsmärin, pomon ja juoruilijan kanssa. Voi olla, että alkaa parin päivän päästä vannetta kiristää. Onneksi ellunkanoissa on se hyvä puoli, että ne pysyttelee keskenään jossain muualla. Ha! Jostain syystä he kuvittelivat, että me hengataan kaikki yhdessä koko viikonloppu. Varsinkin koska heillä oli vain telttamajoitus ja meillä mökki ja ilmastointilaite. 

Oli meillä ihan hauskaakin. Oli niin hauskaa, että en ottanut koko reissussa yhtäkään valokuvaa ja Grant istui koko viikonlopun sisällä katsomassa futista. Tosin Grant olisi joka tapauksessa istunut koko viikonlopun sisällä katsomassa futista. Olisi ehkä sittenkin pitänyt valita se ensimmäinen vaihtoehto pitkäksi viikonlopuksi.

Ei kai. Oli mulla kivaa. Tässä video:

Me lilluttiin kuumissa lähteissä krokottomissa vesissä kylmien juomien kera relaamassa. Vaikea siitä on olla nauttimatta vaikka leirintäalueella olisi idiootteja.

Phoebe on putput

Kaikkien suosikki murrinh-patha sama on joko dumdum (muna) tai putput (raskaana). Phoebe on näistä jälkimmäisenä mutta näyttää ensimmäiseltä.

Me tiedettiin Grantin kanssa Phoeben raskaudesta aika reilusti ennen muita, sillä me oltiin järkkäämässä reissua Balille – ylläri – ja Phoeben ja Joelin (vauvan isä) piti perua matka raskauden takia. Meidät vannotettiin pitämään asia salaisuutena, ja kyseessä saattoikin olla ehkä elämäni ensimmäinen salaisuus, jonka olen onnistunut pitämään kaikilta. Phoebe ei kyllä auttanut asiaa juuri lainkaan, sillä lähes joka päivä töissä hän täytti kaikki raskaana olevan naisen stereotypiat:

         Kauhee nälkä!

         Mikä toi hirveä haju on?

         Vitsi ku tekis mieli suolakurkkuja ja kermavaahtoa!

         hahah ha haha HAH ahHAAHAHAHAHA (mielipuolista naurua)

         yhyhyh yhyhyyhhh (mielipuolista naurua seuraa surku ja parku)

         Joel, älä jaksa!!! (kiukuttelua)

         Ai, mun selkä on kipeä.

         Jalat on ihan turvoksissa.

         Onpas hirveän huono olo.

         Taas on nälkä!

Jengi pääsi kärryille aika nopeasti.

Mä en juurikaan vauvoista välitä. Mä en osaa osallistua vauva/lapsi/äiteys-keskusteluihin mitenkään, ja musta aihekin on kuolettavan tylsä (jopa tylsempi kuin urheilu, enkä mä sano tätä mitenkään kepein sydämin), mutta Phoebe osasi olla aika huoleton hautomo. Ihan kuin mimmi olisi ollut edelleen sama ihminen raskaudesta huolimatta. Ajatella!

Siksi mä en kauheasti stressannut, kun multa kysyttiin voisinko mä järkätä “baby showerin”. Mä olin ihan, että eikös niitä vauvoja kylvetetä eikä suihkutella, mutta ilmeisesti kyseessä olikin amerikkalainen lahjajuhla. Samaa sakkia kuin äitienpäivät, isänpäivät, ystävänpäivät, bridal showerit ja mitä näitä nyt on.

No, samapa tuo. Hauskaa oli, vaikka juhlakalu ei saanutkaan nautiskella alkoholia. Tuo oli ehkä epäsuomalaisin asia, jonka olen suustani päästänyt.

PS. Miten toimi Google kääntäjä, Phoebe?