Perintö

Yksi meidän nyrkkeilijälikoista sai Wadeyestä tarpeekseen, otti loparit ja lähti Balille. Täältä on melkolailla turha viedä mitään mukanaan takaisin sivistykseen, sillä sieltähän sitä kamaa saa. Sitä paitsi saattaa tulla kalliimmaksi maksaa lentokoneen rahtimaksut kuin ostaa uudet mausteet. Näinpä me muut likat saatiin käydä lähtijän kamat läpi ja ottaa mieleisemme. 

Ja voi, mitä aarteita sieltä löytyikään!!! Mä sain niitä mausteita. Paljon. Sain vielä hyppynarunkin, josta jo taisin mainita jossain postauksessa. Tai jos en ole maininnut, niin tulen sitten jossain vaiheessa mainitsemaan. Kaikkein paras perintökalu oli kyllä tee. Mä en ollut tiennytkään, että tee voi olla näin hyvää. Taju meinasi lähteä ensimmäisen kerran, kun maistoin.

Mä harvemmin pidän mistään suklaisesta paitsi suklaasta. Suklaa on hyvää. Suklaajäätelö ei ole hyvää. Suklaakakku ei ole hyvää. Suklaavanukas ei ole hyvää. Miten ihmeessä suklaatee sitten voi olla niin taivaallista?

Sitten mä ryöväsin itselleni jogurtintekovehkeet. Tänne on vaikea saada jogurttia. Meidän kaupasta ei saa sokeritonta eikä rasvatonta. Darwinistahan sitä voipi sitten tilata, mutta se tulee tänne umpijäässä. Sulaneena se on oudon löllöä. Lisäksi kauppa tuppaa laittamaan meille nettitilaajille ne tuotteet, joissa on päivämäärät lähellä. Eihän niitä kaupasta kukaan osta, jos on hyllyssä tuoreempaakin. Aussilassa on muutenkin jogurttivalikoimat todella onnettomat. Kaikki on tosi paksua, tosi makeeta ja tosi kallista. Nytpä me väännetään omat jogurtit. Kyllä kelpaa.

Kiitos, Larissa!

Wadeye footy

Kylän jalkapallokausi lähenee loppuaan. Jos et vielä ole äkännyt, niin kyseessä on tietenkin aussijalkapallo. Kylän miehet ja muutama valkonahka pelaavat viikonloppuisin Wadeyen omassa liigassa. Kyseessä ei ole todellakaan mikään herrasmiesliiga, vaan palloa potkitaan hampaat irvessä ja homma on hyvinkin totista. Niinkin totista, että poliisin piti ilmestyä lopettamaan matsit luodinkestävät liivit päällä ja pumppuhaulikko kourassa.

Kränä on pelannut paikallisessa St Mary's -joukkueessa. Mä luulen, että Kränä värvättiin joukkueeseen lähinnä siksi, että meidän koulun miehet ovat pääosin St Mary's -miehiä. Aiemmin Kränän piti pelata Dockers-joukkueessa, sillä me asutaan Dockerisien sydänmailla. Olihan Dockers myös Kränän joukkue Turussa. Toisin kävi. St Mary's tippui finaalista pari viikkoa sitten, joten viime aikoina tuo siippa on tuomaroinut pelejä. Eräs St Mary's -mies kyllä varoitti, että nyt ei kannata enää lähteä kentälle pelleilemään. Voi olla, että tulee turpaan. Siis nyrkein. Ei niin, että oma joukkue häviäisi.

Muutamat viimeiset pelit ovatkin päättyneet nyrkkitappeluihin. Sääntöjä ei kai ole missään varsinaisesti paperilla, joten hävinneen on helppo motkottaa, että vastapelureilla oli liikaa valkonahkoja kentällä ja että se ei ole reilua tai sallittua. Sitten joko pelataan peli uusiksi tai vedetään toisia turpaan. Selviäähän se voittaja sitten niinkin. Kränä totesi, että nyt tähän jäi hänen tuomaroinnit. Niin siinä vaan kävi, että sunnuntaina oli taas neliveto meidän kotiportilla tyyttäämässä, että kentällä tarvitaan tuomaria. Toinen joukkueista ei suostunut pelaamaan, ellei päätuomari ole valkoihoinen. Hahaa! Aivan parasta.

Sinnehän se Kränä sitten meni, vaikka varta vasten pysytteli kentän laidalta pois, ettei joutuisi vahingossakaan tuomariksi. Pojat sitten sopivat naapurin kanssa, että naapuri lähtee Kränälle kuskiksi, jos jostain syystä yhtäkkiä tarvittaisiin pikainen poistumisreitti kentältä. Tällä kertaa kaikki meni ihan hyvin. Ei tarvittu poliisia, luotiliivejä ja pumppuhaulikoita. Tuona päivänä hävinnyt joukkue oli ennen peliä piilottanut puskiin keihäitä ja pelin menetettyään he päättivät lähteä voittajien perään keihäin. Siinä on englantilaisille jalkapallohuligaaneille mallia.

Sillä oonhan suomalainen V

21. LISÄÄ MARIMEKKOA Meille pöllähti tällaiset töihin. Jokin kuoro Brisbanesta oli kerännyt vaatteita lähetettäväksi Wadeyen turvatalon lapsille ja naisille. Paketista löytyi pienet Marimekon Unikko-kankaiset shortsit. Byxat olivat australialaisen firman nimeltä Big W. Liike vastaa lähinnä meidän Anttilaa. En tiedä, onko kuosi aitoa Unikkoa, sillä missään ei ainakaan Marimekkoa mainittu. Lisäksi ne olivat maksaneet vain muutaman dollarin. Vaikea uskoa. Vaikka eihän sitä tiedä.

22. VIIPURI-HUIVI Wo-hou! Kaverilla oli tällainen lukuvalon peitteenä. Tämä on nyt taas hieman kyseenalainen listaus, mutta sen verran usein näitä Suomessa näkee, että laitan ihan sumeilematta sen tänne Suomi-listalle. Sen verran suomalainen se ainakin on, että tuli vähän koti-ikävä, kun sen näki.

23. FINLANDIA Ihmeen kauan siinä kesti, että sain Finlandian listalle. Näkyyhän näitä toki melkein joka kerta, kun viinakauppaan sisään astelee, mutta katsokaas, miten komea se on ratikan kyljessä! Mä olen usuttanut kaverini juomaan ainoastaan Finlandiaa. En raasulle viitsinyt kertoa, että Finlandia on vähän sama kuin Fosters - ei sitä kukaan Suomessa juo. Suurin osa ausseista ole ikinä Fostersia maistanutkaan. 

24. LISÄÄ SAAMELAISIA No, niin! Kauheita linssiluteita. Taas oli telkkarissa alkuperäiskansaa. Tämä ei tullut kyllä samalta kanavalta kuin aiemmin. Ihan oli normaalissa musiikkiohjelmassa. Tunnistaako joku kuvan perusteella yhtyettä ja biisiä? Taisivat olla kyllä norjalaisia. Ainakin videossa oli komeat vuoret.

25. EURO Meidän pihalta löytyi meikäläinen kolikko. Mitä ihmettä? Ei ole mun. Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole, että Aussilasta löytyy euroja, mutta että meiltä Wadeyessä? On se kumma.

Must on tullu… urheiluhullu!

Ei kai. Meillä ei ole toiminut telkkari nyt viimeiseen kolmeen kuukauteen, ja jotenkin illat eivät vierähtele entiseen malliin. Hätä keinot keksii. On ollut pakko alkaa harrastaa jotain. Kauheeta…

Me käydään kolme kertaa viikossa poikain kanssa läheisellä mäellä tarpomassa ylämäkeä. Air Force Hill on pieni legenda meidän kylän kuntoilevien valkonahkojen parissa. Jokainen tietää omat numeronsa. Montako kertaa juoksee ylös? Kuinka kauan menee yhdessä kierroksessa? Voin sanoa, että kovin montaa kertaa ei ylös juosta ja yksi kierros kestää huonoimpina päivinä yhden ikuisuuden.

Maisemat ovat kyllä komiat mäen päältä. Kaukaisuudessa näkyy meri ja joet. Auringonlaskut ovat hätkähdyttäviä. Nyt kuivan kauden lähentyessä ryteikköä on taas alettu polttaa kylän ympäriltä, ja pimeällä Air Force Hilliltä näkee tuuperruttavan kauniit metsäpalot. Hienot, korkeat lieskat nuolevat eucalyptus-puita. Air Force Hill on kova. Mulla ei ole tietoa mäen nimestä. Wadeye on täynnä outoja nimiä, Ten Dog Corner, G-string Crossing, Hundred Man Camp, mitä näitä nyt on.

Kerran viikossa me käydään Kränän kanssa vähän pidemmällä kävelylenkillä Air Force Hillin jälkeen. Me kävellään noin kymmenen kilometrin pituinen lenkki kylästä johtavilla autioilla teillä. Viime kerralla me bongattiin kaksi dingoa makaamassa tien syrjässä. Äkkiä ne siitä katosivat kuin pieru Saharaan. Tai kuten dingo ryteikköön. Sanoisin, että dingo katoaa nopeammin. Yleensä matkan varrella näkyy vähintäänkin värikkäitä papukaijoja ja kingfishereitä. Hiekassa toki näkyy merkkejä vaikka minkälaisesta elämästä.

Kaksi kertaa viikossa me likat käydään mätkimässä toisiamme. Meidän koulun liikunnanope on urheiluriippuvainen ja kaipaa actionia joka illalle. Hän järjestää meille keskiviikkoisin ja perjantaisin nyrkkeilyä kylän urheiluhallilla. Urheiluhalli on melko väljä termi. Kyseessä on ennemminkin halli. Siellä me laitetaan läski lätisemään yhden toimivan tuulettimen alla. On lämmin.

Mulla on omat nyrkkeilyhanskat, mutta mä ryöväsin liikunnanopelta yhdet maalihanskat, joten me ollaan Kränän kanssa reenattu takapihalla nyrkkeilyä. Toissa päivänä naapuri alkoi soittaa kovalla Rockyn tunnuslaulua. Naapurin mukulat kikattelivat verkkoaidan toisella puolella. Oli vissiin hassua, kun valkonahat tinttaavat toisiaan ihan huvikseen. Nyrkkeilyn kaveriksi mä olen myös alkanut veivata hyppynarua. Miten sitä on tullut muksuna hypittyä tuntitolkulla? Nyt jaksoin hädin tuskin vartin, ja seuraavana päivänä oli pohkeet ihan kivikovat.

Mä kävin ennen lomia aamuisin uimassa. Nyt ovat kyllä uinnit jääneet. Mä kävin viime vuonna salilla, mutta sitten kylän neuvosto alkoi temppuilla. Salin valvojat erotettiin. Sali suljettiin. Sitten siellä sai käydä, mutta hinnat nostettiin pilviin. Koska salilla ei ollut valvojia, kukaan ei koskaan siivonnut pientä tilaa ja siellä alkoi haista aivan julmetusti. Maksa siitä sitten samoja hintoja mitä sivistyksen parissa. Ei kiitos. Mä äänestin jaloillani ja aloin käydä uimassa ennen koulua. Se oli oikeastaan aika mukavaa puuhaa, mutta sitten muutkin hokasivat, että puolen tunnin uinti aamuisin on virkistävä tapa aloittaa päivä.

Eräänä kauniina aamuna uima-altaalla olikin melkein koko koulun henkilökunta puljaamassa. Eihän siinä valkonahkakeitossa uimisesta mitään tullut, joten tuli sitten se jätettyä. Ja sitten oli tietysti myös se toinen eräs kaunis aamu, jolloin uima-altaassa lillui ihmisen paskaa. Jotenkin se Air Force Hillin jatkuva ylös-alas-vempaaminen ei sitten tuntunutkaan enää niin pahalta.

Sillä oonhan suomalainen IV

16. LISÄÄ IITTALAA Telkkarissa on pyörinyt jonkin aikaa ohjelma, jossa pariskunnat kunnostavat kilpaa asuntoja. Lopuksi asunnot myydään, ja pariskunnat saavat pitää asunnon myynnistä tulleen voiton. Suomessa tulee varmaan samaa tavaraa tuutista. Pari viikkoa sitten löytyi yhden pariskunnan keittiöstä myös suomalaista designia. Iittalan Mariskoolihan se siellä, kukkuu.

17. RAPALA No, mikäs se tämä tämmöinen on? Sehän on Rapalan puukko. Tämä löytyi työkaverin kalapakista pääsiäisenä. Pahoittelen kuvan laatua. En osannut valita oikeaa salamaa ginipäissäni. 

18. GLÖGI Kuva on vuoden takaa Victoriasta. Löysin Ikeasta glögiä. Ei mikään suuri yllätys, mutta maistui se Ballaratin kylmyydessä oikein hyvälle. Salmiakkikossu oli Sussun ja Teemun tuliainen, joten sitä ei voitane laskea listaan. Vai voidaanko? Eihän tuo glögikään kaiketi suomalaista ole, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin.

19. HULKON EIJA Kas vain, meidän koulun henkilökuntakansioista löytyi tällainen ylläri. Epe oli koulussa apuopena muutama vuosi sitten. En tunne ihmistä, mutta eihän tuo voi olla kuin suomalainen nimi. Miten meitä on voinut olla täällä kaksi? Ja miksei me voida olla täällä samaan aikaan?

