Vanuatu-viikko 4

Viimeinen lomaviikko. Tällä lomalla on tullut ainakin relattua ja nukuttua. Me oltiin yövytty paikoissa, joissa oli sähköt ehkä kerran viikossa. Ei paljon tullut tsekkailtua sähköposteja tai facebookia. Eikä paljon tullut katseltua leffoja läppäriltäkään, sillä vehkeistä oli aina akku loppu. Ei oikeastaan edes haitannut.

Meidän viimeinen viikko meni Pohjois-Vanuatulla Espiritu Santo -nimisellä saarella. Jenkin hengasivat saarella toisen maailmansodan aikoihin, sillä he pelkäsivät japanilaisten etenevän Tyynellä valtamerellä. Jenkit toivat mukanaan hirveästi sotakalustoa, jonka he sitten sodan jälkeen aikoivat myydä saarelaisille. Saarelaiset päättivät kuitenkin olla ostamatta kamaa, sillä jenkkien olisi lähdettävä pois ennemmin tai myöhemmin, jolloin jeepit, traktorit, kuorma-autot, jääkaapit sun muut jäisivät saarelle kuitenkin ilman maksuja. Jenkit olivat kuitenkin toista mieltä. He dumppasivat kaiken mereen. Ja siellä sitä on tavaraa vaikka miten paljon. Ei paikkaa turhaan kutsuta Million Dollar Pointiksi.

Ranta on täynnä ruostunutta metallia. Rannalla makaa ruostuneita autoja, veneitä, tankkeja, kaikenmoisia moottoreita jne. Siellä on myös tolkuttomasti Coca-Cola-pulloja. Grant löysi ehjän Kokis-pullon, jossa oli vuosiluku 1944. Mä snorklasin rannan tuntumassa, mutta en mä kauan uskaltanut vedessä olla. Se oli niin täynnä ruosteista rojua, että mä pelkäsin, että aalto paiskaa päin ja multa lähtee nirri. Muutenkin tuntui pelottavalta katsella vedenalaisia sotakoneita. Hyytävä fiilis.

Iltapäivän snorklailun jälkeen me lähdettiin itärannikkoa pohjoiseen. Me istuttiin avolavan takana pienillä puisilla penkeillä. Jälleen saari ilman julkisia kulkuneuvoja. Me päätettiin viettää loppuloma rannalla nimeltä Champagne Beach. Me oltiin nähty valokuvia paikasta, ja se näytti upealta. Seuraavana aamuna me käveltiin meidän mökiltä rannalle, ja näky oli kyllä henkeäsalpaava. Lisäksi vihdoinkin aurinko paistoi taas. Ja me oltiin taas ainoat ihmiset rannalla.

Mä löin pyllyn hiekkaan, enkä siitä noussut koko päivänä. Mitä nyt käytiin välillä viilentymässä vedessä ja snorklailtiin läheisillä riutoilla. Vesikin oli lämmintä, eikä tehnyt heti mieli takaisin rannalle. Tätä mä olin koko lomalta toivonutkin.

Meidän mökin rantakin oli tyrmäävän kaunis. Laskuveden aikaan vitivalkoista hiekkaa oli lähes silminkantamattomiin. Hiekan alta pulppusi turkoosia lähdevettä. Vesi oli jääkylmää ja se näytti epätodelliselta valkoisella hiekalla. Sitä virtasi aivan valtoimenaan hiekan alla olevasta lähteestä. Ikään kuin joki ilmestyisi aivan tyhjästä.

Ei sitä aurinkoa loputtomiin kestänyt. Meillä oli kuukauden aikana ehkä yhteensä viisi aurinkoista ja myrskytöntä rantapäivää, joten näistä rannoista ja ilmoista oli otettava ilo irti. Pilvisenä päivänä me lähdimme läheiseen kylään ihmettelemään maailman menoa. Aurinko ei paljoa pilvien takaa vilkkunut, mutta merivesi oli silti sen verran lämmintä, että sinne uskalsi kahlata kilpikonnien perään. Muutaman pää nousi aalloista haukkaamaan happea, ja sitten ne katosivat takaisin mereen.

Me odotettiin laskuvettä ja kahlattiin merestä paljastunutta hiekkasärkkää pitkin läheiseen saareen. Kyläläiset pitivät kanojansa saarella jemmassa. Ne selvästi aavistivat, että meillä oli koralliriutan kaloja varten leipää takataskussa. Ne seurasivat meidän kulkua rannalla silmät kiiluen.

Paikallinen mies näytti meille myös paikallisen kookosravun. Se oli aivan mielettömän iso ja mielettömän hurjan näköinen. Kookosrapu saa nimensä siitä, että ne kiipeävät kookospalmuihin, tiputtavat kookospähkinän maahan ja syövät sen. Mä en uskaltanut mennä kaveria kovin lähelle ja ihan syystä. Jos niillä on niin vahvat sakset, että ne saavat kookospähkinän rikki, niin kuvittele, millaista jälkeä ne saavat tehtyä ihmisen sormille. En silittänyt tyyppiä. Me syöntiin se. Mielettömän iso, mielettömän hurjan näköinen ja mielettömän hyvän makuinen.

Paluumatkalla me pysähdyttiin pulikoimaan aika vänkään uimapaikkaan. Samanlainen lähde kuin meidän rannassakin pulputti kirkasta sinistä vettä louhokseen. Vesi oli kylmää kuin mikä, mutta kylmyys unohtui nopeasti. Mä en ole niin kirkkaassa vedessä ennen uinut.

Meidän viimeinen viikko oli mieletön. Hyvää ruokaa ja uskomattomia rantoja. Ei paljon enää painanut menneet huonot säät ja kulkuneuvohankaluudet. Oli kyllä kiva päästä takaisin kotiinkin. Eipä enää tarvinnut palella, ja pääsin vihdoin lataamaan kaikki aivan turhaan mukana kannetut sähkövehkeetkin.