23. syyskuuta 2013

FINSKI Lutra lutra


Oli Kränän viimeinen päivä Suomessa. Meillä oli ollut koko loman ajan kauhea tuli hännän alla niin, että tuntui jotenkin siltä, ettei me oltu keretty tekemään juuri mitään, vaikka koko ajan tehtiin jotain. Yksi meille tärkeimmistä asioista oli viettää aikaa meille rakkaan kummitytön kanssa, mutta loppujen lopuksi siinä kävi vanhanaikaisesti niin, että viimeisenä päivänä oli aikaa peuhata. Oltiinhan me kyllä treffattu tietenkin mökillä, mutta ei se ole sama asia ollenkaan.




Me ollaan käyty ennen Siirin kanssa puljaamassa Caribiassa. Uimiseksi sitä ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan. Suurin osa ajasta me lutrataan lastenaltaassa, joka on noin 30 senttiä syvä. Mutta ennen kaikkea pirun lämmin. 




Muutaman kerran me käydään siinä keskikokoisessa vesiliukumäessä. Sitten menee vettä nenään, eikä se ole ollenkaan kivaa. Seuraavaksi me käydään yleensä vilkuilemassa suuria vesiliukumäkiä, joissa Grant tykkää hurjastella. Me yleensä kiivetään portaat puoleen väliin ja käännytään sitten takaisin.






Tässä välissä me käydään ulkoaltaassa, missä on yleensä liian kylmä mulle. Me uidaan kuitenkin nopeasti tunnelin läpi, koska se on aika hurja. Varsinkin ne muovihärpäkkeet, joiden läpi pitää lutviutua tai ali sukeltaa. Seurvaavaksi pitää mennä porealtaaseen, sillä kummitädillä on kylmä.




Kolme tuntia toistetaan edellä mainittua kaavaa, kunnes palataan taas lastenaltaaseen. Sieltä sitten suihkujen kautta vaatteet päälle ja pallomereen. Sitten onkin jo nokosten paikka. Siis kummivanhemmilla. Muti hakee yleensä Siirin tässä vaiheessa kotiin, ja me mennään Grantin kanssa nokosille. Niin tälläkin kertaa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti