Konfirmaatio

Meillä on ollut kylttyyriä viime aikoina. On ollut seremoniaa seremonian perään. Ihan kuin ei olisi ollut jo tarpeeksi koulunkäyntiä haittaavia askareita, ihan kuin ei olisi ollut jo tarpeeksi kasvamiseen liittyviä riittejä - oli sitten pakko vielä järkätä se konfirmaatiokin. 

Konfirmaatio on urheilupäivän jälkeen toiseksi ärsyttävin vuodenaika. Sanoisin, että maailman ärsyttävin asia, mutta holokausti, nälänhätä ja teippirullan kadonnut pää vie siitä voiton. Eli pitäydytään tässä toiseksi ärsyttävimmässä vuodenajassa. Urheilupäivä, konfirmaatiota edeltävät viikot ja Valentine's Day.

Konfirmaatio on yllättäen koulun ja opettajien vastuulla. Onhan meillä toki uskonnonmaikka, mutta uskonnonmaikka istuu usein tuntien aikaan ulkona röökillä, kittaa teetä taukohuoneessa tai pelaa bubbleshooteria toimistossa. Sitten siinä käy niin, että viime hetkenä itku kurkussa joku muu järjestää asian. Joku hyvä ihminen. Siis joku muu kuin minä. Mä en enää jaksa pitää löysäilijöiden selustaa.

Niin siinä sitten käy, että kolmisen viikkoa ennen konfirmaatiota seiskaluokkalaiset eivät tee muuta, kun värittävät kuvia Jeesuksesta. Ei matikkaa, ei enkkua, ei muuta kuin Jeesusta. Ja tässä muutama totuuden sananen: Jeesus ei pelasta. Enkku pelastaa. Matikkakin pelastaa. Jeesus-kuvien värittäminen ei ole se juttu, millä saadaan työpaikka, josta tulee rahaa, jolla voi ruokkia muksut. Erinomainen Jeesus-kuvien väritystaito ei juuri ole CV-kamaa.

Okei, no mut nyt on sitten kieltäydytty saatanasta ja syöty niitä pieniä keksejä, mitä saa sunnuntaisin.