No, katos pirulauta, tultiin takaisin Tokioon. Vaikkei me nähtykään ensimmäisellä kerralla godzilloja ja Tokio ei ollut lainkaan sellainen, mitä kuvittelin, me tykättiin siitä silti kovin. Ei ainakaan lopu tekeminen, vaikka sataisi. Mutta ei edes satanut!
Me kierreltiin niitä kaupunginosia, jotka jäivät ensimmäisellä kerralla näkemättä. Kuljettiin auringonpaisteessa teknologiasta ja sarjakuvista tunnetussa Akihabarassa. Tämä näytti enemmän sellaiselta manga-maanikoiden mestalta, mitä mä olin kuvitellut Harajukusta. Eikös se Gwen Stefanikin Harajukusta innostunut. No, joka tapauksessa… paikka oli värikäs ja täynnä värikästä väkeä.
Illalla käytiin katselemassa Tokiota yläilmoista. Jonkun valtionviraston rakennuksen katolta sai ihastella maisemia ilmaiseksi. Me mentiin auringonlaskun aikoihin tarkoituksena napsia valokuvia sekä valoisaan aikaan ja pimeällä. Toisin kävi. Mua väsytti niin pirusti, että ei edes jaksettu odottaa auringonlaskuun asti. Käytiin syömässä ja sitten pehkuihin.
Ja hyvä niin, sillä seuraavana aamuna meillä oli herätys heti, kun metro vain alkoi kulkea. Kalamarkkinat nimittäin. Maailman kuuluisimmat kalamarkkinat. Täällä myydään tonnikalaa ja muuta kamaa miljoonien ja miljoonien dollareiden edestä yhdessä aamupäivässä.
Meidän opaskirja kehotti saapumaan perille aamulla mahdollisimman aikaisin, sillä sisään pääsee vain tietty määrä jengiä, joten mehän oltiin sitten paikalla viideltä. Tietenkin portilla oli sitten lappu, että turistit pääsevät sisälle kello yhdeksän. Ei huvittanut hengata porteilla neljää tuntia, joten me kierreltiin lähialueen kalakauppoja ja -putiikkeja. Yhtäkkiä me oltiinkin markkina-alueella "puolivahingossa".
Oli siellä aikamoinen hulivilinä. Kalaa kuskattiin ihmeellisillä trukkivekottimilla loossilta toiselle. Pytingeissä oli tarjolla kaikenmoista jo kuollutta ja vielä elävää elukkaa. Me käyskenneltiin kameroiden kanssa markkinoiden kujilla ja oltiin varmaankin kaikkien tientukkona. Sitten tuli vartija ja talutti meidät ulos. Tietenkin hyvin kohteliaasti, sillä hän kehotti meitä palaamaan kello yhdeksän.
Meillä oli muuta ohjelmaa. Japanilaiset ovat kreisiä porukkaa monessa suhteessa, mutta erityisen hulluina he ovat pesäpalloon. Me käytiin katsomassa tietenkin matsi. Ei mua niinkään se itse urheilu siellä kentällä kiinnostanut. Mielenkiintoisempaa oli kaikki se tohina katsomossa.
Fanit lauloivat aina, kun oli oman joukkueen vuoro lyödä. Jokaisella pelaajalla oli oma laulunsa, jota veisattiin niin kauan, kun hänellä oli maila kädessä. Sitten, kun oma joukkue oli ulkona, laulu lakkasi ja annettiin vastustajan kannattajille mahdollisuus hoilata. Kyllä nämä ovat kohteliasta sakkia.
Vielä kiinnostavampaa oli seurata nuoria tyttöjä (tai naisia - näistä on välillä niin vaikea sanoa), jotka myivät kaljaa selkärepusta. He kantoivat koko kolmituntisen painavia tankkeja selissään, juoksivat edes takaisin stadionin rappusia ja myivät kaljaa. Hyvää harjoitusta koiville. Ei sillä, että olisi kovin monta läskiä koko reissulla näkynyt.
Viimeinen ilta Tokiossa meni syöden ja juoden. Käytiin valotaulujen täyttämällä alueella meidän suosikkiravintolassa. Koko reissulla tuli kyllä syötyä aivan mahdoton määrä, mutta ei auta, jos ruoka on niin hyvää. Om nom.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti