Meillä oli vastassa ensimmäinen viikonloppu, ja mäkin olin vihdoin toimintakykyinen. Me mentiin työkamun luokse perjantaina katsomaan jalkapalloa meidän nuoremman opettajapolven kesken, ja jossain vaiheessa tuli kalastus puheeksi. Pojat järkkäsivät meille koulun veneen lainaan, joten sunnuntain tullen me pakattiin reppuihin hirveä määrä vettä ja aurinkorasvaa ja joku fiksu oli tajunnut käydä hakemassa kaupasta kalmareita syöteiksi.
Oppaaksi meille lähti mukaan paikallinen ranger. Kyllä mä osaan motskaripotskia ajaa, mutta en välttämättä näissä vesissä. Mä en osaa lukea vielä maisemaa sillä tavalla, että osaisin päätellä, missä on hiekkasärkkiä tai kiviä tai mitä ikinä siellä nyt olla voikaa. Enhän mä tiedä. Toiseksikin rangerin mukaan lähtö tiesi sitä, että meille vinkattiin, missä on hyvät kalastuspaikat - ei ne parhaat, mutta ne hyvät. Kolmanneksi näihin vesiin on pirun helppo eksyä. Mangrovemetikköä on silmänkantamattomiin vaikka kuin paljon, ja metsikön sadoista pikkujoista pitäisi osata valita se joki, mitä pitkin pääsee kotiin. Joet muodostavat kuin pensasaitalabyrintin, josta pitäisi löytää ulos. Tai no, ei se ulos löytäminen niin kummoista ole, kun on jo valmiiksi oikeassa joessa. Ennemminkin se oikean joen alajuoksun löytäminen avomereltä päin on se hankalampi juttu. Ja, tietenkin me eksyttiin paluumatkalla, kun ranger jäi vielä kalastelemaan.
No mutta! Me sokkeloitiin mangrovemetsissä aikamme rangerin veneen perässä ja sitten, hups!, vastassa olikin avomeri. (Huom. liberaali välimerkkien käyttö, mutta yllätys oli normista poikkeamisen arvoinen.) Yhtäkkiä joki aukesi suureksi lahdeksi, joka aukesi edelleen isommaksi lahdeksi, ja sitten meillä olikin jo aaltoja, jotka pomputtivat venettä jonkin verran. Ensikertalaista kuskia jännitti sen verran, että veneen ajelu meni vähän mutkikkaaksi aaltoja vältellessä. Ei kun suoraan päin vain! Ja sitten me kastuttiin pärskeissä. Me vaihdettiin määränpäätä, sillä yleinen konsensus oli, että märkänä ei ole kiva kalastella tuulessa. Onko nää sokerista? Toisaalta, mäkin olen alkanut käyttää farkkuja ja pitkähihaisia 29 asteessa, kun on välillä niin pirun kylmä.
Meidän ensimmäinen kalapaikka oli varsin onnistunut, sillä me vedeltiin vedestä kaloja parin minuutin välein. Tämä ei ole kalavale. Meistä jollakulla söi ja nyki jatkuvasti. Me kiskottiin yhteensä kuusi haita ja hirveä liuta meille entuudestaan tuntemattomia kaloja. Mä tempaisin isoimman hain, joka oli silti verrattain pieni, noin metrin. Ei mikään tappajahai, mutta oli se kyllä vaikea saada vedestä. Hailla on hirveä määrä voimaa pienessä paketissa. Lisäksi mä menin tempaisemaan vielä suuremman, ainakin painavamman, kalan. Meidän rangerkin oli vähän innoissaan siitä kalasta, sillä se oli kuulemma oikein haluttua tavaraa. Sekin potki vastaan jonkin verran. Että semmoinen tyttö minä olen.
Seuraavasta paikasta multa syötiin vain syötit. Pojat saivat vielä vedettyä pikkukaloja - meikäläisittäin sellaisen isohkon ahvenen kokoisia. Mä pakkasin kimpsut ja kampsut ja keskityin vain hyviin maisemiin ja ilmoihin. Mä yritin kyttäillä, josko jossain näkyisi krokoja. Ei mun harjaantumaton silmä mitään erottanut. Meidän toinen kalastuspaikka oli erään saaren kupeessa. Saaren nokka oli pitkä hiekkasärkkä, jolla lepuutteli lauma pelikaaneja. Vesi oli uskomattoman turkoosia, ja mieli niin teki hypätä pulikoimaan, muttta kun siellä on niitä hiton krokoja ja meduusoja.
Kolmannessa paikassa me uisteltiin tovi pitkän ja valkoisen hiekkarannan kupeessa siinä toivossa, että onkeen olisi tarttunut joku isompikin kala. Täällä meinataan isoilla kaloilla sellaisia parimetrisiä pötkylöitä. Barramundista kaikki haaveilevat, vaikka se ei olekaan isoin mahdollinen kala, mutta se taistelee vastaan sen verran, että tekee ilmeisesti puuhasta aika hauskaa. Ei sieltä mitään enää noussut, mutta olihan meillä jo kylmälaukku sen verran täynnä, että piti heittää rangerin veneeseen osa kaloista. Nähtiin me kyllä iso, iso kilpikonna ja hyppiviä delfiinejä.
Iltapäivän kuumimpien tuntien jälkeen me lähdettiin posottelemaan kohti himaa. Tietysti me eksyttiin matkalla hetkeksi, mutta löytyihän se oikea lahti lopulta. Meidän edessä nousi horisontista paksut savupilvet. Täällä harrastetaan tähän aikaan vuodessa kontrolloituja metsäpaloja, joiden on tarkoitus päästä eroon rutikuivasta pusikosta, ennen kuin sitä on tolkuttomasti ja monsuunikauden mukana tulevat ukkosmyrskyt ja salamat sytyttävät koko metsän tuleen. Kontrolloitu ei kuitenkaan meinaa sitä, että siellä olisivat palomiehet letkut tanassa vartioimassa, mihin ne liekit menevät. Näihin aikoihin vaan palaa heinikko mutta eivät puut. Lähelle maata palatessa huomasi kuitenkin, että heinikkokin sai ilman tuoksumaan savulle ja paksu ilma sai kurkun tuntumaan karhealta.
Aamulla meillä oli pieniä ongelmia trailerin peruuttamisessa mereen. Kukaan meistä ei oikein osannut peruuttaa sitä nätisti suoraan veteen. Paluumatkalla traileri sujahti mereen heti ensi yrityksellä, mutta paatin saaminen traikkuun olikin vähän mutkikkaampi homma. Meitä oli vastassa lauma paikallisia muksuja, jotka hengailevat laskupaikalla iltapäivisin siinä toivossa, että saisivat valkoisilta veneellisiltä kalastajilta parempia herkkuja kuin, mitä veneenlaskupaikalta nousee. Muksut hyökkäsivät heti veneen kimppuun ja halusivat kyytiin, halusivat vetää sen maihin, halusivat työntää sen takaisin vesille, halusivat tonkia kylmälaukkua, halusivat seistä traikun päällä, kun sitä peruutetaan veteen. Ihan kuin ketkä tahansa teinit.
Mä yritin pitää venettä sopivalla syvyydellä ja oikeassa asennossa, jotta se olisi helppo vinssata traileriin. Mä olin vedessä ehkä noin polvia myöten, kunnes mulle huomautettiin toisesta veneestä, että älä ihmeessä mene syvemmälle, kun siellä on niitä krokoja. Ai niin, prkle. Äkkiä kuiville maille. Me saatiin traikku veteen, mutta vene oli nyt liian syvällä ja vähän vinossa. Uusi kuski laittoi vähän kierroksia moottoriin ja yritti putputella hiljalleen traileriin. Moottorin kahva meni jumiin, ja vene syöksyi tuhatta ja sataa traileria ja lapsia päin. Voi prkle uudestaan! Ihmeen kaupalla kuski sai käännettyä veneen sivuttain niin, ettei se ajanut lasten päälle tai auton takaikkunasta sisään. Traileriin se kyllä osui, mutta kiitos kuskin kissamaisten refleksien kaikki säilyivät ehjinä. Paitsi ehkä kuskin ego.
Me ryövättiin Grantin kanssa kaikki kalat. Toisaalta pojat eivät kyllä niitä halunneetkaan. Mä osaan kyllä jotenkuten perata ja fileerata kaloja, mutta ne ovat niitä suomalaisia kaloja. Mä guuglasin ohjeet hain pilkkomiseen, ja Gränä kaivoi puukon. Aika sähläämiseksi se meni. Ei niistä nättejä fileitä tullut, mutta kukas se seppä syntyessään olisi. Sitä paitsi hain nahka on ihan törkeän kestävää. Sitä sai ihan hiki hatussa vääntää osiin. Me säästettiin itsellemme se isoin hai, se rangerinkin ihastelema kala ja pari niitä isohkoja ahvenia. Loput vietiin naapuriin paikallisille, joskohan he tietäisivät, mitä niillä tehdä. Hai on edelleen pakkasessa, mutta isohkot ahvenet me laitettiin uuniin, ja kyllä niistä aikas hyviä tuli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti