PHI Cebu taas

Grant lensi joulun jälkeen Filippiineille, ja me oltiin sovittu jo etukäteen treffipaikaksi pääkaupungin lähettyvillä oleva Moalboal, jonka mä olin todennut alkumatkasta ihan mukavaksi paikaksi. Cebun pääkaupunki, myös nimeltään Cebu, ei nimittäin ollut mukava ja sieltä halusi mielellään pois mielellään mahdollisimman nopeasti. Me oltiin sovittu jo viikkoa aiemmin meidän tapaamispaikka, sillä mä tiesin, että nettiyhteydet olisivat todennäköisesti olemattomat Malapascualla, ja samalla suunnitelmalla mentiin edelleen. 

Tämäkään juliste ei saanut mua jäämään Cebuun.

Grant saapui melko myöhään illalla. Joku lento jostain oli ollut myöhässä. Vähän se oli kiukuissansa, mutta äkkiä sen tuuli muuttui aamulla, kun käytiin vähän plutraamassa. Reissussa nähtiin taas muutama kilpikonna - Grantin ensimmäiset -, kauhiasti kaloja ja koralleja. Ei huono uudenvuodenaatto.

Meidän majatalon naapurit kokkasivat koko päivän kaiken moista pihallaan, ja meidän porstualle kantoi aivan mielettömät ihanat tuoksut. Aina ohi kulkiessa me vilkuiltiin, mitä siellä oikein kokataan. Tulella ritisi kokonainen kullankeltainen sika. Vesi vain tirisi kielellä. 

Me saatiin kutsu heidän uudenvuodenbileisiinsä, joten mekin päästiin maistamaan sikaa. Pöydät  oikein notkuivat kaikenlaisista herkuista. Mä lapoin lautaselle vähän kaikkea ja pöytään päästyä olin aika yllättynyt, että jokainen ruoka sisälsi possua. Mä luulin, että lautasella oli perunasalaattia - ei, se oli sikaa. Mä luulin, että lautasella oli curry-vihanneksia - ei, se oli sikaa. Mä luulin, että lautasella oli paistettua riisiä - ei, se oli jauhettua sikaa. Ja hitto, että maistuikin hyvälle!

Me vedäyttiin vielä ihastelemaan auringonlaskua muutaman bissen kanssa. Isännät tarjosivat nekin. Täytyy muistaa mainita, että filippiiniläiset ovat kenties vieraanvaraisinta sakkia, johon olen missään törmännyt. Hienoja isäntiä. Vuoden viimeinen auringonlasku oli ohi, ja me keräännyttiin katselemaan raketteja. Kauhea pauke oli alkanut jo pitkälle ennen puoltayötä, mutta ei ketään tuntunut haittaavan. Ei edes koiria, jotka juoksivat hännät viuhuen rakettien viereen haukkumaan. Mä en ole ennen törmännyt myöskään koiriin, jotka pitäisivät ilotulitteista.

Seuraavana päivänä mentiin uiskentelemaan mun vanhojen kamujen, valashaiden, kanssa. Meri oli selkeästi ärtsympi kuin viime kerralla, ja meidän oli hankala uida, pysyä paikallaan ja sukeltaa. Edellisellä kerralla oli helppo sukeltaa valashaiden alle, kellua paikallaan ja möllöttää tai uida niiden perässä, kun ne hiljalleen liukuivat veden läpi. Toisaalta tällä kerralla me nähtiin, miten nopea elukka valashai voikin olla. Yhtäkkiä vain pyrstöä heiluttamalla ne olivatkin viiden kymmenen metrin päässä. Upeita eläimiä. 

     

Kalakelluttelun jälkeen me jatkettiin matkaa pohjoiseen meidän työkaverin luokse. Meidän naapurissa Wadeyessä asuu filippiiniläinen opettaja australialaisen miehensä kanssa, ja he ovat meitä pyytäneet käymään luonaan. Me oltiin toki nähty valokuvia jo aiemmin, mutta silti mulla lävähti leuka lattiaan, kun me astuttiin heidän kotiinsa. Talo oli aivan meren äärellä, ja heillä oli yksityinen ranta, jonka vesistä ilmestyi silloin tällöin kilpikonnan pää. Talo itse oli aivan mahtava. Siinä oli neljä kerrosta, seitsemän makuuhuonetta ja varmaan samanverran vessoja. Älytöntä luksusta ja aivan pennosilla!

Talo oli rakennettu samaan kylään, josta meidän filippiiniläinen naapuri oli kotoisin. Me käytiin vilkaisemassa hänen lapsuudenkotiaan, joka oli käytännöllisesti bambuhökkeli. Mahtaa makea elämä nyt maistua. Kylä itsessään oli todella söötti. Kaikki tunsivat meidän isäntäperheen, olivathan he joko sukua tai olleet osallisina talon rakennuspuuhiin. 

Me vietettiin pari päivää heidän vierainaan. Kierreltiin ympäri kylää, saatiin yksityiskierros Filippiinien vanhimmassa kirkossa, käytiin toreilla hölmöttelemässä tarjontaa ja pyörittelemässä päitämme paikalliselle erittäin epäilyttävälle alkoholille. Huh. Litku oli friteerausrasvan näköistä kamaa vanhoissa tynnyreissä. Mä olin maistellut uutenavuotena jotain paikallista Baileysiltä maistuvaa kookosviinaa, jota kauhottiin koussikalla ämpäristä, ja se maistui todella hyvältä, mutta ei mulla ollut rohkeutta maistaa tätä kamaa.

Meillä oli lennot järkättynä jo seuraavalle saarelle, ja lentokenttä oli tietenkin Cebussa. Meillä oli muutama tunti aikaa ennen lentokentälle menoa, joten me käytiin Grantin kanssa katsomassa se kirrko, missä on se Jeesus-lapsi, jota täällä niin kovasti palvotaan. Meille jäi vielä aikaa käydä vanhassa puolustuslinnakkeessa. Vieläkin oli aikaa, ja kaikki näkemisen arvoinen oli jo nähty puolessa tunnissa, joten me päädyttiin nappaamaan taksi ostoskeskukseen. Surullista, jos ei ole muuta tekemistä kuin mennä ostoskeskukseen paikalliseen hesburgeriin. Edelliseen virkkeeseen tiivistyy koko Cebun-kaupunki.

Purilaiset naamaan ja lentokentälle!