Osoitteeton

Meidän uusi kotikylä on sen verran pieni, että meillä ei ole katuosoitetta. Kuulemma muutama kuukausi sitten risteyksiin kyllä ilmestyi katukyltit, ja roikkuu meidän aidassa numerokin, mutta meillä ei jaeta postia. Ei ole postilaatikoita, posti ei kulje, Kusti ei polje. Meidän posti menee koulun postilokeroon Darwinissa, josta joku ne sitten laittaa rekkaan, laivaan tai lentokoneeseen, ja siten ne ilmestyvät meidän lokeroihin opettajanhuoneeseen. Projektiin menee aikaa muutamasta päivästä kolmeen viikkoon. Siis ihan Australian sisäisessäkin postissa, mikä meinaa sitä, että mulle lienee turha lähetellä ruisleipää. Buu.

Meidän kämppä on oikein kiva, ja meitä on kyllä lähes jokainen koulun työntekijä muistuttanut asiasta. Äänestä paistaa kateus. Mä luulen, että meillä kävi vain tuuri, sillä asunnon entisen asukkaat pakkasivat kassinsa juuri pari viikkoa ennen meidän maisemaan tuloa. Meitä on saman verkkoaidan sisällä neljä identtistä taloa. Meillä kävi myös tuuri naapurien suhteen, sillä he tuntuvat viihtyvät hyvin omissa oloissaan. Koska me sekä työskennellään että asutaan samojen naamojen kanssa, on kiva, että me voidaan valita, koska me halutaan naapureitamme nähdä. Ei sillä, että he olisivat mitenkään friikkejä. Mutta kuitenkin.

Lempparinaapurit

Meidän kämppä on iso. Meillä on kookas tupakeittiö, jossa olohuone on erotettu köökistä baaritiskillä. Me roudattiin ruokapöytä ja -tuolit terassille. Siellä on kiva syödä illallista ja möllötellä laskevaa aurinkoa. Päivän kuumimpaan aikaan meidän lounasta viilentää seinään ruuvattu tuuletin. Harvemmin meidän siellä tulee istuskeltua, mutta viikonloppuiltapäivisin me ollaan pelailtu lautapelejä ja ihmetelty viereisen kadun elämää. Laiskasti lönköttäviä kulkukoiria ja rattaita työntäviä aboriginaali perheitä. 

Ruokapöydän siirto jätti meidän olohuoneen melko tyhjäksi - kutsutaan sitä sitten minimalistiseksi. Meidän sisustus on melko karsea, joten mä yritänkin keskittyä siihen negatiiviseen tilaan, joka ympäröi meidän naurettavan kokoisia sinisiä laiskanlinnoja ja sohvaa - siihen minimalistiseen tyhjään tilaan. Sama verhojen suhteen. Montako väriä yhteen verhokankaaseen saa ängettyä? Tai itse asiassa viiteen? Sillä erilaiset verhot ikkunoissahan vain sulostuttaa elämäämme. Ei kai, ei saa valittaa. Mä oikeasti tykkään meidän asunnosta tosi paljon. Ja kämpässä on huomattavasti enemmän hyvin hyviä asioita kuin hieman ärsyttäviä juttuja. Sitä paitsi jos ikkunoista näkyy päivästä toiseen pilvetön taivas, niin mitäs niitä verhoja katsomaan. Päivän kuumimpaan aikaan verhot toki ovat kiinni, jottei aurinko pääsisi loimottamaan suoraan sisälle.

Keittiö on meille juuri sopivan kokoinen. Meitä odottelivat kaapit täynnä kokkausvälineitä, veitsiä, lautasia sun muuta. Täällä ruokaa lämmitellään sähköllä toisin kuin muualla Aussilassa, jossa keittiöt pelaavat yleensä kaasulla. Me ollaan suhteellisen kaukana sivistyksestä, joten tänne on turha vedellä kaasulinjoja. Sähköä saadaan polttamalla bensaa törkeät määrät kylän generaattorissa. Älytöntä. Täällä ei ole auringosta puute. Aurinkopaneelit, hei haloo! Vesi kyllä lämmitetään aurinkovoimalla. Samasta syystä kuin kaasuttomuuskin, meidän jääkaappi on hieman nuivan näköinen. Me asutaan kaukana, ja kaman tänne raahaaminen on kallista, joten lähikaupan hinnat ovat vähintään kaksinkertaiset. Valtio kannustaa terveelliseen elämäntapaan, joten vihannekset ja hedelmät ovat saman hintaisia kuin Darwinissakin. Se meinaa sitä, että muuta jääkaapissa ei oikeastaan olekaan. Me tilataan kyllä Darwinin k-kaupoista netitse ruokaa, sillä meidän työnantaja maksaa sen kuljetuksen. Kallista puuhaa, mutta mä luulen, että työnantaja haluaa meidät terveinä ja haluaa pitää meidät ennen kaikkea täällä, joten he järjestävät meille mahdollisuuden syödä tuttua ruokaa ja lempparituotteita myös näinkin kaukana.

