Ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on aika
Oltiin kalassa –postauksen. Pidemmittä puheitta siis: Oltiin kalassa.
Käytiin meidän Wadeye-veteraanien kesken merellä.
Meidän kamut Chris ja Em ovat olleet Wadeyessä lähes yhtä kauan kuin mekin. Me
ollaankin helposti koko koulun kauimmiten palveluksessa olleet tyypit, jos
paikallisia työntekijöitä ei lasketa mukaan. Neljä vuotta.
He sijoittivat Wadeyeen saavuttuaan veneeseen,
minkä mun mielestä voisi ottaa verotuksessa mielenterveydenhoitona. On hyvä päästä
kylän tomusta ja ankeudesta vesille. Vesille menoa helpottaa se, että vedet
kuuluvat Australian lain mukaan kuningattarelle, joten kalastukseen ei tarvitse
maanomistajilta tai lupamieheltä paperia. Sen kun menet silloin, kun huvittaa.
Tietenkin vuorovesistä riippuen. Venettä on vaikea saada veteen, kun laskuvesi
on saanut sataman kuravelliksi.
Tietysti on hyvä, että pääsee ilman lupia
merelle, mutta jos tulee sellainen olo, että pitäisi päästä pissalle niin käypi
köpelösti. Miehet heittävät kepillisen yli laidan, mutta kyykkypissaajilla on vähän
hankalampaa. Mä kyykin moottorin vieressä sillä aikaa, kun muut kääntävät selkänsä
ja yksi pitää krokotiilivahtia. Krokot nappaavat helposti ison miehenkin veneestä
saatika sitten mimmin, jonka on jo valmiiksi kuorinut vaatteet ja oikein lykkää
peräpäätä laidan yli. No, selvisin hengissä.
Me ei saatu juuri kalan kalaa. Yleensä fisuja
sen kuin kiskoo vedestä vain, mutta nyt saatiin yksi syömisen veroinen kala. Ja
yksi rapu. Joka meinasi napsata Chrisiltä sormen. Rangaistukseksi me viskattiin
se kiehuvaan veteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti