Punaniska

Ihmiset usein nostavat kulmakarvojaan ja kysyvät, miten meillä kestää pää, kun he kuulevat, että me asutaan Wadeyessä. Wadeyellä on todella huono maine. Ihmiset joko eivät ole ikinä kuulleetkaan koko paikasta tai ovat kuulleet pelkkää pahaa. 

Uutisissa Wadeye on pelkkää tätä.

Ai niin, sitten ovat tietysti ne, jotka ihmettelevät, miten me voidaan elää paikassa, missä ei ole mitään tekemistä. Eihän täällä tietysti ole elokuvateattereita ja keilaratoja, mutta meillä on yllättävän kiireinen elämä. Päivät kuluvat järjettömän nopeasti. Välillä huomaa, että on mennyt monta viikkoa, kun en ole puhunut kenenkään kansa Suomesta. Mitään kuulumisia ei ole vaihdettu, kun ei vain löydy aikaa - tietenkin aikaero asettaa aikamoisia haasteita. Tosin sitten kun jutellaan, mulla ei ole mitään kerrottavaa kun muka "mitään ei ole tapahtunut". 

Mutta tapahtuuhan täällä, kun laitetaan tapahtumaan. Tietenkin me rymytään ryteikössä aika usein, mutta kyllä me osataan myös bilettää. Meidän bileissä mimmit ei kyllä ole korkkareissa, naamat laitettuna ja tukka käkkärällä. On liian kuuma. Meidän bilekämppään, jossa asuu kaksi sinkkupoikaa, on kyllä hommattu komiat kajarit, videotykki ja - wait for it - savukone. Ja rummut.

Viime aikoina me ollaan viihdytetty itsejämme teemabileillä. Tovi sitten meillä oli Bogans and Babes -kemut. Tässä aussislangia tuntemattomille bogan-sanan määritelmä:

The term bogan (/ˈboʊɡən/) is Australian and New Zealand slang, usually pejorative or self-deprecating, for a person with an unsophisticated background, or whose speech, clothing, attitude and behaviour exemplify a lack of manners and education.

Mä en keksi, onko meillä suomessa mitään vastaavaa. Liikutaan siis nappiverskojen ja Karhu-lippisten maastossa, mutta aussi twistillä, joten mä koin aiheelliseksi vetää niskaan AC/DC-paidan ja minishortsit. Ja tietenkin mulle väännettiin hieno Pamela Anderson -tyyppinen rautalankatatuointi käsivarteen ja alaselkätatuointi, jossa komeili sydän, jolla oli siivet. Tiedettehän, tyylikästä ja klassista.

Tässä männä viikonloppuna meillä oli myös punaniskakemut. Liikutaan vähän samassa sarjassa boganeiden kanssa, mutta punaniskabileissä pystyi lisäksi vetäsemään oikein komian Teksasin aksentin. Mä olin niin vakuuttava roolissani, että sain parhaimman pukeutuneen pokaalin. Surullista tässä kai on se, että mun ei pitänyt tonkia kovinkaan kauaa vaatekaappiani, ennen kuin sieltä siunaantui sopivat rytkyt.