FLORES. Värien kirjo.

Kapteenien kanssa neuvoteltua oli sellainen olo, että ei tehnyt mieli neuvotella yksityisten auton kuljettajien kanssa hinnoista seuraavaan paikkaan, joten me sitten noustiin taas bussiin. Tällä kertaa pakattiin rahat omiin taskuihin eikä bussin katolle. Katsottiin bussia ja todettiin, että tänään varmasti matkustettaisiin vuohien ja kanojen kanssa. Katolta löytyi vuohi ja mun penkin alta pari kanaa.

Me matkattiin viimeisen kerran takaisin vuorien korkeuksiin. Me haluttiin nähdä Kelimutu-tulivuori, joka on tunnettu kraaterijärvistään. Tulivuoren huipulla on kolme järveä, joiden väri vaihtelee. Ei nyt mitenkään yhtäkkiä, mutta esim. yön yli. Valokuvissa nähtiin pinkkiä, vihreää, turkoosia, sinistä ja mustaa.

Me vuokrattiin jälleen skootteri, jolla surautettiin vuoren huipulle ennen auringonnousua. Kuulemma tämä on se auvoisin aika nähdä järvet ja ympäröivät maisemat, sillä pilvet eivät ole vielä ehtineet kerääntyä huipulle. Kuulosti ihan hyvälle suunnitelmalle. 

Tunnin me köröteltiin tulivuoren rinnettä ylös, ja heti kun me päästiin näköalatasanteelle, alkoi sataa. Eikä mitään pientä tihuttelua vaan vettä tuli ihan urakalla ja horisontissa välähtelivät salamat. Tuuli tuiversi niin maan perkeleellisesti, ja vaikka merenpinnan tasolla olisi ollut 30 astetta, meillä oli ihan aidosti kylmä.

Juostiin sitten pika pikaa julkisiin vessoihin piiloon sateelta. Ja seisottiin siellä kusenkatkuisessa ilmassa kolme tuntia odottaen sateen loppumista. Ennen sadetta multa loppui pinna, huumori ja kärsivällisyys. 

Lisäksi koska oli Ramadanin loppumisen jälkeinen loma, koko hiton Flores oli Kelimutun huipulla kerjäämässä valokuvia musta ja Grantista. Ei oikein kehdannut kieltäytyäkääm, sillä mulla on itsellä tapana työntää oma kamera paikallisten naamaan ja napata valokuvia.

Tuntien kyyhöttelyn jälkeen me kiivettiin uudestaan näköalatasanteelle ja nähtiin vihdoin ne hiton järvet. Ne olivat väreiltään vihreä, enemmän vihreä ja savinen.