Lomat on lusittu. Oli kyllä kivat palata Wadeyeen, olihan mulla jo ikävä omaa sänkyä, mutta paluu arkeen oli vähän hankala. Onneksi meidän eka kouluviikko oli pyhitetty vain suunnittelulle, joten oppilaat saivat vielä rellestää ympäri kylää. Mä en tiedä, toimitaanko suomalaisissa kouluissa samalla tavalla, mutta täällä nämä tuppaavat tuppaamaan suunnitteluviikon niin täyteen kaikenlaisia kokouksia ja koulutusskeidaa, että suunnitteluun ei juuri jää aikaa lainkaan. Tänäkin vuonna me istuttiin jopa kaksi tuntia kuuntelemassa, miten me ei saada nousta esim. tuolille seisomaan, jos me halutaan ripustaa seinälle vaikka oppilaiden töitä. Tikkaita saa käyttää vain jos on tikaslupa. Syvä huokaus.
Sitten oli se varsinainen ensimmäinen kouluviikko, jolloin oli tarkoitus opettaakin jotain. Edellisinä vuosina meille on pöllähtänyt kouluun satoja oppilaita. Oppilaita tulvii ikkunoista ja ovista sisään. Pöytiä ja tuoleja ei ole tarpeeksi. Yhdessä luokassa saattaa helposti olla 60 oppilasta. Koulu alkaa keskellä monsuunikautta, jolloin ihmiset palaavat kylään ryteiköstä, sillä tulvat katkaisevat tiet ja krokot pyörivät nilkoissa.
Me oltiin varauduttu melko kiireiseen ensimmäiseen päivään. Maanantaina kuitenkin rehtori soitti meille puoli tuntia ennen koulun alkua, että koulu pitääkin ovensa kiinni. Ulkona tuuli tuiversi aikamoisesti, puut rytisivät ja sähkötolpat säkenöivät. Vähän ajan päästä alkoi sykloonivaroitussireeni ulvoa. Jaha. Sitten tapitettiin päivä kotona. No, aloitetaan tiistaina sitten.
Sateinen ilma oli saanut oppilaat jäämään pehkuihin. Kouluun ei tullut juuri kukaan. Pitkin päivää saapui uneliaan näköisiä oppilata. Ei mun luokassa ollut kuin viitisentoista oppilasta, ja me oltiin niin varoiteltu uutta henkilökuntaa, että kannattaa varautua täyteen kaaokseen.
Tulihan se kaaos sieltä sitten keskiviikkona. Kylässä on ollut aikamoisia tappeluita viime aikoina. Niinpä alkoi meidänkin lähistöllä rytistä. Muutama tuhat vihaista ihmistä alkoivat rettelöidä nurkan takana. Jaha, sitten vaan ovet lukkoon, muksut turvaan, verhot alas, ettei ikkunoista näe ulos, kun kirveet lentävät, ja leffa niin kovalle, ettei metelikään kuulu. Tässä rutiinissa alkaa olla jo aika tekijä.
Torstaina koululla oli taas ovet kiinni tappeluiden vuoksi. Kylän vanhimmat kutsuivat kyläkokouksen koolle, joten me istuttiin taas opettajaporukalla suunnittelemaan. Ehkä ihan hyvä näin.
Pehmeä lasku arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti