On se kiva, että on joskus niitäkin päiviä, joista tulee sellainen olo, että miten tästä duunista kehtaa ottaa palkkaa. Näitä päiviä ei ole monta ja niiden välillä tuppaa olemaan todella pitkät välit, mutta ne lataavat kyllä akkuja. Me käytiin mun ja erään toisen luokan kanssa rannalla vähän relaamassa. Toki me siinä yritettiin vähän vetää jotain tiedetuntia samassa, mutta näissä maisemissa ja lämpötiloissa kaikenmoinen opeilu on vähän toissijaista puuhastelua.
Meidän mukana ollut luokka on opiskellut eläviä ja ei-eläviä juttuja. Koira? Elävä juttu. Kivi? Ei elävä juttu. Puu? Elävä. Pilvi? Ei elävä. Helppoa kuin heinänteko. Tai niinhän sitä luulisi, mutta näiden kulttuurissa on paljon tarinoita, joissa elottomat asiat tekevät elollisten asioiden juttuja. Läheisille mannuille on esimerkiksi tapettu sateenkaari, ja siellä on kiveen jäänyt merkiksi punaista vertakin. Sateenkaari on siis elollinen. Tietenkin.
Me köröteltiin nelivedoilla rantahiekalla seuraavaan paikkaan. Pojat olivat koko päivän hinkuneet kalaan, joten me ajettiin joen rannalle. Me likkojen ja mukaan lähteneiden kylän vanhempien kanssa mentiin taas keräämään longbomeja sillä aikaa, kun pojat onkivat. Joesta nousi pieni barramundi-kala ja pari rapua. Pojilla oli alta aikayksikön nuotio pystyssä ja kala sekä ravut kypsymässä.
Yhtäkkiä päivä olikin kerennyt jo vaikka miten pitkälle, ja me tajuttiin, että kouluaika oli päättynyt jo tovi sitten. Äkkiä satelliittipuhelimella yhteys koulun kansliaan, että hengissä me ollaan. Ei tarvitse lähettää etsintäpartiota. Meillä vain oli niin hauskaa, että ei oltaisi haluttu pois lähteä millään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti