Meillä on bileet!

Wadeyessä järjestettiin viime viikonloppuna festarit. Meidän kouluviikko päättyi siihen, että muksut maalattiin. Vanhemmat naiset istuivat puun varjossa ja maalasivat tytöille pilkulliset naamarit, ja miehet katosivat jonnekin nurkan taakse. Vähän ajan kuluttua jostain ilmestyi lauma lannevaatteellisia poikia, joille oli maalattu kokovartalokipsit. Muksut saivat riekkua ympäri pihaa, ennen kuin poliisitäti ujellutti autonsa pilliä pari kertaa lähdön merkiksi. Me marssittiin paraatina kylän markkinapaikalle. Paraatin kärjessä mateli poliisiauton lisäksi paloauto, rangerien vene trailerissa ja hienosti koristellut koulun autot ja bussi. Me marssittiin oppilaiden kanssa perässä. Koska paraatiin osallistui koko kylä, kukaan ei ollut vilkuttelemassa meille tien laidalta. Eikös paraateissa ole vähän se juju, että joku niitä katsoo? No, kaikilla tuntui olevan kivaa.

Markkinapaikalla Wadeyen festarit avattiin puhein, mutta pian muksut pääsivät jammaamaan. Wadeyessä asuu muutama eri heimo, ja heillä on omat perinteensä. Didgeridoon, rytmikapuloiden ja laulun saattelemana naiset pääsivät tanssilattialle. Tytöt tanssivat rivissä vähän ujosti. Naisten tanssi on hienoista lanteiden huojuntaa puolelta toiselle. Kädet liikkuvat napakasti rytmikapuloiden tahtiin. Mulle on kerrottu, että kaikki eivät saa tehdä kaikkia liikkeitä. Ehkä siksi tyttöjen tanssi oli vähäeleisempää kuin heitä lämppäävien aikuisten naisten.

Poikien tanssi on selvästi aggressiivisempaa. Eräs tanssiryhmä liikkuu suuressa ympyrässä, mutta mun lempparitanssijoita ovat punaiset pojat, jotka seisovat paikallaan didgeridoon ujertaessa, mutta syöksyvät ryhmänä rytmikkäästi eteenpäin rytmikapuloiden yhdyttyä musisointiin. Sitten pojat alkavat polkea maata yhtä tahtia ja potkivat hiekkaa. Mä olen nähnyt aikaisemmin aikuisten miesten tanssivan, ja siitä oli leikki kaukana. Naamat totisina miehet polkivat maata niin, että oikein jytke kuului ja maa tärisi omien jalkojen alla. Pojilla ei oikein pokka pitänyt, eikä ihme, sillä tanssi näyttää todella hauskalta puuhalta. Musiikki sai mutkin notkumaan.

Tanssien jälkeen me lähdettiin kohti kotia, sillä ohjelmistossa oli pieni tauko ennen bändien keikkoja. Me palattiin jälleen suurelle katokselle, jossa piti alkaa musisointi viideltä. Olisihan se pitänyt tietää, että Wadeye on muutaman tunnin myöhässä virallisesta ajasta. Lopulta bileet alkoivat seitsemän aikoihin. Ajankuluksi me rupateltiin muksujen kanssa. Meille selvisi, että suuri katos oli ennen kylän pubi, mutta joku paikallinen sai tarpeeksi jatkuvasta kännäyksestä, tappelusta ja hulinoinnista, ja päätti ajaa jeepin pubin seinästä läpi. Näin meillä abolassa! Nykyään koko kylä on alkoholiton. Valkoiset voivat hakea alkoholilupaa kylän vanhemmilta, mutta pubia ei enää koskaan avattu. Nykyään seinätön pubin katto, joka suojaa polttavalta auringolta, toimii monitoimitilana, mutta tarkkasilmäinen löytää lattiasta vielä vessan kaakelit ja putkiston reiät. Me annettiin muksuille kamerat lainaan, ja he sekosivat täysin. Mun muistikortilla oli varmaankin useampi sata kuvaa koirista ja puista. Mutta löytyihän sieltä yllättäviä aarteitakin.

Meille vinkattiin, että Wadeyessä asusteleva indonesialainen nainen on kokkaillut ison kattilallisen curryä ja että se on varsin makoisaa. Ja olihan se! Me istuskeltiin illan lämmössä ja mutusteltiin todella hyvää nauta-muna-curryä. Illan lähestyessä loppuaan me palattiin takaisin katokselle tsekkaamaan illan viimeiset bändit. Itikat pureskelivat nilkkoja sen verran, että me lähdettiin kotia kohti. Bänditkin lopettivat sopivasti samalla. Pirun hyvä päivä.

