Vuorien jälkeen me haluttiin Tokioon. Mä olin
odottanut Tokiota todella paljon, ja ne paljot odotukset olivat korkealla. Me
oltiin vietetty jo muutama tunti Japanin rautateillä, joten ei kauheasti
kiinnostanut istua paikallisjunan kyydissä tuntitolkulla. Ne oli jo nähty. Me
siis törsättiin ja mentiin super nopealla luotijunalla pääkaupunkiin. Juna oli
super, ja juna oli nopea. Vauhtia oli vaikea käsittää, sillä matka meni muuten
niin mukavasti. Ei raiteiden kalkatusta ja pehmeät penkit. Tää on tätä luksusta
kun reissaa David Beckhamin kanssa.
Tokio ei näyttänyt yhtään siltä, mitä mä
kuvittelin. Kaupunki oli yllättävän matala. Mä olin kuvitellut sieluni silmin
korkeita pilvenpiirtäjiä, ultra modernia arkkitehtuuria, vilkkuvia valoja ja
todella hämärää muotia. Sen sijaan Tokio oli täynnä muutaman kerroksen korkeita
harmaita betonitaloja ja todella tylsää bisnes-muotia. Merellinen meininki oli
selkeästi muotia. Sinistä ja valkoista raitaa. Jokaisella. Meh.
Me käytiin
katsastamassa ne pakolliset temppelit, jotka eivät oikein näyttäneet miltään
Kioton jälkeen. Hienoja rakennuksia – ei siinä mitään – mutta Kioton oli
sellainen kulttuurin tykitys, että oksat pois. Nämä temppelit oli jo
kertaalleen nähty isompina, parempina ja vanhempina. Ihmisiä oli kyllä
huomattavasti enemmän. Mistä näitä turisteja oikein tulee.
Tokiossa on hyvin erilaisia naapurustoja. Me käytiin
tsekkaamassa Harajuku, jonka pitäisi olla kreisin fäshönin mekka. Tiedättehän
te, aikuisia naisia pikkutyttöjen vaatteissa kaikenmoiset krumeluurit niskassa.
Ei ollut. Japanilaisia punkkareita irokeesit korkealla taivassa ja rääsyisissä.
Ei ollut. Manga-fanit sarjakuvasupersankarien rytkyissä. Ei ollut. Ei edes
koulupukuihin sonnustautuneita pikkupimuja. Kauppoja. Sälää. Ja that's it.
Ainoa hörhö
Sitten me käytiin tietenkin katsomassa se
kuuluisa risteys, jossa miljoonat ihmiset kävelevät ristiin ja jostain kumman
syystä kukaan ei ilmesty kadun vastakkaiselle puolelle silmä mustana tai polvet
ruvella. Shibuya crossingin lähialue oli pieni pala sellaista Tokiota, jota mä
olin ennakoinut. Oli niitä vilkkuvia valoja, jengiä niin perkuleesti ja
tuhansittain pikku ravintoloita. I like.
Trendialueiden lisäksi me käytiin siellä, missä
iso raha asuu. Leveät kadut, paljon puita, isoja luksus-putiikkeja ja paljon,
paljon rahaa.
Meidän viimeinen päivä Tokiossa meni Disneylandissä.
Taas satoi aivan koko päivän. Tai ehkä ennemminkin pitäisi sanoa, että vieläkin
satoi koko päivän, sillä sitä vettä oli tähän mennessä satanut jo pari viikkoa
putkeen ilman taukoja.
Disneyland oli japania puhumattomalle turistille aika
valju kokemus. Mä olin jotenkin kuvitellut, että siellä olisi monia
vuoristoratoja – ei ollut yhtäkään. Ja ne muut huvitukset olivatkin sitten
japaniksi. Eri kiva. Kai se on sitten käytävä Jenkkilän Disneylandissäkin.
Tavattiin me sentään julkkiksia. Mikki, Samu ja Aku.
Aku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti