Meillä oli loman aikana ausseja kylässä. Kyllähän niitä on aina mukava viihdyttää; näkee omaakin kaupunkia erilaisessa valossa. Meidän työpaikalta abolasta oli kaksi opea vierailulla. Dominic on meidän työkaveri ja Kränän vanha kamu jostain yläkouluajoilta, ja Laura on muuten vaan työkaveri.
Me käveltiin ympäri Turku-city jee jee:tä, parin päivän ajan. Mulla nyt oli kaikkea muutakin hommaa, joten mä olin varoittanut vieraita etukäteen, että he saattavat joutua omatoimimatkailijoiksi. Ja muutenkin. Tulin takaisin kotikylille ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, joten mä olin ennakoinut, että ei kauheasti huvittaisi hengata työkavereiden kanssa.
Me käytiin tietenkin Tuomiokirkossa pällistelemässä. Ne siellä testailivat urkuja, mikä laittoi munkin niskakarvat pystyyn. Meillä Wadeyessä tulee kirkkomusiikki mankkarista. Sieltä kirkosta me sitten bongattiin myös kuuluisia luurankoja ja tutustuttiin pikkasen paremmin Turun historiaan. On se vaan kirkoksi pirun hyvännäköinen. Ei ole sellaista elvistelyä kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Miksei sitten idässäkin. Tuomiokirkko on jotenkin hyvännäköinen hiljaisella tavalla.
Kirkon jälkeen käyskenneltiin Vähä-torin kautta Förille. Suhattiin sitä jokea muutaman kerran yli, kun se nyt on niin kivaa. On se Vähä-torikin aika mukavan oloinen. Meidän kävelyreissu päättyi linnalle. Sinne en just jaksanut enää mennä mukaan. Ne jutut on siellä niin moneen kertaan nähty, että annoin olla. Vaikka hienoltahan sekin näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti