FINSKI Kesähäät

Serkku-Sussu kävi tahtomassa kirkossa itselleen miehen. Meitä kaasoja oli kolme. Mä olin Aussilassa suurimman osan suunnitteluajasta, joten musta ei ollut kauheasti käytännön apua pukujen, kukkien ja kakkujen valkkauksessa. Kyllä me morsion kanssa rupateltiin paljon feisbuukin chätissä kaikistä hääjutuista, mutta ei musta mitään oleellista apua oikein ollut. Sitten Suomessa ollessa mulla oli kalenteri aika pirun täynnä kaikenmoista ohjelmaa - vieraiden viihdyttämistä, mökkeilyä, kavereiden kanssa kahvittelua.

Viimeiset kaksi viikkoa lupasin morsiamelle. Me askarreltiin kaikenmoisia vessakylteistä paikkakortteihin. Ansku totesi, että hän on pirun kätevä käyttämään nitojaa, ja mä opin, että mä ja liimapyssy ei tulla toimeen. Eve on pirun kova silittämään pöytäliinoja. Saatiin me kyllä kasaan hirveä nippu lautasliinoja, kortteja ja kylttejä. Onneksi morsian ruokki meidät hienoilla herkuillaan, niin pysyi sormissa voimat.

Maistraatti. Ei me juhlittu tapausta oikein ollenkaan. Vähän nyt hississä viskottiin riisiä.

Sitten oli tietysti se varsinainen hääpäivä. Sulhanen potkittiin edellisenä iltana bestmanin luokse iltaa viettämään, ja me kaasot majoituttiin morsiamen ja sulhon yhteiseen kämppään. Morsian venytteli juhlakenkiä imuroidessaan. Me syötiin likkojen kanssa aivan törkeä määrä ribsejä. Onneksi mahtuivat koltut vielä seuraavana päivänä päälle. Sitten me vetäydyttiinkin kauneusunille. Mä olin ihan varma, ettei se uni sieltä tule, mutta kyllä aika nopeasti aloin vedellä hirsiä kaikesta jännityksestä huolimatta.

Muut eivät sitten nukkuneetkaan niin hyvin. Morsian itse alkoi oksennella noin aamuneljältä. Huonosta olosta ja oksennuksesta ei oikein ollut tulla loppua, mutta show must go on. Meille kaikille järkättiin naamat ja tukat kuntoon. Kun terveyskeskus aukesi, oli morsio jo puhelimessa tutulle lääkärille. Sieltä vastasikin joku, joka ei tuntenut tapausta ja arveli morsiamen vain jännittävän. On se mukavaa, kun otetaan tosissaan. Siinä se sitten oksenteli pitkin aamua. Mä soitin sulholle, että voisiko se ottaa yhteyttä pappiin ja leikata seremoniasta kaiken turhan pois, jotta morsian pysyisi tolpillaan. Voihan se.

H-hetken lähestyessä morsian näyttikin jo melko pirteältä. Mä soitin sulholle uudestaan, että elä sie hötkyile, morsio on iha kunnossa. Mutta eihän se sitten ollutkaan. Me napattiin hermoihimme kirkon takahuoneessa Jägeriä, ja elämä näytti valoisalta. Me jätettiin morsian takahuoneeseen isänsä kanssa ja lampsittiin alttarille. Sitten alkoi uruista kuulua häämarssi, kirkon ovet lävähtivät auki ja morsian hoippui alttarille isänä käsipuolessa. O-ou. Se oli aikas kalpea. Onneksi kuvat ovat mustavalkoisia.

Sulho oli myös aika katatonisessa tilassa. En tiedä jännittikö sitä oma performanssi vai morsiamen kunto, mutta jotenkin oli sellaiset vibat, että nyt ei tiedetä, miten päin olla. Sulhasen omin sanoin:

"Alkumarssi. Jännitys ja se kaikki tuskailu. Kun ovet aukesivat meinasin purskahtaa vollottamaan sen kaiken keskellä. Sain kasattua itseni noutamaan morsiantani käytävältä, mutta tärinä ei lakannut. Kun appi luovutti tyttärensä, huomasin, että jännitys ja tärinä on ihan molemminpuolista. Koko seremonian olin täysin katatonisessa tilassa ja onnistuin tuijottamaan vain alttarin seinää. Aina kun piti polvistua, vaimoni veti minut alas. Tai kun piti nousta ylös, hän veti minut mukaansa. Hyvä kun muistin sanoa tahdon. Kaiken sen lisäksi, että vaimoni piti minut koossa, hän itse oli pyörtyä."

