Meidän toiseksi viimeinen saarikohde oli Palawan, joka oli juuri valittu Kaakkois-Aasian parhaaksi lomasaareksi, ja Kaakkois-Aasiassahan on paljon pirun hyviä lomasaaria. Meillä oli tärskyt Jannen ja Emilin kanssa saaren pohjoisosissa, joten me järkättiin heti lentokentältä bussikuljetus El Nidoon. Bussimatka oli pitkä ja mutkainen, mutta päästiinhän me sentään vielä samana päivänä perille. Maisemia ei paljon matkalla katseltu, sillä aurinko oli laskenut jo aikaa sitten.
Me päästiin perille aivan säkkipimeässä, eikä meillä ollut hajuakaan, siitä miltä ympäristössä näytti. Me järkättiin ensimmäisestä auki olevasta puljusta huone, tosin mun piti herätellä tiskin takana nukkuva majatalon neito avaamaan meille ovi. Me kiekattiin vielä rannalla katsomassa, josko meidän finskit olisivat vaikka jossakin baarissa notkumassa. Eivät olleet. Mekin päädyttiin nukkumaan.
Seuraavana päivänä järkytys oli melkoinen, kun lähes majatalon takapihalta nousivat korkeat pystysuorat vuorenseinämät kohti taivasta. Jumpe, mitkä maisemat! Me löydettiin Janne sattumalta aamiasreissulta, ja lopulta me oltiin koko rööri taas koossa. Minä ja Grant, Janne ja Emili sekä Jannen paikalliset kamut. Puolisen tuntia myöhemmin me oltiinkin jo tuktukissa kohti rauhallista hiekkarantaa.
Hiekkaranta oli juuri sitä, mitä lääkäri määräsi. Edellisen pitkän matkustuspäivän kiukut hävisivät samantein, kun näin rannan. Vaaleaa hienon hienoa hiekkaa monta kilometriä kumpaankin suuntaan, turkoosi meri ja yhteensä ehkä kolme muuta turistia. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta, vesi oli lämmintä, hiekka pehmeää ja rommi mieltä lämmittävää. Me puljattiin vedessä, röhnötettiin rannalla ja vain oltiin. Tuntui kyllä pirun hyvältä.
Seuraavana päivänä me lähdettiin venereissulle Jannen, Emilin ja heidän kavereidensa kanssa. El Nido oli varsin rattoisa pikkukaupunki, mutta sen ranta ei ollut kovin kummoinen. Heti kun vene oli kurvannut lahdesta ulos ja nurkan takaa paljastui kymmenittäin upeita hiekkarantoja ja korkeita pystysuoria kallioita, mua alkoi hymyilyttää. "Ai, tämän takia tänne tullaan…" Maisemat muistuttivat Vietnamin Halong Baytä, mutta ilmasto ja paikallisten iloisuus ja hyvä mieli vie Palawanin ehdottoman kärkeen.
Meillä kesti jonkin aikaa päästä matkaan, sillä meidän veneen kapteeni katosi aamutuimaan meidän rahojen kanssa, *huokaus*, mutta äkkiä meille järjestyi toinen kapteeni. Ehdoton onni onnettomuudessa oli se, että muut turistit olivat jo lähteneet seuraavaan paikkaan, kun me vasta ilmestyttiin sinne. Saatiin upea laguuni aivan yksityiseen käyttöön.
Me vietettiin koko päivä joko veneen kannella tai hiekalla löhöillen tai vedessä puljaten ja snorklaillen. Ei huono päivä ollenkaan, vaikka kalat välillä pureskelivatkin koipia. Sitä mä tuossa videolla kiljuskelin. Me pysähdyttiin useammalla rannalla, tutkittiin luolia ja uitiin merenelävien kanssa. Meidän kapteeni ja apumies kokkasivat meille upean lounaan palmujen katveessa sillä aikaa, kun me vedettiin tirsat hiekalla. Ei auta kieltää, etteikö länsidollareilla Aasiassa eläminen olisi mukavaa.
Seuraavana päivänä me päätettiin jäädä vain maakravuiksi. Aamiaisen jälkeen me hypättiin jälleen tuktukiin ja pöräyteltiin tietä toiseen suuntaan. Meitä odotti aivan upea ja rauhallinen hiekkaranta ja jälleen vain muutama turisti. Ranta oli juuri mun makuuni. Aallot liplattelivat rantaan hiljalleen. Mähän en meressä ui. Mä puljaan.
Meidän matkatoverit jatkoivat matkaa takaisin Manilaan, mutta me jäätiin Grantin kanssa vielä pariksi päiväksi El Nidoon. Me käveltiin ympäri kylää, lojuttiin rannalla kirjoja lukien, uitettiin vähän varpaita vedessä ja ennen kaikkea syötiin hyvin joka ilta.
Pimeän tullessa yksi kylän sivukaduista suljettiin liikenteeltä ja asfaltille levitettiin muovituoleja ja -pöytiä sekä pitkä jono grillejä. Katu oli täpötäynnä kaikenmoisia mereneläviä, joita mä en tunnistanut lainkaan. Monta tuli kyllä kokeiltua. Osa kaloista oli kyllä niin nättejä, ettei niitä oikein raaskinut syödä.
Lopulta oli meidänkin aika jättää El Nido taakse. Me noustiin taas bussiin ja lähdettiin köröttelemään kohti etelää. Me vietettiin muutama päivä aivan pikkuruisessa kylässä nimeltä Port Barton. Kylän ranta ei vedellyt vertoja El Nidon rannoille, mutta täällä majatalot olivat aivan hiekalla. Makuuhuoneen ikkunasta kuului aaltojen pauke. Me ei juurikaan liikuttu majatalon terassilta minnekään. Mä vietin tuntikausia riippumatossa kirjojen kanssa.
Meidän viimeisen kohteen Palawan-saarella piti olla maailman pisin maanalainen joki. Me saavuttiin perille aikamoisessa myrkyssä, joten me pysyteltiin vain sisätiloissa. Majatalon terassiravintolassakin oli aivan liian tuulista istua. Meidän lähistöllä oli trooppinen matalapaineen alue, joka sotki meidän säät. Seuraavana päivänä oli aivan yhtä tuulista, ja luola oli suljettu turvallisuussyistä. Kolmantena päivänä myrskysi edelleen. Kuten neljäntenäkin. Antaa sitten olla. Me lähdettiin saaren pääkaupunkiin, sillä meiltä loppui tekeminen. Ei jaksettu enää peuhata rantakoirienkaan kanssa. Pitäkää luolanne ja jokenne!
Ei Puerto Princesassakaan kauheasti tekemistä ole, mutta me vaan oikeastaan vain nautittiin korkeasta aussidollarista. Syötiin hyvissä ravintoloissa, käytiin jokaisessa turistivedätyksessä krokotiilifarmista perhostaloon, napattiin hyvä hotellihuone ja käytiin leffassa. Kahden hengen leffaliput, popcornit ja juotavat tulivat maksamaan noin 10 dollaria, kahdeksisen euroa. Hahaa! Harmi vain, että leffassa pyöri hirveätä paikallista romanttista kuraa.
Palawan oli kyllä pirun kova. Voin suositella hyvin mielin. Vielä viikko lomaa ja yksi saari edessä!
Hiekkaranta oli juuri sitä, mitä lääkäri määräsi. Edellisen pitkän matkustuspäivän kiukut hävisivät samantein, kun näin rannan. Vaaleaa hienon hienoa hiekkaa monta kilometriä kumpaankin suuntaan, turkoosi meri ja yhteensä ehkä kolme muuta turistia. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta, vesi oli lämmintä, hiekka pehmeää ja rommi mieltä lämmittävää. Me puljattiin vedessä, röhnötettiin rannalla ja vain oltiin. Tuntui kyllä pirun hyvältä.
Me vietettiin koko päivä joko veneen kannella tai hiekalla löhöillen tai vedessä puljaten ja snorklaillen. Ei huono päivä ollenkaan, vaikka kalat välillä pureskelivatkin koipia. Sitä mä tuossa videolla kiljuskelin. Me pysähdyttiin useammalla rannalla, tutkittiin luolia ja uitiin merenelävien kanssa. Meidän kapteeni ja apumies kokkasivat meille upean lounaan palmujen katveessa sillä aikaa, kun me vedettiin tirsat hiekalla. Ei auta kieltää, etteikö länsidollareilla Aasiassa eläminen olisi mukavaa.
Seuraavana päivänä me päätettiin jäädä vain maakravuiksi. Aamiaisen jälkeen me hypättiin jälleen tuktukiin ja pöräyteltiin tietä toiseen suuntaan. Meitä odotti aivan upea ja rauhallinen hiekkaranta ja jälleen vain muutama turisti. Ranta oli juuri mun makuuni. Aallot liplattelivat rantaan hiljalleen. Mähän en meressä ui. Mä puljaan.
Meidän matkatoverit jatkoivat matkaa takaisin Manilaan, mutta me jäätiin Grantin kanssa vielä pariksi päiväksi El Nidoon. Me käveltiin ympäri kylää, lojuttiin rannalla kirjoja lukien, uitettiin vähän varpaita vedessä ja ennen kaikkea syötiin hyvin joka ilta.
Pimeän tullessa yksi kylän sivukaduista suljettiin liikenteeltä ja asfaltille levitettiin muovituoleja ja -pöytiä sekä pitkä jono grillejä. Katu oli täpötäynnä kaikenmoisia mereneläviä, joita mä en tunnistanut lainkaan. Monta tuli kyllä kokeiltua. Osa kaloista oli kyllä niin nättejä, ettei niitä oikein raaskinut syödä.
Lopulta oli meidänkin aika jättää El Nido taakse. Me noustiin taas bussiin ja lähdettiin köröttelemään kohti etelää. Me vietettiin muutama päivä aivan pikkuruisessa kylässä nimeltä Port Barton. Kylän ranta ei vedellyt vertoja El Nidon rannoille, mutta täällä majatalot olivat aivan hiekalla. Makuuhuoneen ikkunasta kuului aaltojen pauke. Me ei juurikaan liikuttu majatalon terassilta minnekään. Mä vietin tuntikausia riippumatossa kirjojen kanssa.
Meidän viimeisen kohteen Palawan-saarella piti olla maailman pisin maanalainen joki. Me saavuttiin perille aikamoisessa myrkyssä, joten me pysyteltiin vain sisätiloissa. Majatalon terassiravintolassakin oli aivan liian tuulista istua. Meidän lähistöllä oli trooppinen matalapaineen alue, joka sotki meidän säät. Seuraavana päivänä oli aivan yhtä tuulista, ja luola oli suljettu turvallisuussyistä. Kolmantena päivänä myrskysi edelleen. Kuten neljäntenäkin. Antaa sitten olla. Me lähdettiin saaren pääkaupunkiin, sillä meiltä loppui tekeminen. Ei jaksettu enää peuhata rantakoirienkaan kanssa. Pitäkää luolanne ja jokenne!
Ei Puerto Princesassakaan kauheasti tekemistä ole, mutta me vaan oikeastaan vain nautittiin korkeasta aussidollarista. Syötiin hyvissä ravintoloissa, käytiin jokaisessa turistivedätyksessä krokotiilifarmista perhostaloon, napattiin hyvä hotellihuone ja käytiin leffassa. Kahden hengen leffaliput, popcornit ja juotavat tulivat maksamaan noin 10 dollaria, kahdeksisen euroa. Hahaa! Harmi vain, että leffassa pyöri hirveätä paikallista romanttista kuraa.
Palawan oli kyllä pirun kova. Voin suositella hyvin mielin. Vielä viikko lomaa ja yksi saari edessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti