Bush break: Hokkaido

Viimeiset päivät me vietettiin Japanin pohjoisimmalla saarella, Hokkaidolla. Me mietittiin pitkään, mitä me siellä halutaan tehdä. Kaikki tuntui olevan jotenkin vaikeaa. Maisemia olisi kyllä ollut vaikka miten, mutta niille pääseminen vaikutti olevan vähintään kahden päivän urakka. Me oltaisi haluttu vuokrata auto, mutta autoja ei vuokrata, ellei kuskilla ole japanilaista ajokorttia. Julkiset kulkuneuvot taas eivät oikein kulje kuin talvisin, jolloin saari on täynnä laskettelijoita ja muita lumi-intoilijoita.

Päädyttiin sitten viettämään meidän kolme päivää pääkaupungin, Sapporon, liettyvillä. Sapporo oli jotenkin todella asumiskelpoinen paikka. Kaupunki oli todella viihtyisä. Päivisin kaunis, vehreä, täynnä elämää. Iltaisin vilkas, mielenkiintoinen ja täynnä elämää. Turisteille Sapporo ei - ainakaan Tokion jälkeen – tarjoillut järistyttäviä kokemuksia, mutta Sapporo antoi itsestään sellaisen kuvan, että täällä olisi mukava vaikka opiskella.

Ensimmmäisenä iltana me käveltiin Sapporon panimolle. Grant oli jo ennen lomia huokaillut, että reissusta tulee hankala, kun ei niillä siellä Japanissa ole kunnon olutta. Asahi on hyvin lähellä kuravettä. Sitten se löysi Sapporo-oluen. Vähän samaan tapaan, kuin Aussilassa kukaan ei juo Fostersia eikä Meksikossa Coronaa, ei Japanissakaan kukaan juo Asahia. Siellä juodaan Sapporoa. Grantin onneksi meidän majatalon isäntä tutustutti meidät Sapporoon loman kolmantena iltana. Ei Grantin tarvinnut kärvistellä kauan ilman olutta.

No, siitä tuli Sapporo-fani, joten meidän oli tietysti käytävä panimolla. Sieltä tarttui mukaan t-paitoja, julisteita ja bisseä. Lisäksi me vedettiin maha täyteen paikallista herkkua nimeltä Genkhis Ghan. Lammassuikaleita suoraan pöydällä olevalle kuperalle grillille ja siitä kastikkeen kautta suuhun. Nam. Ai niin, meidän neljänkymmenen dollarin all you can eat –lihagrilliin kuului myös all you can drink –kaljabaari. Se ilta menikin leppoisasti siinä.

Seuraavana päivänä me reissattiin junalla tuntikausia laventelipelloille. Tässä oli nyt sitten Hokkaidon kesäkauden ykkösnähtävyys. Tietenkin satoi. Laventelipellot olivat kieltämättä ihan nättejä, mutta nyt ei taas auennut, miksi ihmiset ovat matkanneet tuhansia kilometrejä katselemaan näitä kukkia. Me katseltiin ympärillemme hoo moilasina, että mistä tässä nyt on kysymys. Outoa jengiä. Ne olivat aivan vauhkoina kukkasista.

Kierreltiin aikamme ja napsittiin kuvia laventeleista. Mä en ole ikinä tykännyt laventelista värinä enkä kukkien tuoksustakaan. Muistuttaa aina vanhojen ihmisten vessan hajusta. Syötiin kuitenkin laventelijäätelöt, jotka maistuivat juuri siltä, kuin vanhojen ihmisten vessanraikastimen voisi kuvitellakin maistuvan. Sitten löydettiin meloneja, jotka maksoivat noin 80 dollaria kappaleelta. Kuten sanottu: outoa jengiä. Me ostettiin toiset jäätelöt, joiden mukana tuli tällä kertaa hyper kallista verkkomelonia. No, olihan se makuelämys. Maistui aivan verkkomelonilta. Sitten reissattiin tuntitolkulla takaisin Sapporoon. Ei siitä päivästä sen enempää. Turhaa toimintaa täynnä.

Viimeisenä päivänä reissattiin rannikolle. Tämä päivä ei ollut lainkaan turha. Pikkukaupunki rannikolla oli vallan hurmaava. Tässä kylässä on ollut rahaa menneinä aikoina, ja sen huomasi. Kauniita rakennuksia paikka täynnä. Otaru oli tärkeä kauppapaikka. Sen vesissä on (ainakin ollut) silakkaa vaikka millä mitalla, ja sitä on myyty niin japanilaisille kuin venäläisillekin. Venäjän kuulemma näkee kirkkaana päivänä horisontissa. Oli olo kuin Sarah Palinilla.

Me kierreltiin kauniita rakennuksia. Maisteltiin kaikenmoisia herkkuja. Napsittiin valokuvia kaiketa. Käytiin paikallisen silakkaparonin palatsissa. Vedettiin loman viimeiset sushit. Oli aika hyvä fiilis loman viimeiseksi päiväksi.

Seuraavana päivänä meillä oli lennot Hong Kongiin. Ja mikäs me nähtiin matkalla. No, tietenkin – Fuji-san. Vuori oli niin piilotellut meiltä pitkään, ja nyt siitä ei päässyt eroon. Sayonara!