Canberra osa 1

Meidän koulusta lähti lauma oppilaita Canberraan luokkaretkelle. Taroitus oli, että valvojiksi lähtisi mahdollisimman monta paikallista apuopettajaa, mutta jostain syystä ylipuhutuksi saatiin vain kaksi. Ilmeisesti edellisten vuosien reissuista on kiirinyt sana, että Canberrassa tuppaa olemaan kylmä, eikä ketään oikein kiinnostanut hytistä lähellä jäätymispistettä. Niinpä mut rekrytoitiin reissuun valvojaksi noin kahdentoista tunnin varoitusajalla.

Kaksitoista tuntia ei oikein jättänyt mulle paljon aikaa hommata vaatteita, jotka suojaisivat hypotermialta. Mä pakkasin kassiin kaikki mun urkkatrikoot ja juoksulenkkarit. Pitkähihaisia mä en taida edes omistaa.  Naapurilta sain takin. Kun me laskeuduttiin Canberraan, mittarissa oli yksi aste. Hyrrrrr. Tai kuten murinpathaksi sanotaan burr-burr. Ensimmäisenä aamuna me sitten marssittiin koko konkkaronkka kauppaan ja ostettiin kaikille kengät, pitkät housut, hupparit ja takit. Myös mulle.

Kyllä oli muksuilla montut auki ensimmäisen päivän. Joka kadusta, kyltistä ja sähkötolpasta piti ottaa valokuva. Me käytiin tsekkaamassa valtion rahapaja ja sotamuistomerkki. Oli huvittavaa katsoa, kun muksut tajusivat, että on olemassa sellainenkin asia kuin rahatehdas – että rahaa valmistetaan jossain. En tiedä, mikä oli muksujen käsitys rahan alkuperästä ennen vierailua. Ehkä sitä louhitaan jostain?

Sotamuistomerkki- ja –museovierailua ennen me pidettiin kakaroille puhuttelu. Tämä mesta on vähän kuin valkonahkojen seita – pyhä paikka. Siellä ei remuta. Siellä ei riehuta. Siellä ei juosta. Siellä ei kiroilla. Siellä ei sotketa paikkoja. Siellä ei naureta kovaan ääneen. Meni jakeluun muutamaksi tunniksi. Suurin osa käyttäytyi hienosti, mutta joka luokassa on aina se yksi oppilas. Opettajat kyllä tietää. Siitä lähti jäähykierre.

  

Seuraavana päivänä meillä oli koulupäivä. Oppilaat kävivät tutustumassa niin sanottuun normaaliin kouluun. Paitsi että kyseessä ei ollut kovinkaan normaalit koulut vaan hienoimmat ja kalleimmat koulut koko Canberrassa. Mä olen aina ollut ylpeä siitä, että meillä Suomessa ei ole yksityisiä kouluja tai eri uskonlahkoihin kuuluvia kouluja. Meillä ei rahalla osteta parempaa koulutusta. Kaikilla on suurinpiirtein (!) samat tsäänssit elämässä.  Toisin on Aussilassa. Katoliset kersat saavat suorittaa opintonsa eskarista aina yliopistoon katolisissa instituuteissa. Ja rahalla saa koulutuksen arvostetuissa kouluissa riippumatta uskonnosta.

Mä ja toinen ope meni likkojen kanssa tyttöjen katoliseen kouluun vierailulle, ja meidän sällit ajoivat kaupungin toiselle puolelle vierailemaan poikien katolisessa koulussa. Niin tosiaan, tämäkin on juttu Australiassa – tyttökoulut ja poikakoulut. Onhan ne pidettävä erillään, ettei ne saa toisiltansa pöpöjä. Meidän päivä meni hienosti. Likat kävivät tanssitunnilla, teatteriryhmässä, bänditreeneissä ja futisharkoissa jne. 

Me oltiin varoitettu opettajia, että meidän tytöt eivät lue kovin hyvin ja englannin puhuminenkin on vähän niin ja näin. Opettajat olivat sitten järjestäneet meille puuhaa, johon ei sisälly lukemista eikä kirjoittamista. Nyt meidän likat luulevat, että tällaista se on aina valkonahkojen koulussa. Ei valkonahkakouluissa ole englantia tai matikkaa. Nappiin meni.