Morsian ja sulho pääsivät alttarille, mutta morsian huojui puolelta toiselle aikamoisesti. Missään lähistöllä ei näkynyt edes tuolia, jonka olisi voinut lykätä lähes pyörtyvän morsiamen pyllyn alle. PRKL. Eikös se pappi sanonut, että sellainen järjestetään? Lisäksi pappi oli karsinut seremoniasta pois lauluesityksia ja meidän kaasojen raamatunlukua, mutta hänen oma saarnansa kyllä kesti ja kesti. Murr. 

Morsian pysyi kyllä sittenkin tolpillaan joten kuten. Julmettomassa kesähelteessä kyllä vaihdettiin sormukset polvistuen alttarin edessä eikä seisoen. Luulisin, että sulhanen se oli,  joka piti morsiamen topillaan karhumaisella otteellaan. Mä en edes ehtinyt herkistymään seremonian aikana, sillä mua jännitti se, pysyykö se pystyssä vai oksentaako se puvulle. Sitten se vasta ottikin ohrainen.

Morsian on kuolettavan allerginen ampiaisille. Meillä hääseurueen naikkosilla oli kaikilla isot kukat tukassa, ja eikös morsiamen kukasta sitten ropsahtanut helvetin iso amppari laahukselle. Jaiks. Mitäs nyt? Morsianta lähinnä ollut kaaso kääntyi mua kohti ja sihisi mulle hampaiden välistä, että nyt äkkiä nessu tänne. Eihän mulla mitään ollut. Mä sihisen sitten hampaiden välistä kolmannelle kaasolle, että nyt äkkiä nenäliina tänne. Mitäh? Nenäliina! Mikä? Nenäliina! Hetken me leikittiin rikkinäistä puhelinta, ja sitten se jostain tempaisi nenäliinan. Mä muilutin sen ensimmäiselle kaasolle, joka kävi kaappaamassa ampiaisen. Sitten se lyttäsi sen mun kouraan. Mä yritin vielä rutistaa sitä hengiltä mun hikisissä näoeissä. Apua, mikä vielä voisi mennä pieleen?

"Tänne se nessu ja vähän äkkiä!"

Morsian olisi voinut a) pyörtyä, b) oksentaa puvulleen tai c) kuolla, mutta mitään näistä ei tapahtunut. Vielä sen morsiuskimppu hajosi miljooniksi osiksi, mutta se tapahtui vasta kuvauksessa. Ei sen enempää onnettomuuksia. Juhlapaikalle saapui ihan toinen morsian. Sillä oli enemmän väriä naamassa. Elämä näytti hymyilevän. Me ainakin hymyiltiin.

Loppubileistä voi sanoa sen verran, että ruoka oli taivaallista, seura pirun hyvää, meininki leppoisa ja tunnelma taivaallinen. Niinhän me puhuttiinkin etukäteen, että häistä muistetaan tunnelma, ruoka, juomat ja musiikki. Juhlapari oli järjestänyt kaiken itse, ja kaikki meni aivan nappiin. Hirveästi siihen oli mennyt aikaa ja vaivaa, mutta vaiva maksoi myös palkan. Kemut olivat prikulleen sellaiset, kuin pari halusi. Tunnelma oli välitön. Vierailla oli tervetullut olo, jokainen tunsi itsensä tärkeäksi. Tilassa ei murjottanut kukaan naama nurin päin.  Toisilleen tuntemattomat ihmiset rupattelivat keskenään, kaikilla tuntui olevan hauskaa, ja se ruoka! Ahhhh. Paljonko mahtuu yhteen napaan hirvenpaistia ja merenelukoita? Huh. Paljon.

Itselläni oli todella hauskaa. Täytyy kiittää syvästi hääparia, joka osasi ottaa rennosti ja nauttia päivästään. He olivat järjestäneet itsensä näköiset kemut ja pirun hyvin. Lisäksi täytyy muistaa vielä kaasokavereita, joiden kanssa ei ollut kertaakaan sukset ristissä. Anskun kanssa mä olen ollut lukioajoista asti parhaita ystäviä, ja näiden kemujen kautta mä tutustuin Eveen, joka voisi olla todella hyvä ystävä kemujen jälkeenkin. Harvoin sitä tuntee olevansa näin onnellinen.

(Kiitos kuvista kuuluu JS Disainille. Osa on omia. Arvaattekin varmaan mitkä.)