16. LISÄÄ IITTALAA Telkkarissa on pyörinyt jonkin aikaa ohjelma, jossa pariskunnat kunnostavat kilpaa asuntoja. Lopuksi asunnot myydään, ja pariskunnat saavat pitää asunnon myynnistä tulleen voiton. Suomessa tulee varmaan samaa tavaraa tuutista. Pari viikkoa sitten löytyi yhden pariskunnan keittiöstä myös suomalaista designia. Iittalan Mariskoolihan se siellä, kukkuu.
17. RAPALA No, mikäs se tämä tämmöinen on? Sehän on Rapalan puukko. Tämä löytyi työkaverin kalapakista pääsiäisenä. Pahoittelen kuvan laatua. En osannut valita oikeaa salamaa ginipäissäni.
18. GLÖGI Kuva on vuoden takaa Victoriasta. Löysin Ikeasta glögiä. Ei mikään suuri yllätys, mutta maistui se Ballaratin kylmyydessä oikein hyvälle. Salmiakkikossu oli Sussun ja Teemun tuliainen, joten sitä ei voitane laskea listaan. Vai voidaanko? Eihän tuo glögikään kaiketi suomalaista ole, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin.
19. HULKON EIJA Kas vain, meidän koulun henkilökuntakansioista löytyi tällainen ylläri. Epe oli koulussa apuopena muutama vuosi sitten. En tunne ihmistä, mutta eihän tuo voi olla kuin suomalainen nimi. Miten meitä on voinut olla täällä kaksi? Ja miksei me voida olla täällä samaan aikaan?
20. LAPPI Jumaleissön, telkkarissa puhutaan suomea! Mitä vishnua? Jahaa, kyseessä olikin Aussilan alkuperäisväestön oma telkkarikanava, National Indigenous Television. Sieltä on tullut viime aikoina tosi paljon saamelaisjuttuja ja muuta alkuperäissälää. Kesti jotenkin kauan tajuta, että mähän ymmärrän, mitä ne puhuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti