FLORES. Tuparit.

Wae Rebon jälkeen me matkattiin seuraavaan kohteeseen, joka sekin on tunnettu perinteisistä kylistä. Eikä meitä edes ryöstetty matkalla.

Me vuokrattiin skootteri ja lähdettiin seikkailemaan. Aamu oli aurinkoinen, ja horisontissa loisti komea tulivuori. Ei oikein voinut olla muuta kuin helvetin hyvällä tuulella. Me suhattiin pieniä vuoristoteitä ylös alas, puljattiin kuumissa lähteissä, ihasteltiin upeita vuoria sekä mielettömiä rotkoja.

Tarkoitus oli käydä useammassa alueen kylässä katsastamassa tämän seudun perinteistä elämää, mutta eihän me päästy ensimmäistä kylää pidemmälle, kun tämän seudun perinteinen elämä lävähti niin päin pläsiä, että ei oikein tiennyt miten päin olisi. Ensimmäisessä kylässä oli nimittäin tuparit.

Kyseessä ei ollut ihan mitkään simppelit tuparit tyyliin Estrellan naksupussii ja kaljaa ennen kuin mennään baariin a la ensimmäiset vuokrakämpät Turussa. Kyseessä oli enemmänkin talon synttärit ja ensimmäiset kemut kylässä yli neljäänkymmeneen vuoteen.

Aikaisin aamulla talon edessä oli teurastettu kaksitoista vesipuhvelia. Sanoisin, että uhrattu, mutta vesipuhvelit toki syötiin, joten kai kyseessä oli enemmäinkin teurastus. Tosin vesipuhvelin veren piti valua maahan talon eteen. Joten ehkä sittenkin “uhrattu”? Joka tapauksessa puhvelit olivat veivinsä heittäneet, kun me päästiin perille, mutta kylän miehet hakkasivat puhveleitä pienemmiksi paloiksi edelleen. Ja hakkasivat puhveleita paloiksi koko sen ajan, kun me kylässä viivyttiin eli useamman tunnin ihan helposti. Se on paljon lihaa se.

Puhvelit paloiteltiin, sitten lihaa keitettiin, sitten lihat kaadettiin isoon – siis ISOON – aitaukseen uuden talon omistajien ja kylän vanhimpien eteen. Sapuskaa oli monta kuutioita. Eikä tässä vielä kaikki!

Kylän laitamilta alkoi ilmestyä miehiä, joilla oli kiljuvia sikoja hihnassa. Varmaan osaat arvata, miksi siat kiljuivat. Mulle alkoi valjeta, mistä sanonta “kiljua kuin pistetty sika” on saanut alkunsa. Jumankauta, meteli oli korvia huumaava. Siat kuljetettiin noin neljä kerrallaan uuden talon eteen kontilleen ja sitten niitä tempaistiin kalloon machetella. Aika nopeasti kiljunta lakkasi. 

Sitten ne tuikattiin tuleen, jotta karvat saatiin kätsysti pois. Sitten palasiksi ja pataan! Kun korvia huumaava melu lakkasi, kylän täytti aivan älyttömän herkullinen tuoksu. Meidät kutsuttiin syömään edellisen päivän possua, ja hyvältä se maistui.

Me hengattiin kylässä useampi tunti. Meille kerrottiin, että meidän pitää jäädä kylään, kunnes tämänpäiväiset teurastukset on syöty. Siihen menisi vielä noin kuusi tuntia. Me oltiin kylässä jo oltu varmaan kuusi tuntia. Jos me lähdettäisi livohkaan, uudelle talolle lankeaisi kaikenmoisia kaameuksia ja kirouksia. Yhm.

Me ei oltu tuotu vettä mukanamme, kun oli tarkoitus vain käväistä katsomassa paikkaa – ei jäädä vuosisadan suurimpiin bileisiin. Mua jo huimasi, sillä mä en halunnut juoda paikallisten vettä. Kerran sitä kokeilin Intiassa vahingossa, ja sitten mä ripuloin puoli vuotta. En mä mikään nopea oppija ole, mutta silloin meni kerrasta viesti perille. Onneksi kylän vanhimmat sitten päättivät, että tämä sääntö koskee sittenkin vain paikallisia, joten me päästiin livohkaan.

Me surruteltiin takaisin majataloon ja kitattiin ainakin kolme litraa vettä (ja olutta) kumpainenkin. Meidän majatalon asukkaat olivat kateellisia meidän tarinoista kunnes me näytettiin niille video sikojen teurastuksesta. Surffaripoikakin oli siellä. Yhtäkkiä sitä ei kiinnostanutkaan elää “simppeliä elämää”.