Gili Tee

Meillä oli kahdentoista helevetin pitkän kouluviikon jälkeen vihdoin loma. Normaalisti meidän jaksot ovat kaikki kymmenen viikkoa pitkiä, mutta rehtori päätti pidentää meidän ensimmäistä jaksoa ja lyhentää toista, jotta pääsiäinen osuisi meidän lomien yhteyteen. Ei sitä luulisi, että kaksi viikkoa tuntuisi missään, mutta kyllä me oltiin kaikki aika ihmisraunioita lomien alkaessa. Bali tuli aika tarpeeseen.

Eikä ainoastaan meille. Mun ja Grantin lisäksi meitä wadeyeläisiä oli Balin lähisaarilla, Gileillä, yhdeksän. Balilla vielä kahdeksan muuta. Meiltä lentää Balin pääkentälle noin kahdessa tunnissa, joten ei ihme, että meidän yläkoulun henkilökunnasta suurin osa viettää lyhyet viikon lomat siellä. On se kiva, että saadaan lomaa työkavereista. Me oltiin sentään sovittu, että yövytään eri osoitteissa  ja, jos siltä tuntuu, voidaan tehdä ei juttuja. Loppujen lopuksi me juhlittiin viikko yhdessä trooppisella paratiisisaarella - eikä edes tapeltu kertaakaan!

Paikalla oli lähes koko yläkoulun valkonahkainen henkilökunta. Meidän paikalliset luulevat, että me ollaan kaikki toisillemme jotenkin sukua, mikä on varmaan ihan luonnollinen päätelmä, sillä täällä kaikki ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen ja me valkonahat aina hengataan yhdessä - näköjään lomillakin. Pitkään osa meidän oppilaista luulivat, että Grant ja Dominic "jakavat" mut. Niin, että osan öistä mä vietän Dominicin luona ja osan Grantin luona. Jep. Jep. Vähän ajan päästä me tajuttiin, mistä on kyse. Kun Dominic alkoi tapailla erästä alakoulunopettajaa, alkoi hänen pyykkinarulleen ilmestyä naisten hepeniä. Muksujen mielestä ne olivat tietenkin mun. Lisäksi mä saan joskus Dominicilta kyydin kauppaan, ja jos Grant jää kotiin, me ostetaan ruokatarvikkeita yhdessä. Toisaalta mun olisikin vähän epäsoveliasta hengata miehen kanssa kahdestaan, jollei hän ole mun siippa. Lisäksi tällaista "jakamista" tapahtuu kylän paikallisen väestön keskuudessa, joten se ei ole mitenkään kaukaa haettua.

Joyce ja Dominic. Ei minun mies.

Mel ja Davey. Ei sukua toisilleen.

Jos tämä ei ole vielä tarpeeksi dramaattista, Grantin ja Dominicin oletetaan olevan veljeksiä, sillä he ovat kummatkin Ballaratistä. Kuten on myös Paul, joka on sitten kai serkku tai jotakin. "Same mob, same mob." Minä puolestani olen Mikhailan sisko, serkku tai siskoserkku. Kyllä, näillä on sellainenkin konsepti ja sukulaisuussuhde kuin veliserkku ja siskoserukku. Mikhailan äidin uusi mies, israelilainen Omer, on tietenkin mun isä, sillä me ollaan kotoisin jostain toisesta maasta.

Mikhaila. Sisko - serkku - siskoserkku.

Mikhaila ja Davey ovat tietenkin pariskunta, sillä he asuvat saman aidan ympäröiminä. Tosin eri taloissa. Heidän nähdään vain yleensä kävelevän kouluun yhdessä, sillä työmatka on sama. Minä ja Lizzy ollaan tietenkin siskoksia, sillä meillä on kummallakin vaalea tukka. Ja todennäköisesti me kaikki valkonahat näytetään heidän silmissään samalta.

Mikhaila ja Davey. Tietenkin pariskunta, sillä he ovat naapureita.

Lizzy. Sisko.

Päivällä me röhnöteltiin rannalla, snorkkeloitiin lähivesissä, syötiin hyvin ja kitattiin rommia. Ei meidän lähivesissä juuri mitään katsomisen arvoista näkynyt, mutta hauskaa hommaa se silti oli. Saattoi johtua myös rommista.

Illalla me notkuttiin ravintoloissa ja pubeissa. Äkkiä meille tuli ne kantapaikat, joissa tavattiin iltaisin. Sapuskaa syötiin joko iltatorilla, jonka pöydät notkuivat kaikenmoisista tuoreista merielukoista tai sitten meidän majatalon läheisessä ravintolassa, Snapper Cornerissa, jossa oli maailmankaikkeuden parhaimmat fish and chipsit. Liioittelematta.

Mitään me ei oikein tehty, vaikka joka päivä tehtiin jotakin. Se se kai loman tarkoitus onkin. Yhtenä päivänä sentään saatiin sentään vuokrattua vene ja käytiin ihan virallisesti snorklaamassa. Heti kun uskalsi poiketa rannasta kauemmas, pinnan alta paljastui ihan kohtuullisia koralliriuttoja, hyvännäköisiä kaloja ja muutama kilpikonna.

Seuraavana päivänä osa porukasta vuokrasi jälleen veneen ja lähti kalaan. Mua ei niin kauheasti tuo kalastus kiinnostanut varsinkaan, kun veneestä tuskin voisi hypätä välillä puljaamaan, jos kymmenellä ihmisellä on siimat vedessä. Mä jäin rannalle relaamaan. Yritin lukea kirjaa, mutta helposti ne silmäluomet vain lupsahtivat kiinni. 

Saarielämä oli aika leppoisaa. Me oltiin yleensä aika aikaisin hereillä ja aika aikaisin pehkuissa, vaikka me toki juhlittiin. Pakkohan meidän oli ottaa ilo irti siitä, että alkoholia sai helposti ja sitä voi nauttia julkisilla paikoilla. Meillä Wadeyessahan tarvitaan alkoholilupa, ja aikuisten juomia pitää juoda kotona, ovet lukossa, pimeässä huoneessa ja verhot kiinni. 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ja niin loppui meidän lomakin. Haikein mielin me noustiin veneeseen ja lähdettiin kohti Balia. Olihan meillä vielä yö Balilla ja kaksi yötä Darwinissa, mutta heti hiekalta lähdettyä alkoi vähän rinnassa tuntua tiukalta. Bali on täynnä ujeltavia skoottereita, tööttääviä takseja, jankuttavia kauppiaita ja todella rasittavia todella humalaisia turisteja. Gili-saarilla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja ja huomattavasti vähemmän rasittavia turisteja.