Meillä on kaksi makuuhuonetta, eikä me olla vielä oikein päätetty, kummassa nukuttaisiin. First world problems. Toiseen paistaa laskeva aurinko, mikä tekee nukahtamisesta vaikeaa. Toiseen paistaa taas aamuaurinko, mikä tekee pitkään nukkumisesta vaikeaa. Viikolla me ollaankin nukuttu jälkimmäisessä. Illalla on viileää, ja unen päästä saa helposti kiinni. Aamulla aurinko herättää juuri sopivasti muutamaa minuuttia ennen herätyskelloa. Viikonloppuisin me nukutaan ensimmäisessä makkarissa, sillä sänkyyn tulee mentyä myöhemmin ja myös pää nousee tyynystä myöhemmin. Kaksi makkaria meinaa myös sitä, että meillä on kaksi vaatekaappia. Vähänkös on luksusta, että on hieno ja iso vaatekaappi, jossa on kenkähyllytkin. Ken-kä-hyl-lyt-kin! Tosin mulla ei ole tainnut olla kenkiä jalassa kohta kuukauden päiviin. Tulee kuljettua lähinnä läpsyissä ja sandaaleissa.

Muihin olennaisuuksiin kuuluu toki kylpyhuone ammeineen ja erillinen vessa. Meidän amme on aina törkyisen näköinen, sillä ihossa tulee aina kuljetettua punaista hiekkaa mukana. Hienon hieno hiekka päätyy aina joko olkkarin lattialle tai ammeen laidoille. Turha sitä sieltä on pestä, sillä sitä on vain täysin mahdotonta pitää ulkona. (Tsekkaa vaikka edellisistä valokuvista meidän etuoven kunto.) Lisäksi hiekka on kuin todella karheaa paprikajauhetta, joka ei lähde ammeesta vain vettä huiluttelemalla. Hommaan menee helposti varttitunnista puoleen tuntiin, eikä mua huvita viettää iltojani polvillani ammetta kuuraten. Likainen se ei ole, vain sotkuinen. Se niistä olennaisuuksista. Täysiin epäolennaisuuksiin kuuluu erillinen kodinhoitohuone ja kuivatavarakaappi. Oikeastaan se on kuivatavarahuone, jossa on kaksi pakastinarkkua ja vielä bonus jääkaappikin. Jotenkin mulla on sellainen olo, että vanhat asukkaat tykkäsivät kalastaa paljon.

Kodinhoitohuone. Ihan kuin meillä hoidettaisiin kotia.

Meidän takapiha on hieman työn alla. Täällä ei ole nyt satanut puoleen vuoteen, joten maa on kovaa, tomuista ja kuivaa. Kohta se on pehmeää, mutaista ja märkää. Grant käy kastelemassa takapihan nurmikkoa iltaisin auringon laskettua, ja mä olen suunnitellut jonkinmoista puutarhaa. Aikomus olisi istuttaa esimerkiksi vesimeloneita vanhoihin mullalla täytettyihin auton renkaisiin. Ei tarvitsisi ruveta möyhimään tuota kuivaa jauhomaista maata. Kasvaahan täällä toki luonnostaan kaikenmoisia kasveja, mutta mä en ole vieläkään saanut hankittua lupaa käydä aboriginaali mailla. Sitten täytyisi vielä tietysti erikseen varmistaa, saako sieltä kaivella kasveja ylös. Oli nimittäin tullut vähän sanomista, kun rangerit olivat käyneet harventamassa pyhiä puita. Mä en kye olevani pätevä arvioimaan kasvien pyhyyttä. Ai, niin! Kasvaa meillä takapihalla banaanipuu!