Darwin

Kouluvuoden alun tarinoihin kuuluu myös pakolliset löpinät kouluttautumisesta. Alkuvuoden löpinät menevät yleensä näin:

• Ollaan takaisin koulussa. Onpas rankkaa. Kakarat kiroilevat.
• Pääsiäiskirkko, perkele. Liian kuumaa ja kosteaa istua kirkossa ilman ilmastointia.
• Jumankauta, kauanko tätä sadetta vielä jatkuu?
• Hupsis, olinpas humalassa viikonloppuna.
• Käytiin Darwinissa. Nähtiin liikennevaloja.
• Käytiin ryteikössä. Nähtiin krokotiili.

Loppuvuoden löpinät menevät sitten näin:

• Käytiin Balilla. Temppeli-blablablaa-ranta-bla-snorkkelit-blaa.
• Takaisin kouluun. Pomo on pöhkö.
• KUIVAKAUSI JEE!
• Meillä oli teemabileet. Ai, mun pää sattuu.
• Jes, kohta on pitkä loma.
• Käytiin jollain pikku saarella Indonesiassa. Oli kivaa, juotiin bisseä, nähtiin valas/delfiini/apina.
• Takaisin kouluun. Ei huvita, mutta onneksi suurin osa muksuista on edelleen ryteikössä ja mun luokalla on enää neljä oppilasta.
• Käytiin ryteikössä/kalassa. Nähtiin krokotiili.
• Sadekausi tulee. Onpas kuumaa ja kosteaa.
• Ei naurata työkavereiden jutut.
• Kouluvuosi ohi. Jeeeeeeee! I’m out, muthafukas.

Tänään me ollaan vaiheessa ”Käytiin Darwinissa. Nähtiin liikennevaloja”.  Mä kyllä pidän Darwinista (ja liikennevaloista), mutta Darwiniin pääsy sadekaudella on aina aika kimurantti juttu. Joko sitä riskeeraa henkensä ja autonsa ja yrittää ajaa kaupunkiin tai sitten sitä riskeeraa henkensä lentokoneessa ja yrittää lentää perille. Ajamalla saattaa päätyä tulvavesiin, ja lentäminen on aika pommpuista. Kerrain teki mieli jo rukoilla. Se on paljon ateistilta.

Mulla oli viikon mittainen kurssi edessä Darwinissa. Kiva päästä ihmisten ilmoille, mutta mun kurssin oli mulle valinnut meidän reksi enkä minä itse. On se kiva kun reksi tietää paremmin. Istuin sitten viikon kahden muun tanttaran kanssa tekemässä aikuisopetusdiplomia, jolla en tee mitään Wadeyen jälkeen – enkä kyllä tee sillä mitään itse Wadeyessäkään. Sitä paitsi kun mä vihdoin sain diplomin käteen noin kuukausi kurssin suorittamisen jälkeen, se oli jo vanhentunut.

Loppupostaus on aikamoista angstia.

Mä laitan lisää valokuvia kauniista taivaista, jos se vaikka lieventäisi stressin määrää''.

Hitto että mua kyrsii tämä Northern Territory –elämä. Niin mennään manana-meiningillä, mutta teeskennellään olevamme piin kovia ammattilaisia. Mun mielestä on parempi olla huono duunissaan ja tietää olevansa huono duunissaan kuin luulla olevansa kovaa kamaa työmarkkinoilla. Välillä on vaikea olla suomalainen ulkomailla, kun on tottunut siihen, että asialliset hommat hoidetaan ja sitten ollaan kuin ellun kanat. Nämä täällä ovat kanoja ihan kakskyt-neljä-hoo.

Niin ne sanovat, että Northern Territoryyn –muuttajat voi jakaa kolmeen osaan: missionaries, mercenaries ja misfits. Joko täällä ollaan, koska Jeesus, koska raha tai koska mistään muualta ei saa töitä. Mä en ole vielä päättänyt, mihin ryhmään mä kuulun. Toivoisin, että en ole kolmannessa ryhmässä. Nämä ovat nimittäin niitä ellun kanoja.

Meidän kurssilla oli ellun kana. Meidän lopputyöhön kuului pitää pieni oppitunti, mistä tahansa aikuisopetuksen alueesta. Mä pidin 15 minuutin opetustuokion bakteereista ja käsien pesusta, toinen kurssikaveri vessapaperirullanvaihtotekniikoista ja tämä ellun kana halusi pitää oppitunnin pieneläiden käsittelystä. Hän soitteli koko iltapäivän paikallisiin eläinsuojiin, koska hän halusi lainata käärmettä. Ei jumankauta.

Käärmeen lainauksessa on muutama pulma. Ensinnäkin se, että se on aivan helvetin typerä idea. Toisekseen se, että tempausta varten olisi tarvinnut täyttää parin sadan sivun verran lakipapereita siltä varalta, että jotakuta puraistaan. Mä en olisi allekirjoittanut mitään. Kolmanneksi se, että se on aivan helvetin typerä idea.

Anna mun kaikki kestää.