3. VOMPATTI
Me jotenkin yleensä unohdetaan koko vompattien olemassaolo. Vompatit ovat mun mielestä kuitenkin ehkä tämän mantereen söpöimpiä elukoita, ja ne ovatkin sukua ehkä Australian lutuisimmalle eläimelle - koalalle. Vompateilla on samanlainen ylös-alaisin-pussi kuin koalillakin. Tuhansia tuhansia vuosia sitten koalien esi-isä päätti kiivetä puuhun ja vompattien esi-isä päätti jäädä maanpinnalle ja kaivaa itselleen kolon. Sitten esi-isä huomasi, että "piru vie, pentuja pitää suojata jotenkin saalistajilta", ja kehitti itselleen teräspyllyn.
Jep, luit oikein. Vompateilla on ihan törkeän kova peppu, jolla he tukkivat tien pesäkoloonsa. Siinä sitten saavat dingot raapia vompatin pyllyä mutta yli eikä ympäri ei ole menemistä - ja vielä vähemmän läpi. Lisäksi niiden tiedetään pystyvän murskaamaan hyökkääjän kallon pyllyllään tunnelin seinää vasten. Ha haha! Kaveri on niin kuin hoku Bond-roisto. Kaikki outo vompatteihin liittyvä liittyy tavalla tai toisella niiden pyllyyn. Ensiksi se on kova, ja toiseksi sieltä tuleva tavara on kuution muotoista. Kuution! Vompatin ruoansulatusjärjestelmä on hyvin hidas. Ruoalla kestää viikosta pariin kulkea putkiston läpi. Toisin sanoen jos vompatti vetää tulista meksikolaista ruokaa, peppu alkaisi kirvellä aikaisintaan viikon päästä.
"Imma hard arse, motha-!" |
4. DINGO
Dingo on australialainen villikoira ja mantereen suurin petoeläin. Sitä pidetään ihmisen ensimmäisenä kesyttämänä koirana. Aika cool. Me nähtiin muutama aavikolla, ja kyllä niiden silmissä on jotain sellaista, jota ei näy lemmikkikoiran silmissä. Ne ovat hirveän pistävät, valppaat ja varovaiset. Niiden takana tuntuu olevan viekasta ja vaarallista älykkyyttä. Ne liikkuvatkin jotenkin aivan erilaisesti. Niiden lönkötyksessä on jotain hyvin itsetietoista ylpeyttä. Ne eivät ole söpöjä muuten kuin postikorteissa. En mene lähelle. Enkä suosittele sitä sullekaan. Ne syövät vauvoja.
En mene lähelle, ergo, ei valokuvaa. Originelli. |
5. OPOSSUMI
Mä diggaan opossumeista. Ne näyttävät vähän kissoilta, mutta parhaiten niitä voisi kai verrata meikäläisiin oraviin. Ne asuvat puissa, ovat pirun hyviä kiipeilemään ja viihtyvät kaupungeissakin. Kuten oravatkin ne tuppaavat tunkemaan ihmisten ullakoille ja tekemään pesänsä ihmisten roinan sekaan. Mua ei niin haittaisi, sillä sulosiahan ne ovat. Toisin kuin oravat ne ovat myös sen kokoisia, että ne pääsevät helposti tonkimaan ja levittämään roskiksesta sisällön pihalle. Ei niin kiva. Ai niin, näilläkin hepuilla on pussi.
6. ECHIDNA eli NOKKASIILI
Hämäristä elukoista hämärin. Kaveri on vähintäänkin outo. Mä olen tästä kaverista jutellut aikaisemminkin, mutta hän kyllä ansaitsee uusintakierroksen. Echidna, eli nokkasiili, näyttää tosiaan vähän siililtä. Se on nisäkäs, mutta se munii munia, ja joo, imettää sitten kuoriutuneita pentujaan, vaikka sillä ei ole nännejä. Sillä on samantapainen pussi kuin kengurulla, jossa munat kypsyvät ja pennut sitten hengailevat, kun ovat kuoriutuneet.
Tällä kaverilla on myös perinteisten naaman reikien lisäksi yksi ainoa reikä kropassaan, jonka kautta kaikki muu tapahtuu. Siis virtsaaminen, ulostaminen, pariutuminen ja synnyttäminen. Suu ja nenäkin ovat oikeastaan yksi ja sama reikä. Kauhean ekonomista. Niillä ei ole myöskään hampaita. Ne ovat myrkyllisiä. Niillä on sähköaisti. KVG, jos ette muuten usko.
7. VILLIKAMELI
Kuin normaali kameli mutta villi. Ei siitä sen enempää. Australiaan muuttaneet afgaanit toivat mukanaan näitä aavikkolaivoja, jotka sitten karkasivat ja pistivät omat bileet pystyyn. Näkee harvoin, vaikka niitä on yli miljoona. Kamelimäärän sanotaan tuplaantuvan joka kymmenes vuosi. Ei saatu hyvää kuvaa. Deal with it.
8. VILLIHEVONEN
Sama kuin edellinen. Paitsi hevonen. Kutsutaan nimellä brumby. Täytyy nyt vielä mainita sitten erikseen, että näillä ei ole pussia. Mikä pettymys.
Ööö, milloin ja miten ne afgaanit toi ne kamelit mukanaan? Aloin oikein ajatella. Voin silmissäni nähdä kaapupukuisen afgaanin kiskomassa vastahakoista kamelia johonkin pieneen kiikkerään veneeseen. :D
VastaaPoistaAfgaaneja kameleineen alkoi ilmestya tanne 1800-luvun puolivalin jalkeen. Australian keskusosat oli viela silloin taysin kartoittamatonta aluetta, ja sellaiset heput kuin Burke ja Wills yrittivat loytaa tieta Melbournesta pohjoisrannikolle. Hevoset ja muut juhdat eivat oikein toimineet aavikolla, joten joku fiksu paatti tuoda maahan kameleita. Se olikin sit sen reissun fiksuin paatos.(Heput pakkasivat mukaansa mm. monta sataa kiloa sokeria ja monta tonnia painavan gongin, ja kuolivat nalkaan. Taytyykin kirjottaa tasta joskus lisaa.) Adelaide-Darwin-junan nimi on vielakin The Ghan.
VastaaPoistaKerro, kerro! Osaat kuvata asiat niin hyvin ja sopivan humoristisella tavalla, että sun blogisi kävisi jo hyvänä Australian oppikirjana.
VastaaPoista