20. LAPPI Jumaleissön, telkkarissa puhutaan suomea! Mitä vishnua? Jahaa, kyseessä olikin Aussilan alkuperäisväestön oma telkkarikanava, National Indigenous Television. Sieltä on tullut viime aikoina tosi paljon saamelaisjuttuja ja muuta alkuperäissälää. Kesti jotenkin kauan tajuta, että mähän ymmärrän, mitä ne puhuu. 

Vi-vi-vi-victoria, hyrrrrrh!

Niin siinä sitten kävi, että meidän viikon loma paratiisisaarilla muuttui kolmeksi pitkäksi viikoksi Ballaratissa. Ja, mä kun niin vannoin, että sinne en ikinä enää palaa. Mulla ei ole ikinä ollut niin kylmä kuin Victorian osavaltiossa. Nämä eteläisen Australian aussit elävät valheessa, johon taitavat itsekin uskoa. Ihan vain siksi, että pohjoisessa kasvaa palmuja ja on lämmintä, ei kannata jättää kolmen sentin rakoa oven alle. ULKO-oven alle. Pässit. 

Varpaat jäässä

Ensimmäiset pari päivää oli vielä kohtuullisen lämmintä. Päivällä lämpötila kiipesi vähän päälle parin kymmenen asteen, mutta olihan mulla tietysti kylmä silloinkin. Olenhan mä tottunut täällä pohjoisessa siihen, että päivälämpötila ei juuri alle 34 asteen laske. No, mä kävin ostamassa paikallisesta Anttilasta aikamoisen pinon capri-housuja ja lyhythihaisia neuleita. Mä järkeilin, että niille sentään tulee käyttöä sitten Wadeyessäkin. Eipä tullut mieleen, että parin kymmenen asteen helteet olivat Ballaratin ilmastolle tähän vuodenaikaan hyvin epätyypilliset ja että ilmat saattaisivat vielä muuttua. Hih hei! Seuraavalla viikolla oli neljä astetta.

No, vielä kun oli lämmintä ja aurinkoista, me vietettiin jonkin verran aikaa ulkona. Käytiin Grantin siskonpojan kanssa puistossa. Siitä olikin jo jonkin verran aikaa, kun Aron oli nähnyt Aunty Sawan ja Uncle Gwantin. Me käytiin ruokkimassa järvellä joutsenia. Jos et muuten tiennyt, Aussilassa ei ole valkoisia joutsenia vaan mustia. Tuntui ensimmäisen kerran hassulta nuo mustat elukat, kun tuo suomalaisuuden symboli on mun mielikuvissa niin vitivalkoinen.

Ilmojen kylmetessä me siirryttiin sisätiloihin. Käytiin uimassa paikallisen YMCA:n tiloissa. Onneksi niillä oli siellä oikein kunnolla lämmitetyt altaat. Lastenallas tuntui aluksi niin mukavalta, mutta äkkiä alkoivat luut kalista. Eikä niillä tietenkään ollut siellä saunoja. Hyvä, että tuli äkättyä mammojen ja pappojen terapia-allas, joka oli tropiikissa elävälle juuri sopivan lämpöinen.

Muuten tuli notkuttua paljon kahviloissa ja ravinteleissä. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Grantin kavereitakin. Onhan siitä jo vuosi. Wilmaakin ehdin morjenstaa Melbournessa. Tuntui kummalta käyskennellä Melbournessa taas. Siellä on ihan hirveästi valkonahkoja. Ja liikennevaloja. Juttuja, joita ei täällä näe. Asfalttia. Valikoimaa ruokakaupassa.

Mä olen jonkin verran surrannut tuota Victorian osavaltiota edes takaisin, mutta jostain syystä on yksi nähtävyys jäänyt tsekkaamatta. Tietenkin tämä nähtävyys on vielä noin puolen tunnin metromatkan päässä keskustasta. Siellä olisi voinut käydä useampaan kertaankin, mutta kun ei ole tullut mentyä! Mä järkeilin, että jos en nyt mene, niin en sitten koskaan. Brightonin rannalla on rivi uimakoppeja, jotka on maalattu sateenkaaren värein.

Ne ovat kyllä söötti näky, mutta erityisen kuuluisia ne ovat aivan muusta seikasta. Ne ovat kalliita. Yksi uimakoppi maksaa helposti melkein monta sataa tuhatta. Kopeissa ei ole sähköä, juoksevaa vettä tai viemäröintiä. Hintaan ei edes kuulu tontti. Periaatteessa saa sitten pulittaa moisen summan leikkimökistä. Tai reiättömästä huussista. No, joillain on varaa. Ennätyshinta on yli puolimilliä. Ehkä mäkin sitten joskus, kunhan eka paukutan pari vuotta töitä täällä pohjoisessa!