Seuraavana päivänä me käytiin katsomassa pari aussifutismatsia. Grant kirosi sitä, miten vikkeliä paikalliset pojat ovat jaloistaan. Ei kuulemma olisi mitään mahdollisuuksia pysyä perässä. Pojat vielä pelaavat paljain jaloin. Koululla oli makkarakoju pystyssä kentän laidalla, ja me hengailtiin muutama tunti työkamujen kanssa. Muksut saivat kojusta myös ilmaisia kirjoja. Pelin jälkeen me pakattiin koju koulun jeeppiin ja lähdettiin kotiin. Meinattiin saada lemmikki yhdestä kylän kulkukoirista. Se seurasi meitä lähes kotiportille asti, mutta päätti sittenkin lähteä paikallisen perheen matkaan. Hurtta oli vielä aivan pieni pentu ja aika laiha, mutta kyllä siitä varmaan ihan hyvä koira olisi tullut. Mä luulen, että se on kuitenkin onnellisempi vapaana kulkukoirana kuin terveenä mutta jumissa meidän takapihalla. Ja mitähän se olisi tykännyt Suomeen muutosta...

Meidän reksi oli kutsunut meidät illan viettoon. Rehtori on uusiseelantilainen, ja sattumalta illalla tuli telkkarista Australia-Uusi-Seelanti-rugbyottelu. Rugby on myös sattumalta ainoa laji, jossa Uusi-Seelanti saattaa hakata Australian. Kuinkas sattuikin! Seura oli oivaa ja ruoka taas törkeän hyvää. Myöhemmin illalla me vielä lähdettiin katsomaan, josko kylällä olisivat bileet pystyssä. Olihan siellä! Paikalliset bändit olivat huomattavasti suositumpia kuin edellisen illan valkoiset bändit. 

Ihmiset tanssivat ja pomppivat innoissaan lavan edessä. Me katseltiin sivusta, ja myös mun teki kyllä mieli mennä tanssimaan. Mua oli varoitettu kyllä, että siitä saattaapi tulla ongelmia, sillä mä saatan tanssia sellaisen laulun tahtiin, jossa lauletaan jonkun muun heimon maista. En mä usko, että siitä mitään olisi seurannut. Paikalla oli leppoisa tunnelma ja hyvä fiilis. Ennen ei ole ollut niin hyvä fiilis. Wadeyessä on ollut pahojakin mellakoita muutama vuosi sitten, mutta alue on rauhoittunut huomattavasti. Enää ei tarvitse pelätä sen enempää kuin Turussakaan. Kuitenkin varmuuden vuoksi paikalle oli järjestetty poliisin avuksi armeijan heppuja, mutta ei heitä mihinkään tarvittu. Illan suursuosikit olivat Emu Sisters, Hot Wheels, Wadeye Band, Peppi Band ja kylän suurimmat rokkarit ikinä. Papat nousivat lavalle ja näyttivät junnuille, mistä kana pissii. Muksuilta meinasivat mennä polvet alta, kun tuli kitarasoolon vuoro. Kaikki vaahtosammuttimen kokoiset mukulat kerääntyivät kitaristin jalkojen juureen tapittamaan suut auki. Hitsi kun bändillä ei ollut fanituotteita myytävänä.

Seuraavana päivänä me mentiin taas jeesailemaan makkaranmyynnissä kentän laidalle. Makkaroita oli sen verran paljon kuin myös nälkäisiä, rahattomia muksuja ja roskia, että mä laitoin yksi plus yksi yhteen. Wadeye on ihan käsittämättömän täynnä roskia. Jokaisella pihalla on kokispulloja ja kaikenlaisia kääreitä. Pitää taas muistaa, että vain 80 vuotta sitten nämä ihmiset asuivat metsissä ja elivät täysin omavaraisesti metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä. Muovi on uutuus. Ennen muinoin "roskat" voi tiputtaa maahan, ja sinne ne maatuivat. Ovatko ne silloin edes roskia? Nykyään maahan tiputetut roskat eivät maadu. Ei se paikallisia tunnu häiritsevän. Mua häiritsee, joten mä rekrytoin lauman vaahtosammuttimia mulle hommiin. Mä lupasin jokaista täyttä isoa jätesäkkiä kohtaan yhden makkarasämpylän ja mehun. Noin kolmenkymmenen metrin säteeltä muksut saivat kymmenisen täyttä jätesäkkiä. Kyllä kelpasivat makkarat.

Meitä vinkattiin, että illalla olisi tulossa mahtava ilotulitusshow. Koska vinkkaaja oli nappula, eikä kukaan muu valkoihoinen tiennyt asiasta mitään, me oletettiin, että kyseessä olisi viisi muksua sädetikkujen kanssa. Väärin. Show oli vähintäänkin yhtä hyvä, ellei jopa parempi, kuin meikäläiset uudenvuodentulitukset. Nyt oli meidän vuoro tuijottaa taivaalle monttu auki. Aivan mahtava jytke ja pauke. Aussilassa on laitonta yksityisen ihmisen omistaa ilotulitteita, joten kaikki pauke on aina kivaa, mutta saanen muistuttaa, että me ollaan aikamoisessa takapajulassa, jossa muksuilla ei ole paljon vastaavanlaisesta touhusta paljon kokemusta. Oi, niitä hymyjä ja iloista kieuntaa! Lapset olivat ratketa liitoksistaan. Oli kyllä  hieno finaali hienolle viikonlopulle. Kiitos, Wadeye!